Kuka on hoitomiesten puolella. He tehdessään
heittivät mummuja ja pappoja saatanan haltuun?
Oikeita vastauksia, Kiitos.
Teen tästä pienen esitelmän.
heittivät mummuja ja pappoja saatanan haltuun?
Oikeita vastauksia, Kiitos.
Teen tästä pienen esitelmän.
Vastaukset 14
Vanhimmat
tehdään syntinsä tunnustavista, sairaita psyykkisesti.
Kyllä ne hoitomiehet osaavat psyykata ihmismieltä
oman tahtoonsa sopivaksi, jos vain myöntyy.
Nehän ovat niitä henkisiä kiduttajia, ne hoitomiehet, mistä jää kymmenien vuosie jäljet ihmismieleen.
Voisin rinnastaa heitä pedofiileihin. se siitä
viekö hoitomiehet voiton.
Tässä se näkee teidän vilppiä olette sekasikiöt täynnä.
Pitäisihän se näkyä palstalla, kun se on sinne laitettu. Suuria valehtelijoita olette, miksi??
Saatte salaa rääkätä ihmispoloisia taasen, kuin ennenkin ja tehdä lisää psyykkisesti sairaita, kun sairaat ovat mallina.
Ei enää sellaisia tarvita, sillä Jumala on itse luvannut hoitaa jokaisen haavoittuneen, ja hän on luvannut heikkoja vahvistaa ja olla jokaista
avuntarvitsijaa tuksmassa.
En kannata hoitomiehiä, eikä hoitokokouksia
En tule enään kanssanne karkeloimaan ihmis-sieluilla, sillä saatananruoaksi te niitä keitätte, vai??
Omalle kohdalleni on parasta, että minua ei yksikään enää vallitse, eikä hallitse.
Minulla on Kristus päänä, mutta te olette oleva häntä tästälähtien.
En tarvitse ihmistä välimieheksi, sillä minulle on sana auennut, että Jeesus on välimies.
rauhallisin terveisin, entinen VL:kärsinyt
Kuka on hoitomiesten puolella. ** Saatana, Hänelle se sopii, ei Jumalalle
He tehdessään heittivät mummuja ja pappoja saatanan haltuun? *’ Paremminkin sitoivat, se oli suurta SRK;n ja saatanan yhteistyötä, saumatonta.
Ota siihen esitelmääsi se otsakkeeksi.
Kuka on se lahko, joka tekee saatanan kanssa sopimuksia, vaikka Jeesus ei tehnyt?
Muutamia lähtökohtia.
Jaakob 5;
19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin,
20 niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.
Eikö Harhautunutta tule ohjata, ei sitoa saatanaan?
Matt. 18:15
"Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.
Matt. 19:29
Ja jokainen, joka minun nimeni ( Jeesus ) tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.
Nyt kysymys Jeesuksen seuraamisesta, ei SRK;nn.
Matt. 10:38
Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. ( Heitä kiellettiin seuraamasta Jeesusta ) 39 Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.
Matt 16
24 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 25 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.
Mark 8
34 Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 35 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.¨( Jos joku tahtoo seurata Jeesusta, on kiellettävä itsensä, lahkonsa ja seurata Häntä.
Näistä sidottiin ennen ihmiset saatanaan.
Kirjoita siitä, että kaksi kolmen SRK;n johtohenkilön seisovat RY;n pihassa ja sitoivat uskovan lähimmäisen Saatanaan, joka seisoi puhujan vieressä. Olisitko halunnut olla mukana?
Kerran tulet tietämään, että hoitokokoukset olivat suurinta rakkautta mitä ihmislasta kohtaan
voitiin osoittaa.
Sinulle on ahadasmielisyyttä, jos varoittaa heikoista kevätjäistä.
Uskosi on sellaista, että vaikka huoran päälle tulee kuolema, niin Kristuskalliolle kaatuu.
Se mikä korvaan kuiskataan, se katoilta huudetaan.
Jumalalle kiitos, että on Hänen omissaan vielä rehellisyyttä, jota olin luullut kokonaan katoavan.
Kiitos sinulle Kempalainen, että olet saanut voiman korkeudesta Pyhän Hengen välityksellä, välittää sanomasi, niin monelle.
Näin Jumala on voimallinen herättämään niitä, jotka ovat Hänen mieleen, eikä puhu ihmisille (mieliksi mieluisia).
Raikkaus tuli sanassasi esille ja voinkin sanoa, että Herra Jeesus siunatkoon sinun työsi ja vakkasesi, missä kylvätkin.
Hän Jeesus Kristus on antava sanat suuhusi, kun sinä avaat suusi. Kiitos Herralle.
Näitä tarvitsee tämä maa jatkossakin.
Jumala sytyttäköön tulensa tänäkeväänä, niin että
kylät ja kaupungit saavat kuulla Ihmeitä ilman määrää.
sinua siunaten:petetty VL:läinen
kirjoitit tämän viimeisen kehumisen. Sinä Kempelainen*Jumalan mies*
vielä liemessään?
OLEN NAINEN (KAMELI), JOS SE SINUA KOVASTI AHDISTAA.
Miten noin kiero olet, kun kyselet, että itsekö kirjoitit viimeisen kehumisen.
Sinä Kempelainen* Jumalan mies*
En todellakaan tiedä onko mies, vai nainen kirjoittanut, mutta homma on hanskassa hänellä olipa kuka hyvänsä, vaikka olisi ukko mustalainen
Toivonkin, että Jumala ottaa varkaat kiinni
Jeesuksen siunauksin sinulle KATEELLINEN YSTÄVÄ
" ... unohtuiko "monelta" että "heikomman" mukaan aina menään eteenpäin!
------------
Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteluja
Siirry kommentteihin
Viime aikoina vanhoillislestadiolaisuuden sisälläkin on alettu käyttää termiä “elämäntapanormi” tai ”perinnäissääntö”, sellaisista synniksi opetetuista normeista kuten kielto katsella televisio-ohjelmia, kielto käydä elokuvissa ja konsertissa, kielto toimia ammattimuusikkona, tanssin kielto jne. FT, historiantuntija Mauri Kinnunen on nykyajassa ollut ensimmäisiä, joka osoitti näiden kieltojen pohjautuvan ensi sijassa Ruotsin Lapissa syntyneen ja suomalaisella korpiseudulla levinneen herätysliikkeen maantieteelliseen ja kulttuuriseen taustaan eikä Jumalan sanaan .(Kaleva 1.10.2006). Kyse on yli satavuotiaaseen herätysliikkeeseen muodostuneesta ja siinä ylläpidetystä perinteestä, ei hengellisestä kysymyksestä. Raamatulla kulttuurikieltoja onkin varsin vaikeaa perustella. Raamatun aikaan ei ollut olemassakaan esimerkiksi tallennettua musiikkia, vaan kaikki musiikki oli ”elävää” eli paikalla esitettyä musiikkia.
On tietenkin asiatonta erotella erilaisia taiteen esittämismuotoja ja leimata toisia synnillisiksi (teatteri, konsertit, elokuvat) , kun taas pitää toisia (äänitteet, lausunta, YLEn Elävä Arkisto) uskovaisille sopivina niiden teknisen esitysmuodon takia. Tällainen selittely on täysin kestämätöntä eikä Raamattu tue moisia teoretisointeja. Kulttuuriseikkoihin liittyvät järjettömät kiellot ovatkin omiaan karkottamaan tänä päivänä nuoria liikkeen piiristä.
Kulttuurikieltoja tarkasteltaessa ei voida sivuuttaa herätysliikkeen lähihistoriaa, eli 1960-70-luvulta alkanutta vaihetta, jolloin niiden noudattamista ryhdyttiin valvomaan yhteisössä aikaisempaa yksityiskohtaisemmin. Siitä lähtien kieltoja myös jatkuvasti lisättiin puhujainkokousten päätöksillä.
Osoituksena nuoremman polven kyseenalaistavista pohdinnoista on oululaisessa Kalevassa 29.3.2009 julkaistu runoilija Lassi Hyvärisen punnittu puheenvuoro, jossa hän kytkee kulttuurikieltojen syntyprosessin osuvasti yhteisön lähihistorian ratkaisuihin.
Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde
kaleva-final
Runoilija Lassi Hyvärisen puheenvuoro Kalevassa 29.3.2009.
Valtaväestön mielikuvissa vanhoillislestadiolaisuuteen liitetään liuta sääntöjä ja kieltoja. Monet näistä elämäntapanormeista liittyvät kulttuuriin, kuten elokuviin, teatteriin ja musiikkiin. Asenteet alkoivat kristallisoitua sitoviksi normeiksi 1960-luvulla. Silloin vakiintui nykyinen käsitys yksilön ja seurakunnan suhteesta.
Lestadiolaisten tapakulttuurin historia ulottuu Lestadiuksen saarnoihin asti. Peräpohjolan karuissa oloissa säätyläisten tavat ja kaupunkien huvit olivat etäistä yleellisyyttä. Saarnoissaan Lestadius tuomitsikin kaiken koreilun ja säätyläisten huvitukset maailmallisina. Hänen kuolemansa jälkeen asenteita välittivät saarnapostillat, joita eri suuntien lestadiolaiset lukivat ahkerasti.
Herätysliikkeen hajaantuminen kolmeen pääsuuntaan vähensi elämäntapanormien merkitystä suurimmaksi haaraksi jääneessä vanhoillislestadiolaisuudessa. Liikkeen nykyinen tapakulttuuri vakiintui 1900-luvun alkupuolella Pohjois-Pohjanmaan ja Koillismaan maaseudulla. Lestadiolaisen maalaisväestön elämänpiiriin kuuluivat työ, koti ja uskonto. ”Syntielämä” kytkeytyi tansseihin ja juominkeihin. Kaupunkikulttuuri taas oli talonpojan näkökulmasta turhaa ja etäistä, siksikin sen muodot sirkuksesta teatteriin oli edelleen helppo tuomita.
Toisaalta aiemmin vieroksutut ”hihhulit” muuttuivat yhteiskuntakelpoisiksi muun muassa kansalaissodan seurauksena. Itsenäistyneen Suomen kristillis-isänmaallinen ilmapiiri ja lestadiolaisten arvot tukivat toisiaan. Vanhoillislestadiolaiset papit lähensivät liikkeen suhdetta kirkkoon. Lähinnä heidän vaikutuksestaan myös kulttuuriasenteet lientyivät – heidän kulttuurikäsityksensä ei sanottavasti poikennut muiden kristillis-oikeistolaisten piirien asenteista. Esimerkiksi Helsingin olympialaisten järjestelyihin osallistui lestadiolaisia, olympiahymnin säveltämistä myöten.
Liikkeen pappien ja maallikkojen kehitys kulki kuitenkin eri suuntiin ja 1960-luvun hajaannuksessa suurin osa papeista erosi tai erotettiin liikkeestä. Samoihin aikoihin modernisaatio alkoi toden teolla järkyttää lestadiolaisten kylien perinteistä järjestystä. Vielä 1909 vanhoillisletadiolaisten ”suuressa kokouksessa” torjuttiin ”seurakuntaan perustuvien puheiden” nostaminen Raamatun rinnalle, koska ”seurakunta voi joskus erehtyä”.
Vuonna 1938, otettaessa radioon myönteinen kanta, haluttiin luottaa yksilön omatuntoon ja välttää ”tekemisen ja tekemättä jättämisen ihmisoppia”. Pappishajaannuksen jälkeen, yhteiskunnan maallistumisen painaessa liikkeen johto alkoi korostaa seurakunnan erehtymättömyyttä ja yksilön kuuliaisuutta ”seurakunnan neuvoille”.
Vuoden 1963 kielteinen televisiopäätös oli ensimmäinen merkittävä, liikken jäseniä sitova normi. Myös vanhoista kulttuuriasenteista tuli pian ehdottomia normeja. Tämä kehityskulku oli myös yksi keskeinen syy 1970-luvun hoitokokouksille, joissa normien kyseenalaistamisesta tai rikkomisesta tuli tehdä parannus, ja jos ei tehnyt, erotettiin usein liikkeestä.
Hoitokokouksia seuranneena aikana elämäntapanormien osuus saarnoissa ja liikkeen lehdissä on vähentynyt. Niitä ei ole silti kumottu. ”Me emme halua” ja ”kanta ei ole muuttunut” –tyyppinen retoriikka on uusintanut normeja. Esimerkiksi lestadiolaisen muusikon järjestämä konsertti voi herättää nykyäänkin huhumyllyn, paheksuntaa ja jopa anteeksipyyntövaatimuksia. Moni muusikko kokeekin tekemisiinsä kohdistetun huolenpidon ahdistavana.
Tapakulttuurin vähittäinen höltyminen 2000-luvulla ei ole jäänyt vaille vastareaktioita. Myös 1970-lukulainen ehdotonta kuuliaisuutta vaativa ajattelu on nousussa. Olen aivan viime aikoina tavannut vanhoillislestadiolaisia, joita on tuoreeltaan ”hoidettu”. Tämä tarkoittaa, että heitä on puhuttelemalla ja painostamalla pakotettu pyytämään anteeksi tekoja tai puheita, joita he eivät itse ole kokeneet vääriksi.Hoitamisen syynä on ollut elämäntapanormien rikkominen tai kyseenalaistaminen. Hoitajien tärkein painostusväline ei ole Raamattu, vaan vaatimus kuuliaisuuteen seurakunnalle.
Kyse on kenties yksittäistapauksista, mutta lestadiolaisten itsensä on hyvä tietää, etteivät seurakunnan nimissä tapahtuvat ”hoidot” ole jääneet 1970-luvulle, vaikkei niitä seurakunnan edessä pidetäkään. Tietyt liikkeen opilliset korostukset, kuten tulkinta ”Kristuksen kirkkolaista” ja ”veljen vartioimisesta”, luovat myönteisen huolenpidon lisäksi pohjaa myös epäterveille yksityiselämään puuttumisille.
Elämänsä viimeiset vuodet vanhoillislestadiolaisuuteen kuulunut teologian tohtori ja tutkija Aulis Zidbeck kirjoitti vuonna 1987 kulttuurivastaisuudesta liikkeen ”kauneusvirheenä”. Hänen mukaansa televisiokielto ja kulttuuriasenteet ovat ongelmallisia siksi, etteivät tapakulttuuriin kuuluvat kiellot ja säädökset kuulu kristinuskoon ja luterilaisuuteen: kristitty tarvitsee syntiä vastaan voimakseen elävää uskoa, ei ihmisten säätämiä määräyksiä.
Samantapaisia ajatuksia liikkeen sisällä esitetään nykyäänkin. Vanhojen kokouspöytäkirjojen ja muun tiedon leviäminen on paljastanut monille, että esimerkiksi opetus seurakunnan erehtymättömyydestä on suhteellisen nuori.
Avoin keskustelu tapanormien ongelmista tai liikkeen lähihistoriasta on vaikeaa. Esteenä ovat monet pelot. Monen rauhanyhdistyksen ilmapiirissä normien kyseenalaistaminen nähdään helposti seurakuntaa vastaan nousemisena. Viimeistään ”eriseurakortin” vilauttaminen jähmettää keskustelun – liikkeen historian takia eriseurasta puhuminen saa kenet tahansa lestadiolaisen varpailleen.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on selvää tarvetta avoimeen keskusteluun lähihistorian kipupisteistä ja niiden vaikutuksesta nykytilanteeseen. Keskusteluun ovat rohkaisseet myös monet liikkeen saarnaajat.
Keskusjärjestö SRK:n kotisivuilla todetaan, että vanhoillislestadiolaisuuden opillisena perustana ovat Raamattu ja luterilainen tunnustus. Tuoreessa haastattelussa SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen totesi, että lestadiolaiset kokevat olevansa ”luterilaisen kirkon ydintä”. Hyvä näin: Raamattu ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjat tarjoavat keskusteluille yhteisen lähtökohdan.
Lassi Hyvärinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen runoilija
Kaleva 29.3.2009
http://freepathways.wordpress.com/2009/03/29/kulttuurik ielloilla-ei-ole-raamatullisia-perusteluja/ "
tilanne sunnuntai klo n. 23.50
ovat saatana ja SRK.