Persujen päähä ei

että asiat on jo käsitelty loppuun moneen kertaan.
Missä perus politiikoilla oikein mättää.


Etelä-Suomen lääninhallituksen päätöksiä

Kh 30.3.2009
Etelä-Suomen lääninhallitus on tehnyt liitteenä olevan päätöksen, joka koskee Asko Kervisen tekemää kantelua.

      Lääninhallituksen oikeushallinto-osasto toteaa kantelun johdosta, että se ei nyt eikä myöskään jatkossa tutki kanteluja, jos niissä on kyse Kervisen irtisanomiseen liittyvistä asioista. Asia on jo aiemmin annetuilla lääninhallituksen päätöksillä käsitelty ja lopullisesti ratkaistu.

   ./.   Etelä-Suomen lääninhallitus on tehnyt liitteenä olevan päätöksen, joka koskee Jari Taipaleen tekemää kantelua.

      Lääninhallituksen oikeushallinto-osasto on todennut, että se ei tutki kantelua, koska se koskee jo aiemmin tutkittuja asioita.
2130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Missä ylemmässä instanssissa on käsitelty kaupunginjohtaja Lindelöfin, kansliapäällikkö Koiviston ja kaupunginlakimies Ruonalan Kotkan Perussuomalaisten valtuustoryhmästä tekemää tutkintapyyntöä koskeva asia?

tai

Kotkan kaupunginhallituksen 2.3.2009 Kotkan Perussuomalaisten valtuustoryhmästä tekemää tutkintapyyntöä koskeva asia?

Molemmissa tapauksissa on kysymyksessä todennäköinen rikoslain 40 luvun 8 §:n (8.9.1989/792) tarkoittama törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen

Jos virka-aseman väärinkäyttämisessä
1) tavoitellaan huomattavan suurta hyötyä tai

2) pyritään aiheuttamaan erityisen tuntuvaa haittaa tai vahinkoa tai

3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai häikäilemättömästi

ja virka-aseman väärinkäyttäminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, virkamies on tuomittava törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi sekä viralta pantavaksi.

MOLEMPIA MAINITUISTA ASIOISTA ON OIKEUSTURVAN TOTEUTUMISEN KANNALTA JATKETTAVA!

Äänestä
  • hanki elämä. Se (elämä)on muutakin kuin yrittää oikeusteitse todistaa olevansa aina oikeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaan mahdu kirjoitti:

että asiat on jo käsitelty loppuun moneen kertaan.
Missä perus politiikoilla oikein mättää.


Etelä-Suomen lääninhallituksen päätöksiä

Kh 30.3.2009
Etelä-Suomen lääninhallitus on tehnyt liitteenä olevan päätöksen, joka koskee Asko Kervisen tekemää kantelua.

      Lääninhallituksen oikeushallinto-osasto toteaa kantelun johdosta, että se ei nyt eikä myöskään jatkossa tutki kanteluja, jos niissä on kyse Kervisen irtisanomiseen liittyvistä asioista. Asia on jo aiemmin annetuilla lääninhallituksen päätöksillä käsitelty ja lopullisesti ratkaistu.

   ./.   Etelä-Suomen lääninhallitus on tehnyt liitteenä olevan päätöksen, joka koskee Jari Taipaleen tekemää kantelua.

      Lääninhallituksen oikeushallinto-osasto on todennut, että se ei tutki kantelua, koska se koskee jo aiemmin tutkittuja asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu