iso asia

eli pitkä juttu,...

oman elämäni kautta olen tullut pohtineeksi paljon lapsen hankkimiseen liittyvää vastuuta ja sen kantamista.

biologisilla vanhemmillani ei ollut edellytyksiä turvata hyvinvointiani (äiti skitsofreenikko, joka joi ja isä alkoholisti, jolla myös mielenterveysongelmia). lähtökohdat olivat siis huonot. useiden huostaanottojen seurauksena minut annettiin adoptioon.

lapsen tasapainoista kasvua ja henkistä- ja psyykkistä hyvinvointia haittaavia ongelmia on kuitenkin olemassa muitakin.

adoptiossa otetaan huomioon seuraavat asiat vanhempia valitessa: ikä, ammatti, terveydentila (nykyinen ja aikaisempi), perheyhteisön ihmissuhteet, taloudellinen asema, koulutus, perhe- ja sukulaissuhteet, asunto-olot ja jopa harrastukset, jotta voidaan turvata lapselle hyvät olosuhteet.

vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä (tai niiden pitäisi). vapaudella tarkoitan seksiä (voi johtaa aina raskauteen) ja lapsesta on suuri vastuu.

muistaakseni v.2000 nuorin, jolle suomessa tehtiin abortti, oli 8-vuotias! lapsi siis vielä itsekin.

abortit ovat yleistyneet, samoin erot ja yksinhuoltajuus. maailma on muuttunut ja sen myötä ne asiat, joiden rinnalla elämänkokemus ja vastuuntuntoisuus lisääntyvät (voisin sanoa, että tämän päivän 50-vuotiaat olivat 20-vuotiaina henkisesti kypsempiä, kuin nykyiset parikymppiset). kuitenkin seksiä ruvetaan harrastamaan aina vain nuorempana. vaikea sanoa syytä tähän. olen pohtinut sitäkin, pitäisikö kouluissa ruveta seksivalistuksen lisäksi antamaan opetusta raha-asioiden ja parisuhteenkin hoitamisesta.

monia nuoria tyttöjä pelottaa mennä ensimmäistä kertaa gynekologille (e-pilleriden saaminen edellyttää tutkimusta). omalääkärini kertoi jokin aika sitten, että hänen vastaanotollaan käy lukuisia 25-vuotiaitakin naisia, joilla on seksielämä, mutta ei riittävää ehkäisyä (eikä ole koskaan tehty sisätutkimusta). joskus pillereitä ei vain hankita pelkän viitsimisen puutteesta. kondomi suojaa sukupuolitaudeilta, mutta ei ole yhtä varma ehkäisymenetelmä, kuin pillerit. jos ihmisellä ei ole vastuuntuntoa huolehtiakseen ehkäisystä, niin miten tämä voi olla tarpeeksi vastuuntuntoinen vanhemmaksi? vastuulla on tuolloin oman elämän lisäksi toisen ihmisen elämä!

pitäisikö moisesta piittaamattomuudesta ja vastuuttomuudesta säätää laki ja rangaistukset?

elämäntilanteet muuttuvat. jos oman elämän perusasiat (talous, parisuhde, työ, muut ihmissuhteet) eivät ole kunnossa, niin miten tällaisessa tapauksessa lapsen tilanne voisi olla hyvä? jos oma elämä on epävakaalla pohjalla, niin miten voidaan taata lapsen kasvulle hyvät edellytykset?

onneksi me elämme hyvinvointiyhteiskunnassa ja asia on järjestetty edes jollain tapaa. olisi kuitenkin paljon parempi ehkäistä näitä ongelmia. miten saada ihmiset harkitsemaanenemmän tekojaan ja suunnittelemaan elämäänsä eteenpäin?

nyt en puhu poikkeustapauksista, enkä kirjoita tätä tekstiä haukkuakseni ketään. tämä on "ääneen pohdintaa", jonka vain tuon muidenkin mietittäväksi.

olen itse 18-vuotiaana hakenut katumuspillerit (silloin ne piti vielä hakea lääkäriltä ja siinä sai valistussaarnan päälle), koska kondomi petti. tuosta vahingosta viisastuin ja hankin heti ehkäisypillerit. olen nyt 23-vuotias, enkä vieläkään mielestäni kypsä äidiksi, vaikkakin elämäntilanteeni ja vastuuntuntoisuuteni ovat varmaan paremmalla mallilla, kuin monella jo lapsia hankkineella. opintoni ovat kesken, eikä työpaikkani ole vakituinen. parisuhteeni kariutui juuri. "biletysvaihe" jatkuu ties monennettako vuotta putkeen.

olen oppinut kantamaan vastuun raha-asioista, kodin hoidosta, ja ennen kaikkea itsestäni ja omista tekemisistäni. vie kuitenkin vielä aikaa, ennen kuin olen valmis vastuuseen jonkun toisen elämästä (lapsen) ja rakentamaan sellaisen parisuhteen, jonka uskon kestävän.

lapsista ja niiden hoidosta minulla on kokemusta. olin au pairina 3-lapsisessa perheessä italiassa ja ex-avomiehelläni on tytär. lapsen kansssa oleminen on aikuiselle täyttä työtä (vaikka lasta miten rakastaa, uupumus iskee silti toisinaan).

vanhemmuus ei kuitenkaan ole pelkästään lapsen "ulkoista" hoitoa, vaan siihen kluuluu tärkeänä osana myös lapsen henkisen puolen hoitaminen ja valmentaminen kohti aikuisuutta.

jokaisessa ehjässä perheessä kohdataan myös vastoinkäymisiä. niistä emme kukaan voi elämässämme välttyä (eivät myöskään lapset). ne tekevät hyvää ja vahvistavat meitä henkisesti (helpottavat tulevien vastoinkäymisten kohtaamista). perusasioiden tulisi kuitenkin olla kunnossa. lapsi voi ola haluttu ja rakastettu, mutta jokainen vastuuntuntoinen vanhempi haluaa varmaan kuitenkin myös taata lapselleen hyvät edellytykset kasvaa järkeväksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi.

vielä muistuttaisin siitä, että tämä ei ollut hyökkäys ketään kohtaan tai mitään "minä olen oikeassa, te lapsia hankkineet ja raskaanaolevat väärässä"-tekstiä. erilaisuus on rikkautta ja jokainen oman onnensa seppä. kirjoituksen pointti siis oli vastuuntunto.

noora 23v (lähes lapsi vielä itsekin)

kasvetaan ensin aikuisiksi ja hankitaan sitten lapsia :)

pitää vielä lisätä sekin, että oma äitini (siis ottoäiti) on hyvin harkitseva, suunnitelmallinen ja kaukaa viisas. tämän ajatus on kuitenkin se, että lapsia on hyvä tehdä, kun niitä on tullakseen. he eivät siis isäni kanssa pystyneet saamaan biologista lasta ja äitini luonnollisestikin pitää lasta suurimpana lahjana mitä ihminen voi saada.
5372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Maailman nuorin äiti on 9 vuotias (tai ainakin joskus tällainen ennätyskirjassa oli) joten tuskin suomessa kukaan 8 vuotias on ollut raskaana. se että kuukautiset alkaisivat niin nuorena, olisi hyvin poikkeuksellinen tilanne... ja siihen vielä päälle jos erehtyisi seksiä harrastamaan ja tulisi vielä raskaaksi niin huh.

Äänestä
  • iästä en tiedä, mutta vuosittain suomessa nuorimmat abortin tehneet ovat olleet 11 vuotiaita. Sen ikäinen ei erehdy harrastamaan seksiä, vaan kyseessä on aina hyväksikäyttö,insesti tai raiskaus. Läheinen ystäväni synnytti isäpuolensa lapsen 13 vuotiaana. Teoriassa uskon,että poikkeustapauksessa 8 vuotias voisi tulla raskaaksi pitkäaikaisen hyväksikäytön jälkeen, raskaaksi tulo ei aina tarvitse kuukautisia.

    Äänestä

  • nuorin äiti on muistaakseni 7-votias (voihan olla nuorempiakin kehitysmaissa).
    serkkuni vanhemmalla tytöllä kuukautiset alkoivat 8-vuotiaana ja nuoremmalla 9-vuotiaana. harvinaistahan se on, mutta mahdollista.
    luin tuon lehdessä pari vuotta sitten julkaistusta aborttitilastosta. jutun taustalla saattaa hyvin olla insestiä (syytä ei mainittu), eikä tuo lapsi varmaan siis seksiin oma-aloitteisesti ollut ryhtynyt.

    Äänestä

  • kalaqe siyah kirjoitti:

    iästä en tiedä, mutta vuosittain suomessa nuorimmat abortin tehneet ovat olleet 11 vuotiaita. Sen ikäinen ei erehdy harrastamaan seksiä, vaan kyseessä on aina hyväksikäyttö,insesti tai raiskaus. Läheinen ystäväni synnytti isäpuolensa lapsen 13 vuotiaana. Teoriassa uskon,että poikkeustapauksessa 8 vuotias voisi tulla raskaaksi pitkäaikaisen hyväksikäytön jälkeen, raskaaksi tulo ei aina tarvitse kuukautisia.

    aina kyseessä hyväksikäyttö, mutta jo 12-vuotiaat harrastavat suomessa seksiä esim pari vuotta vanhemman poikaystävänn kanssa. tuolla 8-vuotiaalla en tarkoittanut missään nimessä sitä, että edes itse uskoisin seksin tapahtuneen tytön omasta halusta. olisi pitänyt varmaan jättää mainitsematta ja keskittyä niihin 13 ikäisiin, jotka hsrrastavat seksiä vastuuntunnottomuuttaan.

    Äänestä

Tekstisi oli hienoa luettavaa!

Moni varmasti pohtii asioita, mutta harva jaksaa rustata niitä paperille muutaman rivin ärähdystä enemmän.

Olen itsekin kamppaillut samojen asioiden kanssa kuin sinäkin. Olen 28 vuotias, tammikuussa täytän 29. En todellakan tunne olevani vieläkään valmis äidiksi, tuskin koskaan olen.

Lapsuuteni oli myös rikkonainen, enkä saanut vanhemmiltani sitä tukea ja huolenpitoa, jota olisin tarvinnut. Olen vasta nyt kolmenkypin kynnyksellä oppinut tuntemaan itseni, oppinut todella elämään ja pitämään itsestäni huolta. Siksi varmaan kynnykseni lapsen hankkimiseksi on korkea. Tiedän kuinka paljon vanhempani yrittivät ja tekivät parhaansa, mutta he eivät vain olleet vanhemmiksi sopivia. Aikaa tämän tajuamiseen meni hurjasti, olin pitkään katkera vanhemmilleni...

Siksipä tiedän, ettei lapsen kanssa eläminen ja lapsen kasvattaminen ole mitään leikkiä. Se on totisinta totta, jonka eteen täytyy tehdä töitä. Lapsen kasvattaminen ei tapahdu itsestään - kuten moni nykyään tuntuu luulevan: "Kyllä se siitä sitten, kun on oma lapsi kainalossa tuhisemassa". Ei todellakaan! Jotta lapsen saa kasvatettua kykeneväiseksi pitämään itsestään huolta ja elämään osana yhteiskuntaa, pitää tehdä töitä hartiavoimin.

En ole valmis ottamaan tätä vastuuta, sillä en usko siihen pystyväni. Tuskin koskaan pystynkään. Tai ehkä vain pelkään vastuuta... Tosin muu elämäni todistaa toista, en mielestäni pelkää vastuuta, mutta en usko olevani sovelias ja kykenevä äidiksi.

Ystäväpiirissäni on vasta yksi lapsiperhe ja yksi odottava, tuleva perhe. Kummassakin perheessä vanhemmat ovat noin kolmekymppisiä, mutta mielestäni eivät vielä kypsiä vanhemmiksi.

Lapsettoman on tietenkin helppo huudella, että eihän sitä noin pitäisi tehdä tai tehkää näin...

Mutta mitä sanotte, kun tuleva äiti on lähdössä opiskelemaan puolen vuoden kurssille, joka alkaa samana päivänä, kun lapsella on laskettu syntymäaika? Perusteluna äiti sanoo: "No mutta olenhan mä opiskellut työnkin ohella ja vaikka rankaa olikin, niin se onnistui. Ja nyt tulee olemaan paljon helpompaa, koska mulla on paljon enemmän aikaa, kun olen koko päivän kotona! Mä en aio antaa lapsen rajoittaa mun elämääni!".

Tämä ystäväni kommentti on saanut minut ajattelemaan vanhemmuutta ja lapsenkasvatuksen vastuullisuutta yhä enemmän. Pelonsekaisin tuntein odotan hänen lapsensa syntymää ja pidän sormet kyynärpäitä myöten ristissä, että hänenkin vastuuntuntonsa heräisi ja lapsi saisi arvoisensa vanhemmat ja kasvatuksen...

Hyvää joulua kuitenkin teille kaikille!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


noora kirjoitti:

eli pitkä juttu,...

oman elämäni kautta olen tullut pohtineeksi paljon lapsen hankkimiseen liittyvää vastuuta ja sen kantamista.

biologisilla vanhemmillani ei ollut edellytyksiä turvata hyvinvointiani (äiti skitsofreenikko, joka joi ja isä alkoholisti, jolla myös mielenterveysongelmia). lähtökohdat olivat siis huonot. useiden huostaanottojen seurauksena minut annettiin adoptioon.

lapsen tasapainoista kasvua ja henkistä- ja psyykkistä hyvinvointia haittaavia ongelmia on kuitenkin olemassa muitakin.

adoptiossa otetaan huomioon seuraavat asiat vanhempia valitessa: ikä, ammatti, terveydentila (nykyinen ja aikaisempi), perheyhteisön ihmissuhteet, taloudellinen asema, koulutus, perhe- ja sukulaissuhteet, asunto-olot ja jopa harrastukset, jotta voidaan turvata lapselle hyvät olosuhteet.

vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä (tai niiden pitäisi). vapaudella tarkoitan seksiä (voi johtaa aina raskauteen) ja lapsesta on suuri vastuu.

muistaakseni v.2000 nuorin, jolle suomessa tehtiin abortti, oli 8-vuotias! lapsi siis vielä itsekin.

abortit ovat yleistyneet, samoin erot ja yksinhuoltajuus. maailma on muuttunut ja sen myötä ne asiat, joiden rinnalla elämänkokemus ja vastuuntuntoisuus lisääntyvät (voisin sanoa, että tämän päivän 50-vuotiaat olivat 20-vuotiaina henkisesti kypsempiä, kuin nykyiset parikymppiset). kuitenkin seksiä ruvetaan harrastamaan aina vain nuorempana. vaikea sanoa syytä tähän. olen pohtinut sitäkin, pitäisikö kouluissa ruveta seksivalistuksen lisäksi antamaan opetusta raha-asioiden ja parisuhteenkin hoitamisesta.

monia nuoria tyttöjä pelottaa mennä ensimmäistä kertaa gynekologille (e-pilleriden saaminen edellyttää tutkimusta). omalääkärini kertoi jokin aika sitten, että hänen vastaanotollaan käy lukuisia 25-vuotiaitakin naisia, joilla on seksielämä, mutta ei riittävää ehkäisyä (eikä ole koskaan tehty sisätutkimusta). joskus pillereitä ei vain hankita pelkän viitsimisen puutteesta. kondomi suojaa sukupuolitaudeilta, mutta ei ole yhtä varma ehkäisymenetelmä, kuin pillerit. jos ihmisellä ei ole vastuuntuntoa huolehtiakseen ehkäisystä, niin miten tämä voi olla tarpeeksi vastuuntuntoinen vanhemmaksi? vastuulla on tuolloin oman elämän lisäksi toisen ihmisen elämä!

pitäisikö moisesta piittaamattomuudesta ja vastuuttomuudesta säätää laki ja rangaistukset?

elämäntilanteet muuttuvat. jos oman elämän perusasiat (talous, parisuhde, työ, muut ihmissuhteet) eivät ole kunnossa, niin miten tällaisessa tapauksessa lapsen tilanne voisi olla hyvä? jos oma elämä on epävakaalla pohjalla, niin miten voidaan taata lapsen kasvulle hyvät edellytykset?

onneksi me elämme hyvinvointiyhteiskunnassa ja asia on järjestetty edes jollain tapaa. olisi kuitenkin paljon parempi ehkäistä näitä ongelmia. miten saada ihmiset harkitsemaanenemmän tekojaan ja suunnittelemaan elämäänsä eteenpäin?

nyt en puhu poikkeustapauksista, enkä kirjoita tätä tekstiä haukkuakseni ketään. tämä on "ääneen pohdintaa", jonka vain tuon muidenkin mietittäväksi.

olen itse 18-vuotiaana hakenut katumuspillerit (silloin ne piti vielä hakea lääkäriltä ja siinä sai valistussaarnan päälle), koska kondomi petti. tuosta vahingosta viisastuin ja hankin heti ehkäisypillerit. olen nyt 23-vuotias, enkä vieläkään mielestäni kypsä äidiksi, vaikkakin elämäntilanteeni ja vastuuntuntoisuuteni ovat varmaan paremmalla mallilla, kuin monella jo lapsia hankkineella. opintoni ovat kesken, eikä työpaikkani ole vakituinen. parisuhteeni kariutui juuri. "biletysvaihe" jatkuu ties monennettako vuotta putkeen.

olen oppinut kantamaan vastuun raha-asioista, kodin hoidosta, ja ennen kaikkea itsestäni ja omista tekemisistäni. vie kuitenkin vielä aikaa, ennen kuin olen valmis vastuuseen jonkun toisen elämästä (lapsen) ja rakentamaan sellaisen parisuhteen, jonka uskon kestävän.

lapsista ja niiden hoidosta minulla on kokemusta. olin au pairina 3-lapsisessa perheessä italiassa ja ex-avomiehelläni on tytär. lapsen kansssa oleminen on aikuiselle täyttä työtä (vaikka lasta miten rakastaa, uupumus iskee silti toisinaan).

vanhemmuus ei kuitenkaan ole pelkästään lapsen "ulkoista" hoitoa, vaan siihen kluuluu tärkeänä osana myös lapsen henkisen puolen hoitaminen ja valmentaminen kohti aikuisuutta.

jokaisessa ehjässä perheessä kohdataan myös vastoinkäymisiä. niistä emme kukaan voi elämässämme välttyä (eivät myöskään lapset). ne tekevät hyvää ja vahvistavat meitä henkisesti (helpottavat tulevien vastoinkäymisten kohtaamista). perusasioiden tulisi kuitenkin olla kunnossa. lapsi voi ola haluttu ja rakastettu, mutta jokainen vastuuntuntoinen vanhempi haluaa varmaan kuitenkin myös taata lapselleen hyvät edellytykset kasvaa järkeväksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi.

vielä muistuttaisin siitä, että tämä ei ollut hyökkäys ketään kohtaan tai mitään "minä olen oikeassa, te lapsia hankkineet ja raskaanaolevat väärässä"-tekstiä. erilaisuus on rikkautta ja jokainen oman onnensa seppä. kirjoituksen pointti siis oli vastuuntunto.

noora 23v (lähes lapsi vielä itsekin)

kasvetaan ensin aikuisiksi ja hankitaan sitten lapsia :)

pitää vielä lisätä sekin, että oma äitini (siis ottoäiti) on hyvin harkitseva, suunnitelmallinen ja kaukaa viisas. tämän ajatus on kuitenkin se, että lapsia on hyvä tehdä, kun niitä on tullakseen. he eivät siis isäni kanssa pystyneet saamaan biologista lasta ja äitini luonnollisestikin pitää lasta suurimpana lahjana mitä ihminen voi saada.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu