pikaiset

repe

Tavattiin ekan kerran netin chattipalstalla ja todettiin, että juttujen puolesta homma toimii ja päätettiin tavata. Sovittiin treffit kaupungille hampurilaisbaariin, josta tuntomerkkien perusteella olisi helppo bongata toisemme. Sokkotreffit sopivat pirtaan mitä parhaiten, koska siten jännitys säilyy loppuun saakka. Mietin millainen bööna paikalle tulisi vai tulisiko lainkaan. Oman kuvauksensa perusteella Sari olisi pitkähkö, tummatukkainen, sinisilmäinen ja urheilullinen. Sovittuun kellonlyömään mennessä kyseisenlaista neitosta ei kuitenkaan kuulunut paikalle. Pähkäilin puoli tuntia ja tuskailin toisen ja päätin lähteä baariin kaljalle. Ovella eteeni astui lyhyehkö, punatukkainen, vihreäsilmäinen, kaikenkaikkiaan varsin sievä nuori nainen. Hei olen Sari, tuo ilmestys sanoi, sinä olet varmasti Repe. Tunsin sinut heti antamistasi tuntomerkeistä, mutta en uskaltanut heti tulla juttelemaan, koska pelkäsin mitä ajattelet minusta, kun valehtelin tuntomerkkini. Ehdotin josko pohdittaisiin asiaa viereisen pystybaarin baaritiskillä drinkin parissa. Sari suostui ehdotukseeni hymyillen ja helpottuneena. Et sitten suuttunutkaan, hän kysyi. Miksi ihmeessä, tuollaista kaunokaista olisin odottanut vaikka aamun pikkutunneille, tokaisin jo hieman ihastuneena. Sari näytti tarkemmin katsottuna enemmän kuin sievältä, silmät olivat kauniit, huulet aistilliset, kasvot
virheettömät, tunsin itseni kolhoksi hänen rinnallaan. Baariin päästyämme vaikutelmani Sarista vain syveni, kun näin hänen vartalonsa ilman paksua manttelia, johon hän oli pukeutunut. Upea vartalo ja terhakat rinnat täydensivät kokonaisuuden, olin myyty. Juttelimme niitä näitä, lähinnä naureskelimme chattituttavuuksillemme ja samalla meni tuulensuojaan juoma poikineen. Aika kului kuin siivillä kuten aina kun on hauskaa. Sari kauhistui, aamu 9.00 olisi tärkeä luento, jota ei voi passata, mutta saisin kyllä saattaa hänet kotiin, jos tahtoisin. Siltä seisomalta kiiruhdimme taksitolpalle ja päädyimme lähiöön, jossa Sarilla oli vuokrayksiö. Maksoin taksin ajattelematta ettei Sari puhunut mitään "kahvista"
ja jäinkin hädissäni odottamaan mitä tapahtuu, sillä kotiin olisi varsin pitkä matka kävellä. Sari kuitenkin ymmärsi yskän ja kutsui sisälle sanoen, että voinhan samointein yöpyä hänen luonaan ja jatkaa kotiin aamulla. Jes, olin onneni kukkuloilla. Päädyimme pikavauhtia Sarin huoneistoon ja melkein yhtä nopeasti vuoteeseen.
Sari riisui farkkunsa jättäen kuitenkin tai-malliset pikkuhousut jalkaansa, rintaliivejä hänellä ei ollutkaan puseronsa, joka lensi nurkkaan, alla. Itseäni nolotti riisuutua veitikan ollessa jo täydessä tanassa, mutta minkäs luonnolleen voi :-) Sari vinkkasi viereensä ja tarttui kalun varresta kiinni määrätietoisella otteella ja veti minut viereensä.
Päädyin sängylle selälleni ja Sari istahti päälleni liikuttaen itseään kuten Thai-hierojat, jotka käyttävät koko vartaloaan. Mieleni teki työntyä häneen, mutta pikkuhousut estivät sen.
Varoitin Saria olemasta liian innokas, muuten kävisi vahinko. Sari viis veisasi varoituksestani ja jatkoi liikettään yhä nopeammin. En voinut itselleni mitään ja kohta siemeneni roiskuivat hänen pakaroilleen. Sari katsoi silmiini ja sanoi, kiltit tytöt eivät päästä riiuulaisia ensimmäisellä kerralla sisälle, näin äitini minua opetti. Tyydytyksen saaneena en voinut kuin naurahtaa kun tajusin "vitsin" Nukahdimme toisiimme kääriytyneinä. Heräsin aamulla Sarin suudelmaan, Sari sanoi jättävänsä kännynumeronsa pöydälle ja vannotti minua soittamaan, jotta voisimme tutustua toisiimme paremmin sitten toisella kerralla....

1

3960

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Galle

      Juuri samalla tavalla meinasi myöskin minun kanssani toimia.
      Tapaaminen ja alkumeiningit ovat identtiset aina siihen saakka kunnes aseenni käteensä sai. Se kun on tavallista kehittyneempi niin mitoiltaan kuin toiminnaltaankin. Olen opetellut siis silleen vibraamaan. Kauan sitä sai harjoitella, ennenkuin todella alkoi toimia. Sen jälkeen onkin elämä ollut yhtä nautintoa.

      Niin me siis päädymme myöskin välittömästi hanen vuoteelleen, mutta kun hän tunsi vibrani käynystyvän, oli meno välittömästi villiä ja vapaata, välillä asentoa vaihtaen. Sinä yönä ei nukuttu, eikä aamulla menty luennoille. Kokonaista kaksi vuorokautta minulla hänen luonaan vierähti.

      Hän kertoi siis hänellä olevan tapanaan tällä tavalla miehiä "kouluttavansa". Koskaan hän ei ollut kuitenkaan kuvitellut kenellekään kuitenkaan rakkauttaan lopultakaan antavansa.
      Meittille on kuitenkin tullut tavaksi sillointällöin hänen luonaan vuorokausi/kaksi viettää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      173
      1174
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      532
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      514
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe