Mihin voikaan viitata naapurin ennen kuulumaton

No tietenkin siihen että hanenlaisensa ihmisen irvikuva ei voi muuta kuin olla sujut itsensä kaltaistensa irvikuvaihmisten kanssa.

Kun hän löytää muut itsensä kaltaiset ihmisen irvikuvansa, hän soluttautuu heidän piiriinsä ja he ammentavat hänelle ja hän heille.

Ainoastaan ihmisten "irvikuvat" toimivat jo mainitsemallani tavalla, eli tullaan, aletaan kyttäämään, etsitään omanlaisensa, eli ne ihmisen irvikuvat joita itse edustetaan ja sitten nyökytellään toisille itsensäkaltaisille irvikuville, puolesta ja vastaan.

Tuloksena röyhkeä käytös joka nyt vaan ikävä kyllä paljastaa hänen aikeidensa luonteen, joten vihollinen on keskuudessamme ja aivan lähellä.
1466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nykyihmisen pitää selviytyäkseen olla muuntumiskykyinen, sinäpä vaihdat nyt tyyliä, alat itse kyttääjäksi.
Alat soittelemaan poliisille ja ja terveystarkastajalle, muista että sinulla on HUOLI lähimmäisistäsi.
Jos niillä on lapsia soita myös anonyyminä lastensuojeluviranomaiselle, se on sinun velvollisuutesi. Ne kusiaiset tekevät muille ihmisille ihan samoja juttuja, tiedän, olen ollut kohteena. Annat nyt vain omaa lääkettä seuraavat 30v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


röyhkeys kirjoitti:

No tietenkin siihen että hanenlaisensa ihmisen irvikuva ei voi muuta kuin olla sujut itsensä kaltaistensa irvikuvaihmisten kanssa.

Kun hän löytää muut itsensä kaltaiset ihmisen irvikuvansa, hän soluttautuu heidän piiriinsä ja he ammentavat hänelle ja hän heille.

Ainoastaan ihmisten "irvikuvat" toimivat jo mainitsemallani tavalla, eli tullaan, aletaan kyttäämään, etsitään omanlaisensa, eli ne ihmisen irvikuvat joita itse edustetaan ja sitten nyökytellään toisille itsensäkaltaisille irvikuville, puolesta ja vastaan.

Tuloksena röyhkeä käytös joka nyt vaan ikävä kyllä paljastaa hänen aikeidensa luonteen, joten vihollinen on keskuudessamme ja aivan lähellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu