miten saan pienen tyttäreni nukkumaan pidempiä jaksoja..alussa nukkui n.3h kerrallaan,nooh,otin viereen nukkumaan..siitä seurasi se että kokoajan vaatii nyt tissiä.ikää vasta 2kk..onko helpompaa laittaa nyt heti omaan sänkyyn kun syönyt,vai ihan pikkuhiljaa pidentää syöttöväliä ja sitten vastomaan sänkyyn vai mitä teen..heti kun siirrän ,alkaa itkeä tuhottomasti...
vauvelin unet
tipi-09
16650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oli ikävän kaipuu tahtoi nukkua äidin rinnassa kiinni, kai huomasi tuoksun tai jotain. Voithan ottaa vauvan perhepetiin? Meillä käytetään omaa sänkyä ja perhepetiä. Ja kumpikin ok?
vauva nukkui vieressä, nukkui itseasiassa ihan 7kk asti jolloin siirsin omaan sänkyyn koska tyyppi söi koko yön läpeensä ja ma en saanut nukutuksi.
Kyl mä sinuna jatkaisin vielä perhepeti tyyliä siiheksi kunnes pärjää jo yön syömättä eli n.6kk asti. Maidon tulon kannaltakin on vaan hyväksi että syö paljon yöllä mutta tietenkin ihan oman jaksamisesi mukaan.
Vauvan uni jakaantuu aluksi tasaisesti vuorokauden ympäri ja niinpä yöllä nukuttu tuntimäärä saattaa alkuun tuntua hyvinkin vähäiseltä vanhempien näkökulmasta. Tavatonta ei ole sekään, että lapsen päiväunet ovat hyvin lyhytkestoisia, jotkut vauvat saattavat torkkua ainoastaan 10 minuutin pätkissä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia. Unen kokonaismäärä vähenee iän myötä siten, että 3-4 kuukauden ikäinen lapsi nukkuu keskimäärin 14-15 tuntia ja kaksivuotias lapsi noin 12 tuntia vuorokaudessa, mutta onpa olemassa sellaisiakin vauvoja, jotka nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa ensimmäisten kuukausien ajan ja vasta myöhemmin oppivat nukkumaan enemmän. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta.
Vauvojen nukkumisjaksojen pituus vaihtelee epäsäännöllisesti kestäen 20 minuutista aina 6 tuntiin saakka. Tavallisesti vastasyntyneellä on unijaksoja 6-8 kertaa vuorokaudessa. Ensimmäisten elinkuukausien aikana univalverytmiä alkavat muokata sekä valon vuorokausivaihtelu, että sosiaaliset vihjeet. Niinpä kolmen kuukauden ikään mennessä suurin osa unesta alkaa painottua yöhön ja pisin valveillaolojakso päivään. Noin 70% vauvoista nukkuukin tässä iässä läpi yön. Tällä tarkoitetaan viiden tunnin unijaksoa keskellä yötä. Kolmen kuukauden iässä voidaan ensimmäisen kerran puhua säännöllisestä vuorokausirytmistä. Se on kuitenkin herkästi häiriintyvä ja havahtumiset yöllä ovat vielä yleisiä. Niinpä esimerkiksi puolitoistavuotiaista vielä noin joka kymmenes havahtuu neljä kertaa tai useammin yön kuluessa.
Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä
Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.
Vanhemmat voivat auttaa lasta kehittämään unirytmiään oikeaan suuntaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mm. ravitsemukselliset, hoidolliset ja sosiaaliset tekijät. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa. Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii. Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.
Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.
Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Perhepeti on ihmisen perusmalli
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=95&Itemid=139
Linkin takana pitkästi, tässä tiivistetysti:
Aikuisen uni jakautuu noin 90 minuutin mittaisiin sykleihin, jona aikana hän käy läpi unen eri vaiheet syvästä unesta REM-uneen.
Vastasyntyneen unisykli on huomattavasti lyhyempi kuin aikuisen, vain noin 50 minuuttia.
Vastasyntyneen unirytmi seuraa hänen ruokailurytmiään. Hän syö usein ja nukkuu syöntien väliset ajat. Pisimmillään hän nukkuu 3-4 tuntia, mutta on vauvoja, jotka nukkuvat paljon lyhyempiä pätkiä.
Pikkuhiljaa hänelle muodostuu rytmi, jonka mukaan hänellä on yksi pitempi unijakso vuorokaudessa, ja unijaksojen välinen valveillaoloaika lisääntyy.
Vanhemmat tietysti toivoisivat, että tämä pitempi unijakso sijoittuisi yöaikaan, mutta näin ei välttämättä tapahdu. Kestää aikansa ennen kuin vauva ehdollistuu samaan valoisuuden ja pimeän mukaiseen uni-valverytmiin kuin vanhempansa.
3-4 kuukauden iässä, kun valveillaoloaika lisääntyy ja vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään enemmän, tällainen ehdollistuminen mahdollistuu. Siihen saakka vanhempien on lähes toivotonta yrittää muokata vauvan nukkumista minkäänlaiseen muottiin. Helpompaa on sovittaa aikuisen rytmi vauvan rytmin mukaiseksi, ja pehmeästi yrittää ohjata vauvaa nukkumaan öisin ja valvomaan päivisin.
Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.
Imetyksen mekanismit suosivat myös mahdollisimman luonnonmukaista, vauvan tarpeista lähtevää lähestymistapaa, jossa vauva on mahdollisimman paljon äidin lähellä, saa imeä niin usein kuin haluaa ja niin kauan kerrallaan kuin haluaa.
Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta.
Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen.
Imettäessä erittyy runsaasti prolaktiinia, joka on tärkein "hoivahormoni". Prolaktiinia erittyy myös nukkuessa sekä vain kosketellessa vauvaa.
Prolaktiini rauhoittaa ja tasoittaa äidin mieltä, aktivoi hoivaamistoimintoja, lisää maidontuotantoa sekä edesauttaa symbioosin muodostumista äidin ja vauvan välillä. Yhdessä nukkuessa prolaktiinin eritys maksimoituu.
Yöllä erittyy myös melatoniini-hormonia, joka puolestaan auttaa sekä vauvaa että äitiä pääsemään nopeasti takaisin uneen. Näin siis luonnollinen pyörä pyörii: Kun vauva alkaa antaa merkkejä heräämisestä tai jo vähän ennen sitä, äiti puolittain havahtuu, tarjoaa rintaa, vauva imee, prolaktiinia ja melatoniinia erittyy, molemmat nukahtavat saman tien uudelleen.
Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin.
Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.
Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Yleensä kätkytkuoleman´ kokevat vauvat ovat 0-6 kuukauden ikäisiä, eniten niitä sattuu noin 3 kuukauden ikäisille. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.
Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.
Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole.
Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.
Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.
Ensimmäinen ajatus perhepedistä puhuttaessa on usein: "Entä jos kierähdän vauvan päälle?" Äiti on kuitenkin luonnostaan niin tietoinen vauvansa läsnäolosta, ettei tätä tapahdu.
http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49
Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.
Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.
Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.
Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.
Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa. Äidit eivät pidä lukua yöimetyksistä, koska eivät häiriinny niistä.
Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.
Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.
http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204
Vauvojen nukuttaminen yksin omassa huoneessa on tapana vain länsimaisissa teollistuneissa yhteiskunnissa pohjois-Amerikassa ja osassa Eurooppaa.Kaikissa muissa kulttuureissa kautta maailman, myös ei-kehitysmaissa kuten Japanissa, lapset nukkuvat joko vanhempiensa tai sisarustensa kanssa.
Siinä missä amerikkalainen tai suomalainen äiti pelkää, että lapsen nukuttaminen vieressä on jotenkin lapsen psyykettä vahingoittavaa ja tekee hänestä epäitsenäisen, guatemalalainen maya-äiti tai itä-Kentuckylainen isoäiti (Appalakeilla ja Kentuckyn itäosissa on säilynyt tapa nukuttaa lapset vieressä) paheksuvat miten kukaan voi antaa vauvansa nukkua yksin ja ihmettelevät kuinka on mahdollista ylläpitää kiinteitä perhesuhteita samalla kun loitontaa lapsia itsestään.
Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus. Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.
Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. McKenna on tarkkaillut vähintäänkin satoja äiti-lapsipareja unilaboratoriossaan ja on havainnut saman kaavan yhä uudelleen ja uudelleen.
McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".
Useimpien vauvojen mieleen on nukkua vanhempiensa kanssa. Ei ole mitään syytä miksi terve, normaali äiti tai isä ei voisi nukuttaa lastaan vieressään jos niin haluaa. Perhepeti on luonnollinen ja lapsiystävällinen vaihtoehto. Ainoastaan vesisänky on sellainen vuode, jossa ei vauvaa saa nukuttaa vieressään, eikä muutenkaan ole suositeltavaa vauvaa sinne jättää yksinkään nukkumaan.
Jos mahdollista, laita sänky seinän viereen ja laita lapsi seinän puolelle.
Alkuun vauva voi mainiosti nukkua samassa sängyssä vanhempiensa kanssa. Se ei vie paljoa tilaa ja äidin on vaivatonta ja helppoa hoitaa yösyötöt ilman sen suurempia rasituksia.
Kun vauva kasvaa ja oppii itsekin liikkumaan, on hyvä tarkistaa nukkumajärjestelyt.
Lapsi voi tippua sängystä mikäli hän nukkuu reunan puolella, varsinkin jos jo osaa itse kääntyä. Tässä vaiheessa kannattaa lapsi laittaa seinän ja vanhemman väliin, siirtää patjat lattialle,kehitellä laita omaan sänkyyn tai hankkia vauvalle sänky oman sängyn viereen. Näitä voi kukin kehitellä itsekin sen mukaan miten mielikuvitus ja käytännöllisyys antaa myöden.
Jos haluaa vauvalle pinnasängyn, paras on tietenkin sellainen,josta saa toisen laidan joko kokonaan pois tai esim. taitettua laidan yläosan alas. Tällä systeemillä voi vauvaa nukuttaa vieresssään myös silloin, kun ei halua vauvaa samaan sänkyyn nukkumaan. Myöhemmin voi pinnasängyn vaihtaa tavalliseen lastensänkyyn, lapsesta riippuen joko kokonaan laidattomaan tai sellaiseen johon saa toiseen reunaan laidan.
Joskus kuulee kritisoitavan perhepetiä sillä, että vanhemmat voivat tukehduttaa lapsen esim. kierähtämällä sen päälle. Tämä ei ole mahdollista kun on kyse terveistä, normaaleista vanhemmista. Asia on tietysti toinen jos kyseessä on humalassa oleva tai lääkkeiden tai huumaavien aineiden vaikutuksen alainen vanhempi. Lapsen omat vanhemmat osaavat kyllä lastaan varoa ja erityisesti äiti on virittäytynyt sellaiselle aaltopituudelle, että herää kyllä jos vauvan sormikin on jäämässä hänen alleen! Jos asia kuitenkin vanhempia häiritsee, voi yrittää keksiä miten saa mielenrauhan ja voi nukkua levollisin mielin vauva vieressään. Yksi keino alkukuukausien ajaksi on leikata äitiyspakkauslaatikosta yksi reuna pois ja laittaa laatikko sänkyyn viereensä ja vauva laatikkoon. Alusta lähtien voi myös nukuttaa lasta omassa sängyssä kuten jo aiemmin mainittiin. Tällöin vauva nukkuu vieressä mutta omassa "osastossaan" ja kaikilla on oma tilansa pyöriä unissaan.
Yhdessä nukkumisen arvellaan ehkäisevän mm. kätkytkuolemaa, koska vauva on jatkuvassa valvonnassa nukkuessaan äidin vieressä. Äidin hengitys ohjaa vauvan vielä epätäydellistä hengityskeskusta ja äitien on todettu reagoivan unissaankin vauvan hengityskatkoksiin esim. liikahtamalla. Vauva puolestaan havahtuu tästä jatkamaan hengittämistä. Myös vauvan ruumiinlämpö pysyy tasaisempana nukuttaessa ydessä ja äiti pystyy myös tarkkailemaan ja säätelemään lämpötilaa helpommin.
Kun äiti ja vauva nukkuvat yhdessä, hoituvat yösyötötkin vaivattomasti ja usein äiti ei edes tiedä aamulla kuinka usein vauva on yöllä syönyt. Jos äiti menee nukkumaan samaan aikaan vauvan kanssa, on todettu äidin ja lapsen unirytmien tahdistuvan samaan rytmiin. Näin äidin ei tarvitse herätä kesken syvimmän univaiheen, vaan hän herää kevyemmästä unennäkövaiheesta eikä ole yhtä väsynyt kuin olisi jos joutuisi heräämään kesken syvänunen vaihetta. Unen antama virkistys on tällöin suurempi kuin jos jatkuvasti joutuisi heräämään "väärään" aikaan. Imetys myös auttaa äitiä nukahtamaan uudestaan, koska se vapauttaa äidin verenkiertoon hormoneja joilla on rauhoittava vaikutus. Myös vauva saa maidossa "unilääkettä" joka puolestaan auttaa vauvaa nukkumaan paremmin.
Moni on huolissaan siitä, että lasta ei sitten saa enää millään pois vanhempien sängystä tai huoneesta jos tämän antaa nukkua siellä pienenä. Kuitenkaan kovinkaan moni lapsi ei nuku enää murrosiän kynnyksellä vanhempiensa kanssa ja todennäköisesti enemmistö vieressä nukutetuista lapsista haluaa 3-6 vuoden iässä omaan sänkyyn tai huoneeseen. Tästä tuskin kannattaa olla huolissaan!
Toisinaan perhepetiä arvostellaan sillä, että sen sanotaan olevan pahaksi vanhempien seksielämälle. Lasta huonosta seksielämästä tuskin kannattaa syyttää ja nukkumajärjestelytkin ovat sivuseikka jos vain mielikuvitusta riittää. Elämä on täynnä valintoja ja vaihtoehtoja riittää. Seksiä voi harrastaa myös nukkuvan lapsen ollessa samassa huoneessa, jopa samassa sängyssä, kunhan muistaa huumankin keskellä ottaa sen huomioon. Toisia lapsen läsnäolo saattaa häiritä ja silloin voi siirtyä rakastelemaan vaikkapa olohuoneeseen tai kenties kokeilla kerrankin sitä kuuluisaa keittiönpöytää... Tässäkin kohden saattaa olla paikallaan tehdä kompromisseja ja rukata sitä tärkeysjärjestystä. Vanhempien hyvä keskinäinen suhde on onnellisen perhe-elämän perusta mutta ei liene reilua asettaa vastakkain aikuisten hallittavissa olevia tunteita ja haluja lapsen vielä kehittymättömien tunteidenhallintakykyjen kanssa.
Lopeta jo ton saman rimpsun laitto joka kysymykseen!!!!!!
Koko ajan tulee palstalle uusia äitejä vauvoineen, jotka eivät tiedä näistä asioista yhtään mitään. Siksipä on hyvä valistaa tietämättömiä. Jotka ei tiedä edes perusasioista vauvoista ja niiden unesta.
pohja se silti voi olla tossakin.. ei kukaan jaksa lukea joka kommentin perään samaa läpäläpäläpä juttua.tuskin kukaan luki joka ainoan tarinan alusta loppuun vaikka olis kui uus äiti. asia on selvä kerralla.
Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä.
Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii.
Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata.
Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää.
minusta paljon parempi viesti. Laita tällainen unikeskusteluihin ja perään linkki sellaiseen keskusteluun, johon olet linkittänyt kaiken tuon pitkän jutun. Koska oikeasti (en ole tuo edellinen) minuakin ärsyttää joutua aina kelaamaan nuo samat postaamasi pitkät rimpsut joka ainoassa unikeskustelussa. Olen lukenut ne, kerran, ja niissä on ihan asiaa, mutta ne on tosi pitkiä aina kelata ohi!
Itse en tiedä onko vaikuttanut asiaan vai onko meillä vain maailman parhaiten nukkuva vauva mutta hän on alusta asti nukkunut omassa sängyssään ja tosi hyvin. Vauvan sänky on lähellä meidän sänkyämme, minun puolellani ja noin 30cm päässä. Alusta asti teimme niin että kun lapsi oli syönyt syömisensä ja nukahti viereeni niin nostin hänet omaan sänkyynsä. Alussa hän nukkui 2-3h pätkissä mutta jo vähän yli kuukauden iässä hän alkoi nukkumaan 5-7h kerrallaan. Nyt kun vauvamme on 5kk niin hän syö iltapalan ja nukahtaa syliini ja siitä kannan hänet sänkyynsä jossa hän nukkuu yli yön.
Jotkut lapset ovat todella herkkäunisia ja ystäväni vauva oli niin herkkä uninen että vanhempien piti siirtää hänet toiseen huoneeseen ettei hän heräisi kaiken aikaa isän kuorsaukseen.
Tuo perhepeti kuulostaa kyllä kauhean ihanalta mutta meillä ei missään nimessä olisi voitu sitä käyttää koska mieheni on todella sikeästi mutta levottomasti nukkuvaa sorttia. Kun imetin vielä niin minun piti sängyssä imettäessäni koko ajan tarkkailla mieheni liikkeitä ettei vahingossa vauva saanut esim. kyynerpäästä päähänsä. Jotkut väittävät että terve aikuinen ei muka vahingossa käänny vauvan päälle mutta jos mieheni voi nukkua minunkin päälläni edes heräämättä kun pistän vastaan niin miks ei muka vauvan?
edelliselle kommentoisin, että vauva nukkuu perhepedissä tietty seinän ja äidin välissä!!!
Ei vauvaa kannata laittaa keskelle äidin ja isän väliin. Isiin eivät päde hormonien tuomat herkistymiset (esim. herääminen pienestäkin äänestä).
Parisänky kiinni seinään ja vauva sinne seinän puolelle. Vauva omaan unipussiin äidin pään viereen. Ei äidin vartalon viereen.
Näin yöt sujuu ylös nousematta kertaakaan. Ja imetys lähtee käyntiin niin hyvin vieressäolosta, että ylimääräisistä pulloista pääsee parissa yössä eroon!
Minkä kokoisia sänkyjä teillä mahtaa olla ? Toki vauva olisi turvassa jos laittaisin hänet nukkumaan seinän ja minun väliin mutta sitten minä olisin mieheni "runneltavana" eikä minun nukkumisestani tulisi mitään. Itse olen erittäin tyytyväinen siihen että meidän lapsi nukkuu hyvin, erittäin hyvin, omassa sängyssään ja minulla ja miehelläni on molemmilla myös tilaa nukkua.