Hei! Itseäni alkaa pikkuhiljaa kummastuttaa tämä tilanteeni, joten ajattelin jospa joku osaisi neuvoa.. Eli harrastan liikuntaa aika paljon(4-5 kertaa/vko). Lenkillä tulee käytyä välillä ja harrastan joukkuepelejä. Olen aika innokas liikkumaan ja harjoituksista en haluaisi koskaan jäädä pois. Olen joskus harrastanut liikuntaa ns. ''puolisairaana'', en kuitenkaan kovin monesti, sillä ennen en ole hirveästi sairastellut. No, olen huomannut tämän vuoden aikana jonkinlaista outoa tunnetta sydämmessäni(?) Niin sanotusti rinnassani on tuntunut raskaalta. Ajattelin sen menevän ohi, mutta sittenpähän saapui aika pitkän ajan jälkeen kuume, joka kesti lähes viikon. Sen jälkeen olin vähän aikaa terveenä kunnes minulle tuli nuhaa. Vähän aikaa sitten olin korkeassa, n.39 asteen kuumeessa, joka sekin kesti 5 pvää. Epäilin sydänlihastulehdusta ja kävin lääkärissäkin. Kaikki oli kunnossa, tulehdusarvojen perusteella minulla ei ollut minkään tulehduksen vaaraa. Lääkäri siltikin totesi, että minulla on lievä korvatulehdus joka paranee itsestään. Kuume meni ohi, mutta nyt kahden vkon päästä on taas lämpöä 37.65. Korvassani on välillä tuntunut tukkoisalta, mutta mitään kipua en ole tuntenut. Voiko tämä kuume johtua siitä lievästä korvatulehduksesta? Vai onko tämä vain jotain kevään uusimpia tauteja??
Anteeksi pitkä kertomkseni, tuo liikuntajuttu ei tähän hirveästi varmaankaan liittynyt, mutta kerroinpa nyt senkin.. =)
Anteeksi pitkä kertomkseni, tuo liikuntajuttu ei tähän hirveästi varmaankaan liittynyt, mutta kerroinpa nyt senkin.. =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
hakea antibioottia tuohon korvaan. Omat korvatulehdukset ovat olleet nyt aikuisena, sellaisia että on vain tukossa ei kipeänä.
Kiitos vastauksestasi! Tässä muutama vuosi sitten
myöskin oli korvatulehdus. Unohdinpa sitten sen viestissäni kertoa. Eniten itseäni kyllä ihmetyttää nämä ''sydämen painavuuden'' tunteet. Miten ne voisivat korvatulehdukseen liittyä?
Lisää vastauksia!
Olen muistaakseni kuullut, että D-vitamiinin puutos voisi aiheuttaa rintakipua tai vastaavia, mutta lähdettä minulla ei ole heittää tähän. Ainakin joihinkin pitkäaikaisiin kipuihin sillä on yhteys.
Ainakin tuolla vitamiinipuolella D:n hehkutettiin olevan kymmenen viime vuoden tutkimusten perusteella paljon merkittävämpi kuin aiemmin on luultu, ja se vaikuttaa mm. lihasten kuntoon eikä pelkästään luustoon. Tässä on yksi linkki linkki sieltä:
http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/d-vitamiinin-puutos-on-suuri-terveysriski
Lääkelaitoksen Tabu-lehdessä 6/2008 olleen artikkelin mukaan D:n puute altistaa infektioille, ja voisi siis sen perusteella olla osana korvatulehdustasi. Artikkeli on muutenkin varsin mielenkiintoinen ja valaiseva.
http://www.nam.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/laakelaitos/embeds/TABU_6_2008.pdf (PDF)
Toki voi olla, ettei ongelmillasi ole mitään tekemistä D:n kanssa, mutta oma D:n saanti kannattaa joka tapauksessa varmistaa, se on sellainen asia jonka kannattaa olla kunnossa ihan terveenä (ja hengissä) pysymisen kannalta.
Itse kyllä yritän parhaani mukaan noita vitamiineja saada, syön vieläpä joitakin ''kalaöljykapseleita'' joista tuota D-vitamiinia pitäisi saada. Mutta en sitten tiedä että riittävätkö ne. Ja tosiaan, en tiedä onko iällä mitään merkitystä, mutta olen siis vasta 15 vuotias..