Häpeätkö Jeesusta?

Silloin nuorena, kun olin "pakkouskon" alla, ihan ikäni puolesta, häpesin kamalasti tunnustaa kenellekkään olevani "uskovainen".

No, sittemmin sain armosta tulla ymmärtämään uskonvanhurskauden. Täällä meidän "lapissa" ei ollut montakaan ihmistä, joka olisi esim. Lutheria ymmärtänyt, joten jättäydyin pois, kun en saanut mitään hengellistä ruokaa ainakaan paikallisissa kokouksissa. E.H. saarnasi silloin kyllä ja häntä kuuntelin mielelläni.

Olen miettinyt tätä samaa kahden lapseni kohdalla: esim. poika tuo kavereitaan ( tänä vuonna jo opiskeluikäisiä) meille ja sanoo, että selitä äiti sinä näille uskonasioita kun osaat paremmin kuin minä. Ei hän häpeä evankeliumia edes tuon ikäisenä!!!
30751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kun kerroit pojastasi.

Samalla kuitenkin tulin iloiseksi siitä että Jeesus elää ja kulkee keskellämme.

Voi näet käydä niin, että kun me kumpikin olemme jo haudassa, niin sinun poikasi kertoo minun pojalleni, että Jeesus rakastaa sinua.

Äänestä
  • Taivaan Isä kuulee kyllä rukouksemme lastemme puolesta! Jumala on armossaan ottanut lapsikseen minun lapseni jo nuorena, sillä yksin heitä kasvattaessa saan monta kertaa tukea heiltä! Nöyrästi rukoilen etten mitään väärin opettaisi, mutta luotan tietenkin siihen, että Pyhä Henki ohjaa ja opettaa lapsiani, niinkuin on tehnytkin.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Taivaan Isä kuulee kyllä rukouksemme lastemme puolesta! Jumala on armossaan ottanut lapsikseen minun lapseni jo nuorena, sillä yksin heitä kasvattaessa saan monta kertaa tukea heiltä! Nöyrästi rukoilen etten mitään väärin opettaisi, mutta luotan tietenkin siihen, että Pyhä Henki ohjaa ja opettaa lapsiani, niinkuin on tehnytkin.

    Mutta onhan se ihanaa, että Jeesuksen Herrakseen tunnustavia kristittyjä kulkee läheistemme ja rakkaidemme seurassa, vaikka meitä itseämme ei enää ole.

    Äänestä

  • !Hallelujaa kirjoitti:

    rukoilemme, uskoen, että Jeesus kaikkina aikoina lampaitaan kaitsee!

    Äänestä

silloin kun hän oli 15v:

Sua ihaillen katselen salaa,
Miks itse mä ain epäröin?

Uskos Jumalaan aina niin vakaa,
itse tuntea en osaa mä noin Sinuun
Luojamme taivaan ja maan

Mietin mä päivin ja öin:
sieluni luottaa halajaa!
Ehkä joskus viel tunnen samoin?

Puoleesi käännyn rukoillen:
anna uskoni kasvaa ja palaa!

Kyllä kastui äidin silmät kyynelistä, kun tämän runon sain!

Äänestä
  • Kenen hyvänsä uskovan ihmisen silmät kostuisivat tuosta.

    Äänestä

Häpeän Jeesuksen puolesta sitä, että
Hänet on ymmärretty väärin. Ja siksi
Hänen opetuksiaan myös ymmärretään
väärin. En minä siis häpeä Jeeusta,
vaan olen surullinen siitä, että
monikaan ei tunne Häntä. Kun Hän
kävelee alkoholistin vaatteissa
vastaan kadulla.

Äänestä
  • Se ei käynyt tuosta selville kuinka on sinun itsesi laita?

    MUUT ovat käsittäneet väärin.
    MUUT ymmärtävät väärin.
    MUUT ovat kohdelleet Jeesusta väärin.
    Fariseuskin on näistä hyvin tietoinen mitä syntejä MUUT tekevät.

    Aivan oikein siis, niin ovatkin.

    Olellista on se että SINÄ tajuat olevasi muiden kanssa ihan saman kaltainen. Ja riennät janoisena ja nälkäisenä autuuden lähteelle.

    Äänestä

  • !Hallelujaa kirjoitti:

    Se ei käynyt tuosta selville kuinka on sinun itsesi laita?

    MUUT ovat käsittäneet väärin.
    MUUT ymmärtävät väärin.
    MUUT ovat kohdelleet Jeesusta väärin.
    Fariseuskin on näistä hyvin tietoinen mitä syntejä MUUT tekevät.

    Aivan oikein siis, niin ovatkin.

    Olellista on se että SINÄ tajuat olevasi muiden kanssa ihan saman kaltainen. Ja riennät janoisena ja nälkäisenä autuuden lähteelle.

    Niinpä. En minä kirjoittanut muodossa
    "muut". Minä en koskaan opi ymmärtämään
    Jeesusta, käymään läpi sitä kärsimystä,
    jolloin Hän hikoili Getsemanessa verta.
    Hengellinen helvetti. Edellinen kirjoitukseni
    halusi sanoa, että niin moni puhuu Jeesuksesta,
    mutta kuinka moni tuntee Hänet, kun
    unohdetaan oppi. Onko Jeesus sama minulle
    kuin toisille. Onko Jeesus mies alkoholistin
    vaatteissa, vai se Bemarin omistava toinen
    henkilö. Molemmat samaan aikaan kasvojesi
    edessä. Häpeänkö siis Jeesusta. En. Hän
    on Herra kristinuskon mukaan. Uskon sen.
    Mutta kuka Hän on ?

    Äänestä

  • Oneway__ kirjoitti:

    Jos sinä sen uskot sinä pelastut .

    Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa,ettei yksikään hukkuisi, joka Häneen USKOO.

    paina mieleesi Tuomaan sanat. Sillä hetkellä kun Tuomas tunsi Jeesuksen, hän huudahti:Minun Herrani ja Vapahtajani! Jeesusta ei voi tulla tuntemaan muut kun ne jotka TARVITSEVAT VAPAHTAJAN. Se on yhtä kuin, Jeesus on tullut syntisiä pelastamaan. Terveet eivät tarvitse parantalaa, tarkoittaa että mielestään synnitön, taikka siivosyntinen

    Äänestä

  • !Halleluja kirjoitti:

    eikä niinmuodoin voi tulla tuntemaan Jeesusta henkilökohtaisesti. (Tämä oli jatko edelliseen viestiin joka lähti keskeneräisenä.)

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Jos sinä sen uskot sinä pelastut .

    Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa,ettei yksikään hukkuisi, joka Häneen USKOO.

    Mutta kun ikää on karttunut sellaiset ajatukset on jäänyt, muistelen että nuorenpana en niinkään jeesusta kuin sita että olin uskovainen ja juuri LLL:n. s.kuntaan kuuluva, no se helpotti pikkuhiljaa, -90 luvulla vapautti. nythän minulla on vain tärkeää että uskon Jeesukseen. Tässä uskossa haluan olla ja kuolla, sillä sekin aika tulee vääjäämttömästi. Mutta kun sen ajattelee valmiiksi, Jeesuksen rakkaudessa sen saattaa saada ymmärrykseensä oikein.

    Äänestä

Kirjoitan tähän vielä toisen tyttäreni kirjoittaman runon minulle. Silloin taisi olla aika vaikea aika.

Mikä mieltäsi painaa rakkain?
Mikä murheen tuon aikaan saa?
Tuska sisältäs valtaa alaa,
enkö mitenkään auttaa osaa?

Kyyneleet poskellas virtaa,
kestä mä enää en
Kädet yhteen liitän hiljaa;
Jumala auta, itse kykene en!

Kuulet nöyrimmän rukouksen
suusta pienen ihmisen
Surun, murheen pyyhit sä pois
tieltä uskon ja rakkauden!

Äänestä
  • Hyvin mielenkiintoista. Täällä ajassa me Jeesuksen seuraajat olemme hajalla asuvaisia.
    Aina silloin tällöin tapaa mielenkiintosia uskovia ihmisiä, vaikkapa esimerkiksi jonkun tutun synttäreillä.

    Tämä on ihmeellinen värkki tämä internetti, kun täällä voivat Jeesuksen seuraajat jeskustella lähes valon nopeudella (300000 km/s) kulkevien sanojen ja viestien välityksellä. Kap kaupungissa Afrikan eteläkärjessä asuva Jeesuksen opetuslapsi näkee viestimme saman sekunnin aikana kun lähetimme sen.

    Täällä emme useikkaan avaa lähinaapurimme ovea, vaikka olemme asuneet näköyhteydessä vuosia ja vuosikymmeniä. Niin muuttuu maailma - Eskoseni.

    Tätä taustaa vastaan on hyvin ymmärrettävää, että 1850 luvun sosiaaliset metodit tavat asenteet ja asusteet eivät JUURIKAAN vakuuta taivaaseen pyrkijöitä.

    Kun minä luen Raamattuani, kirjakoostetta jossa vanhimmat kirjat ovat noin 3000 vuotta vanhoja, niin ne ovat yhtä tuoraita uutisia kuin olisivat eilisestä sanomalehdestä leikattuja.

    Jesaja kirjoittaa vajaa 3000 vuotta sitten: "He laskeutuvat kuin kyyhkyset lakkoihinsa, heidän äänensä on kuin tuhanten ratasten kitinä".

    Hän katseli tuolloin mäyssä suihkukoneen laskeutumista kentälle. Vieläkö joku epäilee, ettei Jumala näe yhdellä katseella maailmankaikkeutta sen synnystä hamaan viimeiseen korahdukseen asti

    Äänestä

  • !Hallelujaa kirjoitti:

    Hyvin mielenkiintoista. Täällä ajassa me Jeesuksen seuraajat olemme hajalla asuvaisia.

    saada sinunkaltaisiasi uskon ystäviä! Olen lapsiani lukuunottamatta joutunut elämään aikaslailla hengellisenä erakkona. Varmaan siinä omaa laiskuuttakin on, mutta silti koen että hyvää tämä koulu on tehnyt: olen oppinut luottamaan yksin Jeesukseen. Mutta en usko että Herran tahto on pitää ketään lammastaan laumasta erillään ja siksi olen rukoillut uskovien yhteyttä. Jumala johdattakoon! Olen tosi kiitollinen tästäkin nettiyhteydestä! :)

    Äänestä

  • !Hallelujaa kirjoitti:

    Hyvin mielenkiintoista. Täällä ajassa me Jeesuksen seuraajat olemme hajalla asuvaisia.
    Aina silloin tällöin tapaa mielenkiintosia uskovia ihmisiä, vaikkapa esimerkiksi jonkun tutun synttäreillä.

    Tämä on ihmeellinen värkki tämä internetti, kun täällä voivat Jeesuksen seuraajat jeskustella lähes valon nopeudella (300000 km/s) kulkevien sanojen ja viestien välityksellä. Kap kaupungissa Afrikan eteläkärjessä asuva Jeesuksen opetuslapsi näkee viestimme saman sekunnin aikana kun lähetimme sen.

    Täällä emme useikkaan avaa lähinaapurimme ovea, vaikka olemme asuneet näköyhteydessä vuosia ja vuosikymmeniä. Niin muuttuu maailma - Eskoseni.

    Tätä taustaa vastaan on hyvin ymmärrettävää, että 1850 luvun sosiaaliset metodit tavat asenteet ja asusteet eivät JUURIKAAN vakuuta taivaaseen pyrkijöitä.

    Kun minä luen Raamattuani, kirjakoostetta jossa vanhimmat kirjat ovat noin 3000 vuotta vanhoja, niin ne ovat yhtä tuoraita uutisia kuin olisivat eilisestä sanomalehdestä leikattuja.

    Jesaja kirjoittaa vajaa 3000 vuotta sitten: "He laskeutuvat kuin kyyhkyset lakkoihinsa, heidän äänensä on kuin tuhanten ratasten kitinä".

    Hän katseli tuolloin mäyssä suihkukoneen laskeutumista kentälle. Vieläkö joku epäilee, ettei Jumala näe yhdellä katseella maailmankaikkeutta sen synnystä hamaan viimeiseen korahdukseen asti

    Kirjoitin tuossa aamulla runon, kun jäi tuo runosuoni sykkimään noista tytön runoista.

    On koti mulla taivaassa,
    en pelkää kadotusta
    ei materia, mammona,
    saa multa arvostusta

    En vääryydestä iloitse
    vain Totuus mua kantaa
    ei laki mua kahlitse
    kun Jeesus levon antaa

    On huoli mulla kuitenkin
    monista lampahista
    jotk` eksyksissä vieläkin
    taakkanaan lakilista

    Siks pyydän rakas Jeesus oi
    tuo joukkoon heidät kerran
    sun armos vain sen tehdä voi
    -vetää luokse rakkaan Herran

    Sä ilon annat autuaan
    kuink` voisin kyllin kiittää
    saan lihan jättää unholaan
    Sun uhris kyllä riittää!

    Siis katseeni mä kiinnitän Sinuhun Jeesukseni
    ei mikään anna enemmän
    kuin armos rakkautesi!

    Siis katseeni mä kiinnitän
    Sinuhun Jeesukseni

    koneen vika koneen vika, en minä vaan ne muut..;)

    Äänestä

Minulle ei ole koskaan pakkosyötetty Jumalaa tai Jeesusta. Kun mummoni kuoli ollessani 3v minulle sanottiin hänen päässeen taivaaseen Jumalan luo uskonsa mukaan. Sanoin ,että minä kans. Löysin tieni varhain ja olen siinä pysynyt.Tosin olen saanut tukea myös uskossa olevalta kummisedältäni, hän elää vieläkin, hänkään ei minua ole pakottanut.Viime vuonna kun yhdessä kävimme seuroissa kauempana, käymme yhdessä myös muutenkin, tunsin suurta rakkautta Jumalaa kohtaan ,kun hän soi minulle tälläisen ihmeen tapahtua.Joten varmaan arvaattekin , etten häpeä sanoa olevani uskossa ja Jeesustahan minä rakastan koko sydämestäni!

Äänestä
  • Isä poiksa ja Pyhä Henki. Yksi Jumala, ei kolmea Jumalaa.

    Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä. Yksi Jumala, ei kolmea Jumalaa.

    Korvaani särähtää pahasti jos Jumalasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä kirjoitettaessa tai puhuttaessa laitetaan väliin sellaisia sanoja kun, "ja", "tai".

    Jumalaa ei kuaan voi tuntea, tuntematta SITÄ ENNEN Jeesusta Kristusta ITSENSÄ sovittajana lunastajana ja pyhittäjänä.

    Kuka tarvitsee sovittajan?

    Rikollinen joka on tuomittu kuolemaan rikoksiensa tähden.
    ________

    Jos sinä et omasta mielestäsi ole tällainen rikollinen, niin sinä et voi koskaan tulla tuntemaan sinun Luojaasi.

    Äänestä

  • !Hallelujaa kirjoitti:

    Isä poiksa ja Pyhä Henki. Yksi Jumala, ei kolmea Jumalaa.

    Korvaani särähtää pahasti jos Jumalasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä kirjoitettaessa tai puhuttaessa laitetaan väliin sellaisia sanoja kun, "ja", "tai". Pyhä Kolmiyhteinen Jumala
    !Hallelujaa 30.3.2009 klo 12.04

    Anna vain korvasi säristä ja tee parannus ei sillä menestystologialla kukaan pelastu.

    Edellinen kertomus oli asiallinen ja hyvin totuudenmukainen Jumalan lasten kokemus elämäntieltä. Varmasti tälläisiä kertomuksia on monilla maanhiljaisilla jotka eivät fariseusten tapaan huuda omaa pyhyyttään ja synnittömyyttään eikä etsimällä etsi vikoja kanssaihmisistä.

    Äänestä

  • Kuka häpeää ylkäänsä kirjoitti:

    sinulla on rautanaula sydämessä ja tekstit sen mukaista vainoamista.

    Äänestä

  • Vasta se on Kristukseen Jeesukseen Rakkauta, joka haluaa alkaa elämään kaikilta osin käskynnsä täyttävästi. Hänen ja apostoliensa opetusten ja ohjeiden, ja niiden KAIKILLE hyväksi ehtojen perustalta ja mukaisesti elämään, toimimaan ja vaikutamaan alkamalla. Niin että koituu maailmalle valkeudeksi / herätykseksi, ja kansakunnalleen suolaksi, tuntuvasti hyväksi vaikutukseksi.

    Kaikki muu on vain mihinkään pyrkimätöntä ja johtamatonta tähän pahan vallassa olevaan maailmaan mukautuvaa uskonnolisuutta.

    Herätyys.

    Äänestä

  • Kuka häpeää ylkäänsä kirjoitti:

    Korvaani särähtää pahasti jos Jumalasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä kirjoitettaessa tai puhuttaessa laitetaan väliin sellaisia sanoja kun, "ja", "tai". Pyhä Kolmiyhteinen Jumala
    !Hallelujaa 30.3.2009 klo 12.04

    Anna vain korvasi säristä ja tee parannus ei sillä menestystologialla kukaan pelastu.

    Edellinen kertomus oli asiallinen ja hyvin totuudenmukainen Jumalan lasten kokemus elämäntieltä. Varmasti tälläisiä kertomuksia on monilla maanhiljaisilla jotka eivät fariseusten tapaan huuda omaa pyhyyttään ja synnittömyyttään eikä etsimällä etsi vikoja kanssaihmisistä.

    revittävä Jumalan puutarhasta / seurakunnasta, ja heitettävä tuleen! Mitäs tästä sanot?

    Miten se tehdään ja toteuteaan että menee Jumalan sanan mukaisesti? Rakkaudessa rakentavasti ja asiallisesti.

    Kysymys merkkinen.

    Äänestä

  • on juurineen... kirjoitti:

    revittävä Jumalan puutarhasta / seurakunnasta, ja heitettävä tuleen! Mitäs tästä sanot?

    Miten se tehdään ja toteuteaan että menee Jumalan sanan mukaisesti? Rakkaudessa rakentavasti ja asiallisesti.

    Kysymys merkkinen.

    sinä e t ole uskossa, jos luulet olevasi
    joku juurineen repijä tai repijä yleensä.

    Olet varmaan se jumalaton M.E.S

    Äänestä

  • +++++++ kirjoitti:

    sinä e t ole uskossa, jos luulet olevasi
    joku juurineen repijä tai repijä yleensä.

    Olet varmaan se jumalaton M.E.S

    Eköhän se ole Kristuksen omille tarkoitettu? Tuskin sitä voi uskosta osattomilta odottaa että tulisivat ulkopuolisina sitä seurakuntaan, josta Jumalan tuomio on alkava, tekemään.

    Mitäs sanoisit.

    Äänestä

  • kaikilta osin? kirjoitti:

    Vasta se on Kristukseen Jeesukseen Rakkauta, joka haluaa alkaa elämään kaikilta osin käskynnsä täyttävästi. Hänen ja apostoliensa opetusten ja ohjeiden, ja niiden KAIKILLE hyväksi ehtojen perustalta ja mukaisesti elämään, toimimaan ja vaikutamaan alkamalla. Niin että koituu maailmalle valkeudeksi / herätykseksi, ja kansakunnalleen suolaksi, tuntuvasti hyväksi vaikutukseksi.

    Kaikki muu on vain mihinkään pyrkimätöntä ja johtamatonta tähän pahan vallassa olevaan maailmaan mukautuvaa uskonnolisuutta.

    Herätyys.

    Kukaan ei voi elää täysin Hänen käskyjensä mukaan. Joka ajatus ja silmänkatsekin voidaan tulkita synniksi... Meille on annettu kuitenkin anteeksiannon evankeliumi: saamme uskoa parannuksen tehdessämme syntimme anteeksi Hänen kalliin sovintoverensä kautta. Tulikohan nyt oikein sanottua?Vielä tahtoisin sanoa sinulle: joka päivä on ARMO uus, siihen voimme luottaa.Sillä JUMALA on RAKKAUS.Kyllä minä toivossa elän : IANKAIKKISEN ELÄMÄN toivossa, joskin toivoisin pitkää elämää jos se minulle suodaan.

    Äänestä

  • !Hallelujaa kirjoitti:

    Isä poiksa ja Pyhä Henki. Yksi Jumala, ei kolmea Jumalaa.

    Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä. Yksi Jumala, ei kolmea Jumalaa.

    Korvaani särähtää pahasti jos Jumalasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä kirjoitettaessa tai puhuttaessa laitetaan väliin sellaisia sanoja kun, "ja", "tai".

    Jumalaa ei kuaan voi tuntea, tuntematta SITÄ ENNEN Jeesusta Kristusta ITSENSÄ sovittajana lunastajana ja pyhittäjänä.

    Kuka tarvitsee sovittajan?

    Rikollinen joka on tuomittu kuolemaan rikoksiensa tähden.
    ________

    Jos sinä et omasta mielestäsi ole tällainen rikollinen, niin sinä et voi koskaan tulla tuntemaan sinun Luojaasi.

    Ei elämäni ole sileää ollut ja parannuksen saaminen "otti lujille".Toisin sanoen olin väärillä teillä , enkä ilman uskoani Jumalan johdatukseen, joka vei minut sanan äärelle, olisi nyt tässä: sanoin ,että jos minussa jotain näet, käytä ja siunaa. Sain uskoa syntini anteeksi joka johti elämäni muuttumiseen, kuin vahva silta olisi jalkojeni alla, joten tunnustan : myös minä olin iskemässä nauloja Hänen käsiinsä ja jalkoihinsa , myös minä olen syypää Hänen kuolemaansa ...vain siten saan olla Häntä lähellä ja yrittää olla syntiä tekemättä.

    Äänestä

  • täyttäminen on? kirjoitti:

    Eköhän se ole Kristuksen omille tarkoitettu? Tuskin sitä voi uskosta osattomilta odottaa että tulisivat ulkopuolisina sitä seurakuntaan, josta Jumalan tuomio on alkava, tekemään.

    Mitäs sanoisit.

    Kenenkähän tehtävä sen Raamatun kehoituksen ... täyttäminen on, ei ehkä sinun vaan jumalan pojan siinä sanot oikein ei ulkopulisten.

    Kun sanot: Mitä sanoisit, Sanon vain , ettei tule vanhasta pappia, eikä tuohesta takkia , voit uskoa suoraan, vaikka eise ole mikään USKOn kappeeeale.

    Raamatun Jumala, on sellainen kun Hän on sanonut ensimmäisessä käskyssä. Minä olen sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia. Mitä se on? Meidän tulee peljätä ja rakastaa Häntä niin, ettemme muihin jumaliin (ne ovat epäjumalia), MILLÄÄN TAVALLA SOTKEENNU sillä Hän ei jätä rankaisematta niitä, jotka pahaa palvelevat .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Saara kirjoitti:

Silloin nuorena, kun olin "pakkouskon" alla, ihan ikäni puolesta, häpesin kamalasti tunnustaa kenellekkään olevani "uskovainen".

No, sittemmin sain armosta tulla ymmärtämään uskonvanhurskauden. Täällä meidän "lapissa" ei ollut montakaan ihmistä, joka olisi esim. Lutheria ymmärtänyt, joten jättäydyin pois, kun en saanut mitään hengellistä ruokaa ainakaan paikallisissa kokouksissa. E.H. saarnasi silloin kyllä ja häntä kuuntelin mielelläni.

Olen miettinyt tätä samaa kahden lapseni kohdalla: esim. poika tuo kavereitaan ( tänä vuonna jo opiskeluikäisiä) meille ja sanoo, että selitä äiti sinä näille uskonasioita kun osaat paremmin kuin minä. Ei hän häpeä evankeliumia edes tuon ikäisenä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu