Hulluko?

Kertokaa rehellisiä mielipiteitä!!kiitos!
Olen 3vuotiaan ihanan lapsen äiti ja nyt odotan toista lasta, mutta mietin aborttia koska en ole enää pitkään aikaan halunnut jatkaa elämää lapsen isän kanssa.. enkä tiedä siksi uskallanko enää tehdä toista lasta ja millaiset mahdollisuudet on enää aloittaa uutta parisuhdetta 2 lapsen yksinhultajana? Meidän parisuhdetta ei vain enää voi pelastaa..kertokaa mitä mieltä olette tällaisesta? epätoivoinen
9526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tekisit abortin että on erottava huonosta miehestä? Samalla viet sisaruksen lapseltasi, eikö nyt olisi ihanteellinen aika saada seuraa hänelle? Aivan varmasti löydät jatkossa paremman miehen, ei se nyt ainakaan siitä ole kiinni että on jo lapsia, eikä yksinhuoltajuus nykypäivänä mitenkään tavatonta ole! Onhan monilla miehilläkin jo lapsia kun ne eroaa.
Mutta ehkä sun kannattasi ensin ihan rauhassa rakentaa omaa kotia sulle ja kahdelle lapsellesi, opetella itsenäiseksi ja miettiä sitten vasta uutta suhdetta eikä rynnätä suinpäin vain johonkin mikä ei välttämättä ole sen parempi kuin entinenkään..?

Äänestä

joka tapauksessa, tulet mitä luultavimmin jäämään yksinhuoltajaksi. Mitä eroa sillä on, oletko yhden vai kahden lapsen yksinhuoltaja, kun kerran yksinhuoltaja olet?

Tältä kantilta ajatellen, tämän asian miettiminen abortin tai raskauden jatkamisen yhteydessä on irrelevanttia. Paljon relevantimpaa on se, haluatko itse toisen lapsen vaiko et. Jos keskeytät raskautesi, tee se siksi, että et halua lasta, älä siksi, että et halua olla lapsesi isän kanssa. Jos jatkat raskauttasi, tee se siksi, että haluat sen lapsen vaikket hänen isäänsä enää haluaisikaan.

Äänestä

Sinun pitää katsoa lasta ja parisuhdetta aivan eri paketissa. Ne eivät ole sama asia. Haluatko lapsen vielä, pystytkö huolehtimaan akhdesta lapsesta yksin, kun jo yhdestä huolehdit? Näetkö tulevaisuuden kahden lapsen äitinä?

Jos parisuhde on tuhoon tuomittu, se on. Raskaus ei velvoita sinua jatkamaan huonoa suhdetta, vaikka lapsen isällä vanhemman oikeudet olisikin. Eikä suhteen loppuminen velvoita sinua päättämään raskautta! Harkitse nuo kaksi asiaa niinkuin ne ovat, erillisinä asioina.

***

Äänestä

Anna lapset miehelle ja jata mies. Toki se ei halua lapsia, yksin vastuulleen, mutta niin valtat tekemasta lapsista riitakapuloita. Toki saat pitaa ne loppujenlopuksi ihan itse, mutta tyrkyta hanelle niita. Yksinhuoltajana et ehka saa helposti uutta parisuhdetta, mutta toivottavasti tapaat jonkun mukavan joka tykkaa lapsista.

Äänestä

tehdä. Me täällä olemme kyvyttömiä toisten päätöksen edessä..varmasti sisimmässäsi tiedät mitä haluat ja miten näet tulevaisuutesi...

en ole abortin puolesta enkä vastaan mutta päätöksen on oltava 100%varma ettei kadu.. :(

Äänestä

Jos sinun ei ole pakko päättää lapsesi jo alkanutta elämää niin älä päätä sitä. Kaikki muut ratkaisut ovat parempia kuin toisen elämän päättäminen.
Mieti rauhassa ja voimia sinulle raskaassa tilanteessa!

Äänestä

niin voit jo ajatella itseäsi yksinhuoltajana. Siinä mielessä ero ei vaikuta enää tilanteeseesi tosiasiallisesti mitenkään, eikä se siksi tuo myöskään mitään uutta aborttipäätökseen. Haluatko pitää lapsen vai ei? Onko elämäsi olennaisesti helpompaa tai vaikeampaa kahden kuin yhden lapsen kanssa nyt ja tulevaisuudessa? Pystytkö elämään paremmin aborttipäätöksen vai synnyttämispäätöksen kanssa?

Oma kokemukseni on, että kaksi lasta menee siinä missä yksikin, kun isompi osaa jo käydä itse potalla ja pystyi tulemaan sanomaan, jos vauva herää, niin että pääsen itse käymään jopa suihkussa yli 10 minuuttia kerralla. Miehestä ei moiseen aikanaan ollut... No lapset ovat nyt 3 ja 6, ja osaavat jo leikkiä nätisti keskenään, ja löysin sellaisen ihmemiehenkin, joka huoli tällaisen yh:n. :-)

Äänestä

olin viime vuonna sellasessa tilanteessa että mulla oli 7kk ikänen mukula olin ilman asuntoa ja mieskin jätti.ja olin raskaana.olin jo tekemässä aborttia ajattelin etten millään pärjää kahen lapsen kanssa.onneksi kuitenkin pidin lapsen.tähän päätökseen olen tosi tyytyväinen.

Äänestä

Minulla oli muutama vuosi sitten aivan sama tilanne. Ajattelin kuitenkin, että tunnumme enemmän oikealta perheeltä kun lapsia on kaksi, vaikkei vanhempia olekaan kuin yksi. Tein oikean päätöksen, lapset ovat toisilleen erittäin tärkeitä ja uusi mieskin on rinnalle löytynyt ja lapsikatras kasvanut yhdellä lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoton.. kirjoitti:

Kertokaa rehellisiä mielipiteitä!!kiitos!
Olen 3vuotiaan ihanan lapsen äiti ja nyt odotan toista lasta, mutta mietin aborttia koska en ole enää pitkään aikaan halunnut jatkaa elämää lapsen isän kanssa.. enkä tiedä siksi uskallanko enää tehdä toista lasta ja millaiset mahdollisuudet on enää aloittaa uutta parisuhdetta 2 lapsen yksinhultajana? Meidän parisuhdetta ei vain enää voi pelastaa..kertokaa mitä mieltä olette tällaisesta? epätoivoinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu