Finnit niskassa!

Siinäpä se ongelma otsikossa.
Vähän taustatietoa kuitenkin: Olen kärsinyt aknesta ihan yläasteikäisestä asti ja silloin söin myös roacutan kuurin. No se auttoi kyllä ja finnit olivat poissa noin puoli vuotta kuurin jälkeenkin, mutta vähitellen palasivat (eivät tosin koskaan aivan niin pahoina). No nyt olen jo reippaasti parikymppinen miehenalku ja edelleen kyseinen ongelma häiritsee. Sanottakoon se, että hormooneilla on jotain tekemistä tämän oman oireiluni kanssa. Välillä saattaa mennä kuukausikin niin, että missään ei ole ainuttakaan näppyä, mutta sitten saattaa tulla "pahojakin" aikoja, jotka kestävät muutamisen viikkoa. Finnit siis tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Hoitona olen nykyisin käyttänyt Basiron wash- saippuaa, joka tuntuu toimivan ihan ok. Pitää ainakin selän puhtaana ja naamankin lukuunottamatta näitä em. pahoja aikoja.

Sitten itse ongelmaan. Eli nyt minulla on ollut jo toista kuukautta niskassa, aivan hiusrajan tuntumassa paljon pahoja talia erittäviä finnejä. Pään kääntelykin alkaa olla jo tuskaista joten neuvoja kaivataan! Basironin saippua ei tehoa näihin ja niinkuin sanoin, ongelma on jatkunut jo toista kuukautta eli paljon pidempään kuin yleensä nämä "hormonaaliset näpyt esim naamassa". Olisiko kellään vinkkejä millä nämä saisi taltutettua, olisin erittäin kiitollinen? Antibioottikuureja on nuorenpana syöty yksi jos toinenkin ja ne kyllä auttavat, mutta vain kuurin ajan, joten sitä en harkitsisi. Kiitokset kuitenkin kaikille vastanneille!
03621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


näppyniska kirjoitti:

Siinäpä se ongelma otsikossa.
Vähän taustatietoa kuitenkin: Olen kärsinyt aknesta ihan yläasteikäisestä asti ja silloin söin myös roacutan kuurin. No se auttoi kyllä ja finnit olivat poissa noin puoli vuotta kuurin jälkeenkin, mutta vähitellen palasivat (eivät tosin koskaan aivan niin pahoina). No nyt olen jo reippaasti parikymppinen miehenalku ja edelleen kyseinen ongelma häiritsee. Sanottakoon se, että hormooneilla on jotain tekemistä tämän oman oireiluni kanssa. Välillä saattaa mennä kuukausikin niin, että missään ei ole ainuttakaan näppyä, mutta sitten saattaa tulla "pahojakin" aikoja, jotka kestävät muutamisen viikkoa. Finnit siis tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Hoitona olen nykyisin käyttänyt Basiron wash- saippuaa, joka tuntuu toimivan ihan ok. Pitää ainakin selän puhtaana ja naamankin lukuunottamatta näitä em. pahoja aikoja.

Sitten itse ongelmaan. Eli nyt minulla on ollut jo toista kuukautta niskassa, aivan hiusrajan tuntumassa paljon pahoja talia erittäviä finnejä. Pään kääntelykin alkaa olla jo tuskaista joten neuvoja kaivataan! Basironin saippua ei tehoa näihin ja niinkuin sanoin, ongelma on jatkunut jo toista kuukautta eli paljon pidempään kuin yleensä nämä "hormonaaliset näpyt esim naamassa". Olisiko kellään vinkkejä millä nämä saisi taltutettua, olisin erittäin kiitollinen? Antibioottikuureja on nuorenpana syöty yksi jos toinenkin ja ne kyllä auttavat, mutta vain kuurin ajan, joten sitä en harkitsisi. Kiitokset kuitenkin kaikille vastanneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu