ensin joutui mies vankilaan, sitten yllättäen työpaikalta tuli lomautus (8kk sitten) kauheet velat jäi mulle...ei oo mistä maksaa...nyt menee kämppä, auto ja moottoripyörä alta, asunnosta ei toivoakaan kun on luottotiedot menossa...itsemurha tässä ainut ratkasu...en edes pysty kellekkää puhuu ongelmista...hävettää...puhkes astma ja keuhkojen ahtaumakin tän kaiken päälle...oon niinloppu kuin nainen vaan voi olla
alan olee
ihan loppu
3253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kannattaa vaan elää kaikesta huolimatta. Minullakin on asiat niin huonosti kun vaan voi olla, ei huonommin ehkä enää voisi mennä, silti elän. On pakko elää ei saa luovuttaa.
miksi pitäisi väkisin yrittää jaksaa...kun vaan voisi nukkuu pois, ei olisi enää huolia...ne harvat kaverit mitä mulla on suree vaan sen hetken ja säälii...aika parantaa niittenkin haavat...tässä on ollu muutama kaverin kuolema, ja näkee miten ihmiset käyttäytyy...surkuttelevat itseensä jälkeenpäin kun eivät tajunneet aikasemmin auttaa...muutaman viikon päästä unohdettu...
Tervehdys, olen pahoillani, järkyttävää miten valtavasti sulle on kasautunut tuskaa.
Oletko kuullut tämän erittäin vanhan viisauden tai sanonnan: "Niin kauan kuin ihminen elää, hänellä on toivoa."
Ehkä kuulostaa vähän yksinkertaiselta, mutta eikö siinä olekin myös joku viisaus: me ihmiset, sinä ja minä, tarvitsemme elämää ja elossa olemista, jotta meillä voisi olla toivoa! Näin päinkin sen voisi ajatella.
Joka tapauksessa tuo lause on mielestäni lohdullinen ja aidosti toivoa-antava. Ajattele - ainakin periaatteessa toivoa on jokaisena elämän hetkenä ja asiat voivat muuttua, vaikka hitaastikin! Vasta kuolema ja elämän loppuminen lopettaa myös toivon.
SIKSI ELÄMÄ onkin niin tärkeää, suurimmassakin tuskassa ja pimeydessä! Silloin, kun ei jaksaisi enää elää, on elämä ja elossa oleminen kuitenkin ainoa mahdollisuus toivoon ja muutokseen!
Jos vain voisit, hyvä tuntematon ystävä, antaa elämälle ja toivolle vielä mahdollisuuden tuskasi keskellä. ANNA TOIVOLLE JA VALOLLE MAHDOLLISUUS LÄHESTYÄ SINUA ELÄMÄSI PIMEYTTÄ PITKIN. "Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." Uskon, että saattaa olla olemassa vaikka pienikin valo ja toivo, jota sinun elämäsi pimeys ei ole saanut valtaansa. Todellakin haluan uskoa sinun puolestasi näin, jos et itse jaksa siihen mahdollisuuteen uskoa. Uskon ja ajattelen, että tuo pieni valo ja toivo, jota sinun pimeytesi ei ole saanut valtaansa, ON SINUA VARTEN. Se on sinun aivan oma valon- ja toivonsäteesi; se on olemassa sinun selviämistäsi ja pimeydestä nousemistasi varten - sinun parantumistasi varten. Tuo pieni valo ja toivo... mutta koska pimeys ei ole saanut sitä valtaansa, niin se on voimakas! Pienenäkin siinä on voimaa, koska se on todellista, se on elossa. Ja se on sinua varten: Tuo pieni valo ja toivo EI ole joutunut pimeyden valtaan, jotta SINÄ ITSE, RAKAS JA ARVOKAS IHMINEN, et joutuisi lopullisesti pimeyden valtaan, vaan saisit NOUSTA pimeydestäsi ja kuoleman kynnykseltä elämän puolelle!
Joskus elämä kääntyy paremmalle ja valoisammalle tielle vasta suuren pimeyden kautta. Voisitko sinä ajatella näin - voisitko hyväksyä sen, vaikka haparoidenkin?
Onko mahdollista, että et itse päättäisi lopettaa elämääsi - että et sittenkään itse tekisi sitä päätöstä? Minä toivon, että et tekisi sellaista päätöstä, ja uskallan uskoa, että on muitakin, jotka ajattelevat sinusta samoin.
Ajattele vielä vaikka luontoakin, sekin menee todellakin syvimpään pimeyteen, vasta sitten valo alkaa lisääntyä. Ajattele, miten huomaamme valon ja nautimme siitä aivan eri tavalla pitkän pimeyden jälkeen.
Oletko sinä ajatellut, että kun toivottavasti selviät tästä pimeydestäsi, niin voisit kokemuksesi takia ymmärtää aivan ainutlaatuisesti, mitä on todella syvä pimeys sekä itsetuhohalu ja kuolemanhalu? Sinä olisit selvinnyt ja tullut takaisin elämän puolelle pahasta kriisistäsi ja kantaisit kokemustasi aivan kuin parantuneena haavana. Tästä kokemuksen haavasta johtuen sinä osaisit ehkä tukea tai neuvoa jotakin toista, joka on vastaavassa kuilussa, kuin missä sinä olit. Sellainen olisi mittaamattoman arvokasta. Mutta lähtökohdan on toki oltava se, että sinun elämäsi on ainutlaatuisen arvokas aivan itsessäänkin. Sinä olet SITTENKIN arvokas ja korvaamaton itsellesi ja tälle maailmalle: ei ole ketään toista sinunlaistasi ihmistä.
Näin haluan ajatella sinusta. Ja kuten sanottu, yritän uskoa tämän sinun puolestasi, jos et nyt jaksa itse uskoa parempaan.
OLISIKO AIKA, ETTÄ sinä voisit nyt kaataa huolesi jonkun kuultavaksi, joka voisi sinua tukea ja auttaa eteenpäin? Suosittelen oikein lämpimästi, että pikimmiten puhut jollekin! Tässä muutama hyvä mahdollisuus:
http://www.tukiasema.net/auttajat.asp
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/C871691F974613C2C2257480003C5857?OpenDocument&lang=FI
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/DC0158A5AD979807C225748000295138?OpenDocument&lang=FI
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI
http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
http://www.kansanraamattuseura.fi/rukous/elaman_kriisit/
http://www.healingrooms.fi/?sid=1
"Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. --- Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan"