Rasismia?

Nykyään ollaan tarkkoja siitä miten ketäkin nimitetään,ettei rikota lakia.Minusta lakia on rikottu kautta aikojen savolaisten kohdalla.Minusta heitä kohtaan on käyttäydytty rasistisesti kautta vuosisatojen.Miten siihen puututaan?

Itse olen sekarotuinen savolainen ja koko ikäni täällä asuneena ylpeä juuristani,mollatkoot rauhassa.
9567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

pilkataan ja haukutaan suruitta. Samaa rasismia se on, kuin ihonvärin perusteella nälviminen.
Savolainen laskee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tuollaiset herjat, mutta kuitenkin...

Äänestä
  • Mutta siitä me ymmärrämme miksi juutalaisille kävin kuten kävi.

    Äänestä

Olen jo pitkään miettinyt, miten jotain kansanryhmää saakin nimitellä aivan yleisesti niinkin alentuvasti kuin savolaisia nimitellään. Ja kun me kuitenkin ollaan useimmat sieltä fiksuimmasta päästä täällä Suomenkin maassa.

Äänestä

asiaan ja kiellettävä savolaiseksi kutsuminen rasistisena ;=)

Äänestä

Siten voisi puuttua että savolaiset lopettaisi joutavan ja epärealistisen omanarvontuntonsa pönkittämisen. Vaikka niin että eivät ottaisi ihan kaikesta aina itseensä.

Äänestä
  • Missä vika, kun kaikki ottaa kaiken niin tosissaan?

    Äänestä

  • Ylpeä savolainen kirjoitti:

    Missä vika, kun kaikki ottaa kaiken niin tosissaan?

    Voisi jokainen vilkaista peiliin ja katsoa sen verran tarkkaan, mitä eroa on esim. savolaisella ja karjalaisella tai hämäläisellä. Ei yhtään mitään. Jokaisella on oma murteensa, oli kotoisin mistä päin tahansa. Kumma, jos murre tekee ihmisen toista huonommaksi. Samoja Jumalan luomia ollaan jokainen, heimoon, rotuun, ihonväriin ja uskontoon katsomatta.

    Entinen naapurinikin joka välissä mollasi savolaisia persjalkaisiksi ja tyhmiksi. Itse toki olikin kaunotar Karjalan mailta, mittaa puolitoista metriä ja paksuudessa pärjäsi varmasti savolaisillekin. Huumorintajusta ei jälkeäkään ollut jäänyt korvien väliin, vaikka kuinka olisi yrittänyt kaivella.

    Joten ollaan kaikki sellaisia kun olemme, savolaisetkin varmasti pääsevät taivaaseen siinä missä pohojalaasetkin, vaikkei meillä konkreettisesti puukko vyöllä olekaan, se pistävyys saattaa olla kyllä leukaperissä...

    Äänestä

  • Ylpeä savolainen kirjoitti:

    Missä vika, kun kaikki ottaa kaiken niin tosissaan?

    kukkaan tarkota,kiusottelluu. Täellä kaenuussa sotkamolaeset on persjalakasii, kaenuulaesten mielestä .Naapurikuntalaesten rakkaus on tämmöstä täällä.

    Äänestä

  • ei millään pahalla kirjoitti:

    kukkaan tarkota,kiusottelluu. Täellä kaenuussa sotkamolaeset on persjalakasii, kaenuulaesten mielestä .Naapurikuntalaesten rakkaus on tämmöstä täällä.

    olla tiällä savossakki, aina on nuapurikunta jotenki huonompi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piikalikka kirjoitti:

Nykyään ollaan tarkkoja siitä miten ketäkin nimitetään,ettei rikota lakia.Minusta lakia on rikottu kautta aikojen savolaisten kohdalla.Minusta heitä kohtaan on käyttäydytty rasistisesti kautta vuosisatojen.Miten siihen puututaan?

Itse olen sekarotuinen savolainen ja koko ikäni täällä asuneena ylpeä juuristani,mollatkoot rauhassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu