pilaa melko varmasti lopullisesti eroperheen, ex vaimon, miehen jalasten yhteydenpidon. Uusi suhde otetaan kostoksi ex puolisolle. Kun asioita ei selvitä, ne jää roikkumaan. Se vähäinenkin puheyteys, lasten tapaamiset, ym kommunikointi loppuu liian pian aloitettuun uuteen suhteeseen.
Jos sitä malttaisi siirtää, eroperhe kasvaisi henkisesti eroon, niin kommunikointi säilyisi erosta huolimatta.
Valitettavasti kosto on se suurin syy, miksi uusi suhde otetaan.
Jos sitä malttaisi siirtää, eroperhe kasvaisi henkisesti eroon, niin kommunikointi säilyisi erosta huolimatta.
Valitettavasti kosto on se suurin syy, miksi uusi suhde otetaan.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kuten aikaisemmin täälä jossain kirjoittanut minulla ja exällä joka jätti minut toisen takia alku purkauksien jälkeen hyvä suhde. ihan ok hänen uuteenkin vaikkei nyt tietty parhaimpia kavereita. Nykyinen rakkaani oli sitten eronnut jo kun tavattiin mutta koska aikaa kulunut vähän niin sovimme että katsotaan tosi hitaasti edeten tämä juttu ei heti yhteenmuuttoa y.m. Omien tunteiden hitaasti varmistuessa emme vieläkään tavanneet toistemme lapsia siihenkin tosi varovaisesti edettiin. tavattiin exäkin siis miehen, ja he kaikki lasta koskevat järjestelyt sopi vielä siinä vaiheessa vaikka jo tiesi olemassa oloni ja yhteenmuuton. Ja hups kuin salama kirkkaalta taivalta paljon myöhemmin alkoikin "kylillä" kertoa miten minä olin miehensä vieny ja lapsillekkin alkoi sitä selittää?`yks hänen tuttu kyllä tässä just kerto että hänellä ollut joku suhde tossa välissä ja sen loppumisen yhteydessä alkoi nämä jo siis yli pari vuotta heillä tapahtuneet asiat jossa mulla ei osaa eikä arpaa saada hänen päässään eri muodon. Joten vaikka aikaa olis kulunut niin se katkeruus ja syyttely voi aivan jostain muusta syystä ilmaantua. Ihmisten reagointi kun niin henkilökohtaista. Silti olen siinä samaa mieltä että suhteesta suhteeseen ilman taukoja ei ole hyvä.
toipumisaikaa eron olleessa päällä. Jokainen aia mikä jää selvittämättä, jää eloon.
Jos uusi suhde ymmärtää, että liitolle pitää antaa toipumisaika, se voi pelastua, tai sitten ei, mutta ryntääminen toisen heikkoon kohtaan sortaa enemmän kuin mitä oli tarkoitus.
Minusta pakollinen miettimisaika, ilman uusia suhteita pitäisi olla pari vuotta., jona aikana ei uusia saa solmia.
Liitoille on annettava mahdollisuus palata yhteen jo lastenkin tähden.
Niin, että pakollinen selibaatti 2 vuotta avioerohakemuksesta. Varmaan palaisi moni pari yhteen "miettimisaikana muita suhteita ei saa solmia"
Jos sen verran ei malta pysyä lakanoista poissa, varsinkin vieraaan lakanoista, niin sanoisin ettei sellainen mies ole mies lainkaan, vaan hulttio.
Kyllä kaksi vuotta on aika pitkä aika seksuaalisesti normaalille ihmiselle pyöritellä peukaloitaan.
Mielestäni voitaisiin ennemmin panostaa pakolliseen "harkitse kunnolla" ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi -kursseja, joissa käytäisiin läpi miten elämä muuttuu pienen lapsen syntymän myötä, ja miten parisuhdetta hoidetaan, jotta kumppanuuden rooli ei jäisi jalkoihin, vaan tulisi vaalituksi lapsen eduksi siinä vanhemmuuden ohella. Samoin ennen liittoon menoa pitäisi olla pakolliset kurssit siitä, miten parisuhde selviää myös ristiriidoista, miten ne käsitellään, miten otetaan kumppani huomioon ja miten ollaan tasavertaisia ja pidetään kiinni siitä mikä on tärkeintä - perhe, oman yksilöllisen "mitä minä itselleni saan" -ajattelun sijaan.
Sitten vielä se asia tuohon viestiin mihin tässä vastailen. Kun toinen on sitä mieltä, että nyt riitti, tämä oli tässä ja mitta on täynnä, olen kitkuttanut niin ja niin pitkään ja yrittänyt saada aikaan muutosta suhteessamme - ja toinen taas on ymmällään, miten tässä nyt muka voidaan olla, kumpi on enemmän oikeassa? Miten on mahdollista kumppanien olla niin kaukana toisistaan siinä, missä tilassa oma suhde on? Eikö toinen toistaan olla ollenkaan ymmärretty, eikö vuorovaikutus siis pelaa ja ole avointa? Onko parisuhde siis vain kummankin oletuksen mukainen tila, joka ei ole elävä kahden ihmisen kumppanuus?
Miten uusisuhde voi pilata eroperheen? eronneet mitä eronneet. Kaikki eivät ota uutta suhdetta exälle kiusaksi, osa toki voi tehdä näin mutta ei kaikki. Meillä miehen ex oli jättänyt miehen n. vuotta ennen kuin tapasimme. Mies oli kerennytkin tuossa välissä seurustelemaan lyhyen aikaa ennen kuin meidä juttu alkoi. nyt ollaan oltu onnellisesti yhdessä yli 3v. 1v naimisissakin ja meillä vuosikas poju ja toinen muksu tulossa. Miehen lapsi ed. liitosta asuu kanssamme. meillä on hyvä puhe yhteys alkuvaikeuksista huolimata miehen exään.
ikävän. Kun ero ei ole selvä, ja voisi vielä harkita. Mutta jos joku tunkee siihen väliin, ja yrittää epätoivoisesti sääliä ja kannustaa miestä. Siitä oli kyse. Ero pitää itkee rauhassa, pari vuotta, ennenkuin saa edes seurustella. Siinä ajassa joko palataan yhteen tai ei.
Rauha pitää antaa isoille asioille.
Olen sitä mieltä, että uusi, nopeastikin alkanut suhde ei liity millään tavalla ex-liiton lasten tapaamisiin. Mieheni oli eronnut vain joitakin kuukausia ennen kun tapasimme, rakastuimme ja muutimme yhteen (minun isompaan asuntooni).
Miehen lapsia aloimme tapaamaan joidenkin kuukausien kuluttua yhteenmuuttamisesta. Siihen asti mies vei lapsia leikkipuistoon tai johonkin lastentapahtumaan yksin.
Kun koimme, että minä ja lapset olimme valmiita tapaamiseen, se järjestettiin. Siitä lähtien olemme hoitaneet yhdessä mieheni lapsia, tavanneet heitä 2-3 viikonloppuna joka kuukausi. Tämä kaikki mieheni ex-vaimon suostumuksella tietenkin, hänhän on huoltaja.
Nyt olemme olleet yhdessä reippaasti yli 10 vuotta ja lapsetkin jo isoja. Pikkuhiljaa,rakentavasti, olemme luoneet tilanteen, joka on normaali ja läheinen sekä minun ja mieheni lasten että mieheni ja lasten välillä, vaikka lapset eivät meillä asu.
Mikä on sitten liian pian? tämäkin lienee jokaisen kohdalla erilaista. joku on valmis uuteen suhteeseen kk päästä ja osa 2 vuoden päästä. meillä ainakin miehen kohdalla oli heti selvää että takas ei enää mene vaikka kuinka anelisi. ja sitähän exä yritti kerran.
ne lapset ei kuitenkaan ole tärkeitä heille. Lapset jätetään sivuun kun oma onnellisuus on tärkeintä.
uusi puolisoita tulee jamenee, ja lapset keikkuu siinä mukana, vaikke haluisikaan, mutta on pakko, kun muuten oi olisi isää eikä äitiä.
Kyllä lapsen maailma onkamala nykysin. Itse en ikinä ole suostunut lasten pompotteluun, ja siksipä he ovatkin fiksuja ja asiallisia, eikä varmasti tahallaan loiukkaa ketään, kun ovat itse tulleet loukatuksi isän taholta.
tapahtuu asioita, toivottavasti kun lapsia hankitaan uskotaan jatkuvuuteen vaikka sitten ajaudutaankin tai toinen aiheuttaa tilanteen jossa molemmat tai toinen onneton silloin on lapsille ehdottomasti paras että erotaan ja etsitään/löydetään onni muualta, Lapsi aina onnelisin kun vanhemmat onnelisia jos sitten toinen vanhempi jää rypemään vanhassa ja syylistä ylipääsenyttä osapuolta niin hänen asia hoitaa asiat omalta kohdalta vaikka terapiassa ettei siirrä omaa katkeruutta lapsiin,koska jos hän tekee niin niin hän ja ainoastaan hän syypää lasten onnettomuuteen.Stä ei saa millään siirrettyä toissen osapuoleen oli sitten kulunut kuukausi tai 20 vuotta.
Minä kysyn sellaista, että mihin teillä ihmisillä on kiire?? Siis "mie vaan" mies toki oli kunnolla saanut eroaan surra - ei siinä mitään.
Mutta sitten kuitenkin olette olleet yhdessä n. 3v ja siitä jo 1v naimisissa, ja toinen lapsikin on jo tulossa.. Kysynkin, että miksi nämä asiat on tapahtunut näin kiireellä?
Eikö kukaan muu ihan OIKEASTI enää harrasta tätä treffailua ja tapailua, ilman että heti muutetaan yhteen ja hankitaan lapsia ja farmari auto?
Itse olen eronnut n. vuosi sitten. Reilun puoli vuotta olen tapaillut erästä miestä. Edellisestä suhteesta minulle on siis lapsi, joka on vuoroviikoin hoidoissa meillä vanhemmilla. Kun on minun viikkoni pitää lasta, niin olen silloin lapsen kanssa - en uuden miehen. Mies on toki tervetullut kahville ja syömään meidän kanssa, mutta kyllä minä haluan ihan lapsen kanssa olla silloin muuten rauhassa.
Yhteenmuutosta minulta eräs ystäväni kysyikin. Sanoin ettei todellakaan olla vielä pitkiin aikoihin muuttamassa yhteen, eikä menossa naimisiin eikä mitään sellaista.
Kun lapseni on isällään, niin silloin yövymme uuden miehen kanssa toistemme luona. Minulla ei ole mihinkään kiire, vaan haluan edetä aivan "vauvanaskelin".
Kysymys kuuluu, olenko siis koko Suomessa ainut joka tekee näin?!?
Meillä synkkasi heti alusta lähtien todella hyvin. Tunsimme toisemme entuudestaan kun aikoinaan teininä liikuimme samoissa porukoissa. Ja miksi sitä odottamaan kun molemmista tuntui hyvälle ja tuntuu edelleen. Molemmat olivat kerenneet surra omat eronsa ennen kuin aloitimme yhteisen elämän. Oltiin seurusteltu himpun vajaa 1,5 vuotta kun lapsi ilmoitti tulostaan. Lapsi oli toivottu ja haluttu, ei vahinko. samoin pikku kakkonen.
Lapsen äiti esitteli uuden kumppaninsa lapselle kk eron jälkeen... miehellä meni melkein vuosi ennen kuin toi kumppaninsa esille. ja siinä vaiheessa kun minut esiteltiin lapselle olimme varmoja tunteistamme ja niiden pysyvyydestä...
sitä miestä, ja saa sillä tavoin loukattua hyvin miehen surevaa exää ja heidän lapsiaan, ja tottakai oma elintso parantuu. Siksi hankitaan pian lapsia, eikä varmaan useinkaan ole mieheltä kysytty, haluuko hän.
Lapsi tehtiin yhteisestä päätöksestä... samoin pikkukakkonen
Lapset ja avioliitto on ikuisia! Ei siinä ole harkinta aikaa! Vain kunnon ihmiset pysyy liitoissaam eikä repee sinne ja tänne, ei milloinkaan! Vaikeuksia on aina, mutta niistä selvii, kun vaan halutaan selivtä, eikä kukaan ulkopuolinen tule siihen liittoja rikkomaan.
voi liittoa rikkoa. Liitossa oleva kyllä, ja ihanne tietty että avioliitot pysyviä etenkin jos lapset on hankkinut, mutta jos liiton toinen osapuoli tekee elämästä helvetin niin kyllä täys oikeus lähteä koska siinä kärsii lapsetkin ,millä oikeudella pidetään lasta sellaisen liiton sivussa katsojina? siinä lapsen etuajattelu aika kaukana itsekkään vanhemman ajattelua että tässä nyt pitää kaikki kestää muka lasten takia ja pyh,ja jos sit se jätetty myrkyttää lasten mieltä niin hän syypää. Vaikka kuinka toistelisit tuota että liitossa pitää pysyä potaskaa.
täyttä pötyä jos se lapsi saa miehen pysymään liitossa niin ei olisi sitä exääkään jättänyt, äly hoi älä jätä, sitä paitsi monta onnellista uusioperhettä jossa ei yhteisi lapsia milemmilla exien kanssa kyllä ja silti jaksaa vaikka talo täynnä ei bioloogisia lapsia. kyllä se on kahden aikuisen suhteesta kiinni anna rakkautta ja kunnioitusta nin saat sitä roppakaupalla takaisin niin lapsilta kuin puolisoltakin. A niin asiaan meillä edettiin hitaasti itselläni 5 vuotta erosta miehellä vähän vähemmän mutta kuitenkin mentiin hitaasti, ei se rakkaus karkaa, deittailtiin, nautittiin, ennen yhteistä arkea joka nyt vielä muutaman vuoden jälkeen kyllä tuntuu juhlalta sekin, jos vertaa entiseen.
Toi on kyllä niin totta, että kun annat rakkautta ja kunnioitusta niin sitä saa myös takaisin, oli sitten kyseessä uusperhe tai ei.
Mutta, en siis vissiin olekaan ainoa Suomenmaassa joka nauttii tästä deittailusta ja tapailusta, eikä rynni suoraa päätä parin kuukauden tuntemisen jälkeen saman katon alle.
Ja uskallan jopa väittää, että sitten kun se yhteinen arki alkaa niin se tuntuukin juhlalta paljon pidempään niillä jotka ovat edenneet hitaasti ja rauhassa.
niin ihmisestä... meillä ei ainakaan ole ihanuus latistunut vaikka etenimmekin nopeasti asioissa... vaan tunteet voimistuneet enemmän ja enemmän. sen verran tiedä puolisoni ed. liitosta että ex-ruova petti todella useasti miestä. ja mies ei vieläkään varmaksi tiedä onko heidän yhteinen muksu hänen biologinen lapsi vai jonkun muun.
jos vieras ihminen tulee ja särkee perheen! Ei siinä kuule kukkasia tarjoilla ja päiväkahveja rikkojalle.
Niin kuin moni täällä jo maininnut niin kukaan ulkopuolinen ei voi liittoasi rikkoa.....mutta tottakai jätetyksi tuleminen (omalta puolisolta kun eihän se "vieras" sua jätä) tuntuu pahalta ja tunnetta saa ja pitää purkaa raivoaa vaikka jättäjälle mutta ei koskaan eikä millään selittelyllä saa siirtää omaa pahaa oloa lapsiinsa.
Toivottavasti saat joskus rauhaa tuolta hirveältä katkeruudelta, siihen voit vaikuttaa ainoastaa itse ei kukaan ulkopuolinen eikä ex,äsi
Aurinkoista kesän odotusta
luulen, että enemmänkin toi sun mustasukkaisuutesi on kanssakäymistä vesittänyt...
Mutta siis epäilenpä, että oikeastaan meidän suhde on ainoastaan edesauttanut exien kanssakäymistä. Kukas muukaan täällä toppuutteli esim. miehen ideaa hakea yksinhuoltajuutta ja yritti avata sen toisen osapuolen asemaa ja hyviä puolia exästä vanhempana? No minä, se nyxä. Sen sijaan, että mies olisi alkuajan pettymystä edeltäneseen parisuhteeseen ja exän aika kamaliin tekoihin eroa ennen purkanut exään, niin niistä tunteista mies sai keskustella kanssani ja kokea niitä positiivisiakin puolia parisuhteessa. Ja tätä en tarkoita siten, että olisi haukkunut exäänsä, vaan sai käydä läpi pettymyksensä entisessä parisuhteessa eikä jäänyt märehtimään niihin asioihin ja katkeroitumaan. Ja positiivisia puolia varmasti ollut entisessä parisuhteessakin, mutta valitettavasti ne jäivät pahasti alakynteen loppuvaiheessa. Sen ansiosta mies on onnellinen nyt, huolimatta todella kamalasta erosta ja nuo kokemukset rasittivat vähemmän heidän kommunikointiaan lapsen vanhempina. Ihan hyvä se oli, että joku oli toppuuttelemassa siinä kohtaan, kun viha, inho tai katkeruus ei ollut täysin poissa.
Tuollainen sinun puhumasi ongelma tulee esiin vain siinä tapauksessa, kun joko ex tai nyx on mustasukkaisia entisestä/nykyisestä parisuhteesta. Tuollaista ei meillä ole missään vaiheessa ollut kenenkään välillä. Olivat nuoria erotessaan eivätkä olleet kovin kauaa edes seurustelleet. Eli kyllä mä vieläkin veikkaan, että mustasukkaisuus (oli se exän/nyxän kokemaa) on se pahempi ongelma. Ei uusi suhde tai sen alkamisaika. Kyllä fiksut ihmiset osaa hyväksyä sen, että exät alkavat tahoillaan elämään uudessa parisuhteessa eivätkä vaivaa päätään toisen pariskunnan asioilla liikaa.
saa ottaa uutta puolisoa, eikä muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Lapst on hoidettava isoiksi, vasta sitten on sätkimisen vuoro.
oli eroperhe tai ei niin se pilaa aina koko paletin.
Minusta se on niin syvältä, että sitä ei pidä sietää. Kuinka mies, joka on halunnut vaimonsa kanssa perustaa perheen, ja tehdä ne ainutlaatuiset lapset, haluaa päästä heistä eroon ja jättää??? Mitä mies miettii silloin? Kun sitä vielä pönkittää joku harhaileva nainen,jolla on oma elämä pielessä, niin paletti on valmis!
Se on anteeksi antamatonta, eikä lasten tarvi hyväksyä.
ne naisetkin halua eroa... ei se aina ole mies joka haluaa lähteä suhteesta jossa on lapsia. Yhtä useasti naisella voi olla toinen mies yhtä aikaa kierroksessa...
ole enään perhettä: on isä ja lapset perhe ja äiti ja lapset perhe, mutta me=perhettä ei ole.
Itse olet liittosi sössinyt, ota vastuu, äläkä syyttele kolmatta osapuolta.
Olisit hoitanut vaimon/äidin/rakastajattaren roolisi niin, että ukko olisi pysynyt tyytyväisenä.
Mitä täällä sääliä kerjäät kun itse mokasit!
siihen luuseri mies enää kuulukkaan. Kyllä meillä kolmas osapuoli tiesi tarkkaan että miehellä oli perhe ja niin röyhkeesti teki, ettei ajatellut edes meidän lapsia jotka olivat pieniä. Sen tähden en antanut lupaa että mies saisi tuoda naisensa meille eikä heillä ollut lupaa tapailla lapsiani, jottei he kasvaisi kieroon ja saisi huonoja vaikutteita.
Onneksimies hyväksyi ja oli samaa mieltä, eikä ole tuonut ainuttakaan naista meille tai lastemme lähelle. Tiesi itsekin ettei se ole lapsille hyvää seuraa.
Meillä kyllä mies sösi perheemme täysin kun uskoi naikkosten jorinoihin.
tuo edellinen tuossa sanoi, että se käsitys siitä, kuka perheeseen kuuluu muuttuu. Täällä esimerkiksi minä ja mies koetaan, että meidän perhe on minä mies miehen lapsi yhteiset lapset. Miehen exän mielestä perhe taas on ex exän mies exän lapsi heidän yhteiset lapset. Sen sijaan kysyttäessä miehen lapsen perhe onkin paljon laajempi: äiti isä kummankin puolisot sisarukset kummaltakin puolelta.
Perhe ei katoa tosiaan mihinkään - vain ne käsitykset siitä, kuka siihen kuuluu, muuttuu.
Ajattelitko muuten järjestää lapsesi koulutuksen kotiopetuksena? Kun niitä naikkosia ja miekkosia sielläkin on.
yhteiset lapset kuuluisi miehen perheeseen. Meillä on vain yksi perhe, se missä he asuvat. Ei ole toista. Isä on kyläpaikka ja vain silloin kun ei ole naikkoset lähellä.
En vaan ikinä ymmärrä että voi olla kaksi perhettä, meillä ei ole. Mies jätti perheen kun poistui, eikä me olla hänen perhettä, kuin hän meidänkään.
Mies on perheetön nykyisin.
Olisi järkkyy et minun lapseni kuuluisi jonkun vieraan naisen perheesen, jolla ei ole mitään tekemistä MINUN ja ex mieheni lasten kanssa. Ei perheeseen tulla miten lystää, se perustetaan itse.
sisälsi kaiken tuo puheenvuoro lisättävää ei ole, eikä pitäisi olla enään vastaansanomistakaan , odottaa silti voi jotain tyyliin: mutta kun mies sitä ja naikkoset tätä
sinulle, mutta yritä nyt ymmärtää että maailma ei pyöri napasi ympärillä.
Elämässä ja myös sinun lasten elämässä, jos et heitä vankeina pidä, on niitä naikkosia ja miekkosia joka lähtöön. Se on elämää jotkut ystävällisiä jotkut suorastaan ilkeitä mutta sen kanssa on opittava elämään ja ilotseen hyvistä asioista ja siittä kun näkee kuinka onneliset lapset palaavat jätskiretkeltä exmiehen(petturi sellaisen) ja hänen uuden vaimon kanssa en ole ilonen heistä mutta sen mitä iloa tuovat silloin tällöin lapsilleni siittä pakka pitää.
ympräillä. Mutta kyse on lapsita, ja heidän olosta.
Minä pidän lasteni puolta, enkä ikinä usko että joku miehen naikkonen olisi niin tärkee ja ainutlaatuinen, että lapseni edes suostuisi puhuun heidän kanssaan saatika näkeen.
Jos isä loukkasi ja hylkäsi lapset, ei lasten ole mikään pakko hyväksyä naikkosia elämään.
Onnellisia he eivät silloin olisi vaan onnettomia, jos joku pakottaisi heitä naikkosten seuraan. Meillä niin ei tehdä, ja sillä hyvä.
Lapseni ovat nyt onnellisia, kun eivät ole joutuneet pyörimään siellä ja täällä, vaan saaneet rauhassa kasvaa ilman riitelmisiä ja naikosten haukkuja.
Meillä kun tämä uhka on toteutunut eli lapsella on elämässään sekä isä että äiti ja vieläpä naikkonen ja miekkonen mukana ja äiti jopa maininnut naikkoselle kuinka hyvä juttu on, että se naikkonen mukana, niin silti lapsi on niin onnellinen kuin sen ikäinen lapsi vaan olla voi.
Mutta ai niin, tässä tilanteessa lapsen vanhemmat ovat niin fiksuja aikuisia ja hyviä vanhempia, että oikeasti ajattelevat sitä lapsen etua eivätkä ikinä olisi antaneet minkään sellaisen kuten katkeruuden, mustasukkaisuuden tai omistushalun haitata lapsen elämää. Eivät edes antaneet tilaa sellaiselle tunteelle.
Mitä enemmän luen tätä palstaa, sitä enemmän opin arvostamaan sitä kuinka mieheni ja hänen exänsä ovat onnistuneet vanhempina erosta huolimatta ja kääntäneet uudet ihmiset lapsen elämässä uhasta voimavaraksi. Surullista, että vaikuttaa ettei kaikista eronneista äideistä tunnu olemaan samaan, vaativaan toki, tehtävään vanhempana kuten mieheni ex.
Sinun miehesi toki mokasi ja jätti lapsensa eron tohinoissa, taitanee olla sinulle tuo asenne se keino miten elää tuossa tilanteessa. Sen toki ymmärrän. Mutta koska teillä ei vaikuta mitenkään olevan edes isä osa lapsen elämää eikä silloin luonnollisestikaan hänen kumppaninsa ole osa lapsen elämää, niin täytyy syvästi ihmetellä: Mitä ihmettä teet uusperhe-palstalla, vatvoen aiheesta, joka ei tule sinua exänä ikinä koskettamaan? Kun sinulla ei edes ole kokemusta eikä edes mitään intressiä aiheeseen, koska et tule ikinä kokemaan uusperheyttä kuin mahdollisesti olemalla se lapsellinen kumppani tai ehkä äitipuoli, jos lapsellisen miehen joskus tapaat. Tunnut lietsovan itseäsi raivon valtaan asiasta, joka ei koskaan tule elämässäsi sinua koskettamaan, koska lapsillasi ei ole toista kotia tai isää läsnä. Puhut vain mutu-tuntumalla ja kuvitelmiesi pohjalta asioista, joista et oikeasti tiedä yhtään mitään etkä ole ikinä kokenut.
minä tiedän meidän aiat ja lasten asiat, ja tiedän etteivät he hyväksy isän naikkkosia, enkä ole koskaan pakottanut heitä yhtäkään heistä näkemään. Olen ollut mielissäni, että lapset ovat olleet niin fiksuja, ja ymmärtäneet, että isän mokat ei ole heidän syy, vaan isä on itse omalla toiminnallaan tehnyt ongelman, joka rassaa häntä. Ei sitä voi anteeksi antaa.
Jos mies ei kykene olemaan isä, ilman että häntä seuraa tusina naikkosia perässä, niin ei hän ole isä koskaan halunnut ollakkaan.
Lapsilla ei ole mitään velvollisuutta naikkosia kohtaan eikä heitä tarvi hyväksyä. Ei ainakaan meillä.
Siksi he ovat fiksuja ja ihania, kun kukaan outo ihminen ei ole sotkenut heidän päätään ja velehdellut ja haukkunut heitä. Olen ylpeä heistä, koska ovat minun kasvattamat. Mies katosi ja se siitä.
mitä kysyttiin. Et ollenkaan.
Kuinka isä ei ole misään tekemisessä lapsen kanssa? Miten sitten hänen naisetkaan voisivat olla tekemisissä lasten kanssa ylipäätänsä? Eihän tuossa lapsi edes voi päättää olla hyväksymättä tapaamisia, koska isä ei halua ja oletan, että hänen naiset ei yksinään yritä tavata lapsia (ja jos isä oikeasti lapset jättänyt, tuskin kehtaisi naisilleen edes mainitakaan lapsista). Te olette ns. eroperhe, johon uusperheys voi liittyä ainoastaan sinun parisuhteen kautta. Ainakin niin kauan kun isä ei lapsiaan halua tavata. Miksi ihmeessä stressaat niin paljon oikeasti uusperheissä elävistä naisista? Sinuahan tämä "uhka" ei ole ikinä koskettanutkaan ja niin kauan, kun isä ei ole kuviossa, ei voikaan koskettaa. Et tiedä mitään eikä sinulla kokemusta siitä, millaista on ex suhteessa uusperheeseen. Ja nuo sinun hohkaamiset ovat todella sääli niiden exien kannalta, joilla oikeasti on jotakin kokemusperää uusperheydestä ja se nyx ei ole mikään hypoteettinen kuvitusolento, jota valmiiksi vihataan. Sä vain lietsot tota vihaasi exänä, vaikka tosiasiassa et edes ole ns. uusperheen ex ja vahvistat epäreilusti huonompaa kuvaa existä, kuin ehkä ansaitsisivatkaan. Sun rooli exänä on muutenkin täysin olematon, koska mies, jolle olet ex, ei ole edes tekemisissä sinun tai lasten kanssa. Sinähän olet yksinhuoltajaäiti. Yhtä omituiselta tuntuisi jos minä huutelisin ex-asemaani, koska olen joskus sattunut toisessa parisuhteessa olemaan ja silti emme olisi olleet edes tekemisissä aikoihin edes lapsien vaihtotilanteiden kautta.
Sä vihaat ns. naikkosia, joita et ikinä ole edes kohdannutkaan ja jotka eivät ole mitenkään oikeasti vaikuttanut sun tai lastesi elämään. Onko tuo nyt ihan fiksua ja raivoamisen arvoista? Sanot, että sinulla on fiksuja lapsia - mitä jos korvaisit olemattomien pelkäämisen vaikka ajatelemalla sitä ja muita positiivisia asioita elämässä? Sen sijaan, että keskittyisit pelkäämään ja hohkaamaan asioita, joita et ikinä ole kokenut tai jotka ovat hyvin epätodenäköisiä edes tapahtuvan, koska lasten isä ei ole läsnä.
että teidän perheessä ei ole äiti ohjannut ja manipuloinut lasten maailmaa.
nämä tämmöiset aloitukset ovat niiden ex-vaimojen tekemiä jotka ovat itse halunneet eron ja vuoden kahden päästä katuvat eroa. ja luulevat että ex-miehet odottavat kiltisti sen ajan mitä ex-vaimo haluaa... tällainen kuva jää kun lukee ketjua.
ja sitten valittaa täällä??? Mietis nyt.
monen kirjoituksesta paistaa läpi katkeruus kun mies ei jäänytkään odottelemaan josko ex-vaimo haluaisikin palata yhteen. kun on erottu niin on erottu, kukaan ei voi vaatia että toisen pitää jäädä pariksi vuodeksi odottelemaan... ja aika moni täällä sallii naiselle heti uuden suhteen mutta miehen pitäisi elää loppuelämä yksin ex-vaimon talutusnarussa...
Naiset jotenkin kuvittelevat omistavansa exänsä ja määräilevänsä heitä eronkin jälkeen. Kuulin minunkin mieheni exän vielä kuvittelevan, että kun hän vain vinkkaisi, ex-mies tulisi takaisin. Ja kaikista eniten mieheni exää tuntuu potuttavan se, että mieheni on löytänyt parisuhteen ja hän itse ei ole saanut kiinni ketään, vaikka kuinka on yrittänyt.
Miehet muuten eivät vello ja märehdi parisuhdeasioita vuositolkulla. He ottavat asiat asioina ja jatkavat elämäänsä.
Soisi kyllä naistenkin tekevän samoin, eikä vuosikausia elää menneessä ja miettiä kuka sanoi mitä, kuka tunsi mitä ja miten, kuka teki mitä ja miten olisi pitänyt tehdä jne.
Se ei johda mihinkään ja siinä se samalla elämä lipuu ohitse vanhoja märehtiessä...
sellaisesta tunteesta kuin ihastuminen joka muuttuu ajan myötä yhä syvemmäksi..eli rakkaudeksi?
Miksi pitäisi odottaa jokin tietty aika ennen suhteeseen ryhtymistä, jos kaksi sielua kohtaa toisensa rakastuen..
Kostolla ei ole tuollaisen kanssa mitään tekemistä.
Eron jälkeen vaan paljastuu se totuus millaisen ihmisen kanssa sitä on yhdessä ollutkaan..ei kukaan muutu erossa sietämättömäksi, kyllä se toinen osapuoli oli sellainen jo suhteen aikana..sitä toista vaan sieti,pelkästään lasten takia.
Miksi ihmeessä kommunikointi pitäisi entiseen suhteeseen säilyttää?Ei lapset kärsi siitä etteivät vanhemmat ole toistensa kanssa tekemisissä.
elämästä.
Jotenkin olet siellä pienessä päässäsi luonut illuusion, että vain sinun ja ex-miehesi liitto oli se ainoa rakkaus- ja intohimo-suhde.
Vain teillä oli oikeat ja aidot tunteet.
Vain teillä oli syvä kiintymys ja kunnioitus toisiinne jne.
Miksi sitten olette eronneet? Äläkä nyt ala samaa: Kun naikkonen vei, jos sun liittosi oli rakkausliitto, sellainen päättyy vain kuolemaan.
Kaikki muu on jotain korviketta, väärää, sinun kiusaksesi tehtyä.
Sairasta tuollainen ajattelutapa?
Minä ainakin olen aloittanut eron jälkeisen suhteeni rakkaudesta, kiintymyksestä ja siitä että toinen on mielestäni niin ihana ihminen.
En kostoksi kenellekkään, enkä taloudellisista syistä.
Sinun käsitykseesi ja puheesi kertovat, että olet se katkera, kateellinen ja jätetyksi tullut.
Nyt yrität syyllistää toisia heidän rakkudestaan, kun itse olet epäonnistunut suhteessasi.
Jos sinua ei onni potkinut, niin älä yritä mitätöidä muiden onnea.
Kuka saa kiksinsä mistäkin, sinä toisten mollaamisesta.
Jos joku ääliö noin käyttäytyisikin, se ei suinkaan tarkoita, etteivätkö ihmiset rakastuisi ja siksi löytäisi toisiaan eron jälkeen. Niinhän melko monelle käy - poikakaverit ovat syvistä nuoruuden rakkauden tunteista huolimatta vaihtuneet, eikä niitä vanhoja uuteen ryhdyttäessä enää mietitä. Vaikka lasten takia yhteys säilyisikin entiseen rakkauteen, ei se suinkaan tarkoita sitä, että entistään rakastaisi ja uutta ei, se tarkoittaa sitä, että haluaa olla mahdollisimman hyvä vanhempi lapsilleen.
Ääliöt tosiaan ovat oma lukunsa.