Tuntuu että sieltä löytää vain negatiivista. Tulikivi irtisanoo, juoppoja ja juoruajia paikka täynnä. Löytyykö sieltä mitään hyvää? Kaunis luonto valttina, mutta niin sitä löytyy kaikkialta muualtakin.
Mitä hyvää Heinävedellä?
eki69
8906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ekin kirjoitusta mukailleen. Tuossa muutama syy omaan muuttooni aikoinaan. Tosin Tulikivi ei ole syynä. Irtisanomiset ovat nykypäivää, ja tuo on asia, jonka jotenkin vielä ymmärtää.
Lähinnä olen erittäin pettynyt paikallisiin ihmisiin. Mutta ihan tiedoksi. Koirat haukkuu ja vankkurit kulkee, vaikka miten yrittäisitte vängätä. Mikä ei tapa se vahvistaa :)
Olen myös asunut aikoinani siellä. Muutin pois 80-luvun lopulla ja en todellakaan ole katunut päätöstä. Tunnemme varmaan toisemme? Nykyisin asun etelä-suomessa ja käyn Heinävedellä ehkä kerran kesässä. Kauheista ihmiskohtaloista olen kuullut, ihan oman luokkakavereiden taholla. Edelleenkin saa puolet suodattaa pois jos totuuden tahtoo tietää. Kauheaa toisten selän takana puhumista.
Likimain samoissa ikäluokissa pyöritään, joten uskoisin, että tunnemme toisemme. Ei ehkä kadulla, koska vuosia on vierinyt, ja me kaikki muutumme ulkoisestikin. Mutta yläasteella oltiin samoihin aikoihin. Hiukan eri luokilla vaan :) Toivottavasti olet viihtynyt täällä Etelä-Suomessa kuitenkin hyvin heimoveljeni :)
Itse käyn muutaman kerran vuodessa Heinävedellä. Siellä on kuitenkin paljon tuttuja ja sukulaisia. Jos itse kuulen kenestä tahansa jonkun "mehevän jutun", niin laitan kunnon suodattimen kaiken varalta väliin, koska nykyään on vissiin trendikästä puukottaa toista selkään symbolisesti. Mulla on täällä etelässä puolenkymmentä kaveria, joilla on myös yhteyksiä Heinävedelle, ja kuulen joskus heiltä aika paksuja juttuja. Huvittuneena saa joskus tosiaan kuunnella, mutta surullista on se, että ihmiset tekevät näin ikävästi toisilleen. En usko puoliakaan siis kuulemistani jutuista, sen olen oppinut. Kannattaa siis miettiä, mitä lähimmäisestä puhuu ylipäätään.
Eki, Heinävesi oli 70 ja 80- luvuilla mainio paikka elää. Itse viihdyin silloin oikein hyvin. Kouluajat oli yksi parhainta aikaa. Mitäs pidit yläasteen maikoista? Mielestäni valtakunnan tasolla mitattuna erittäin tasokasta opetusta.
Tsemiä Eki, ja ei välitetä ikävistä puheista :)
On se parempi kuin Savonranta joka nyttemmin sitten katosi omin neuvoin kartalta
Heinävedellä riittää kaunista luontoa ja
kohteita kaikkien katsella.
http://www.youtube.com/watch?v=fhrxBZgv3vw
Heinävedellä.
Heinävesi on muutenkin aivan ainutlaatuinen paikka
asua. Lähes kaikkea löytyy mitä tarvitsee. Jos jotain puuttuu käydään kaupungista.
Heinävesi on kieltämättä ainutlaatuinen paikka. Olen täysin samaa mieltä. Varsin ainutlaatuisia ihmisiä. Ihan jo kesää odottelen :)