Kävimme tällä palstalla vuosia sitten mielenkiintoisen keskustelun siitä, miten esim. kampaamoyrittäjän koko suvun pitäisi nuoleskella kaupunkilaisia vähintäänkin siksi, että se toimeentulo on niistä karvoista kiinni.
Samalla olen havainnut varsinkin Kaarinassa pk-yrittäjien ja miksi ei kampaajienkin aikuisten lasten ahdistelua viranomaisessa ja varsinkin terveyskeskuksessa. Valitettavan moni tuntemani pk-yrittäjän aikuinen ja kotoa poismuuttanut lapsi on mielentervestoimiston, sosiaalihuollon, työvoiatoimiston, poliisin ja hullujenhuoneen kierrätyksessä. Mielikuvani Kaarinalaisesta viranomaiseta kulkeekin käsikädessä SDP:n Urpilaisen sanoin Nokia - Ericsson linjoilla. Näitä lausahduksia ollaan mm. radiokanavilla kommentoitu "puurot ja vellit sekaisin" tyylillä.
Koska kaupunkilaisilla ei ole rohkeutta kiusata itse yrittäjiä, joskin ahdistelu kohdistuukin yrittäjien aikuisten lasten elämään, niin ehdottaisinkin, että kaupunkilaiset voisivat nyppiä karvansa terveyskeskuksessa jotakin vuosimaksua vastaan. Eihän kampaampaajien aikuiset lapsetkaan saa edes asiallista hammashoitoa tk:sta vaan käskevät mennä yksityiselle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaarinassa.
Lapsiakin on.
Tunnen kymmeniä kaarinalaisia yrittäjiä.
Nyt vasta eka kerran kuulen tällaisesta erikoisesti
Kaarinakohtaisesta ongelmasta.
Taidat narrata.
Usean kymmenen vuoden kokemus Kaarinasta kaupunkina ja Kaarinalaisista yrityksistä. Kylmä fakta on, että hullujenhuoneella voit kysyä suoraan alle nelikymppiseltä "potilaalata", että mikäs oli yrityksen nimi? Mikäli ei sitten pöpilästä itseään löydä, niin ainakin pitää olla jonkin viraston kirjoilla taikka kieli jonkin viraston perseessä.
Kuten olen todennut. Terveyskeskus taikka sosiaalitoimisto voi opetella hitsaamaan taikka nyppimään karvoja. Muutoin olisi kaikille hyödyllistä, että pysyttelisitte omissa ammateissanne suut tukittuina.