Hetken palstaa seurattuani arvaan, että moni minut teilaa samantein ja toivoo katoavan palstalta heterosuhteeni pohjalta. Mutta toivon, että edes joku olisi sympaattinen ja ehkä jopa jotain rakentavaa osaisi sanoa.
Olen jo 4-kymppinen nainen. Pitkä parisude (siis miehen kanssa) takana. Yhä tässä samassa talossa asutaan. Jo vuosia olen oman suuntautumiseni tiennyt. Joitakin yhden/kahden kerran juttuja ja jonkin aikaa "suhde" (jos sitä siksi voi nimittää) niin ikään varatun naisen kanssa. Miehen kanssa ei ole enää aikoihin ollut minkäänlaista seksisuhdetta, enkä sitä halua. Miehellä lienee jotain omia yhdenyön juttuja, ehkä. Olemme hyviä kavereita miehen kanssa. Olen myös hänen yrityksessään töissä. Talomme alkaa olemaan varmaan piippua myöten firman lainoissa vakuutena, viimeisen laajennuksen myötä.
Isoja päätöksiä pitäisi tehdä, mutta en tiedä miten lähtisin liikkeelle, mistä saisin tarvittavan voiman ja sysäyksen lähteä. Ettei koko loppuelämä vain solju huomaamatta. Sinkkuhan minusta tulisi, eikä se häiritsisi tässä vaiheessa lainkaan. Tuota naista johon olen rakastunut, en saisi. Hän on niin kiinni perheidyllikulississaan.
* mistä ihmeestä tällaisena "lama"-aikana saisin töitä, kun työhistoriakin on viimeisen viidentoistavuoden ajalta miehen firmassa?
* vuokra-asunto pitäisi hakea, tulonihan romahtaisivat aika rajusti. Talo saisi velkoineen jäädä miehelle kaikkinensa. Vaatteet vaan mukaan, en halua sieltä mitään.
* miten rakentaa ystävyysverkosto? Tiedän, että muutama ystävä jäisi, mutta suurin osahan on yhteisiä ystäviä, jotka varmasti "valitsisivat" miehen puolen.
* odottaako minua yksinäinen vanhuus?
Tässä vaiheessa haaveilen siitä itsenäisyydestä. Omasta kodista, ihan sama millaisesta. Omasta ajasta, riippumattomuudesta. Mutta myös siitä tunteesta, rakastumisesta, hellyydestä, siitä että voisin olla vapaasti MINÄ. En niinkään kaipaa mitään yhdenillansuhteita naisen kanssa, niitä kun muutama on ollut eikä se ole sitä mitä haen. Haluaisin kauniin, pitkän suhteen rakastamani naisen kanssa.
Sekaavaa...tiedän..mutta olen melkoisessa umpikujassa tällä hetkellä.
Olen jo 4-kymppinen nainen. Pitkä parisude (siis miehen kanssa) takana. Yhä tässä samassa talossa asutaan. Jo vuosia olen oman suuntautumiseni tiennyt. Joitakin yhden/kahden kerran juttuja ja jonkin aikaa "suhde" (jos sitä siksi voi nimittää) niin ikään varatun naisen kanssa. Miehen kanssa ei ole enää aikoihin ollut minkäänlaista seksisuhdetta, enkä sitä halua. Miehellä lienee jotain omia yhdenyön juttuja, ehkä. Olemme hyviä kavereita miehen kanssa. Olen myös hänen yrityksessään töissä. Talomme alkaa olemaan varmaan piippua myöten firman lainoissa vakuutena, viimeisen laajennuksen myötä.
Isoja päätöksiä pitäisi tehdä, mutta en tiedä miten lähtisin liikkeelle, mistä saisin tarvittavan voiman ja sysäyksen lähteä. Ettei koko loppuelämä vain solju huomaamatta. Sinkkuhan minusta tulisi, eikä se häiritsisi tässä vaiheessa lainkaan. Tuota naista johon olen rakastunut, en saisi. Hän on niin kiinni perheidyllikulississaan.
* mistä ihmeestä tällaisena "lama"-aikana saisin töitä, kun työhistoriakin on viimeisen viidentoistavuoden ajalta miehen firmassa?
* vuokra-asunto pitäisi hakea, tulonihan romahtaisivat aika rajusti. Talo saisi velkoineen jäädä miehelle kaikkinensa. Vaatteet vaan mukaan, en halua sieltä mitään.
* miten rakentaa ystävyysverkosto? Tiedän, että muutama ystävä jäisi, mutta suurin osahan on yhteisiä ystäviä, jotka varmasti "valitsisivat" miehen puolen.
* odottaako minua yksinäinen vanhuus?
Tässä vaiheessa haaveilen siitä itsenäisyydestä. Omasta kodista, ihan sama millaisesta. Omasta ajasta, riippumattomuudesta. Mutta myös siitä tunteesta, rakastumisesta, hellyydestä, siitä että voisin olla vapaasti MINÄ. En niinkään kaipaa mitään yhdenillansuhteita naisen kanssa, niitä kun muutama on ollut eikä se ole sitä mitä haen. Haluaisin kauniin, pitkän suhteen rakastamani naisen kanssa.
Sekaavaa...tiedän..mutta olen melkoisessa umpikujassa tällä hetkellä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
..mutta kannattaa kyllä alkaa itsenäistyä pikkuhiljaa.vuosi sitten aloin harkita elämaani muutosta, tosin vähän eri asioita kuin sinulla.
periaate kuitenkin, että jos ei mitään tee, ei mitään saakaan, ja pettymyksiä tulee se on varmaa.
ihmisistä on tullut nykyisen hyvän elintason aikana niin mukavuudenhaluisia, että pelätään pintäkin elintason laskua ja puutetta.
siinä on sitten muka helpompaa jäädä roikkumaan vanhaan.
minä jouduin luopumaan paljosta,myös aineellisesta hyvästä ja turvallisuudesta, mutta
nyt olen onnellisempi ja uudelle avoimempi, kymsin hampain asioista kiinni pitäminen ei johda hyvään.
haaveet on haaveita ja fakta on faktaa.
käytännön asiat, asunnon ym saa kyllä järjestyyn se on näin, kun vaan muistaa tukeutua henkisellä puolella muihin ja uskaltaa pyytää apua.
40 kymppisen tuskin kannattaa vielä miettia yksinäistä vanhuutta paljon on sitä ennen tehtävissä.
niin, että sulla on vielä todennäköisesti 45 vuotta edessäsi elettävänä, miten aiot käyttää sen ajan? Millainen olet 20 tai 30 vuoden kuluttua, jos jämähdät paikallesi etkä tee muutoksia elämässäsi?
Tie on kivinen eikä helppo, mutta olen myös aikaihmisenä joutunut tekemään aika radikaalit muutokset, jotta voisin olla sitä mitä oikeasti olen.
En tosin kadu mitään eikä mun kohdallani muita ratkaisuja oikein ollut.
Vaikeinta on tehdä päätös. Sen jälkeen ei ole muuta kuin konkreettista järjesteltävää ja se on helppoa. Usko minua. 20 vuotta olin naimissa miehen kanssa, joka käytännössä hoiti taloudellisen puolen. En osannut edes laskuja maksaa, mutta kun suhde oli tyhjä ollut jo vuosia ja minäkin sisimmässäni tiesin,että nainen on se ketä haluan raksastaa. Tein päätöksen lähes kaksi vuotta sitten ja tänään asuttuani yksin jo tovin ihmettelen, miksi niin kauvan kesti ennen kuin uskalsin lähteä.
No, minulla oli kyllä koulutus ja hyvä työpaikka, joten puille paljaille ei tarvinnut jäädä, kun osituksessakin tuli tukku rahaa.Silti yksin asuminen ja jääminen pelotti.
Tänään olen onnellinen ja olen saanut kokea jopa rakkaussuhteenkin naisen kanssa(ihanaa!!), joka valitettavasti on myös varattu eikä yhteinen tulevaisuutemme vaikuta kovinkaan mahdolliselta.
Pelottaako minua joskus yksin jääminen? Kyllä, mutta parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Rohkeutta vaan ja muista, että vanhan loppu on aina uuden alku. Ei ikäsi ole este. Päinvastoin se on syy siihen, että on korkea aika jo tehdä jotakin!!
Onnea matkaan ja kaikkea hyvää!
yksinäinen vanhuus kun et ala elämään miten sydän sanoo ja haluaa.
Oletko sä varma että miehesi antaisi sulle kenkää? Oletko koittanut puhua hänelle asiasta.
Työtä on hyvä olla, elämää on vaikeaa rakentaa jos joutuu miettimään missä nukkuu tai mitä syö. Joten ekana sun on ratkaistava työasia. Tunnetko ketään joka tuntee jonkun jolla voisi olla sulle työtä? Katsele ja laittele työhakupapereita menemään. Kyllä pätevä ihminen saa aina työtä oli lama tai ei.
Siitä se sitten lähteekin, kun sä saat uuden duunin jos luulet että vanha lähtee miehen myötä, niin seuraavaksi katsot vain asunnon ja hommahan on sulla sitten jo käynnissä. Pikkuhiljaa sulle muodostuu sitten se sun elämä ja en mä sano että se helppoa on. Mutta se on kaiken arvoista.
Laita perusasiat kuntoon, niin se ei pelota sitten hypätä pois elämästä joka ei ole sinua.
Rohkeus ja voima tulee siitä ettet hyppää tyhjään, vaan sulla on uusi työ mihin vaihtaa, uusi koti mihin on sulla vain avain ja kaiken muun kestää sillä että se on sitten alussa, se sun ikioma elämä.
Onnea matkaan!
Avoin ja rohkea keskustelunavaus, kiitos siitä kaikkien meidän samoin kokevien puolesta!
Vain sinä tiedät, milloin on aika toimia. Täällä on jo vastattukin, miten käytännön asioiden kanssa homma hoituu ja kyllä sen itsekin tiedät. Taidat kaivata nimenomaan vahvistavia ja rohkaisevia kommentteja siihen oman sydämen kuunteluun ;)
On hienoa, että tiedät, mitä elämältä odotat ja haluat. Se kantaa jo pitkälle! Ajattele positiivisesti ja rakastavasti itsestäsi... Ihan käytännön tasolla esim. siten, että on suuri etu ja vahvuus työmarkkinoilla, että sinulla on noinkin pitkä putki saman työnantajan palveluksessa. Se kertoo, että kykenet sitoutumaan ja tekemään työtä pitkäjänteisesti. Kukapa työnantaja ei sellaista arvostaisi?! Jne. jne.
Vanhuutta on kai turha miettiä tässä vaiheessa, kun elämäsi kevättä tavallaan elelet. Kukaan ei voi tietää, missä se ehtoo itse kullakin koittaa, mutta jokainen voi elää tätä päivää parhaan kykynsä mukaan!
Rohkeutta sinulle!
minun oli tosin helpompi lähteä koska olin ja elin väkivaltaisen miehen kanssa.
Voi herranen aika sitä ihanaa vapauden tunnetta!
Heti en uskaltanut vapauden huumassani edes tulla kaapista vaan rääkkäsin itseäni heteroelämällä, turhaan heitettyä aikaa hittovie.
Sitten kohtasin netissä elämäni naisen.
Mutta jos olisin jäänyt näivettymään entiseen elämääni olisin kuihtunut pois.
Me naiset ollaan yllättävän vahvoja monessa asiassa ja siinä ei velat tai rahat paina yhtään mitään kunhan saa mielenrauhan sekä ihmisen viereensä joka välittää ja rakastaa.
Laita itsesi kämppäjonoon.Siitä se alkaa.Kerro miehellesi että hopeat menee jakoon nyt!
Potku peffaasi ja onnea matkallesi.Älä tuhlaa sekuntiakaan enään!
jo vinkkejä ja kannustusta edellisiltä vastaajilta. Ensiksi on tehtävä päätös ja sen jälkeen prosessi nytkähtää liikkeelle. Vastoinkäymisiltä tuskin voi välttyä, mutta mikäpä tässä elämässä olisi aina helppoa. Vahvuus ja voima tulevat siinä vaiheessa, kun olet valmis muuttamaan elämäsi suuntaa.
Omaan prosessiini meni parisen vuotta. Minulla meni kyllä kaikki uusiksi, asuinpaikkakunnasta lähtien. "Ystävissä" kävi outo kato. Aikansa harmitti, mutta sehän kertoi vaan siitä, etteivät he olleetkaan oikeita ystäviä. Olen ylpeä itsestäni tänä päivänä ja onnellinen. Se joskus käy mielessä, miksi en toiminut paljon aikaisemmin, ehkei minulla ollut voimavaroja silloin? Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!!
Elämä kantaa kun annat sille mahdollisuuden!
Jaksamista kohti parempaa huomista:)
vähän alle 4-kymppisenä pois 20 vuotta kestäneestä parisuhteesta(miehen kanssa,siis.) Kaikki, jota olimme yhdessä rakentaneet kahdenkymmenen vuoden aikana jäi. Talot, autot, ihan kaikki. Ainoastaan omat vaatteet otin, senttiäkään en saanut mukaaan.
Lähtö kävi äkkiä, pelkäsin etten uskaltaisi sitä tehdä, ellen juoksisi ovesta vain ulos. Tästä on jo aikaa, mutta mitään suurta katumusta ei ole tullut. Ajoittain toki ajattelen, että rahallakin olisi käyttöä, mutta onhan minulla vielä kaksi kättä joilla työtä teen. Nyt rakennan elämääni ihanan naisen kanssa. Ajoittain pelotti aloittaa kaikki taas alusta; lainanotot, asunnon ostot ja kaikki sellainen. Ystäväpiiri on pysynyt yllätyksekseni melko samana. Uusia tuttavuuksia on naiseni mukana tietysti tullut.Ja onnea sinulle, minkä tien valitsetkin!
tuhannet kiitokset rohkaisevista vastauksistanne. Ei uskoisi kuinka teidän, täysin ventovieraiden ihmisten, ymmärrys ja rohkaisu tuntuu niin vahvasti sydämeen asti. Eli samassa sopassa pyörineitä on muitakin...
En usko sentään että mieheni minulle töistä kenkää antaisi, mutten koe reiluksi jäädä sinne töihinkään. Jos "nostan kytkintä", painan sitten kaasun pohjaan. Eli koko paletti uusiksi. Haluan aloittaa kaikessa täysin puhtaalta pöydältä. En ajatellut ottaa edellisestä elämästäni mukaan kuin vaatteet.
Taloudellinen turvakaan ei sinänsä huoleta, jos vaan on uusi työpaikka. Sitähän sopeuttaa menonsa siihen mitä sisään tulee. Ymmärrän toki ettei enää tule oltua joka vuosi viikkoja ulkomailla, mutta muuta hyvää tulee sitten tilalle. Miehen yrityksessä nimenomaan minä hoidan talouspuolta ja olen varsin hyvin tietoinen mitä firmaan tulee ja menee. Samoin henk koht elämässämme. Yritys on kuitenkin mieheni ollut alunalkujaan ja hänen omanaan se saa pysyä. En lähde haluamaan mistään mitään.
Lähden, kai??, siitä liikkeelle että ensitöikseni rupean hakemaan uutta työtä. Kun se on plakkarissa sen jälkeenhän asunnon saa varmaan kohtuuajassa, näin alkuun on ihan sama millaisen ja mistä. Sillähän pääsen jo liikkeelle ja käytännön asiat nytkähtää eteenpäin.
Loppu onkin sitten "henkimaailman" juttuja. Millaiseksi elämäni muodostuu. Ketä tapaan, mitä koen, mitä elämä tuo tullessaan.
Tuon rakkaan naiseni kanssa tänään aiheesta keskustelin, ja häntä alkoi pelottaa. Hänen ajatuksensa on, että jos minusta tulee "sinkku", hän unohtuu mielestäni. Olisi kai turvallisempaa että olisin yhä varattu, niinkuin hänkin, ja tapaisimme silloin kun molemmille sopii.
Voi miten tarpeeseen nyt tulisi loma. Oma loma. Saisin ajatella ja työstää tätä ilman miehen tai rakastamani naisen ajatuksia ja huomionhakua. Ja vaikka jutella. Jonkun sellaisen kanssa joka ei tuomitse. Vaan antaa minun pyöritellä, kertoa, miettiä, ihmetellä, kertoa peloistani, haaveistani, ajatuksistani.
... itsekseen ajattelua varten olisi varmasti tarpeen. Eikä sen ehkä tarvitsisi olla viikonloppua pidempi.
Uskon, että voit löytää uusia ystäviä niiden tilalle, joita mahdollisesti menetät elämänmuutoksessa. Jos asut suuressa kaupungissa, on varmaan helpompi löytää ystäviä livenä kuin pienellä paikkakunnalla. Mutta kyllä sellaisetkin ystävät, joiden kanssa vaihdat ajatuksia vaikka netissä tai sähköpostise, ovat arvokkaita.
Heippa:)
Elämme tätä elämää vain kerran, miksi tuhlata se olematta onnellinen, tietäen, että onnellisuuden voisi kuitenkin saavuttaa?! Toivon sydämestäni sulle onnea kaiken uuden aloitukseen; töiden ja asunnon saamiseen....kaikki on mahdollista ja unelmiensa eteen täytyy vaan olla valmis tekemään töitä...Olen itse nyt kolmen-neljänkympin välissä ja elänyt aikoinaan "tavallista" perheenäidin elämää miehen ja lasten kanssa. Yhtään ennalta arvaamatta ja odottamatta rakastuin naiseen (en ollut ikinä ollut naisen kanssa)ja sillä tiellä olen edelleen...monen monta vuotta on mennyt elämää eteenpäin siitä. Miksi laskea käsistään jotain sellaista, mikä tuntuu uskomattoman hyvältä ja jos entisessä suhteessa koki olevansa onneton..vaikka pettämistä vastaan olen kyllä viimeiseen asti..Usko pois, kuuntele sydäntäsi, jos oikeesti oot jo kauan ajatellut asioita. Tsemppiä:=)
..jos vaan on mahiksia lähde käymään jossain ,parikin pv antaa jo uutta näkökulmaa, ei aina tarvi niin kalliisti lomailla, vaikka viikonloppu omenahotellissa, soppailua ja päiväkaljat..siitä se lähtee.
ja tuosta mitä muut ajattelevat eli rakastettu ja miehesi, siitä ympyrästä ei pääse jos ei päätä niin. koirat haukkuu karavaani kulkee, niin on aina.
voin kertoa sen, että kun lähdin elämässäni uusille laduille, monenlaista kommenttia sain kuulla, aina hulluksi asti väitettiin. ymmärsin sen, että monet pelkäävät yksinomaan sitä että ympärillä jonkun ihmisen elämä muuttuu, miten se vaikuttaa heihin, jotka ovat jämähtäneet paikalleen omiin kuvioihinsa.
toisaalta on hyvä huomata, että tällainen muutosrohkeus herättää myös kateutta, se on hämmästyttävää mutta totta. joten profiili kannattaa pitää sillä tasolla, minkä itse kestää.
kyllä siinä vähitellen jyvät erottaa akanoista, kuka on vilpitön ja kuka ei.
Oletko miettinyt mitä oikeasti haluat; parisuhteen naisen kanssa vai vahvistusta ja hyväksyntää omalle seksuaali identtiteetillesi? Minä huomasin että olin hakenut sitä jälkimmäistä, suhde naiseen sai jäädä ja avioliitto mieheni kanssa jatkua :).
Olen jollakin tasolla samassa tilanteessa kanssasi: seksuaalinen identiteettini on muuttunut/muuttumassa, mutta minulla ei ole mitään syytä jättää miestäni. Missä päin asut? Olisi kiva jutella ja vaihtaa ajatuksia. Tai se lomakin voisi onnistua.... Miten saamme yhteyden?
ja tuskaa. Näitä "lomatyrkkyjä" on pilvin pimein mutta kun etsii seuraa sydämelleen, on parasta ottaa sinkku.
on kyllä ihan tiedossa jo. Siihen en tarvitse vakuutteluja sen kummemmin toisilta kuin itseltänikään. Juuri nyt kaipaan selkeimmin tilaa itselleni ja omaa aikaa. Haluan olla ainakin tovin täysin yksin, ihan vain me myself and I... Saisin mietittyä miten lähden uutta elämääni rakentamaan. Eli en ole suinpäin siirtymässä suhteesta toiseen, siirtämässä kimpsujani yhdestä yhteisestä kodista toiseen yhteiseen kotiin.
En näe mitään järkeä siinä että jatkaisin liittoa mieheni kanssa (vaikka se kaikkein "helpoin" vaihtoehto olisikin). Se ei ole oikea ratkaisu, ei minulle, eikä myöskään oikein miestä kohtaan. Hänellehän voisi niin ikään olla vaikka mitä ihanaa elämä tarjoamassa ja minä tässä olla möllötän vieressä.
jotka valitsisivat miehesi puolen, jos nyt pitää puolia jakaa, eivät ole koskaan ystäviäsi olleetkaan. Ja onkin hyvä että erotat itsesi tällaisista ihmisistä, jotka eivät loppupeleissä sinun parastasi toivokaan. Tuollaisia tuttuja kasvaa joka oksalla, heidän menettämisestään en sinuna olisi huolissani.
Millaista sisäistä kaaosta ja väärää elämää ihminen onkaan valmis sietämään, että kulissit pysyvät pystyssä. Mutta se syö sisältä, se syö sitä ainoaa pääomaa mikä tässä maailmassa mitään oikeasti merkitsee, sydäntä ja sielua.
Hyppää tuntemattomaan, vaikka pelottaisi, seiso kuilun partaalla ja ota se askel, huomaat että siivet kantaa!
Itse käytän mielikuvaharjoitusta, jossa istun vanhainkodissa keinutuolissa (toivottavasti en oikeasti koskaan) ja siinä kiikkuessani mietin mitä tulikaan tehdyksi ja mitä ei ja voinko sanoa kuten Piaf en kadu mitään... Jos on rehellinen itselleen yleensä tietää kyllä mitä siinä kiikussa omasta sen hetken tilanteestaan ajattelee ja olisi halunnut itsensä tekevän, ei se tietty tarkoita, että ykskaks vaan sitten tekee asioita. Varsinkin noin suuri elämänmuutos toki on kypsyteltävä asia.
Muutamassa muussakin sanottiin, että suurin osa asioista on käytännön asioita, tyyliin vuokra-asunto kaupungilta, yksityiseltä, muistaakseni vuokravakuutta ei tarvitse kaupungilta jne. Suomessa ihan oikeassa elämänperusasiat kyllä järjestyy: asuminen ja tuet, kunhan vaan ottaa asioista selvää ja menee virastoihin. Netin kautta saat myös paljon tietoa.
On loppujen lopuksi vähän asioita, joista ihminen on varma ja niitä kyllä kannattaa seurata. Itse olin päättänyt elää yksin ja niin teinkin 34-vuotiaaksi, kunnes tein muutoksia elämässäni. Ei tämä nyt aina mitään ruusuillatanssimista ole, mutta uskomaton onneni oli tavata jo ensimmäisenä vuonnani nainen, jonka kanssa edelleen olen. Mistään hinnasta en vaihtasi elämääni takaisin siihen yksinelämiseen ja lumesuhde mieheen olisi täysin mahdoton ajatus.