koulukiusaaminen

En voi ymmärtää, miten opet sulkee silmänsä koulukiusaamis tapauksissa!!!! Silti puhutaan, että niihin puututaan HETI. Meillä asiaan ei ole tullut apua, puhuttu on ja paljon. Kaameaa lähettä lapsi kouluun, kun ei päivästä taas tiedä. Ehkä muutto porista auttaa??
251534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

ja opeta vaikka itse. parempi sekin kuin antaa lasten saada henkisiä ja fyysisiä traumoja jostain koulunkäynnistä ja sen vaaroista

Äänestä

myös Harjavallassa opettajat kääntävät selkänsä vaikka on "kiva koulu-kampanja". Saa valtiolta avustuksia mutta mitään ei vaadita. "Tarinan" mukaan juuri oli kolmas luokkalainen tappelussa, hammas irti ja jalka murtunut, opettaja ei huomannut (???). Miksi maassamme on monella paha olla joka purkaantuu agressiivisuudella?

Äänestä

ilmoittautuu joko kiusaajaksi tai kiusatuksi, seuraa lehtiä, se on oikein muotia.
Oli sitä ennenkin muttei niistä kukaan vetänyt hernettä nenäänsä ja hyvin pärjättiin.

Äänestä
  • Minä olin aikoinani koulukiusattu täällä Porissa (kiusaaminen jatkui myös muualla ja muissa kouluissa ja työpaikoissakin) ja kärsin siitä vieläkin. Kun on koko tähän astisen ikänsä henkisesti rikkirevitty, niin se tuntuu myös koko loppuelämän.

    Äänestä

  • .. pärjättiin vai? kirjoitti:

    Minä olin aikoinani koulukiusattu täällä Porissa (kiusaaminen jatkui myös muualla ja muissa kouluissa ja työpaikoissakin) ja kärsin siitä vieläkin. Kun on koko tähän astisen ikänsä henkisesti rikkirevitty, niin se tuntuu myös koko loppuelämän.

    vatvo vanhoja, menneitä

    Äänestä

  • omasta kouluajastani on jo vierähtänyt tovi- 23 vuotta on kulunut kun PÄÄSIN pois yläasteelta, johon koulunkäyntini sitten loppuikin.En uskaltanut hakea mihinkään opiskelemaan, mutta onneksi maailmassa on vielä toistaiseksi riittänyt paskahommia tällaiselle koulupudokkaalle. vuosikausia jatkunut koulukiusaaminen vei nuorelta naisenalulta paitsi itsetunnon niin myös uskon ihmisiin. on lähes mahdotonta suunnitella tulevaisuutta, kun jokainen päivä on piilottelua, kiusaajien välttelyä, ja jos yritit puolustautua niin kukaan ei koskaan auttanut. en vieläkään ymmärrä miksi jotkut ihmiset kuvittelevat että heillä on oikeus kiusaamiseen ja esim. valheiden levittämiseen toisen seläntakana niin ettei uhrilla ole edes mahdollisuutta puolustaa itseään. onneksi oppivelvollisuutta kesti vain kuuteentoista ikävuoteen- en olisi kestänyt enään enempää sitä helvettiä jota elämäni silloin oli. olen satunnaisesti vuosien varrella kohdannut näitä kiusaajiani ja kyllä on todella säälittävää porukkaa: nyt yritetään olla niin mielinkielin ja suorastaan nuollaan p*rsettä!

    Äänestä

Opettaja yleensä vielä ehdottaa että kiusattu siirretään tarkkikselle.Eikä kiusaajia ojenneta,vaan saavat jatkaa rellestystä miten haluavat.

Helpompaa opettajalle liittyä sortajiin kuin puolustaa yhtä pientä oppilasta muuta luokkaa vastaan.Tästä huomataan se,että opettajiakaan ei kiinnosta lasten hyvinvointi vaan oma työrauha on etusijalla.Kiusattu lapsi halutaan pois silmistä,pois mielestä ettei tarvitse nähdä hänestä vaivaa.

Opettajille pitäisi antaa täydet oikeudet vedellä turpaan häiriöoppilaita jotta tulisi rauha luokkaan.Pieni oppilas ei voi mitään yksinään kiusaavalle kusipäälaumalle, opettaja ei auta, vanhemmat ei auta.Lapsi on täysin yksin kiusaustilanteessa.Onko joku ihme että vuosien rääkkäämisen seurauksena tapahtuu joku "jokela" juttu?

Äänestä

Ryhdy opettajaks!

Äänestä

Ryhdy opettajaksi!

Äänestä
  • tehdä tästä pienen bisneksen...
    Korvausta vastaan tulisin kouluun mukaan lapsen kanssa ja laittaisin kiusaajan kuriin.. Sopivaa korvausta kohtaan lapsi saisi käydä koulunsa rauhassa loppuun :)

    Äänestä

  • voisin-_- kirjoitti:

    tehdä tästä pienen bisneksen...
    Korvausta vastaan tulisin kouluun mukaan lapsen kanssa ja laittaisin kiusaajan kuriin.. Sopivaa korvausta kohtaan lapsi saisi käydä koulunsa rauhassa loppuun :)

    Nyt on hätä ohitse, mutta en voi vieläkään antaa tietyille opettajille anteeksi. Ovat niin raukkamaista porukkaa. Tiedetään mitä tapahtuu, mutta mihinkään ei kyetä. Miksi opettajiksi ajautuu näin vähälahjaista ja henkisesti kehnoa väkeä?
    En silti sano, että opettajan työ helppoa on. Joillekin se on helppoa, itse ovat sanoneet. Luonne ratkaisee.
    Elämä oli todella raskasta, lapsi oli ihan kappaleina välillä, maha ja selkä mustelmilla, mutta opettaja ja vahtimestari aina tämän kiusatun kimpussa.Lopuksi yksi niistä pahoista löi opettajaa. En ollut pahoillani ja vaihdettiin koulua. Rauha tuli.

    Äänestä

  • Paljon on kärsitty kirjoitti:

    Nyt on hätä ohitse, mutta en voi vieläkään antaa tietyille opettajille anteeksi. Ovat niin raukkamaista porukkaa. Tiedetään mitä tapahtuu, mutta mihinkään ei kyetä. Miksi opettajiksi ajautuu näin vähälahjaista ja henkisesti kehnoa väkeä?
    En silti sano, että opettajan työ helppoa on. Joillekin se on helppoa, itse ovat sanoneet. Luonne ratkaisee.
    Elämä oli todella raskasta, lapsi oli ihan kappaleina välillä, maha ja selkä mustelmilla, mutta opettaja ja vahtimestari aina tämän kiusatun kimpussa.Lopuksi yksi niistä pahoista löi opettajaa. En ollut pahoillani ja vaihdettiin koulua. Rauha tuli.

    samaan kastiin kiusaajien kanssa ja rankkaa kuiritusta, todella rankkaa fyysistä ja henkistä kuritusta koulussa sekä vapaa-aikana. Vapaa-aikana kun opettajan laittaa niin koville, ettei uskalla nukkua ja katsoo kokoajan olkapäänsä yli niin alkaa asiat muuttumaan. Ja sama pelaa kiusaajiin ja heidän vanhempiinsa, jos ei puhetta usko. Kokemusta on.

    Äänestä

  • ... että monet kiusaajat ryhtyvät isona opetus- tai hoiva-alalle. Näin monet entisistä kiusaajistani ovat tehneet. Ja näin jatkuu kiusaamisen perinne, kun pääsevät vallan kahvaan sortamaan heikompiaan.

    Äänestä

  • opettajat kirjoitti:

    samaan kastiin kiusaajien kanssa ja rankkaa kuiritusta, todella rankkaa fyysistä ja henkistä kuritusta koulussa sekä vapaa-aikana. Vapaa-aikana kun opettajan laittaa niin koville, ettei uskalla nukkua ja katsoo kokoajan olkapäänsä yli niin alkaa asiat muuttumaan. Ja sama pelaa kiusaajiin ja heidän vanhempiinsa, jos ei puhetta usko. Kokemusta on.

    olet opettaja ainesta. Ne ajaa meidän kansakunnan tuhoon.

    Äänestä

Meillä oli vastaava tilanne. Opettaja puuttui tilanteeseen, mutta liian hepposesti....
Tilanne jatkui, lapsi kärsi ja eräänä päivänä päätin tehdä aloitteen ja menin kiusaajan kotiin puhumaan vanhempien kanssa tilanteesta. Asia selvitettiin ja kiusaaminen loppui siihen. (Tämä jonka kotiin menin, oli se, joka halusi muut mukaansa kiusaamaan lastani)Onko kamalampaa kuin lapsi, joka itkien tulee koulusta???? Ei leikin asia olenkaan. Jaksamista!!!

Äänestä

Ehkä koulut ovat jo liian isoja. Pitäisi pienentää yksiköiden kokoa, rakentaa pienempiä, kodikkaampia ja viihtyisämpiä kouluja. Maksaahan se, mutta iso koulu on lapselle kova ympäristö. Ei tällaisessa penninvenytyksessä penninvenytyksen vuoksi ole järkeä. Jos lapsille ei pystytä tarjoamaan turvallista kouluympäristöä, niin miksi kaikille lapsile pitäisi olla yleinen oppivelvollisuus?

Äänestä

Lapsilla pitää olla säännöt, ei vanhempien kuulu olla lastensa "kaveri", vaan neuvoa, pitää säännöt, auttaa jne. Ainakin kiusaamisiin pitäisi uskaltaa puuttua, eikä vain selitellä. Onhan sitä nähty jo muutamia seurauksia. Ei se saisi olla meille vain "uutinen". Pidetäänkö tätäkin jo tavallisena asiana, kuten ampumisia?? Luetaan lehdesta ja okei, vai sillain....

Äänestä

Aatelkaa itseänne siinä tilanteessä; olisit yksin ja kiusaajia viisi, huutelisivat, pilkkaisivat, tönisivät.
Eikö pahalta tuntuisi??
Miksi, mikä minussa vikana?? Miksi kukaan ei pysty auttamaan?? pelottaa..
Ei varmaan koulu kiinnosta, jos sielläkin asia painetaan villasella. Itelläni rinnasta puristaa, kun luen tälläisiä juttuja ja ajattelen näitä lapsia.

Äänestä

Yksi isoimmista ongelmista on se, että kiusattu joutuu opettajien silmätikuksi yrittäessään puolustautua jotenkin kiusaajiaan vastaan.
Opettaja päättelee, että häirikkö onkin tämä kiusattu, koska kiusaajat ovat usein niin ovelia, että kukaan ei oikeastaan voi todistaa heidän kiusaavan.
Oireileva ja hankalaksi muuttunut kiusattu joka menettää hermonsa ja on hankala on helppo leimata häiriköksi.
Sitten aletaan syyttää kiusattua, kuulustella ja syyllistää vanhempia. Kiusaajat pääsevät kuin koirat veräjästä.

Äänestä

Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun niin saakelin tärkeä rehtori tai opettaja on mullekin selittänyt: meidän koulussamme ei ole kiusausta. Koulukiusaaminen on vastenmielistä ja siihen tulisi puuttua ankarasti. Miksi kiusaajaa pitäisi ymmärtää kiusatun kustannuksella?

Äänestä
  • Juuri näin. Koulut suojelevat kiusaajia, antavat heille porkkanaa kepin sijaan. Opettajat mukamas soittelevat vanhemmille, ja v***t, juttuluuriin ne puhuu. Kiusaajat erotetaan mukamas koulusta, ja v***t, sosiaalitoimen kustantamalle kylpylälomalle ne pääsee. On tää niin väärin. Pakko varmasti soittaa Karpolle, miksi meidän muksu ei kiusaa?

    Äänestä

Kiusaajan/kiusaajat pitää laittaa vaihtamaan koulua, eikä ne joita kiusataan. Sillä muuten kiusattujen kohtalo on kaksin verroin kovempi!1

Äänestä
  • Ajatus oli tosi hyvä!! Miksi kiusattuja vielä enemmän rangaistaisiin koulun vaihdolla. Kiusaajat kuriin ja vaihdetaan esim.eri luokalle tai eri kouluun.

    Äänestä

  • hyvä idea kirjoitti:

    Ajatus oli tosi hyvä!! Miksi kiusattuja vielä enemmän rangaistaisiin koulun vaihdolla. Kiusaajat kuriin ja vaihdetaan esim.eri luokalle tai eri kouluun.

    Ei kiusaajia pidä "palkita".
    Nykyään ei saa oikeastaan koulussa komentaakkaan lasta, joten uskaltavat isotella.

    Äänestä

Huumeet ja kiusaaminen otetaan tosissaan agendalle Porissa nykyään - kun Jokela ja Kauhajoki opettivat opettajille miten asioihin pitää puuttua HETI !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ottaa nuppiin kirjoitti:

En voi ymmärtää, miten opet sulkee silmänsä koulukiusaamis tapauksissa!!!! Silti puhutaan, että niihin puututaan HETI. Meillä asiaan ei ole tullut apua, puhuttu on ja paljon. Kaameaa lähettä lapsi kouluun, kun ei päivästä taas tiedä. Ehkä muutto porista auttaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu