Abortin logiikka

Abortin vastustajien mielipide ei perustu uskomuksille, vaikka kovin monet liittävät siihen uskonnollisuuden. Ainoa uskomukseen perustuva sääntö on se, että ihmistä ei saa tappaa.

Vastustaminen on loogisempaa, mikäli pysytään tieteellisissä tosiasioissa.

Munasolut tai siittiöt eivät ole yksilöitä. Sen sijaan alkio ja sikiö on erillinen yksilö. Se ei ole esim. "äidin kehon osa". Jos olisi, niin silloin sillä olisi täysin samat geenitkin. Näin ei ole.

Jokaisella alkiolla ja sikiöllä on yksilöllinen DNA, joka on sillä elämänsä loppuun saakka (loppui se sitten raskausaikana tai 90-vuotiaana). Jos näin ei olisi, kaikki olisivat syntyessään aivan samanlaisia, ja olisi ihan yksi lysti, minkä vauvan ottaa sairaalasta mukaansa.

Riippumatta siitä, onko meillä tarpeeksi hyvät laitteet sikiöiden tutkimiseen, jokainen abortoitu sikiö on yksilöllinen ihminen, jolla on hedelmöittymisestä asti omat yksilölliset piirteensä. Ulkonäkö, sukupuoli, perusluonne ja muut persoonalliset ominaisuudet eivät synny sitten, kun lapsi on lain mukaan hyväksytty ihmiseksi tai kun äiti päättää hänet pitää. Hän on ainutlaatuinen jo alkiona.

Ainoa looginen tapa puolustaa aborttia, on hyväksyä samalla tappaminen. On EPÄLOOGISTA sanoa, että abortti on ok, jos on huono elämäntilanne, opiskelut kesken, rahat loppu... jne. mutta samalla vastustaa sitä, että tappaminen esim. oman uran luomiseksi tai taloudellisen tilanteen parantamiseksi on väärin.

Tämän takia abortin kannattajan ovat pääsääntöisesti erittäin epäloogisia. Heillä on kummallisia uskomuksia, esim. "mitään lasta ei vielä ole", "sikiö on äidin kehon osa", "abortissa ei tapeta elävää ihmistä" jne. Nämä ovat uskomuksia ja toiveita, joilla yritetään oikeuttaa abortti, ja ehdottomasti kaikkien tieteiden (niin luonnontieteet kuin psykologiakin) vastaisia.

Suurin osa abortin kannattajista on siis sopinut, että "sikiö ei ole vielä ihminen" tms. jolloin samalla voidaan sekä kannattaa aborttia että olla kannattamatta oikeutta tappaa. Epälooginen, uskomuksiin ja toiveisiin perustuva näkemys näyttää kelpaavan monelle.
13541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Ulkonäkö, sukupuoli, perusluonne ja muut persoonalliset ominaisuudet eivät synny sitten, kun lapsi on lain mukaan hyväksytty ihmiseksi tai kun äiti päättää hänet pitää."

Taas meni aborttiväeltä jauhot suuhun.

Äänestä

Tuossa palstalla alemmassa viestissä toivoit vapaata aborttia viikolle 22 asti ja nyt selittelet sikiön olevan ihminen?
Mikä logiikka tässä sinun hommassasi nytten on?

Äänestä

... kun ihmiset yrittävät sotkea omiin uskonnollisiin/emotionaalisiin perusteisiin tiedettä joka ei tue sitä.

Abortoitavan alkion aivotoiminta ja hermosto ei ole niin kehittynyttä, että tämä voisi ajatella yhtikäs mitään. Se/hän ei vielä kelaa olevansa yksilö, tai omaa juuri tiettyä persoonaa joka kehittyy aivotoiminnan kehityksen ja kokemusten myötä. Kulttuurissamme yleisesti ihmistä pidetään kuolleena, kun hänen aivotoimintansa lakkaa, jolle on olemassa ihan hyvät perusteet. Syntymättömien alkioiden/sikiöiden/lasten kohdalla tilanne on toki toinen, että heille potentiaalisesti voisi kehittyä sitä aivotoimintaa ja muut elämälle edellytyksenä olevat asiat jos raskauden annettaisiin jatkua, mutta jos se on pakko keskeyttää, on hyvä tehdä se vaiheessa jossa kyseessä on vielä noin kehittymätön ihmisalku.

Se että sanoo sikiön olevan vielä riippuvainen osa äitinsä kehoa eikä vielä erillinen ihminen ei ole "ehdottomasti kaikkien tieteiden (niin luonnontieteet kuin psykologiakin) vastaisia" vaikka "abortti on murha!!!"-linjalaiset siitä tykkäisivätkin. Sikiö ei potentiaalisessa abortti-vaiheessa pärjää itsenäisesti äitinsä vartalon ulkopuolella edes lääketieteen avustamana, ja on täysin riippuvainen tästä, siten myös konkreettisesti osa tätä siinä vaiheessa vaikka omaakin uniikin DNA:n. Hyvin monet alkioista abortoituvat itsestään raskauden alkuaikana, eli Suomessa siis kuolee aivan valtava määrä yksilöitä vuodessa.

Äänestä
  • mutta tapetuista on tarkat luvutkin.

    Ja eikös alotuksessa puhuttu lähinnä alkioidenkin ihmisyydestä eikä muuta väitetty? Sitä tuskin sinäkään voit kieltää?

    Äänestä

  • Ymmärtäkää hyvät ystävät, että kyllä se alkio ja sikiökin on yksilö, mutta eihän se tee abortista väärää. Abortti on laillinen toimenpide halusitte te sitä tai ette. Ennen rv 12 abortin saa tehdä tietyistä syistä. Jos nainen on jäämässä yh:ksi, on se jo LAILLISESTI tarpeeksi painava syy tehdä abortti. Missään LAILLISESSA tilanteessa ei tehdä väärää, eikä murhata ketään jolla olisi jo ihmisoikeutet. Oikeudet on ihmisellä, joka on SYNTYNYT ELÄVÄNÄ - EI IHMISELLÄ, JOKA ON ALKANUT KASVAA ÄITINSÄ KOHDUSSA.

    Äänestä

  • Hohhooijjaaa... kirjoitti:

    Ymmärtäkää hyvät ystävät, että kyllä se alkio ja sikiökin on yksilö, mutta eihän se tee abortista väärää. Abortti on laillinen toimenpide halusitte te sitä tai ette. Ennen rv 12 abortin saa tehdä tietyistä syistä. Jos nainen on jäämässä yh:ksi, on se jo LAILLISESTI tarpeeksi painava syy tehdä abortti. Missään LAILLISESSA tilanteessa ei tehdä väärää, eikä murhata ketään jolla olisi jo ihmisoikeutet. Oikeudet on ihmisellä, joka on SYNTYNYT ELÄVÄNÄ - EI IHMISELLÄ, JOKA ON ALKANUT KASVAA ÄITINSÄ KOHDUSSA.

    ovat sopimuksen mukaisia. Totta kai aborttilakia voidaan tiukentaa, jos halutaan.

    olisi jokin käypä perustelu abortille? Maassamme melkein puolet lapsista syntyy nykyisin avioliiton ulkopuolella.

    Äänestä

  • että lait kirjoitti:

    ovat sopimuksen mukaisia. Totta kai aborttilakia voidaan tiukentaa, jos halutaan.

    kannattavan lakien kiristystä, jotta laittomat abortit lisääntyisivät!? Muutapa vaikka sinne Brasiliaan, jossa kaikilla kansalaisilla olisi pakkosynnytyslaki suojanaan!

    Äänestä

  • jääminen kirjoitti:

    olisi jokin käypä perustelu abortille? Maassamme melkein puolet lapsista syntyy nykyisin avioliiton ulkopuolella.

    velvoite pakkosynnytykselle? Jos nainen ei halua yh:ksi, niin miksi hän ei saisi vaatia aborttia?

    Äänestä

  • Hohhooijjaaa... kirjoitti:

    Ymmärtäkää hyvät ystävät, että kyllä se alkio ja sikiökin on yksilö, mutta eihän se tee abortista väärää. Abortti on laillinen toimenpide halusitte te sitä tai ette. Ennen rv 12 abortin saa tehdä tietyistä syistä. Jos nainen on jäämässä yh:ksi, on se jo LAILLISESTI tarpeeksi painava syy tehdä abortti. Missään LAILLISESSA tilanteessa ei tehdä väärää, eikä murhata ketään jolla olisi jo ihmisoikeutet. Oikeudet on ihmisellä, joka on SYNTYNYT ELÄVÄNÄ - EI IHMISELLÄ, JOKA ON ALKANUT KASVAA ÄITINSÄ KOHDUSSA.

    ei tee teosta aina moraalisesti oikeutettua, ei edes ihmisoikeusjulistuksen mukaista.

    Äänestä

  • Sinäpä näyt kirjoitti:

    kannattavan lakien kiristystä, jotta laittomat abortit lisääntyisivät!? Muutapa vaikka sinne Brasiliaan, jossa kaikilla kansalaisilla olisi pakkosynnytyslaki suojanaan!

    aborttien kokonaismäärä kylläkin romahtaisi.

    Äänestä

  • ja laillisuus kirjoitti:

    ei tee teosta aina moraalisesti oikeutettua, ei edes ihmisoikeusjulistuksen mukaista.

    Jos abortti on minusta oikein ja sinusta väärin, on se meidän oma asiamme, eikö? Miksi tapella aiheesta päivästä toiseen, kun meidän kummankaan mieli ei muutu?

    Äänestä

  • olisi... kirjoitti:

    velvoite pakkosynnytykselle? Jos nainen ei halua yh:ksi, niin miksi hän ei saisi vaatia aborttia?

    eivät osaa katsoa asiaa noin avarasti, kun he näkevät vain sen täysin viattoman ja harkintaan kykenemättömän tsygootin. Siksi näihin pakkosynnytys kysymyksiin ei osata vastata järkevästi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

treneter kirjoitti:

Abortin vastustajien mielipide ei perustu uskomuksille, vaikka kovin monet liittävät siihen uskonnollisuuden. Ainoa uskomukseen perustuva sääntö on se, että ihmistä ei saa tappaa.

Vastustaminen on loogisempaa, mikäli pysytään tieteellisissä tosiasioissa.

Munasolut tai siittiöt eivät ole yksilöitä. Sen sijaan alkio ja sikiö on erillinen yksilö. Se ei ole esim. "äidin kehon osa". Jos olisi, niin silloin sillä olisi täysin samat geenitkin. Näin ei ole.

Jokaisella alkiolla ja sikiöllä on yksilöllinen DNA, joka on sillä elämänsä loppuun saakka (loppui se sitten raskausaikana tai 90-vuotiaana). Jos näin ei olisi, kaikki olisivat syntyessään aivan samanlaisia, ja olisi ihan yksi lysti, minkä vauvan ottaa sairaalasta mukaansa.

Riippumatta siitä, onko meillä tarpeeksi hyvät laitteet sikiöiden tutkimiseen, jokainen abortoitu sikiö on yksilöllinen ihminen, jolla on hedelmöittymisestä asti omat yksilölliset piirteensä. Ulkonäkö, sukupuoli, perusluonne ja muut persoonalliset ominaisuudet eivät synny sitten, kun lapsi on lain mukaan hyväksytty ihmiseksi tai kun äiti päättää hänet pitää. Hän on ainutlaatuinen jo alkiona.

Ainoa looginen tapa puolustaa aborttia, on hyväksyä samalla tappaminen. On EPÄLOOGISTA sanoa, että abortti on ok, jos on huono elämäntilanne, opiskelut kesken, rahat loppu... jne. mutta samalla vastustaa sitä, että tappaminen esim. oman uran luomiseksi tai taloudellisen tilanteen parantamiseksi on väärin.

Tämän takia abortin kannattajan ovat pääsääntöisesti erittäin epäloogisia. Heillä on kummallisia uskomuksia, esim. "mitään lasta ei vielä ole", "sikiö on äidin kehon osa", "abortissa ei tapeta elävää ihmistä" jne. Nämä ovat uskomuksia ja toiveita, joilla yritetään oikeuttaa abortti, ja ehdottomasti kaikkien tieteiden (niin luonnontieteet kuin psykologiakin) vastaisia.

Suurin osa abortin kannattajista on siis sopinut, että "sikiö ei ole vielä ihminen" tms. jolloin samalla voidaan sekä kannattaa aborttia että olla kannattamatta oikeutta tappaa. Epälooginen, uskomuksiin ja toiveisiin perustuva näkemys näyttää kelpaavan monelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu