pallo täysin hukassa ja

heip.

olen jo pari vuotta kärsinyt erillaisista suoliston ja vatsan oireilusta.

ongelmat alkoi pari vuotta sitten kovilla vatsakivuilla, kävin lääkärissä, tunnusteltiin maha, ei mitään outoa.

sitten rupesi aina heti syönnin jälkeen turvottamaan ja tuntuu niin kuin kaikki tulisi läpi heti. paino alkoi laskea ja nousta kun jouduin kontroloimaan syömistäni sen mukaan mitä hommia on päivän aikana hoidettava. töissä ei enää voinut syödä ja loppu päivästä se tietysti vaikutti jo työntekoon. olen myös sellaisessa työssä että siitä ei niin vain lähdetä esim. vessaan kun siltä tuntuu.

allergia, laktoosirasitus, keliakia ja muut on tutkittu puolitoista vuotta sitten, ei mitään.

on tehty tähystys suolistoon viime syksynä, ei mitään. hirveä kipu vain toisinaan suolenmutkassa sen jäljiltä.

cronin tautia ei todettu.

matojen varalta on myös otettu kokeet ja myös ne negatiiviset.

aloitin kohta vuosi sitten juomaan gefilus max juomia, tuntuu että ne auttoi aluksi mutta nykyään ei juuri enää vaikutusta.

syön suhteellisen terveellisesti (en liian).

vatsa ja suolisto kipuilee päivittäin ja häntäluun ympäristö on kipeä ja jos joutuu istumaan pitkiä matkoja tuntuu alueella turvotusta ja tykytystä ja kuumottaa. ulosteen mukana on tänä keväänä näkynyt verta muutamia kertoja ja "suolinukkaa" tai jotain kirkasta hyytelömäistä/röpelöä päivittäin, vaikka en mitään sen tyyppistä olisi syönytkään.

jos syön pähkinöitä ne todella sattuvat tullessaan läpi, sama muilla huonosti sulavilla.

joskus oireet jatkuvat pahoina kuukausia, joskus tuntuu että ne menee kuukautisten kierron mukana. joskus olen muutamia päiviä syömättä tai syön vain esim. veteen keitettyä puuroa kun yritän saada kroppani kuriin (en nauti tästä, koska tykkäisin mussuttaa aina jotain).. ummetusta ei ole oikeastaan ollut koskaan..

kellään samantyyppistä tapausta? tietoa? tuntuu että jatkuvalla lääkärillä ramppaamisella en saa muuta kuin luulosairaan maineen kun mitään konkreettista vikaa ei ikinä löydy.

olen parikymppinen, normaalipainoinen, en siis ilmeisesti millekkään allerginen.
9627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

limaista vaaleaa röpelöä ja verta kun haavaisen paksusuolentulehdus alkoi. ensimmäisessä tähystyksessä ei näkynyt mitään. vasta toisella kerralla lääkäri tunnisti tuoksi taudiksi. eikun uudelleen vaan sinne. saat lääkkeet ja paranet. sairaus on tosin krooninen, mutta lääkkeet auttaa.

Äänestä
  • haavainen paksusuolen tulehdus eli colitis ulcerosa on juuri nuorille puhkeava sairaus. mulla oli myös kerran tota häntäluun kipeytymistä, sattu ihan noustakin tuolista. kesti muutaman kuukauden ja parani. tulehdusarvot on sulla varmaan koholla? ei tarvii olla paljon, mulla oli alussa 13 tai 19, eli alle sen normi 20 rajan. helpottaa kun syy löytyy!

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    haavainen paksusuolen tulehdus eli colitis ulcerosa on juuri nuorille puhkeava sairaus. mulla oli myös kerran tota häntäluun kipeytymistä, sattu ihan noustakin tuolista. kesti muutaman kuukauden ja parani. tulehdusarvot on sulla varmaan koholla? ei tarvii olla paljon, mulla oli alussa 13 tai 19, eli alle sen normi 20 rajan. helpottaa kun syy löytyy!

    Minullakin todettiin haavainen paksusuolentulehdus vasta reilu puoli vuotta oireiden alkamisen jälkeen. Aluksi tulehdusarvot olivat normaalit, mutta yhtäkkiä sairaus paheni ja arvotkin nousivat korkealle. Minulle ilmavaivat aiheuttivat niin kovat kivut suolistoon, että en edes tajunnut kipujen johtuvan ilmasta ja ruoka tuli melkein saman tien läpi. Kannattaa tosiaan vielä tutkituttaa asia.

    Äänestä

sekä jatkuvaa vihlontaa mahassa. Kipu on sietämätöntä. Samalla on refluksi ja nyt haavaumat nielussa ja suussa. Kurkku nyt tosi kipea ja nuhaa ... Lääkärissä käyty useaan kertaan ja tänään taas lääkäriaika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämänlaatu laskee pallon m... kirjoitti:

heip.

olen jo pari vuotta kärsinyt erillaisista suoliston ja vatsan oireilusta.

ongelmat alkoi pari vuotta sitten kovilla vatsakivuilla, kävin lääkärissä, tunnusteltiin maha, ei mitään outoa.

sitten rupesi aina heti syönnin jälkeen turvottamaan ja tuntuu niin kuin kaikki tulisi läpi heti. paino alkoi laskea ja nousta kun jouduin kontroloimaan syömistäni sen mukaan mitä hommia on päivän aikana hoidettava. töissä ei enää voinut syödä ja loppu päivästä se tietysti vaikutti jo työntekoon. olen myös sellaisessa työssä että siitä ei niin vain lähdetä esim. vessaan kun siltä tuntuu.

allergia, laktoosirasitus, keliakia ja muut on tutkittu puolitoista vuotta sitten, ei mitään.

on tehty tähystys suolistoon viime syksynä, ei mitään. hirveä kipu vain toisinaan suolenmutkassa sen jäljiltä.

cronin tautia ei todettu.

matojen varalta on myös otettu kokeet ja myös ne negatiiviset.

aloitin kohta vuosi sitten juomaan gefilus max juomia, tuntuu että ne auttoi aluksi mutta nykyään ei juuri enää vaikutusta.

syön suhteellisen terveellisesti (en liian).

vatsa ja suolisto kipuilee päivittäin ja häntäluun ympäristö on kipeä ja jos joutuu istumaan pitkiä matkoja tuntuu alueella turvotusta ja tykytystä ja kuumottaa. ulosteen mukana on tänä keväänä näkynyt verta muutamia kertoja ja "suolinukkaa" tai jotain kirkasta hyytelömäistä/röpelöä päivittäin, vaikka en mitään sen tyyppistä olisi syönytkään.

jos syön pähkinöitä ne todella sattuvat tullessaan läpi, sama muilla huonosti sulavilla.

joskus oireet jatkuvat pahoina kuukausia, joskus tuntuu että ne menee kuukautisten kierron mukana. joskus olen muutamia päiviä syömättä tai syön vain esim. veteen keitettyä puuroa kun yritän saada kroppani kuriin (en nauti tästä, koska tykkäisin mussuttaa aina jotain).. ummetusta ei ole oikeastaan ollut koskaan..

kellään samantyyppistä tapausta? tietoa? tuntuu että jatkuvalla lääkärillä ramppaamisella en saa muuta kuin luulosairaan maineen kun mitään konkreettista vikaa ei ikinä löydy.

olen parikymppinen, normaalipainoinen, en siis ilmeisesti millekkään allerginen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu