Eivät halua haluta

Ovat ne siis SYNTEJÄ vai uskovan ulkoisia merkkejä? Jos ne ovat vain merkkejä, ne eivät voi olla syntejä.

Näin ehkäisemättömyyskin olisi ulkoinen merkki (perässä vyöryvä lapsilauma), jota joko halutaan tai ei haluta.

Murha on varmaan kaikkien mielestä synti (paitsi ehkä murhaajan). Minä en ainakaan ole murhaamatta siksi, etten HALUA, vaan, koska se on mahdoton ajatuksenakin sen lisäksi että se on LAITONTA. Näin ehkäisy on jotain muuta...
7318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ajatuksenakin mahdoton, se ei kuitenkaan näin muutu laittomaksi. Niin ollen asia on yksin vl-uskovan omassa harkinnassa, mutta hänellä ei ole OIKEUTTA tuomita muiden toisenlaista VALINTAA.

Äänestä
  • katolisten pappien ja munkkien selibaatista avioliittoihin ja tavallisiin perheisiin.

    Kun Luther sanoo, että lisääntyminen on enemmän kuin käsky, hän tarkoittaa, että se on ihmiseen rakennettu voimakas taipumus, (jota ihminen ei voi ihmissäännöllä estää.)

    Luther osoitta sen irstauden, johon pappien selibaatti eli naimattomuus johtaa. Valtavaan irstailuun: lasten raiskaamisiin ja jalkavaimojen pitämiseen.

    Tällä sanalla SRK asettaa nyt suurperheiden äideille lisätaakkaa.

    Äänestä

  • Lutherin kirjoitusta kirjoitti:

    katolisten pappien ja munkkien selibaatista avioliittoihin ja tavallisiin perheisiin.

    ihan tulee ikävä niitä hyviä aikoja, kun luterilainen kirkko vielä piti tiukasti kiinni Lutherin opeista ja ennenkaikkea raamatun sanasta. No aika entinen ei koskaan enää palaa ja nyt sopeudutaan hyväksymään kaikki kaikesta. Mitä papit ja piispat etunenässä, sitä nöyrinä pysyvät seurakuntalaiset jäljessä. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, niinkuin jossain laulussa osuvasti taidetaan sanoa.

    Äänestä

  • Lutherin kirjoitusta kirjoitti:

    katolisten pappien ja munkkien selibaatista avioliittoihin ja tavallisiin perheisiin.

    Kun Luther sanoo, että lisääntyminen on enemmän kuin käsky, hän tarkoittaa, että se on ihmiseen rakennettu voimakas taipumus, (jota ihminen ei voi ihmissäännöllä estää.)

    Luther osoitta sen irstauden, johon pappien selibaatti eli naimattomuus johtaa. Valtavaan irstailuun: lasten raiskaamisiin ja jalkavaimojen pitämiseen.

    Tällä sanalla SRK asettaa nyt suurperheiden äideille lisätaakkaa.

    Miksi meillä on ry:llä puoskarit Raamatun tulkitsijoina ja Lutherin selittäjinä. Maallikkopuhujat ei alkuunkaan tunne asioita...

    Äänestä

  • Lutherin kirjoitusta kirjoitti:

    katolisten pappien ja munkkien selibaatista avioliittoihin ja tavallisiin perheisiin.

    Kun Luther sanoo, että lisääntyminen on enemmän kuin käsky, hän tarkoittaa, että se on ihmiseen rakennettu voimakas taipumus, (jota ihminen ei voi ihmissäännöllä estää.)

    Luther osoitta sen irstauden, johon pappien selibaatti eli naimattomuus johtaa. Valtavaan irstailuun: lasten raiskaamisiin ja jalkavaimojen pitämiseen.

    Tällä sanalla SRK asettaa nyt suurperheiden äideille lisätaakkaa.

    "Kun Luther sanoo, että lisääntyminen on enemmän kuin käsky", tarkoittaa se mitä lukeekin, eikä omia päätelmiä-

    W10210275 Avioelämästä. Valitut teokset 3,197-214. Suom. Aune Krohn. Porvoo 1959 (WSOY). Vom ehelichen Leben. 1522. WA 10,2,275-304.

    "Tosin on totta, että ken ei mene naimisiin, hänen täytyy harjoittaa haureutta. Miten voisi toisin olla, koska Jumala loi miehen ja naisen hedelmöitymään ja lisääntymään? Mutta miksi ei estetä haureutta avioliitolla? Sillä milloin ei erityinen armo luontoa eristä, luonto vie hedelmöitymään ja lisääntymään, ja niin sen täytyykin tehdä. Ellei se tapahdu avioliitossa, niin missäpä muualla kuin haureudessa tai vieläkin pahemmissa synneissä. Miten sitten, he sanovat, jos en elä avioliitossa enkä epäsiveelliseesti, vaan pidättäydyn? Etkö kuullut, ettei se ole mahdollista ilman erityistä armoa? SILLÄ JUMALAN SANA EI SALLI EHKÄISTÄ, se ei myöskään valehtele, kun sanotaan: »Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää» (1. Moos. 1:28)."

    Äänestä

  • sanoo, että kirjoitti:

    hedelmällisiä, vaan Hän siinä LOI ihmiset hedelmällisiksi ja lisääntyviksi.

    Saat toki uskoa noin, mutta älä tule sillä paiskomaan muita päähän.

    Mitä tapahtuisi hedelmättömälle avioparille, jos Jumala vaatisi hedelmällisyyttä ja lisääntymistä? Tekisivätkö he syntiä olemalla hedelmättömiä? En usko ajatuskuvioosi.

    Äänestä

  • sanoo, että kirjoitti:

    "Kun Luther sanoo, että lisääntyminen on enemmän kuin käsky", tarkoittaa se mitä lukeekin, eikä omia päätelmiä-

    W10210275 Avioelämästä. Valitut teokset 3,197-214. Suom. Aune Krohn. Porvoo 1959 (WSOY). Vom ehelichen Leben. 1522. WA 10,2,275-304.

    "Tosin on totta, että ken ei mene naimisiin, hänen täytyy harjoittaa haureutta. Miten voisi toisin olla, koska Jumala loi miehen ja naisen hedelmöitymään ja lisääntymään? Mutta miksi ei estetä haureutta avioliitolla? Sillä milloin ei erityinen armo luontoa eristä, luonto vie hedelmöitymään ja lisääntymään, ja niin sen täytyykin tehdä. Ellei se tapahdu avioliitossa, niin missäpä muualla kuin haureudessa tai vieläkin pahemmissa synneissä. Miten sitten, he sanovat, jos en elä avioliitossa enkä epäsiveelliseesti, vaan pidättäydyn? Etkö kuullut, ettei se ole mahdollista ilman erityistä armoa? SILLÄ JUMALAN SANA EI SALLI EHKÄISTÄ, se ei myöskään valehtele, kun sanotaan: »Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää» (1. Moos. 1:28)."

    ""Tosin on totta, että ken ei mene naimisiin, hänen täytyy harjoittaa haureutta. Miten voisi toisin olla, koska Jumala loi miehen ja naisen hedelmöitymään ja lisääntymään? Mutta miksi ei estetä haureutta avioliitolla? "

    TÄSTÄ EDELLISESTÄ käy ilmi, että kysymys on pappien ja munkkien selibaatista. Ehkä tämänkin otteen edeltä se kävisi ilmi.

    " Sillä milloin ei erityinen armo luontoa eristä, luonto vie hedelmöitymään ja lisääntymään, ja niin sen täytyykin tehdä. Ellei se tapahdu avioliitossa, niin missäpä muualla kuin haureudessa tai vieläkin pahemmissa synneissä. Miten sitten, he sanovat, jos en elä avioliitossa enkä epäsiveelliseesti, vaan pidättäydyn? Etkö kuullut, ettei se ole mahdollista ilman erityistä armoa? "

    TÄSSÄ ERIKOISESTI mainitaan avioliiton ulkopuolella elävät ihmiset, jotka sanovat pidättäytyvänsä. Eli juuri munkit, nunnat ja katoliset papit.

    "Sillä Jumalan Sana ei salli ehkäistä, se ei myöskään valehtele, kun sanotaan: »Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää» (1. Moos. 1:28)."

    TÄSTÄ VIIMEISESTÄ kohdasta on Raamatun sana paljon tärkeämpi kun Lutherin. Tuosta mooseksen kirjan kohdasta tuon otteen ympäriltä löytyy merkitys, jossa Jumala antaa ihmisen tehtäväksi hallita luomakuntaa ja käyttää sitä hyväkseen. Samalla annetaan ajallinen työ ja kehotus lisääntymiseen tasavertaisina.

    Eihän ajallista työtäkään tarvitse tehdä enempää kun jaksaa. Ei myöskään lisäätymistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ulkoiset merkit monet kirjoitti:

Ovat ne siis SYNTEJÄ vai uskovan ulkoisia merkkejä? Jos ne ovat vain merkkejä, ne eivät voi olla syntejä.

Näin ehkäisemättömyyskin olisi ulkoinen merkki (perässä vyöryvä lapsilauma), jota joko halutaan tai ei haluta.

Murha on varmaan kaikkien mielestä synti (paitsi ehkä murhaajan). Minä en ainakaan ole murhaamatta siksi, etten HALUA, vaan, koska se on mahdoton ajatuksenakin sen lisäksi että se on LAITONTA. Näin ehkäisy on jotain muuta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu