Kepulla vitsit vähissä

pitää mollata.
Näin se aina on ollut kepulla, yrittivät äskettäin uhkailemalla saada kirjoittelijat oman tahtonsa alle. Onneksi Vanhanen pelasti Hoskos-Kepu poliittista linjaa sen verran että OK
6220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on kepu

Äänestä
  • maalaisliitto... he heh.

    Äänestä

Kepulle nyt alle 19% ja alamäki on vasta alussa.

Äänestä

Perussuomalaisten tapa on koko historiansa ollut syytellä kepua siitä etteivät asiat järjesty heidän haluamallaan tavalla.
Nyt kun puolueen pääpäsmäri on pakenemassa Brysseliin on luonnollista, että hämmennyksiin mennyt joukkio huutaa kurkkusuora kuinka kepu taas on syyllinen.
Eivät poloiset osaa katsoa asioita silmiin ja huomata, että Soinin harjoittama politiikka ei ole asioiden hoitamista, vaan yrittää kostaa kepulle kun SMP:n romahti.
Soini kyllä tietää, että hänen syytökset ovat vailla totuuspohjaa, mutta kun on huomannut, että syytöksillä saa äänestäjiä on syyttely jatkunut.
Syksyn kuntavaalien jälkeen Soini säikähti kun puolue sai murskavoiton. Soini oli ajatellut ja toivonut pienempää menestystä, jolloin puolue olisi voinut jatkaa syyttelyjen tiellä.
Soini jatkoi vielä syyttelyn linjaa mutta kun kunnissa valitut valtuutetut toivoivat yhteistyötä muiden puolueiden kanssa oli Soini ymmällä.
Syyttelyn teho oli tulossa tiensä päähän ja uudeksi keinoksi Soini keksi ryhtyä EUvaaleihin ehdokkaaksi, mutta jättää paikkansa varaedustajalleen.
Tästä pelaamisesta nousi niin suuri poru, että Soini katsoi parhaimmaksi ilmoittaa ettei asetu ehdokkaaksi.
Syyttelylinja alkoi kuitenkin olla kuljettu loppuun; kukaan kun ei reakoinut enää eduskunnassa Soinin puheisiin. Kentältä kuului myös huolestuttavia tietoja, loikkareita on alkanut ilmaantua.
Soini tajusi, että nyt on tehtävä takinkääntö. Ja niin hän marssi Brysselin-junaan pyrkijöiden riviin.
Näin Soini otti taas kentän haltuun hetkeksi, mutta jo toisena päivänä kentältä kuuluu kummia.
HALLA-AHOa ollaan tuomassa oman ryhmittymän voimin ehdokkaaksi.
KYSYMYS KUULUU: miten Soinin ja persuksien käy?

Äänestä

Ahneudella on pa...nen loppu. Mattikaan ei tajunut, että viestintä on voima, mutta irtipäästyään se on arvaamaton voima.
Hyviä esimerkkejä Ruotsista.
Mitenkäs nyt ilkutaan kun oma puolue on kohta palasina?

Äänestä

Hienoa, että paljastui millaisia nämä kaiken osaavat Soinin juoksupojat ovat.Eivät osaa muuta kuin syytellä toisia puolueita ja ihmisiä.
Nyt ne tempun tekivät.
Hajottavat koko puolueen.
Soini haistoi, että Halla-Aholla on kohta suurempi suosio kuin hänellä ja siksi on takkikin käännettävä.
Pako Brysseliin saattaa pelastaa Soinin, mutta puolue hajoaa, merkit ovat näkyvissä.
Maakunnista kiirii tietoja, että Soinin porukoista loikataan kiireellä pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soinia kirjoitti:

pitää mollata.
Näin se aina on ollut kepulla, yrittivät äskettäin uhkailemalla saada kirjoittelijat oman tahtonsa alle. Onneksi Vanhanen pelasti Hoskos-Kepu poliittista linjaa sen verran että OK

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu