Pyhitys on Herrasta lähtevää vaikutusta. Se on kokonaan Jumalan teko! Mitä lähempänä olemme Kristusta ja Hänen haavojansa, sitä suurempi osallisuus meillä on Hänestä lähtevään pyhitykseen. Mitä kauempana olemme Hänestä, sitä pienempi ja heikompi on osallisuutemme Häneen.
Ne, jotka peittämättömin kasvoin katselevat Herran kirkkautta, muuttuvat Hänen kuvansa kaltaisuuteen. Tämän muutoksen saa heissä aikaan yksin Herra Pyhän Henkensä kautta.
Pyhitys on siis Herran katselemista peittämättömin kasvoin. Vain puhdassydämiset voivat Häntä katsella. Tahrittu sydän estää näkemästä Herraa. Siksi pyhitys onkin oikeastaan alituista viipymistä Jeesuksen puhdistusveren alaisena.
Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan VERI on ainoa todella pyhittävä voima, kun Pyhä Henki sovelluttaa tämän veren voiman ihmisen sieluun ja sydämeen.
Pyhitys on aina erottamista synnistä, maailmasta ja saatanan vallasta. Tämän erottamisen suorittaa Henki Jeesuksen veren kautta!
Ne, jotka peittämättömin kasvoin katselevat Herran kirkkautta, muuttuvat Hänen kuvansa kaltaisuuteen. Tämän muutoksen saa heissä aikaan yksin Herra Pyhän Henkensä kautta.
Pyhitys on siis Herran katselemista peittämättömin kasvoin. Vain puhdassydämiset voivat Häntä katsella. Tahrittu sydän estää näkemästä Herraa. Siksi pyhitys onkin oikeastaan alituista viipymistä Jeesuksen puhdistusveren alaisena.
Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan VERI on ainoa todella pyhittävä voima, kun Pyhä Henki sovelluttaa tämän veren voiman ihmisen sieluun ja sydämeen.
Pyhitys on aina erottamista synnistä, maailmasta ja saatanan vallasta. Tämän erottamisen suorittaa Henki Jeesuksen veren kautta!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vain sokea ei käsitä sitä että kukaan ihminen ei voi pyhittää mitään.
Mitä taas tulee pyhitykseen, niin se merkitsee "erottaa herralle".
Muista pyhittää lepopäivä, on yhtä kuin muista lukea ja kuulla Jumalan sanaa sunnutaisin, käydä katsomassa sairaita, kertoa muillekin Jeesuksesta, tehdä lähetystyötä ja ennen muuta USKOA Jumalan lupaukset todeksi.
Miten olet päätynyt juuri tuohon tulkintaan?
voi myös pyhittäytyä palvelemaan lähimmäisiään,viemään evankeliumin sanomaa maailmalle, olemaan uskollinen Kristuksen opetuksile,olemaan uskolinen seurakunnan apuna jne.
Pyhittäytyä johonkin on paljon enemmän kuin pelkät sanat, kyllä "erotettu Herralle".
Unohdin tuossa mainita asiasta.
selkeästä ja kirkkaasta kirjoituksestasi!Mitään en pysty lisäämään enkä pois ottamaan!Sinä olet saanut lahjan,kalliin,Taivaista!Kiitos Hänelle joka sen on antanut!Esikatselin ja nimimerkkinä on Saara.Korjaan,minä olen toinen immeinen ja vastasin Saaralle!
Pyhitys ei mistään lähde vaan se on pyhässä.
Se ei ole mikään teko !
Jumala itse on pyhä.
Vaikka olemme Jeesuksen lähellä, ei siitä mitään pyhää irtoa vaan Jumalan suuruus eli rakkaus.
Herran kirkkauden katsominen peittelettömin kasvoin on ihmiselle kuolema.
Sinusta ei siis tule Jumalaa eikä hänen kuvansa kaltaista vaan kuolet. Et kestäisi sitä.
14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
15 hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
16 Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.
17 Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen.
Tuo Johanneksen ilmestys 1.
Tidätkö miksi Jeesus tule tänne luoksemme?
Koita arvailla.
Sillä välin voit heittää roskikseen omat harhaoppisi.
Me olemme syntisiä ja maailman valta ja saatan kiusaa, eli juuri toisinpäin kun luulit,
sillä kaikella on tarkoituksensa.
Vain rakkaudesta Jumala on jättänyt armon saada syntejään anteeksi.
Sanoit:Herran kirkkauden katsominen peittelettömin kasvoin on ihmiselle kuolema.
Mitä sanoo raamattu? 2 Kor 3:18:
Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
Älä julista mitään vastoin raamatun sanaa!
Ja hän sanoi vielä: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon".
"Pyhitys on siis Herran katselemista peittämättömin kasvoin. Vain puhdassydämiset voivat Häntä katsella. Tahrittu sydän estää näkemästä Herraa. Siksi pyhitys onkin oikeastaan alituista viipymistä Jeesuksen puhdistusveren alaisena."
Saaralla on ihmeellinen oppi! Jos pyhitys on Herran katselemista peittämättömin kasvoin ja vain puhdassydämmiset voivat tehdä sen, niin kuinka pyhitys on myös viipymistä Jeesuksen puhdistusveren alaisena? Eihän puhdas tarvitse puhdistusverta! Jeesuskin sanoo, että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
Hepr. 10:14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla...
...ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
____________
Hepr. 10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
Hepr. 10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra:
__________
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
Hepr. 10:17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
__________
Hepr. 10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
Hepr. 10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
Hepr. 10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
Hepr. 10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
Hepr. 10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
Hepr. 10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa,...
...sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
*) Hepr. 10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
heh heh heeeh, kyllä on pyhitysoppi naikkosella.
Ei voi mielikuvistusta olla paljon jos ei edes omaa nikkiä keksi.
Pottunen kelpasi sinulle siihen asti kun vallan sekosit sukkiisi.
Mikäs sinulla naikkosella on pyhitysoppina? Sekö että valheellisesti piiloutuen kirjoitat jonkun tutuksi tulleella nimimerkillä irvisteleviä ja halveksivia panetteluviestejä Saaralle?
Sellaistahan se tuppaa olemaan omavanhurskauden
"pyhitys", pahanpuhumista, valheita, vääristelyjä, toisten kristittyjen tuomitsemista, itsesääliä itsensä ja toisten halveksimista, jne.