Nokkosrokkoa

Olen ikäni ollut sellanen atoopikko, että kesät olen täysin oireeton, tai siis oikeastaan vois sanoa et oireet häviää viimestään toukokuussa ja alkaa ekoista pakkasista taas. Iho on kesäisin niin hyvä ettei juuri rasvojakaan tarvita. Mutta nyt iän myötä nää talvet on kyllä pahentuneet. Ja tää talvi erityisesti on ollut vaikea. Eli kauhein kutina on säärissä etupuolella, vatsassa ja päänahassa. Nyt vain tänä talvena on tullut sit vielä uusi vitsaus, nokkosrokko. Eli huomaan että hikoilu ja sekä omat hiukset että koiran, kissan karvat saavat aikaan kutinaa ja sitten kun raavit vähän, niin heti nousee paukamia.Kerran erehdyin laittamaan uudet housut päälleni, ilman että menin ensin niitä pesemään, siitä tuli vyötärölle hillitön kutina ja paukamia runsaasti. Tai sit tässä kerran ompelin uusia verhoja, kangasta ei oltu pesty vielä, sama juttu, sain käsiini kovasti paukamia. Nuo paukamat kyllä häviää heti kohta kun lopetan raamisen ja annan vaan olla.Ja muutenkin nopeasti tulevat ja menevät. Mut raivostuttava vaiva. Herkkiä kohtia ovat kädet, vatsa ja kaula rintakehä, viimeiset siksi, että mulla on pitkät hiukset ja jos ne auki, niin koskettavat kaulaa. Hienoa, olen siis allerginen omillekin karvoille???!! Ikinä ennen en ole ollut millekään elukalle tai ruuallekaan allerginen. Atopiaa minulla on ollut aina, talviaikaan tosin vain. Kenelläkään samaa? No nyt huomasin että nyt ku oli pakkasia taas, ni tää vaiva oli pahana, siis nää paukamajututkin. Tässä välillä kun oli jo tosi keväistä, vaiva oli huomattavasti vähäisempi. Koiraakaan en hennois millään hävittää, ja näyttää noita paukamia tulevan muistakin karvoista, omistakin! Taidan ensin katella ja kestää tän kevään ja jospa vaiva häviäisi kesän korvalla, toivossa on hyvä elää.
2390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

allergialääkkeitä?? Nykyään ne ei väsytäkkään niin paljon.. Kokeile vaikka histekkiä tai heiniksiä.

Äänestä
  • sattui olemaan kaapissa ja nappasin sellasta, huomasin heti auttavan sillai, että kun koiraakin rapsuttelin ja pesin kurasta mahanalusta siltä lenkiltä tullessa, eipä noussut näppylän näppylää. Oon vaan karttanut kaikkia lääkkeitä, mut kai nyt pitää sit huonoimpina aikoina alkaa ottaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joka puolella kirjoitti:

Olen ikäni ollut sellanen atoopikko, että kesät olen täysin oireeton, tai siis oikeastaan vois sanoa et oireet häviää viimestään toukokuussa ja alkaa ekoista pakkasista taas. Iho on kesäisin niin hyvä ettei juuri rasvojakaan tarvita. Mutta nyt iän myötä nää talvet on kyllä pahentuneet. Ja tää talvi erityisesti on ollut vaikea. Eli kauhein kutina on säärissä etupuolella, vatsassa ja päänahassa. Nyt vain tänä talvena on tullut sit vielä uusi vitsaus, nokkosrokko. Eli huomaan että hikoilu ja sekä omat hiukset että koiran, kissan karvat saavat aikaan kutinaa ja sitten kun raavit vähän, niin heti nousee paukamia.Kerran erehdyin laittamaan uudet housut päälleni, ilman että menin ensin niitä pesemään, siitä tuli vyötärölle hillitön kutina ja paukamia runsaasti. Tai sit tässä kerran ompelin uusia verhoja, kangasta ei oltu pesty vielä, sama juttu, sain käsiini kovasti paukamia. Nuo paukamat kyllä häviää heti kohta kun lopetan raamisen ja annan vaan olla.Ja muutenkin nopeasti tulevat ja menevät. Mut raivostuttava vaiva. Herkkiä kohtia ovat kädet, vatsa ja kaula rintakehä, viimeiset siksi, että mulla on pitkät hiukset ja jos ne auki, niin koskettavat kaulaa. Hienoa, olen siis allerginen omillekin karvoille???!! Ikinä ennen en ole ollut millekään elukalle tai ruuallekaan allerginen. Atopiaa minulla on ollut aina, talviaikaan tosin vain. Kenelläkään samaa? No nyt huomasin että nyt ku oli pakkasia taas, ni tää vaiva oli pahana, siis nää paukamajututkin. Tässä välillä kun oli jo tosi keväistä, vaiva oli huomattavasti vähäisempi. Koiraakaan en hennois millään hävittää, ja näyttää noita paukamia tulevan muistakin karvoista, omistakin! Taidan ensin katella ja kestää tän kevään ja jospa vaiva häviäisi kesän korvalla, toivossa on hyvä elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu