Hei Varjotar,katsoisitko minulle että mitä tulevaisuus tuo tämän miehen kans kun näyttää siltä että katuu koko liitto hänen tyhjiin lupauksiin.Voimavarat ja usko ovat lujilla.Tuleeko ero vai jatkammeko vielä?
Varjotar
surusilmä
1106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskon, että teidän liittonne tulee yhä jatkumaan. Vaikeuksien kautta voittoon, sanoisinko näin. Jokaisessa suhteessa on omat aallonpohjansa, nyt teillä on juuri vaikeimmat ajat meneillä. Rahastakin on puute ja tuntuu että silloin rakkauskin astuu ovesta ulos. Mutta näin ei käy teidän kohdallanne. Kun tarkkaan mietitte ja keskustelette suhteestanne, huomaatte, kuinka paljon hyviä asioita siihen liittyy ja hyviä muistoja. Taloudellisesta tilanteesta huolimatta, teidän täytyisi nyt satsata hieman toisiinne ja yhteiseen laatuaikaan. Lähdette yhdessä matkalle, jonka aikana huomaatte toisissanne kaikkia niitä ihania piirteitä, mitä olitte jo unohtaneet arjen tuoksinnassa.
Ota sinä niistä tyhjistä lupauksista kiinni ja tee niistä totta, niin miehesikin tulee seisomaan sanojensa takana.
En näe liittoonne eroa, päinvastoin, näen siihen uutta säpinää ja elinvoimaisuutta. Nostatte toisenne yhdessä aallonpohjasta, toisianne tukien. Olette kasvaneet vuosien varrella yhteen kuin juuret kantoon. Nyt vain rohkeasti uusia asioita kokeilemaan ja avartamaan maailmankatsomusta. Ei teitä kukaan tule hakemaan pois sieltä neljän seinän sisältä, teidän on itse lähdettävä ja uskallettava alkaa toteuttaa täysin uudenlaista elämää. Se tulee pelastamaan myös suhteenne ja antaa sille uuden suunnan. Tehkää kerrankin sitä, mitä olette aina halunneet. Älkääkä siirtäkö niitä haaveita enää tulevaisuuteen. Tehkää se tänään:)