Henki salpautuu tekniikkaa suorittaessa!

Aina jos suoritan jotakin tekniikkaa, lyön, potkaisen, heitän..mitä tahansa vastaavaa niin hengitykseni "pysähtyy."

Jos harjoittelen säkillä lyöntejäni niin vähän ajan päästä huomaan että minä TAAS pidättelen hengitystäni lyönnin hetkellä. Ja kuten osaatte varmaan kuvitella, on aika "paska" olo päässä kun happi ei kulje kun jännittää lihakset ja antaa paukkua pitkin säkkejä hengittämättä.

Osaatteko neuvoa mitään harjoittelu tekniikka tai vastaavaa jolla oppisin ajan myötä puhaltaa ulos päin kun potkuja tai lyöntejä suoritan?

Tämä on tosi ilkeää kun automaattisesti olen hengittämättä kun tekniikkaa lähen suorittamaan. Ja hengastyn siis todella nopeasti tämän takia.

Apua minulle?
81400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

opettele puhaltamaan ulos joka kerran kun teet suoritteen, vaikka vain ojentamalla käden suoraksi ja puhallat samalla, ja keskityt hengittämiseen enemmän alussa kuin itse suoritukseen

Äänestä

Kauan olet treenannut? Mä opettelin jo joskus ihan alkeissa suhauttamaan aina kun tein jotain. Hassuahan se sillon kai joidenkin mielestä oli, mutta tänä päivänä mä ähellän jo melkeen samaa tahtia kun muut isot äijät ja se pitää rentona ja helpottaa oloa ja suoritusta. Koita vaikka niin että jos ei happi kunnolla lähde palleasta asti niin edes sihautat kielellä hieman tiedätkös? No, kyllä se siitä :)

Äänestä

kuin yllä mainitut jo kertoneet. Punttisalillakin käytetään samaa ideaa, suorituksen hetkellä henkeä ulos ! Eli hyökätessä "ulos", torjuessa lisäksi "hieman sisään". Kun se teknisesti onnistuu, lisäät siihen "kiaita" eli pallleasta lähtevää, vatsanpeitteitä ja lihaksia jännittävää tehostettua uloshengitystä. Hyvä tulee.

Äänestä
  • "Kun se teknisesti onnistuu, lisäät siihen "kiaita". "

    Itse en ole ikinä käsittänyt näissä itämaisissa lajeissa käytettävää huutamista. Kun huudat kiaita tai hajaata, käy usein niin, että suu aukeaa... mikä on ehkä huonoin asia minkä voi tehdä. Kun leuat ovat irti toisistaan on leuan tai vähintään hampaiden kestävyys koetuksella jos joku lyö sinua takaisin.

    "torjuessa lisäksi "hieman sisään"."

    Häh, en nyt ymmärrä täysin mitä olet ajamassa takaa sisäänhengityksellä? Kun katsot nyrkkeilyä ja kuulet joka lyönnin kohdalla sen "tssss" äänen, mikä tulee nyrkkeilijän hampaiden välistä ULOS sihisevästä ilmasta, oletko miettinyt miksi se tulee nimenomaan ulos? Lyödessä pallea ja vatsa jännitetään ei pelkästään hengityksen takia, vaan myös siksi ettei "menisi ilmat pihalle" jos vastustaja iskee vartaloosi lyöntisi aikana. Jos hengität sisään, ei ole lapsenkaan vaikeaa kellistää sinua oikeaan aikaan osuessaan.

    Äänestä

  • Pera kirjoitti:

    "Kun se teknisesti onnistuu, lisäät siihen "kiaita". "

    Siitä kiaista, kaipa sen olet hoksannut, että rennoin, nopein ja tehokkain lyönti lähtee vain silloin, kun olet itse lyönnin lähtöhetkellä mahdollisimman rento - kasvoja myöten ? Ainakin karatessa lantio heittää lyönnin, kyynärpää auttaa suuntaa mutta muuten koko ylävartalo mahdollisimman rento. Osumahetkellä pieni "kime" eli jännitys - nyrkki ja käsivarsi hetkeksi jännittyy. Tuo "kiai" on vain tehostettu loppu ilman hengitykselle. Yleensä se on "ha" "to" ih" tai joku muu mikä parhaiten henkilölle luontuu.

    Ihan tosissaan, jos itse matsaat "leuat kiinni " koko ajan, olet tosiasissa noin puolet hitaampi hyökkäyksissäsi, kuin rentona. En tosin tiedä, mitä lajia treenaat, nyrkkeilyssä eri asia ?

    Torjunnasta puhuessani tarkoitin sitä tosiasiaa, että hyökkäykseen verraten sinun tulee olla valmis kuittaamaan mahdollisimman nopeasti. Henfitys on silloin erilaista kuin hyökätessä, jolloin idea on tuo "puoliksi" tai "hieman lisää". Tarkoittaa hengityksenä:

    Hyökkäys: Häää-äh

    Puolustus: Hä -hää

    Äänestä

  • karate, 3. kyu kirjoitti:

    Toihan nyt oli ihan hassuttelua... Leuat voi pitää kiinni rennostikin. Kaikissa kontaktilajeissa tämä naaman ehjänä pysyminen on ihan olennaista. Karatessa ja muissa "hipoissa" voi keskittyä johnkin suun eri asentoihinkin. Nopeus on myös nyrkkeilyssä tärkeää, katsopa "Joo" vaikka telkkarista joskus ammattilaisia.

    Suut kiinni, mutta hymyssä suin. Mitä enemmän sattuu, sen leveämpi hymy!

    Äänestä

  • pokspoks kirjoitti:

    En tarkoittanutkaan ihan sitä, että alaleuka roikkuu suorituksissa polvissa asti ;-)

    Puhuin lyönnin rentoudesta, johon liittyy ulospäin suuntautuva oikeanlainen, "kiteytetty", suorituksen lopussa terästyvä hengitys.

    Katso satasen juoksijoita yleisurheilussa - nopeimmat näyttävät hidastuksissa joka suhteessa erittäin löllyviltä lihaksilta. Myös naama. Lähdössä kaikki on paljon skarpimman näköisiä.

    Matsissa totta kai turpa kiinni ja tatsi hampisuojuksissa, mutta edelleen väitän että nopea ja tehokas lyönti lähtee myös rennosta naamasta.

    Alunperin puhuttiin ilman loppumisesta suorituksissa, jolloin syy on täysin selvä. Väärä hengitys.

    Äänestä

  • Niin...kuten otsikko kertoo...Kataa ja Kataa...
    Sieltä löytyy KIME, KIAI, TASAPAINO ja kaikki tarvittavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Apua? kirjoitti:

Aina jos suoritan jotakin tekniikkaa, lyön, potkaisen, heitän..mitä tahansa vastaavaa niin hengitykseni "pysähtyy."

Jos harjoittelen säkillä lyöntejäni niin vähän ajan päästä huomaan että minä TAAS pidättelen hengitystäni lyönnin hetkellä. Ja kuten osaatte varmaan kuvitella, on aika "paska" olo päässä kun happi ei kulje kun jännittää lihakset ja antaa paukkua pitkin säkkejä hengittämättä.

Osaatteko neuvoa mitään harjoittelu tekniikka tai vastaavaa jolla oppisin ajan myötä puhaltaa ulos päin kun potkuja tai lyöntejä suoritan?

Tämä on tosi ilkeää kun automaattisesti olen hengittämättä kun tekniikkaa lähen suorittamaan. Ja hengastyn siis todella nopeasti tämän takia.

Apua minulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu