Runkotrimmi tiputtaa

Nonnii, löytyihän se vikakin niihin viime kesän mystisiin öljyläikkiin joita silloin tällöin ilmestyi laiturissa veneen vierelle. Ajossa eivät (onneksi) näkyneet. Talven aikana on toisen runkoläpän tunkki tiputellut sellaisen ruokalusikallisen hydrauliöljyä allensa. Vaatinee kuntoon laittamisen ennen vesillelaskua.

Onko kukaan rempannut tuollaista, eli onkohan millainen homma tehdä itse? Miten aukeaa? Tuskin siellä edes huulitiivistettä on, vaan kuluneet O-renkaat. Löytyisikö jostain räjäytyskuvaa vai vienkö suosiolla johonkin hydrauliliikkeeseen.
3550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on tuo kuulu peukalo kämmenen keskipisteessä,suosittelen jo oman mielenrauhasi kannalta viemään aparaatin ammattimiehelle.
Hyvin usein on tullut esille,että vitosen seppä onkin saanut aikaan kympin vahingon.
Jotenka ilman pienintäkään vähättelyä,anna ammattimiehen hoitaa homma.

Äänestä
  • Man kan om man vill! Sanos jo ruåttin maikka aikoinaan, ja tottaha se höpötti. Ei O-renkaan vaihto mikään ulkomaan konsti ole. Mul ko on semmottine periaate, et ko mä menen kauppaan ja ostasi jottai pitäs kauppiaan pikkase maksaa mul et vien roinan poies.

    Äänestä

Mulla oli sama homma viime talvena ja vaihdoin itse. InstaTrim merkkisissä trimmeissä on kaksi huulitiivistettä peräkkäin. Triivisteitä sai Maritimistä ja maksoi jotain kympin - pari eli en jaksanut ees tutkia olisiko vastaavia tarvikkeina. Vaihto suht helppoa kunhan ei naarmuta tiivistepintoja millään terävällä. Ainakin yhden kauden toiminut mun huoltojen jälkeen.

Aika usein noi kai hajoaa siitä jos trimmit jää alas ja vene seisoo laiturissa pitkään. Kertyy likaa ja näkkiä yms. kasvustoa akseliin ja sit kun ekan kerran vetää trimmit sisään niin tiivisteet saa kipeää. Jotkut trimmit kai palauttaa itse itsensä (älä kysy miten toimii), mutta ei tietääkseni kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


exxon valdez kirjoitti:

Nonnii, löytyihän se vikakin niihin viime kesän mystisiin öljyläikkiin joita silloin tällöin ilmestyi laiturissa veneen vierelle. Ajossa eivät (onneksi) näkyneet. Talven aikana on toisen runkoläpän tunkki tiputellut sellaisen ruokalusikallisen hydrauliöljyä allensa. Vaatinee kuntoon laittamisen ennen vesillelaskua.

Onko kukaan rempannut tuollaista, eli onkohan millainen homma tehdä itse? Miten aukeaa? Tuskin siellä edes huulitiivistettä on, vaan kuluneet O-renkaat. Löytyisikö jostain räjäytyskuvaa vai vienkö suosiolla johonkin hydrauliliikkeeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu