KARIM !!!!!!!!!!

>Ei TARVITSE olla muslimi!!!
Kirjoittanut: Karim, 10.12.2003 klo 11.44

Että voi pelastua! Se sanotaan ihan selvästi jo Koraanin toisessa Suurassa että myös hyvät kristityt ja juutalaiset voivat pelastua (siis ilmeisesti YHTEEN JUMALAAN uskovat, kristittyjen pelastukseksi on voinut koitua kolminaisuusoppi, siis vaikka sitä ei olekaan Raamatussa, he sen perusteella kuitenkin edes sanovat uskovansa YHTEEN Jumalaan)! Allah tuomitsee tekojen ja kokonaisuuden mukaan täysin oikeudenmukaisen (ja rangaistuksen sattuessa pituisen) tuomion! <

assalaamu alaikum yaa akhi abdurrahmaan.

Tässä taas. Kuule...Kuten jo aikaisemmin on mainittu, olisi hyödyllisempää da'wan (islaamiin kutsumisen) kannalta, että et enää kirjoittaisi tälle palstalle.

Miksi? Koska puhut aivan liikaa ilman tietoa ja täten aiheutat enemmän haittaa Islaamille kuin hyötyä.
Hyvä veli, siunatkoon Allaah sua, tiedätkö sä kuinka vakava asia on puhua Allaahin uskonnosta ilman varmaa tietoa, tehden omia johtopäätöksiä ja levitellen niitä ympäriinsä?

Sä sanoit juuri äsken, että krisityt ja juutalaiset voivat myös olla Paratiisissa!

Pelkää Allaahia ja opiskele uskontosi ennen kuin puhut siitä, ja tämä ei ole muuta kuin vilpitön neuvo, veljesi tahtoo sulle vain hyvää. En ole lukenut paljoa tältä palstalta, mutta lähes joka "puheestasi" paistaa tietämättömyys ja virheesi ovat erittäin vakavia. Mä en hauku sua ollenkaan, koska Islaam ei ole sitä, mutta totuus on kerrottava.

Opiskele uskonnon perusteet, opiskele Tauhiid (monoteismi) yksityiskohtaisesti, opiskele tafsiir (Qur'aanin selitys) ja Hadiith, opiskele, älä puhu omasta johtopäätöksestä vaan puhu Islaamin todellisista lähteistä.

Jos todella pelkäät luojaasi niin osoita se myös. Pelkää liikaa puhetta. Älä ryntää vastaamaan kysymyksiin kun et tiedä. Pelkää Allaahia joka tulee tuomitsemaan sut sun tekojesi mukaan. Tämä ei ole kevyt asia.

Mä olen ollut sua kauemmin muslimi, mä olen opiskellut enemmän kuin sinä ja mä olen tiedossa vasta pieni vauva joka kävely yrityksistä huolimatta kellahtaa kokoajan lattialle, etkä sä näe mua suomi24 tai webnetcommikätahansa sivuilla sanomassa yhtäkään sanaa (paitsi tämä välttämättömyys, siitä pitämättä, ja antakoon Allaah mulle anteeksi mitä tahansa virheitä teenkään) !

Miksi? Koska mä toivon sanovani sanan sitten kun mulla on jotain minkä sanomisesta Allaah saataa palkita mut. Siunatkoon Allaah sua akhi.

Joten mä toivon että sä ymmärrät. Kärsivällisyys palkitaan ja tulos on aina kauniimpi.

Sulje tämä sivu, älä haaskaa aikaasi täällä, vaan käytä se uskonnon opiskeluun. Ota Qur'aan käteen ja käytä se aika minkä olet netissä suuran opettelemiseen... Se on sinulle parempi ilman epäilystä.

Wa sallallaahu alaa muhammad

Rashiid Finlandii
15814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

VITTU MITÄ PASKAA TEKI TÄNNE KIRJOTTELETTE. MENKÄÄ KUNNON TÖIHIN JA LOPETTAKAA JEESUSTELU.

Äänestä
  • määääääääääää

    Äänestä

Minä suosittelen Karimia opiskelemaan eri uskontoja sekä myös uskonnotonta maailmankatsomusta. Etsivä löytää!

Rashiidin kaltaiset kaikentietävät vanhoihin taruihin juuttuneet aivonsa myyjät kannattaa unohtaa. Hoitakoot he rikkinäisiä sielujaan harhaopeillaan ja muiden kulttuurien aikansa eläneillä typerillä tavoilla.

Karimissa on ainesta dialogiin! Ole vain innokas!

Äänestä
  • hän on varmasti innokas. Mutta kyllä hän kieltämättä puhuu läpiä päähänsä ja ilmeisesti on perustanut aika tavalla oman islamin. Nyt Sinä kannatat mielestäni "anything goes"-periaatetta.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    hän on varmasti innokas. Mutta kyllä hän kieltämättä puhuu läpiä päähänsä ja ilmeisesti on perustanut aika tavalla oman islamin. Nyt Sinä kannatat mielestäni "anything goes"-periaatetta.

    Karim on nuori totuudenetsijä, joka ei selvästikään tyydy muiden malleihin, vaan kehittää "oman islaminsa". Täällä virtuaalimaailmassa hän ei ole vaarassa, kuten olisi esim. moskeijan jengissä noine mielipiteineen.

    En tietenkään allekirjoita Karimin näkemyksiä kuin pieneltä osin, mutta on kiva lukea muutakin kuin sunnifundamentalistiliturgiaa.

    Äänestä

  • järki käteen kirjoitti:

    on jo ammattini vuoksi tarjolla turhankin paljon new agea.

    Noiden mielipiteittensä kanssa Karim kyllä olisi vaarassa missä tahansa. Luulenpa, että moskeijan jengissä ainakin alussa kuuntelisivat suu ammollaan.

    Äänestä

"Mä en hauku sua"
Mutta haukut kuitenkin. Nerokasta!

Olet oikeassakin yhdessä tärkeässä aiheessa:
"Karim" toimii islamia vastaan, osittain kiihkoisuuttaan (joka on hyvin yleistä muslimeille, kuten hyvin tiedät) osittain tietämättömyyttään.

Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos ihan mukavasta
tarinasta.

Äänestä
  • >>>"Mä en hauku sua"
    Mutta haukut kuitenkin. Nerokasta! >>>

    Eipä muuten hauku antaa ystävällisen neuvon jota kannattaa Karimin ja muidenkin noudattaa.

    Äänestä

...(2:62) "(Islamiin) Uskovat ja myöskin ne jotka ovat juutalaisia, kristittyjä, saabalaisia, jos he uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään ja elävät hurskaasti, saavat totisesti palkkansa Herransa luona; ei mikään pelko valtaa heitä, eikä heidän tarvitse murehtia." (A.W.Bören [muslimi] käännöksestä, siitä ensimmäisestä suomenkielisestä käännöksestä)

Nämä ovat erittäin vahvoja tulkinta kysymyksiä tietenkin mitä tämä tarkoittaa, mutta huomaa että sanoin että he SAATTAVAT pelastua (muslimihan ei voi tuomita ketään, vain Allah tietää kuka pelastuu) ja varoitin myös että tälläkin palstalla näitä todisteita Islamista lukeneiden ei pidä luottaa tähän "kristittynä pelastumiseen", sillä tieto tuo vastuuta ja jollakin tasolla on valinnan paikka!

Sitäpaitsi onhan Islamissa myös käsite "tietämättöminä pelastuneet" (siis vammaiset, lapset ja Islamista "tietämättömät", joista viimeinen on varsin tulkinnanvarainen koska en itsekkään oikeastaan edes "tajunnut" Islamin olemassaoloa ennen kuin Allah tahtoi minun sen tekevän), ja onhan paratiisissakin eri "tasoja" (7 taivasta, jne.), joten miksei niistä alimmat voisi olla näille Kirjankansoillekin, jokin syyhän siihenkin on oltava miksi heitä kutsutaan Kirjankansoiksi?

Sitten on tietenkin haditheja asiasta joista en paljoa tiedä, mutta hadithitkaan eivät paina Koraaniin verrattaessa yhtä paljoa koska ne eivät ole täysin varmoja. Oppineiden tulkinnat joissa on yhtään eriäväisyyttä tai tulkintaa haditheista ja Koraanista eivät ole mielestäni yhtään sen enempää valideja kuin minun tulkintani.

Olen tietoinen että Koraanissa lukee että Islam on ainoa uskonto joka hyväksytään tuomiopäivänä, mutta siinäkään kohdassa ei taideta sanoa etteivät muut kuin muslimit voisi pelastua? Eli mikä on tulkinnanvara tuossa kohdassa ja onko JUURI SIIHEN KORAANIN KOHTAAN liittyvää hadithia, jos voisit valaista minua?

Nimittäin MINUSTA tuntuu että uskonnon hyväksyminen ja pelastuminen eivät ole synonyymeja, joutuuhan moni muslimikin helvettiin (ainakin joksikin ajaksi)! Eli eikö käänteisesti ajatellen VOISI olla ettei se että kannattaa "hylättyä" uskontoa olekaan synonyymi helvettiin joutumiselle? Ratkaiseehan tuomiossa kokonaisuus, teot, aikeet, jne., jopa varmasti syyt miksi henkilö ei ole löytänyt Islamia (varsinkin jos ne ovat itsestä riippumattomia tai Allahin tahdosta johtuvia, jos Allahilla on ollut toinen tarkoitus ihmiselle ja hän ei ole tarkoituksella löytänyt Islamia vaikka olisi sen ansainnut!)!

Äänestä
  • Assalaamu alaykum.

    Uskonkappaleet ovat:
    Usko Jumalan ykseyteen
    Usko Jumalan enkeleihin
    Usko Jumalan kirjoihin
    Usko Jumalan profeettoihin
    Usko kuolemanjälkeiseen elämään
    Usko "Qadariin" (jumalalliseen kohtaloon

    Ihmisellä ei ole uskoa ilman näitä, nämä ovat uskon "selkäranka".

    Jakeiden merkitys ei ole se mitä olet ymmärtänyt.
    Tässä ei ole myöskään tulkinnanvaraa, asia on kiistaton.

    Tuomiopäivänä ainoa uskonto on Islam.
    Oikea tie on selvästi erotettu väärästä.

    3:85 "Joka valitsee muun uskonnon kuin Islamin, ei saa Jumalan suosiota vaan joutuu tuonpuoleisessa perikatoon."

    Myös minä olen aiemminkin maininnut samasta asiasta, älä kirjoita ilman tietoa.
    Teet vahinkoa vain itsellesi ja vielä raskaamman kautta, osa tietoa on myös myöntää että ei tiedä.

    Löytyy todellisia oppineita joiden lausunnot pohjautuvat Islamiin, tietoa on erittäin helposti saatavilla.

    Vaikka lähimmästä moskeijasta.

    Äänestä

  • Muslimah kirjoitti:

    Assalaamu alaykum.

    "...Oppineiden tulkinnat joissa on yhtään eriäväisyyttä tai tulkintaa haditheista ja Koraanista eivät ole mielestäni yhtään sen enempää valideja kuin minun tulkintani."

    Karim, asia ei ole ihan noin...

    Äänestä

  • bismillaahi-r-rahmaani-r-rahiim

    Mainitsen heti alkuun että käännökset arabiasta ovat enemmän tai vähemmän sanatarkkoja. Jos haluat sanatarkan niin pyydä ja otan selää tarkasti..

    merkitys on kuitenkin selvä. joten...

    Hyvä veli, kuten mainitsin jo, sä käytät aivan liikaa omaa tulkintaasi ja koko sun näkökantasi islaamista näyttää olevan "jokainen tulkitsee Allaahin sanan itse".

    Sanoit että Hadiithiin ei voi luottaa ja sanoit että oppineet tekevät "tulkintoja" jotka ovat samalla tasolla kuin sun omasi..eli toisin sanoen Allaahin sanan vapaa tulkinta on sun mielestä oikea tie. Pyydämme Allaahia antamaan meille ymmärrystä.

    Allaah, azza wa jall, ilmoittaa meille että Hän on lähettänyt Dhikr ja Hän suojelee sitä (Tarkistan Aayan, jos haluat sen ota yhteyttä)

    Mikä on Dhikr?... Ilmestys Allaahilta.
    Mikä on Ilmestys Allaahilta?... Qur'aan ja Profeetan Sunnah, koska Profeetta ei puhunut itsestään ja himostaan vaan kaikki tuli Allaahilta.

    Joten Qur'aan ja Sunnah ovat suojeluksen alaisina. Jos haluat tietää mikä hadiith on heikko, ja mikä on keksitty jne. niin katso Qur'aanista mitä on tehtävä kun ei itse tiedä:

    "kysykää tiedon ihmisiltä jos ette tiedä"

    Eli lue mitä oppineet sanovat. Ja mitä oppineet sanovat ei ole heidän päästään, eivät ole "vapaita tulkintoja" vaan koko uskonto on Qur'aanin ja Sunnan seuraamista ja he ovat oppineita asioissa jotka liittyvät Qur'aaniin ja Sunnaan. He ovat niitä jotka opiskelivat 70 vuotta hadiith tiedettä ja osaavat asiat paremmin kuin me. Ja Allaah on todistajana.

    Kysyn sulta nyt kysymyksen:

    Kun sä menet moskeijaan ja astut rukoustilaan ja aiot rukoilla, mistä sulle on tullut päähäsi sanoa Allaahu akbar ja alkaa lukea suurat-al-Faatihaa?

    Mistä ihmeestä sä olet keksinyt kumartua lukemisen jälkeen tavalla jolla sä kumarrut? Kuinka kummassa sä olet keksinyt tehdä sujuud maahan niinkuin sinä teet?

    Sanottiinko Qur'aanissa: sano Allaahu akbar, lue Faatihah, tee rukuu', tee sujuud, tee tashahhud ja sano Assalaamu alaikum...?

    Ei, vaan sinä olet lukenut sen Profeetan Sunnasta.

    Joten, jos tämä mitä olet maininnut epäluotettavuudesta on oikein, niin miten sinä tiedät kumpi on oikeampi tapa rukoilla, sinun tapasi vai tyypin joka tekee kuperkeikkaa ja soittaa nokkahuilua sun vieressäsi ja väittää rukoilevansa???

    Hyvä veli, epäluottamus Sunnaan, joka selventää Qur'aania, avaa oven jokaisen vapaan tulkinnan harkitsemiseen oikeana vaihtoehtona.

    Mä voin sanoa sulle että sininen on punainen ja sinä et voi kuin sanoa: ehkä. Mitä tämä on? Ei, hyvä veli, ei todellakaan sitä mitä Islaam on, eikä sitä mitä luulen sunkaan haluavan.

    Islaam on totuus ja Islaam on varma. Islaam ei ole ehkä tai mahdollisesti eikä Islaam ole ihmisten omaa tulkintaa. Pyydämme Allaahia tekemään meistä niitä jotka ymmärtävät.

    Ja koskien kristityt ovat paratiisissa topikkia, niin tiedä, että tämä tarkoittaa kirstittyjä jotka olivat siinä uskonnossa missä Iisaa (jeesus) oli, eli puhdas monoteismi, ei siinä missä kristityt ovat nyt

    (monoteismi ei ole vain sitä että sanot "joo ei ole muuta jumalaa kuin yksi Jumala" niinkuin valitettavan moni olettaa. On asioita jotka tulee ohjata Allaahille yksin -kuten rukous, du'aa, pelko, luottamus jne- jotka kuuluvat Allaahille yksin ja jotka tulee myöntää Allaahille yksin -kuten se että Allaah yksin on luoja ja ylläpitäjä ja täydellinen ja muu mitä on Hänelle Qur'aanista ja Sunnasta vahvistettu ja Hänen nimensä ja attribuuttinsa-).

    Ne heistä jotka eivät uskoneet Profeetta Muhammadiin ja seurannet hänen tietään sen jälkeen kun hän tuli, ovat kaafireita, epäuskovia, koska ovat epäuskoneet Allaahin viimeiseen Revelationiin ja viimeiseen Profeettaan ja kieltäytyneet tottelemasta Allaahia.

    Kristityt tänä päivänä palvovat Jeesusta! Allaahin profeettaa jolla ei ole mitään oikeutta tulla palvotuksi eikä hän ikinä kutsunut ketään itsensä palvomiseen. Kuka tahansa rukoilee Jeesusta tai mitä tahansa muuta Allaahin rinnalla , on mushrik, polyteisti, epäjumalan palvoja ja täten Kaafir, epäuskova, ja epäuskovat ovat ikuisesti Helvetissä. Allaah sanoo:

    "Totisesti, Allaah ei anna anteeksi partnereiden liittämistä hänen rinnalleen ja antaa anteeksi muun kuin sen kenelle haluaa..."

    Ja sitä kelle Allaah ei anna anteeksi ei todellakaan rangaista paratiisilla.
    Aayaat Qur'aanista ja Ahaadiith koskien shirkiä ovat niin monet etten rupea edes yrittämään kaikkien kokoamista tähän. Yksi selvä riittää, inshaaAllaah ta'aalaa.

    Toivon että asia on selvempi nyt.
    Jos ei ole, niin lähetä sähköpostia tai soita niin voimme tavata inshaaAllaah. Kuten sanoin, en tahdo osallistua näihin juttuihin täällä, baarakAllaahu fiikum.

    Vielä viimeisenä pitää sanoa, muistutuksena sulle ja yhtälailla mulle itselleni:

    Meidän on varottava kielen päästämistä vapaalle, tai tässä tapauksessa sormien. Mulla on kokemusta asiasta menneisyydessä...Kun mä järkeilin jotain tuntui kuin kaikki olisi kohdallaan, loogista ja oikein.

    Kuin mulla olisi erityinen lahja ymmärtää asioiden todellisuus helposti ja erityinen kyky selittää se muille.

    Ajan edetessä kuitenkin, kokiessani ja oppiessani asioita, joidenkin neuvoessa mua päin naamaa kaunistelematta, aloin tajuamaan että ehkä kaikki kauniit sanat eivät merkitsekään niin paljoa ja ehkä mun olisi nöyristyttävä.

    Meidän on pyydettävä Allaahilta vilpittömyyttä ja nöyryyttä ja tajuttava meidän todellinen positioni Allaahin edessä.

    Opiskelkaamme uskontomme ja olkaamme hiljaa ennenkuin hallussamme on varma tieto ja pyytäkäämme Allaahilta suojaa verbaalista ripulia vastaan.

    Jos haluat riidellä asiasta, niin osallistut yksinpuheluun. Mä en ole vieläkään avannut suomi24 sivua kertaakan vaan ystävä taas postittaa mun puolesta.
    Hän ei ensinnäkään vaivaudu toimimaan chat-välityskeskuksena ja toisekseen mä en jaksa kinata asioista. Alhamdulillaah, on paljon tekemistä ja aika voi loppua minä hetkenä hyvänsä. Siunatkoon Allaah sua.

    wa sallallaahu alaa nabiyyinaa muhammad

    Veljesi, Rashiid

    Äänestä

  • Muslimah kirjoitti:

    Assalaamu alaykum.

    Uskonkappaleet ovat:
    Usko Jumalan ykseyteen
    Usko Jumalan enkeleihin
    Usko Jumalan kirjoihin
    Usko Jumalan profeettoihin
    Usko kuolemanjälkeiseen elämään
    Usko "Qadariin" (jumalalliseen kohtaloon

    Ihmisellä ei ole uskoa ilman näitä, nämä ovat uskon "selkäranka".

    Jakeiden merkitys ei ole se mitä olet ymmärtänyt.
    Tässä ei ole myöskään tulkinnanvaraa, asia on kiistaton.

    Tuomiopäivänä ainoa uskonto on Islam.
    Oikea tie on selvästi erotettu väärästä.

    3:85 "Joka valitsee muun uskonnon kuin Islamin, ei saa Jumalan suosiota vaan joutuu tuonpuoleisessa perikatoon."

    Myös minä olen aiemminkin maininnut samasta asiasta, älä kirjoita ilman tietoa.
    Teet vahinkoa vain itsellesi ja vielä raskaamman kautta, osa tietoa on myös myöntää että ei tiedä.

    Löytyy todellisia oppineita joiden lausunnot pohjautuvat Islamiin, tietoa on erittäin helposti saatavilla.

    Vaikka lähimmästä moskeijasta.

    Salaam aleikum! Kiitos vastauksesta.

    3:85 "Joka valitsee muun uskonnon kuin Islamin, ei saa Jumalan suosiota vaan joutuu tuonpuoleisessa perikatoon."

    En mahda mitään, mutta huomio kohdistui juuri tuohon "JOKA VALITSEE"-kohtaan, eli juuri siihen mitä ajoin takaa. Eli tekevätkö kaikki valintansa (ja mikä on Allahin rooli siinä?) oikean tiedon pohjalta, siis tajuavatko edes kaikki että on uskonto joka on niin selkeästi Aabrahamin uskonto? Nykyaikana tämä tosin alkaa olemaan näin ja kaikilla mahdollisuus ottaa tietoa ja tehdä valintansa, mutta esimerkiksi kristityt jotka eivät ole saaneet edes lukea Raamattua vaan joille kirkonmiehet saarnasivat latinaksi tuskin kuuluvat tähän "valinnan tehneiden" joukkoon?

    Äänestä

  • Rashiid Finlandii kirjoitti:

    bismillaahi-r-rahmaani-r-rahiim

    Mainitsen heti alkuun että käännökset arabiasta ovat enemmän tai vähemmän sanatarkkoja. Jos haluat sanatarkan niin pyydä ja otan selää tarkasti..

    merkitys on kuitenkin selvä. joten...

    Hyvä veli, kuten mainitsin jo, sä käytät aivan liikaa omaa tulkintaasi ja koko sun näkökantasi islaamista näyttää olevan "jokainen tulkitsee Allaahin sanan itse".

    Sanoit että Hadiithiin ei voi luottaa ja sanoit että oppineet tekevät "tulkintoja" jotka ovat samalla tasolla kuin sun omasi..eli toisin sanoen Allaahin sanan vapaa tulkinta on sun mielestä oikea tie. Pyydämme Allaahia antamaan meille ymmärrystä.

    Allaah, azza wa jall, ilmoittaa meille että Hän on lähettänyt Dhikr ja Hän suojelee sitä (Tarkistan Aayan, jos haluat sen ota yhteyttä)

    Mikä on Dhikr?... Ilmestys Allaahilta.
    Mikä on Ilmestys Allaahilta?... Qur'aan ja Profeetan Sunnah, koska Profeetta ei puhunut itsestään ja himostaan vaan kaikki tuli Allaahilta.

    Joten Qur'aan ja Sunnah ovat suojeluksen alaisina. Jos haluat tietää mikä hadiith on heikko, ja mikä on keksitty jne. niin katso Qur'aanista mitä on tehtävä kun ei itse tiedä:

    "kysykää tiedon ihmisiltä jos ette tiedä"

    Eli lue mitä oppineet sanovat. Ja mitä oppineet sanovat ei ole heidän päästään, eivät ole "vapaita tulkintoja" vaan koko uskonto on Qur'aanin ja Sunnan seuraamista ja he ovat oppineita asioissa jotka liittyvät Qur'aaniin ja Sunnaan. He ovat niitä jotka opiskelivat 70 vuotta hadiith tiedettä ja osaavat asiat paremmin kuin me. Ja Allaah on todistajana.

    Kysyn sulta nyt kysymyksen:

    Kun sä menet moskeijaan ja astut rukoustilaan ja aiot rukoilla, mistä sulle on tullut päähäsi sanoa Allaahu akbar ja alkaa lukea suurat-al-Faatihaa?

    Mistä ihmeestä sä olet keksinyt kumartua lukemisen jälkeen tavalla jolla sä kumarrut? Kuinka kummassa sä olet keksinyt tehdä sujuud maahan niinkuin sinä teet?

    Sanottiinko Qur'aanissa: sano Allaahu akbar, lue Faatihah, tee rukuu', tee sujuud, tee tashahhud ja sano Assalaamu alaikum...?

    Ei, vaan sinä olet lukenut sen Profeetan Sunnasta.

    Joten, jos tämä mitä olet maininnut epäluotettavuudesta on oikein, niin miten sinä tiedät kumpi on oikeampi tapa rukoilla, sinun tapasi vai tyypin joka tekee kuperkeikkaa ja soittaa nokkahuilua sun vieressäsi ja väittää rukoilevansa???

    Hyvä veli, epäluottamus Sunnaan, joka selventää Qur'aania, avaa oven jokaisen vapaan tulkinnan harkitsemiseen oikeana vaihtoehtona.

    Mä voin sanoa sulle että sininen on punainen ja sinä et voi kuin sanoa: ehkä. Mitä tämä on? Ei, hyvä veli, ei todellakaan sitä mitä Islaam on, eikä sitä mitä luulen sunkaan haluavan.

    Islaam on totuus ja Islaam on varma. Islaam ei ole ehkä tai mahdollisesti eikä Islaam ole ihmisten omaa tulkintaa. Pyydämme Allaahia tekemään meistä niitä jotka ymmärtävät.

    Ja koskien kristityt ovat paratiisissa topikkia, niin tiedä, että tämä tarkoittaa kirstittyjä jotka olivat siinä uskonnossa missä Iisaa (jeesus) oli, eli puhdas monoteismi, ei siinä missä kristityt ovat nyt

    (monoteismi ei ole vain sitä että sanot "joo ei ole muuta jumalaa kuin yksi Jumala" niinkuin valitettavan moni olettaa. On asioita jotka tulee ohjata Allaahille yksin -kuten rukous, du'aa, pelko, luottamus jne- jotka kuuluvat Allaahille yksin ja jotka tulee myöntää Allaahille yksin -kuten se että Allaah yksin on luoja ja ylläpitäjä ja täydellinen ja muu mitä on Hänelle Qur'aanista ja Sunnasta vahvistettu ja Hänen nimensä ja attribuuttinsa-).

    Ne heistä jotka eivät uskoneet Profeetta Muhammadiin ja seurannet hänen tietään sen jälkeen kun hän tuli, ovat kaafireita, epäuskovia, koska ovat epäuskoneet Allaahin viimeiseen Revelationiin ja viimeiseen Profeettaan ja kieltäytyneet tottelemasta Allaahia.

    Kristityt tänä päivänä palvovat Jeesusta! Allaahin profeettaa jolla ei ole mitään oikeutta tulla palvotuksi eikä hän ikinä kutsunut ketään itsensä palvomiseen. Kuka tahansa rukoilee Jeesusta tai mitä tahansa muuta Allaahin rinnalla , on mushrik, polyteisti, epäjumalan palvoja ja täten Kaafir, epäuskova, ja epäuskovat ovat ikuisesti Helvetissä. Allaah sanoo:

    "Totisesti, Allaah ei anna anteeksi partnereiden liittämistä hänen rinnalleen ja antaa anteeksi muun kuin sen kenelle haluaa..."

    Ja sitä kelle Allaah ei anna anteeksi ei todellakaan rangaista paratiisilla.
    Aayaat Qur'aanista ja Ahaadiith koskien shirkiä ovat niin monet etten rupea edes yrittämään kaikkien kokoamista tähän. Yksi selvä riittää, inshaaAllaah ta'aalaa.

    Toivon että asia on selvempi nyt.
    Jos ei ole, niin lähetä sähköpostia tai soita niin voimme tavata inshaaAllaah. Kuten sanoin, en tahdo osallistua näihin juttuihin täällä, baarakAllaahu fiikum.

    Vielä viimeisenä pitää sanoa, muistutuksena sulle ja yhtälailla mulle itselleni:

    Meidän on varottava kielen päästämistä vapaalle, tai tässä tapauksessa sormien. Mulla on kokemusta asiasta menneisyydessä...Kun mä järkeilin jotain tuntui kuin kaikki olisi kohdallaan, loogista ja oikein.

    Kuin mulla olisi erityinen lahja ymmärtää asioiden todellisuus helposti ja erityinen kyky selittää se muille.

    Ajan edetessä kuitenkin, kokiessani ja oppiessani asioita, joidenkin neuvoessa mua päin naamaa kaunistelematta, aloin tajuamaan että ehkä kaikki kauniit sanat eivät merkitsekään niin paljoa ja ehkä mun olisi nöyristyttävä.

    Meidän on pyydettävä Allaahilta vilpittömyyttä ja nöyryyttä ja tajuttava meidän todellinen positioni Allaahin edessä.

    Opiskelkaamme uskontomme ja olkaamme hiljaa ennenkuin hallussamme on varma tieto ja pyytäkäämme Allaahilta suojaa verbaalista ripulia vastaan.

    Jos haluat riidellä asiasta, niin osallistut yksinpuheluun. Mä en ole vieläkään avannut suomi24 sivua kertaakan vaan ystävä taas postittaa mun puolesta.
    Hän ei ensinnäkään vaivaudu toimimaan chat-välityskeskuksena ja toisekseen mä en jaksa kinata asioista. Alhamdulillaah, on paljon tekemistä ja aika voi loppua minä hetkenä hyvänsä. Siunatkoon Allaah sua.

    wa sallallaahu alaa nabiyyinaa muhammad

    Veljesi, Rashiid

    Salaam aleikum! Kiitos vastauksesta. Ei ole aikaa nyt, mutta sanon vain että se mitä ajoin takaa on se että Koraani on tehty helposti ymmärrettäväksi, jonka jokainen (ainakin jokainen hadithit tunteva) voi lukea ja ymmärtää oikein. En tarkoittanut että hadithit pitäisi kokonaan hylätä.

    Veljenne Karim.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    Koraania ei voi helposti ja kiistattomasti pelkkien hadithienkään avulla ymmärtää/tulkita, sitä vuosikymmeniä tutkineille oppineille kuten meille muillekin sieltä löytyy jatkuvasti jotain uutta, jakeet aukeavat uudella tavalla, tafsiir antaa jakeelle uuden merkityksen ja näkökulman jne.

    Koraanin ihmeet eivät lopu ja Koraani antaa lukijalleen/kuulijalleen aina jotain uutta.

    Maasha'Allaah.

    Tälläkin palstalla näkyy aika ajoin esimerkkejä mitä ihmeellisimmistä Koraanin tulkinnoista joilla ei ole Islamin kanssa mitään tekemistä, mm. tämä viimeisin "vammaiset ovat pohjasakkaa" tai jotain suuntaan "naisen raiskaajaa ei tuomita" tms. ja nämä kaikki "kiistattomat" päätelmät on tehty Hämeen-Anttilan suomennoksesta.

    Koraani on arabiaksi.
    Muut painokset ovat tulkintoja eri kielille.
    Jakeita ei kannata "purkaa" ja selventää ilman parempaa tietoa, kuinka paljon uutta olen itsekin oppinut kun olen lukenut tafsiirin täällä käsitellyistä jakeista...

    Usein jakeet ovat ilmestyneet käytännön ongelmaan, siitä johtuen niitä voi soveltaa vastaaviin ongelmiin ja ymmärtää niiden merkityksen selvemmin tätä taustaa vasten.
    Suuri virhe on ottaa esimerkiksi Hämeen-Anttilan Koraani sellaisenaan ja käyttää jakeita ja "antaa palaa", joskus jakeiden oikea merkitys on todella kaukana siitä miltä ensialkuun näyttää.

    Koraanin "paljastukset" eivät lopu ja muslimin opintie jatkuu hautaan saakka.

    Assalaamu alaykum wa rahmatullaah.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rashiid Finlandii kirjoitti:

>Ei TARVITSE olla muslimi!!!
Kirjoittanut: Karim, 10.12.2003 klo 11.44

Että voi pelastua! Se sanotaan ihan selvästi jo Koraanin toisessa Suurassa että myös hyvät kristityt ja juutalaiset voivat pelastua (siis ilmeisesti YHTEEN JUMALAAN uskovat, kristittyjen pelastukseksi on voinut koitua kolminaisuusoppi, siis vaikka sitä ei olekaan Raamatussa, he sen perusteella kuitenkin edes sanovat uskovansa YHTEEN Jumalaan)! Allah tuomitsee tekojen ja kokonaisuuden mukaan täysin oikeudenmukaisen (ja rangaistuksen sattuessa pituisen) tuomion! <

assalaamu alaikum yaa akhi abdurrahmaan.

Tässä taas. Kuule...Kuten jo aikaisemmin on mainittu, olisi hyödyllisempää da'wan (islaamiin kutsumisen) kannalta, että et enää kirjoittaisi tälle palstalle.

Miksi? Koska puhut aivan liikaa ilman tietoa ja täten aiheutat enemmän haittaa Islaamille kuin hyötyä.
Hyvä veli, siunatkoon Allaah sua, tiedätkö sä kuinka vakava asia on puhua Allaahin uskonnosta ilman varmaa tietoa, tehden omia johtopäätöksiä ja levitellen niitä ympäriinsä?

Sä sanoit juuri äsken, että krisityt ja juutalaiset voivat myös olla Paratiisissa!

Pelkää Allaahia ja opiskele uskontosi ennen kuin puhut siitä, ja tämä ei ole muuta kuin vilpitön neuvo, veljesi tahtoo sulle vain hyvää. En ole lukenut paljoa tältä palstalta, mutta lähes joka "puheestasi" paistaa tietämättömyys ja virheesi ovat erittäin vakavia. Mä en hauku sua ollenkaan, koska Islaam ei ole sitä, mutta totuus on kerrottava.

Opiskele uskonnon perusteet, opiskele Tauhiid (monoteismi) yksityiskohtaisesti, opiskele tafsiir (Qur'aanin selitys) ja Hadiith, opiskele, älä puhu omasta johtopäätöksestä vaan puhu Islaamin todellisista lähteistä.

Jos todella pelkäät luojaasi niin osoita se myös. Pelkää liikaa puhetta. Älä ryntää vastaamaan kysymyksiin kun et tiedä. Pelkää Allaahia joka tulee tuomitsemaan sut sun tekojesi mukaan. Tämä ei ole kevyt asia.

Mä olen ollut sua kauemmin muslimi, mä olen opiskellut enemmän kuin sinä ja mä olen tiedossa vasta pieni vauva joka kävely yrityksistä huolimatta kellahtaa kokoajan lattialle, etkä sä näe mua suomi24 tai webnetcommikätahansa sivuilla sanomassa yhtäkään sanaa (paitsi tämä välttämättömyys, siitä pitämättä, ja antakoon Allaah mulle anteeksi mitä tahansa virheitä teenkään) !

Miksi? Koska mä toivon sanovani sanan sitten kun mulla on jotain minkä sanomisesta Allaah saataa palkita mut. Siunatkoon Allaah sua akhi.

Joten mä toivon että sä ymmärrät. Kärsivällisyys palkitaan ja tulos on aina kauniimpi.

Sulje tämä sivu, älä haaskaa aikaasi täällä, vaan käytä se uskonnon opiskeluun. Ota Qur'aan käteen ja käytä se aika minkä olet netissä suuran opettelemiseen... Se on sinulle parempi ilman epäilystä.

Wa sallallaahu alaa muhammad

Rashiid Finlandii

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu