Helena
Sanotaan että ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Uusintoja ei oteta. Helenan kanssa en uusintaa kaivannutkaan. Kun olimme kaksi kuukautta sitten tavanneet pienessä kahvilassa, oli tuo nainen minut jotenkin lumonnut vihreiden silmiensä ensimmäisellä katseella.
Olin mennyt tuohon kahvilaan pientä jännitystä tuntien, miten tunnistaisin oikean naisen, oliko hän yhtä sanavalmis ja jopa niin ilkeäkin, kuin joskus puhelimessa oli ollut.
Olin astunut ovesta sisään, ihmisten joukosta erottui heti tuo nainen. Ei epäilystäkään. Hän ei ollut kaunis, siten kuin missit ovat, mutta hänestä huokui jotain outoa voimaa.
Olimme kätelleet, katseemme kohtasivat, vihreät silmät hymyilivät minulle kuin vanhalle tutulle.
Siitä hetkestä asti olen ollut myyty tuolle naiselle.
Olimme jutelleet pitkään, hän kertoi olevansa eronnut, sekä nauttivansa vapaasta elämästä täysin siemauksen, lapset, tyttö ja poika, olivat asuneet tahoillaan jo jonkin aikaa.
Helena oli kertonut estottomasti seksistä, miten tärkeää on saada hyvää seksiä, löytää uusia ystäviä, elää vapaan naisen elämää, jota kukaan ei kahlitse.
Ikävä vain, hän oli kahlinnut minut viehätysvoimansa lumoihin, ei ehkä pahassa mielessä, mutta hän käytti sitä tietoisesti hyväkseen, kiusatessaan minua.
Hän oli härnännyt minua tapaamisella, perunut, luvannut, perunut taas, vedoten naisen oikeuteen muuttaa mieltään, vaikka monta kertaa päivässä.
Olin monta kertaa kiemurrellut tuskaa ja kostonhimoa tuota naista kohtaan.
Helena oli saanut minut ihastumaan itseensä pelkillä puheillaan, seksikkään tummalla nauravalla äänellään ja sujuvalla kielellään.
Nyt vihdoin istuin hänen kotonaan, kauniissa omakotitalossa. Vain me kaksi, ei ketään muuta.
Helena oli kertonut pitävänsä määrätietoisista miehistä, että hän rakasti kovia otteita, että mies määrää mitä tehdään ja miten. Myös hän oli paljastanut että kipu ja alistaminen kiihottavat häntä kovasti.
Hän kyllä oli kertonut nauttivansa täysin siemauksin olla itse se, joka pitää ohjaksia, jopa piiskaakin kädessään.
Minä miehenä olin kuulemma määrätietoinen, koska olin jaksanut sietää hänen oikkujaan, odottaa että hiiri itse kävelee kissan suuhun.
No minähän kyllä olin kävellyt hänen kauniiseen asuntoonsa, mutta sehän on vain muotoseikka. pääasia että kissa ja hiiri olivat nyt samassa tilassa.
Ollakseen hiiri, tuo nainen oli kyllä harvinaisen pelottoman ja itsetietoisen oloinen.
Hän katsoi minua kissamaisella katseellaan, ”eikö olekin ihmismieli kummallinen”.
Joimme kahvia, katselin naisen uhkeaa vartaloa, farkkujen peittämää pyöreätä, hieman ylipainoisen naisen uhkeaa takapuolta, sekä pyöreitä rintoja, jotka ylpeänä pitivät ryhtinsä, aavistuksen verran liian tiukan puseron alla.
Puseron kaulus oli sen verran väljä, että nuo makoisia meloneita muistuttavat puolipallot vetivät katsettani kuin magneetti. silmäni harhailivat noiden vihreiden, vangitsevien silmien, sekä makoisina kutsuvien melonien väliä.
Silmieni levottomuus sai huvittuneen, vinon ilmeen karehtimaan Helenan viettelevillä, suutelemaan kutsuvilla huulilla. Hän oli kuin erotiikan Papitar, lumoava ja kutsuva.
Samalla hän osasi olla viileän etäinen, pari välinpitämätöntä lausetta, viileä katse, ja niin minusta taas tuntui kuin kylmää vettä olisi valettu niskaani.
Tuo kuuma/kylmä yhdistelmä oli tehdä minut hulluksi.
jatkuu aikanaan
Sanotaan että ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Uusintoja ei oteta. Helenan kanssa en uusintaa kaivannutkaan. Kun olimme kaksi kuukautta sitten tavanneet pienessä kahvilassa, oli tuo nainen minut jotenkin lumonnut vihreiden silmiensä ensimmäisellä katseella.
Olin mennyt tuohon kahvilaan pientä jännitystä tuntien, miten tunnistaisin oikean naisen, oliko hän yhtä sanavalmis ja jopa niin ilkeäkin, kuin joskus puhelimessa oli ollut.
Olin astunut ovesta sisään, ihmisten joukosta erottui heti tuo nainen. Ei epäilystäkään. Hän ei ollut kaunis, siten kuin missit ovat, mutta hänestä huokui jotain outoa voimaa.
Olimme kätelleet, katseemme kohtasivat, vihreät silmät hymyilivät minulle kuin vanhalle tutulle.
Siitä hetkestä asti olen ollut myyty tuolle naiselle.
Olimme jutelleet pitkään, hän kertoi olevansa eronnut, sekä nauttivansa vapaasta elämästä täysin siemauksen, lapset, tyttö ja poika, olivat asuneet tahoillaan jo jonkin aikaa.
Helena oli kertonut estottomasti seksistä, miten tärkeää on saada hyvää seksiä, löytää uusia ystäviä, elää vapaan naisen elämää, jota kukaan ei kahlitse.
Ikävä vain, hän oli kahlinnut minut viehätysvoimansa lumoihin, ei ehkä pahassa mielessä, mutta hän käytti sitä tietoisesti hyväkseen, kiusatessaan minua.
Hän oli härnännyt minua tapaamisella, perunut, luvannut, perunut taas, vedoten naisen oikeuteen muuttaa mieltään, vaikka monta kertaa päivässä.
Olin monta kertaa kiemurrellut tuskaa ja kostonhimoa tuota naista kohtaan.
Helena oli saanut minut ihastumaan itseensä pelkillä puheillaan, seksikkään tummalla nauravalla äänellään ja sujuvalla kielellään.
Nyt vihdoin istuin hänen kotonaan, kauniissa omakotitalossa. Vain me kaksi, ei ketään muuta.
Helena oli kertonut pitävänsä määrätietoisista miehistä, että hän rakasti kovia otteita, että mies määrää mitä tehdään ja miten. Myös hän oli paljastanut että kipu ja alistaminen kiihottavat häntä kovasti.
Hän kyllä oli kertonut nauttivansa täysin siemauksin olla itse se, joka pitää ohjaksia, jopa piiskaakin kädessään.
Minä miehenä olin kuulemma määrätietoinen, koska olin jaksanut sietää hänen oikkujaan, odottaa että hiiri itse kävelee kissan suuhun.
No minähän kyllä olin kävellyt hänen kauniiseen asuntoonsa, mutta sehän on vain muotoseikka. pääasia että kissa ja hiiri olivat nyt samassa tilassa.
Ollakseen hiiri, tuo nainen oli kyllä harvinaisen pelottoman ja itsetietoisen oloinen.
Hän katsoi minua kissamaisella katseellaan, ”eikö olekin ihmismieli kummallinen”.
Joimme kahvia, katselin naisen uhkeaa vartaloa, farkkujen peittämää pyöreätä, hieman ylipainoisen naisen uhkeaa takapuolta, sekä pyöreitä rintoja, jotka ylpeänä pitivät ryhtinsä, aavistuksen verran liian tiukan puseron alla.
Puseron kaulus oli sen verran väljä, että nuo makoisia meloneita muistuttavat puolipallot vetivät katsettani kuin magneetti. silmäni harhailivat noiden vihreiden, vangitsevien silmien, sekä makoisina kutsuvien melonien väliä.
Silmieni levottomuus sai huvittuneen, vinon ilmeen karehtimaan Helenan viettelevillä, suutelemaan kutsuvilla huulilla. Hän oli kuin erotiikan Papitar, lumoava ja kutsuva.
Samalla hän osasi olla viileän etäinen, pari välinpitämätöntä lausetta, viileä katse, ja niin minusta taas tuntui kuin kylmää vettä olisi valettu niskaani.
Tuo kuuma/kylmä yhdistelmä oli tehdä minut hulluksi.
jatkuu aikanaan
Vastaukset 2
Vanhimmat
ainakin lupaava
kuten jutussa "Aatelispojan piinat 1", kirjoittanut Leopardipoika. Alku lupaava, mutta sitten uusavuttomien tapaan tuli todellisuus eteen. Jotain pitäisi tapahtua, mutta kun kirjoittaja ei tiedä, mitä. Kun ei ole kokemusta. Ja muiden kinkyjutuissa toistuvat samat jutut ja tuohon ne olisivat vain alkupaloja.
Ettei vaan tullut haukattua liian isoista palaa!