Olimme hetken tällä palstalla viime marraskuun tienoilla. Olisi kiva kuulla, millä aikataululla Sinä teit/teet Venetsianmatkasi? Minulle lankesi aikataulu 9.-13.4. -Onko muita palstalaisia lähdössä tuolloin?
Hei, nimimerkki "Lars"!
14
1668
Vastaukset
- Pääsiäisnoita
Minä olen myös lähdössä 9.4. Innolla odotan matkaa ja toivon, että säät suosivat. Onko kenelläkään tietoa millaiset kelit siellä tällä hetkellä ovat? Netistä katoin, että jotain 17 asteen huitevilla ois tällä hetkellä.
- veneziassa
satelee vettä ja tulee nähtävästi ennusteen mukaan satamaan koko yön. Huomiseksi on luvattu 19 iltapäiväksi ja lauantaina tulee olemaan pilvistä mutta myös 19. Sunnuntaiksi lämpenee hieman mutta ehkä jokunen sadekuuro voi yllättää. Maanantaiksi on luvattu aurinkoa ja noin 23 ja tiistaiksi sitä samaa.
- Matkan tehnyt
veneziassa kirjoitti:
satelee vettä ja tulee nähtävästi ennusteen mukaan satamaan koko yön. Huomiseksi on luvattu 19 iltapäiväksi ja lauantaina tulee olemaan pilvistä mutta myös 19. Sunnuntaiksi lämpenee hieman mutta ehkä jokunen sadekuuro voi yllättää. Maanantaiksi on luvattu aurinkoa ja noin 23 ja tiistaiksi sitä samaa.
Hei hei !! Nauti kaikki oppaan esittelyt siellä,näin minä tein ja visustelen sitten täällä kotona.Kaikki kannatti. Hyviä vene
retkiä ja gondoli ajelua.TvKaikesta nauttinut - Huru-ukko1
...kun ehdin tässä taannoin vuokrata neljäksi päiväksi auton tutustuakseni Pohjois-Italiaan. Olisin voinutkin liftata Sinun luudanvarrellesi! -Ketäs muita on lähdössä 9.4. Pääsiäisnoidan ja Huru-ukon lisäksi?
- Pääsiäisnoita
Huru-ukko1 kirjoitti:

Jospas minä liftaisinkin sinun kyytiin tutustumisajelulle p-italiaan....
- Huru-ukko1
Pääsiäisnoita kirjoitti:
Jospas minä liftaisinkin sinun kyytiin tutustumisajelulle p-italiaan....
kun sais vierelleen ihkaelävän noidan! Ajatus kyllä kiehtoo kovasti. -Vaan jos sovittaisiinkin tasapeli? Esimerkiksi; mennään minun ajoneuvollani Gardajärven eteläpäähän ja sitten kierretään tuo kuuleman mukaan kaunis järvi Sinun ajopelilläsi. Illalla taas autolla kotihotelliin. Mitäs sanot?
- Pääsiäisnoita
Huru-ukko1 kirjoitti:
kun sais vierelleen ihkaelävän noidan! Ajatus kyllä kiehtoo kovasti. -Vaan jos sovittaisiinkin tasapeli? Esimerkiksi; mennään minun ajoneuvollani Gardajärven eteläpäähän ja sitten kierretään tuo kuuleman mukaan kaunis järvi Sinun ajopelilläsi. Illalla taas autolla kotihotelliin. Mitäs sanot?
Sehän kyllä kuulostaisi hyvältä diililtä..
- tyti
Huru-ukko1 kirjoitti:
kun sais vierelleen ihkaelävän noidan! Ajatus kyllä kiehtoo kovasti. -Vaan jos sovittaisiinkin tasapeli? Esimerkiksi; mennään minun ajoneuvollani Gardajärven eteläpäähän ja sitten kierretään tuo kuuleman mukaan kaunis järvi Sinun ajopelilläsi. Illalla taas autolla kotihotelliin. Mitäs sanot?
Mäkin olen lähdössä 9.4. Oon ryhmässä D. Entäs sä ja "noita" ? Haluaisin kierrellä omin päin, ilman kalliita retkiä. Olis vaan kiva, jos sais matkaseuraa.
- Huru-ukko1
tyti kirjoitti:

Autoretkuilu siellä sun täällä. Sen kun tulet Pääsiäisnoidan kanssa kyytiin ja ei kun uusia seikkailuja kohden! Jos kerran tälläsen vanhan kääkän kuskaus kelpaa. Toivottavasti kohteet saamme valittua hyvässä hengessä. Ainakin minä haluan kiertää GARDAJÄRVEN YMPÄRI, satoi taikka paistoi. Mitäs teille saisi olla? -Ryhmäni on A, Pääsiäisnoidan ryhmää ei tiedossa.

Venetsiakin nähdä. Kuinkahan pitkä matka siitä järven kierrosta tulee ja minkälaista maisemaa ja nähtävää siellä on?

...on taatusti kokopäivän retki, sillä kilometrejä kertynee vähintään 600 ja evästä kuluu runsaasti. Maisemista ja nähtävyyksistä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta käyneet kehuvat kauniiksi. Saathan siitä jotain tietoa myös Googlen kautta. -Pakko sitä on Venetsiassakin vähintään yksi päivä tonttuilla.

pitkä matka, ottaen huomion aika jonka Italiassa viettää. Jos olis 2 viikkoo niin mikäs siinä sitten..
- Huru-ukko1
tyti kirjoitti:
pitkä matka, ottaen huomion aika jonka Italiassa viettää. Jos olis 2 viikkoo niin mikäs siinä sitten..
Jos ei ole tällainen himoautoilija kuten minä, saattaa meikäläisen kyydissä olo alkaa maistua puulle. Palataan astialle pitemmän loman merkeissä. Hyviä retkiä Sinulle!
- Pääsiäisnoita
Huru-ukko1 kirjoitti:
Autoretkuilu siellä sun täällä. Sen kun tulet Pääsiäisnoidan kanssa kyytiin ja ei kun uusia seikkailuja kohden! Jos kerran tälläsen vanhan kääkän kuskaus kelpaa. Toivottavasti kohteet saamme valittua hyvässä hengessä. Ainakin minä haluan kiertää GARDAJÄRVEN YMPÄRI, satoi taikka paistoi. Mitäs teille saisi olla? -Ryhmäni on A, Pääsiäisnoidan ryhmää ei tiedossa.
Helou, noita notkuu ryhmässä B.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle442992Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362631Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532584Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1022258Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482094Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421893- 1501546
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231188Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281175