Mainioisti marraskuussa

Jaakkoolavi

Matkakertomus viime marraskuisesta Istanbulin matkasta.Mummin kanssa olemme jo hieman varttuneempaa väkeä.Reitti kulki Hgin ja Amsterdamin kautta Istanbuliin. Perillä olimme keskiyöllä.Taksisysteemi toimi Atatyrkissä loistavasti.Liikennettä oli yöllä vähän ja tuotapikaa olimme pienessä siistissä hotellissa Sirkecissä,kivenheiton matkan päässä asemasta, jossa oli muuten pieni rautatiemuseo.
Hotellissa oli runsas aamiaisbuffet.Päivällistä söimme hotellissa pari kertaa - ruoka ja juoma oli hyvää sekä edullista.Hotellilta lähdimme aamiaisen jälkeen ihmettelemään "paikkoja". Kaikkea ei ollut tarkoitus/mahdollisuus 8 päivässä koluta.Ratikkalinja kulki juuri ikkunamme sivuitse.Ratikkaa käytimme sekä kävelimme paljon, koska "paikkoja" oli lähellä varsin runsaasti.Basaarit tuli siinä sivussa koluttua ja tietenkin joululahjojen toivossa - niitä toki hankittiin myös Taksimista,olihan alennusmyyntien aika.Varsinkin suuren basaarin ulkopuolella oli paikallisten suosimia kauppakujia tuhkatieheään pieniä ja vähän isompia puoteja.Kaupanteko sujui ongelmitta - yhden ainoan kerran suuren basaarin kauppias veti herneen nenään kun mummi ei halunnut ostaa sitä mitä kauppias halusi väkisin myydä. Taksimin alueelle menimme ratikalla Tynelin kautta sekä uudella funicularilla, jolla pääsi ylemmäs Taksimiin. Metrolla huristimme Leventiin. Parturissa ja kampaajalla käytiin - minulta lähti kokoparta kommunikaatio-ongelmien takia, näkyy kyllä kasvaneen takaisin.Hieno kokemus myös oli Salvador Dalin näyttely, galleria oli n. tunnin bussimatkan päässä Taksimista Bosborin rannalla - bussikuski oli todella ystävällinen ja kertoi meille missä pitää jäädä pois. Taksimissa oli kadulla pari "yrittäjää", jotka olisivat halunneet vekslailla liirojen kanssa, mutta emme olleet kiinnostuneita/höynäytettävissä. Yksi päivä kului aasian puolella Uskudarissa puoteja kierrellen ja menoa ihmetellen. Parhaimmillaan lämpöä oli parikymmentä astetta, joten ulkona pääsi nauttimaan lounasta ja päiväkahvit - ainoan sadepäivän käytimme em. Dalin näyttelyyn, jossa olimme onneksi aikaisin aamulla. Poistuessamme pihalla oli lipunmyyntiin ja turvatarkastukseen pitkät jonot - kaatosateessa. Paljon koimme/näimme 8 päivän aikana ja uusi reissu pitää jossakin vaiheessa ottaa suunnitelmiin. Paluumatkalle lähdimme aamuyöstä,taksi tuli pikimmiten ja Atatyrkissä kohtelias turkkilaisnuorukainen buukkasi kerralla matkatavaramme Amsterdamin kautta Hkiin ja siitä kotikentälle - kaikki oli tallessa ja ajallaan. Suosittelen Istanbulia matkakohteena, todella mielenkiintoista katsottavaa. Onneksi mitään ikävää ei sattunut ja muillekin menijöille toivon turvallista ja antoisaa Istanbulin matkaa.

1

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matkakertomuksesta

      Olipa kiva lukea matkakertomuksenne. Oma matka tuli tehtyä elokuussa ja huomasinpa monen paikan jääneen koluamatta. Siinäpä hyvä syy lähteä Istanbuliin vielä joskus uudelleen:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      40
      3744
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      99
      1768
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1635
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      1629
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1381
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      31
      1293
    7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      299
      1187
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1145
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      127
      1051
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1011
    Aihe