Vanha nainen raahautui linja-auton mukana lähes kilometrin
Maanantai 30.3.2009 klo 16.09
79-vuotias nainen jäi roikkumaan kädestään linja-auton ovien väliin maanantaina Savonlinnassa.
Järkyttävä tapaus sai alkunsa yhdeksän aikaan aamulla, kun nainen yritti jäädä bussista pois Savonlinnan keskustassa Olavinkadulla.
Bussin lähtiessä liikkeelle naisen käsi jäi ovien väliin muun vartalon jäädessä auton ulkopuolelle. Nainen raahautui ovesta roikkuen seuraavalle pysäkille saakka, jolloin pääsi irti kuljettajan avatessa ovet. Nainen ehti roikkua autosta noin 700 metrin matkan ajan.
Alustavien tietojen mukaan nainen loukkaantui lievästi.
Linja-autonkuljettaja on erittäin pahoillaan tapahtuneesta. Kuljettaja ei osannut kertoa muuta kuin että hän ei vain jostain syystä havainnut oven väliin jäänyttä naista.
Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.
************************
Savonlinnan kuskit tunnetusti .... paskoja kuskeja..
Maanantai 30.3.2009 klo 16.09
79-vuotias nainen jäi roikkumaan kädestään linja-auton ovien väliin maanantaina Savonlinnassa.
Järkyttävä tapaus sai alkunsa yhdeksän aikaan aamulla, kun nainen yritti jäädä bussista pois Savonlinnan keskustassa Olavinkadulla.
Bussin lähtiessä liikkeelle naisen käsi jäi ovien väliin muun vartalon jäädessä auton ulkopuolelle. Nainen raahautui ovesta roikkuen seuraavalle pysäkille saakka, jolloin pääsi irti kuljettajan avatessa ovet. Nainen ehti roikkua autosta noin 700 metrin matkan ajan.
Alustavien tietojen mukaan nainen loukkaantui lievästi.
Linja-autonkuljettaja on erittäin pahoillaan tapahtuneesta. Kuljettaja ei osannut kertoa muuta kuin että hän ei vain jostain syystä havainnut oven väliin jäänyttä naista.
Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.
************************
Savonlinnan kuskit tunnetusti .... paskoja kuskeja..
Vastaukset 22
Vanhimmat
Harmi, ettei ohitustie ollut valmiina. Olisi tämäkin onnettomuus varmasti voitu estää.
Olen usein Tampereella. Siellä muutama vuosi sitten mummot valittivat bussikuskille tämän pysäyttävän liian äkisti pysäkille. Tästä äkämystyneenä kuski lisäsi vauhtia ja toppasi seuraavalle pysäkille niin, että muutama mummo piti käyttää sairaalassa, yhdeltä katkesi peräti käsi. No kusti sai tietty potkut.
Kuskit ovat liian työllistettyjä ja hermostuneita. Savonlinnassakin bussit ovat rekkojen ja muun liikenteen seassa joskus aika epätoivoisia.
Sanna Livo on ihan oikeassa siinä, että ohitustie tosiaan auttaisi pienentämään kaupunkialueen ruuhkaa ja vähentäisi bussikuljettajiin kohdistuvaa painetta.
Eihän siellä sln:ssa mitään oikeita ruuhkia ole!! Luulisi että entiset tietkin riittävät!
tässä ruuhkista ole kysymys,vaan siitä että pääsis ohittamaan kaupungin kulkematta sen läpi,vituttaa jo katsella koko kaupunkia mieluummin ajais koko paskaläjän ohi pysähtymättä.
täällä 22v asuttua alkaa vituttaa jo väkisinkin..pitää harkita muuttoa tosissaan,niinkuin monet järkevät on jo tehneet:)
Kuinka idiootti olet, kun asut viellä täällä :((
Niin asun muuten minäkin :-b
huomaamaan kun lukee näitä sinun kommentteja täältä ja "teinikeskustelusta"...miten sln:ssä ihmiset on noin helvetin sekasin että pitää..joo...en jaksa vaivautuu edes kirjoittamaan..kohta itekii samanlainen
itse ajamaan klo 16 Sln:n keskustaan arkipäivänä tai ooppera-aikaan mihin tahansa klo:n aikaan, jossa ihmiset ajelevat miten sattuun...
Olen muutaman kuukauden työni puolesta joutunut ajamaan kaupunkin toiselta puolelta toiselle puolelle useampaan kertaan. Ei meinaa 30min riittää tuohon, koska keskustan liikenteestä ei meinaa läpi päästä. Hermot meinaa mennä. "Ohitustie" auttaisi asiaan!!!!
Olen kyllä ajanut moneen kertaan ja mihin aikaan päivästä vaan=) En ole ikinä nähnyt siellä oikeata ruuhkaa. Tule ajelemaan tänne etelä-suomeen, ihan sama mihin suuntaan ajaa aamu ja iltaruuhkan aikaan niin löytyy oikeat ruuhkat. Ainoa mikä sln:ssa ruuhkauttaa on sillan nostaminen. Sillon kun asuin vielä siellä kuvittelin että on ruuhkaa, nyt kun on vähän mualimoo nähny niin voe voe kun on sln:nna rauhallinen paikka=)
Miten joku pääkaupungilla asuva pelle viitsii vastustaa Savonlinnan ohikulkutietä.Ei jumalauta luulisi häiritsevän sinunlaista ihmistä vaikka tänne tehtäisiin mitä vain!Minkä helvetin takia asia on sinulle noin tärkeä,että viitsit puuttua asiaan millään tavalla?Hanki oma elämä sieltä Korkeasaaresta!
Entisenä Savonlinnalaisena haluaisin muistuttaa että, suurin syy siihen että yksikään ihminen joka itsensä raahaa sinne jumalanhylkäämään, kuolevaan vanhainkotiin on luonto. Savonlinnassa ei ole olavinlinnan lisäksi MITÄÄN muuta "vetonaulaa" kuin harvinaisen kaunis keskusta. Kysestä kaupungin raiskaushanketta puolustelee eniten "yrittäjät" jotka väittää vakavalla naamalla että "ohitustie lisää kaupungin vetovoimaa". Mitä helvettiä? Mistä hatusta tommoista logiikkaa kaivetaan? Toinen ryhmä on kaltaisesi urpot jotka on muka niin vitun kiireisiä ettei jouda "tuhlata" tärkeää kymmenminuuttistaan ruuhkassa, joka on pahimmillaankin aika pikkuruinen verrattuna "oikeisiin" ruuhkiin joita on isommissa kaupungeissa joka päivä. Ei siis ainoastaan heinäkuussa. Kyllä varmaan sielu lepää katsellessa tyhjää monikaistatietä 11 kuukautta vuodessa. Varmaan kaupungin kauneuden arvoista?
Paljonkohan kuski veloitti ylimääräisestä pysäkin välistä?
Rultsukka ruvennu busskikuskiksi ja viel äityliään raahannu? Kait ei ostanut peräkamarin pojullee kaljaa.
asuu karjalantiellä ja tekee pelkästään keikkahommia ,koska on osa-aika eläkeläinen !
Valehtelet. Kuski oli nuori.
että joutuiko mummo maksamaan kyydistä täyden hinnan? Toivottavasti, ettei bussin kyljet ala täyttyä ilmaisen matkan toivossa olevista eläkeläisistä.
siellä S:linnassa =???
paskapaikka koko slinna. hyvijä uutisia jälleenkerran saivat.
sohvalta kun luin tuon:) aika hyvä heitto:))) en itse ole vielä tätä "käsimatkustusta" kokeillu mut täytyy harkita...
käyttää tuota matkustus tapaa:))
Aika urpoja kommentteja ko. asiasta tällä palstalla. Miettikää hyvät ihmiset jos mummo olisi ollut sinun mummosi tai kuljettaja sinun isäsi. Olisiko suhtautumisesi sama?
rauhassa yks saatana huristelloo tuolla vitun imuriskootterilla pitkin savonlinnaa mistä on joku vitun putki irti vituttaahan se