Mitä tarkoittaa

Onko totta, että joku ihminen tai ihmisryhmä saattaa Evl.lut.kirkon sisällä harrastaa jonkun toisen kanssaihmisen tai ihmisryhmän "heittämistä saatanalle"?

Miten tällainen kauhea asia on mahdollista Ev.lut. kirkon sisällä? Entä mitä "saatanalle heittäminen" merkitsee sen kohteeksi joutuneelle? Ketkä ovat heittäjät? Onko saatanalle heittämisen oppi kuinka johdettavissa Uudesta Testamentista? Jos tällaista tapahtuu olisi hyvä, että se tapahtuisi Ev.lut.kirkon ulkopuolella.
5264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

synkimpänä hetkenä joulukuun lopulla soihtujen ja rumpujen kanssa kalliojyrkänteelle ja silloin tottelemattomiksi havaitut heitetään rumpujen säestyksellä jyrkänteeltä alas, kunhan on ensin vaatteet sytytetty roihuilla.

Äänestä

ite ihan miettimään, mitä se vois tarkoittaa, koska Raamattu noin voimakkaista asioistakin puhhuu..Tuskin se on ihan mitätön juttu.

Äänestä
  • Noin voimakkaasti?

    Missä kohti on sanottu, että on hyvä tehdä sopimuksia saatana kanssa?

    Äänestä

Katolilaiset voivat tehdä ihmiselle manauksen, mutta eivät hekään ketään saatanalle heitä.

Aika kamalalta kuulostaa tuollainen, varsinkin jos sitä ihan uskonnon nimissä tehdään.

Äänestä

noilla saatanalle heitetyillä. Kun Jumalan lapset sanovat "Jumalan terve" saatanan lapset sanovat "saatanan perse".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"saatanalle heittämine... kirjoitti:

Onko totta, että joku ihminen tai ihmisryhmä saattaa Evl.lut.kirkon sisällä harrastaa jonkun toisen kanssaihmisen tai ihmisryhmän "heittämistä saatanalle"?

Miten tällainen kauhea asia on mahdollista Ev.lut. kirkon sisällä? Entä mitä "saatanalle heittäminen" merkitsee sen kohteeksi joutuneelle? Ketkä ovat heittäjät? Onko saatanalle heittämisen oppi kuinka johdettavissa Uudesta Testamentista? Jos tällaista tapahtuu olisi hyvä, että se tapahtuisi Ev.lut.kirkon ulkopuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu