Menneistä jouluista on monia muistoja. anopin ja apen viel eläessa , hyö ko asuvat meiän kanssa joulut oli vakavia ja hartaita.
mie tein perinteiset jouluruuat,alku ilta oltii yhessä ja appi puhu jumalan sanaa. loppuillasta hyö siirty omalle puolelle.sitte meil juhlat keveni ja jalmarin kanssa otettii joulu brändit.juteltii mukavia,soittaa ei uskallettu ko kaik kuulu seinän läpi;)
sitten kun jalmarin kanssa jäätii kahestaan jouluun tuli kepeyttä. luki jalmari viel jouluvankeliumin, mutta siin ol kaikki uskon puolesta.
joululahjatkin annettii ja sain joka vuos pukukankaan tai kerraston. mie taas olin kutonu salaa yleensä kaulaliinan johon kuulu myös lapaset.
loppuvuosina myö lopetettii lahjojen anto,ko ei kumpikaa siitä niin välittäny. ostettii lahjat johonkin muualle missä oli lapsii.
lapsena joulut oli vaatimattomia.kun oltii palkollisena jossain isommassa talossa,niin ne monast vietettii muiden työtekijöien kanssa. ne olikin mukavii jouluja,vaikkei lahjoja juur saanu, niin muute niissä nauru ja laulu raikui.
sillo ko asuttii omas asunnossa äiti ylleensä seurusteli jonkuu kanssa ja sillo oli paljon hyvää syötävääkin.lahjoja ei montaa saanu, ylleensä yksi kuitenkin ,aika usein se ol vihko ja kynä,kiiltokuvia,paperinukke tai jokkus appelsiini jos semmosen oli jostain saanu.
yks joulu muistan erikoisesti. myö oltii just joulun alla jouduttu pois eräästä talosta ko äiti saatii kiinni varastamisesta ja siitä tuli mahoton riita,se oli lähtö saman tien.
saatii kuitenkin jo seuraavana päivänä uus paikka. joulu tuntu ankeelta uuvessa paikassa missä oli ihmiset vieraita ja jäykkä ilmapiiri,eikä työntekijöitäkää ko yksi renki.
äitikää ei seurustellu kenenkää kanssa jote hääkin oli nyreä,oltii kahestaa. jouluaattona annoin äitille pienen saippuan jonka olin saannu jo syksyllä edelliseltä talost emännältä.olin säilyttänyt sitä piilossa antaaksein sen joululahjaksi äitille.
niin mie sitte toivotin hänelle hyvää joulua ja annoin lahjani. äiti rupes itkemää, mitä harvoin näki,en tiiä lahjast vai siitä ko hänel ei ollu antaa mittää.
seuraavana aamuna ko heräsin minun tyynyn vieres ol kuulema pukki tuonnu lahjan.siin oli sanomalehteen kääritty paketti.ko avasin sen siinä oli äitin korvakorut.
sillo viel uskoin pukkiin ja olin ilonen lahjasta ,kun pukki toi minulle paketin,tiesin kyllä ,että korut oli äitin, mutta jotenkin silti uskoin et pukki toi ne.:)
tuli niin onnellinen olo kun joulupukki muisti minua, hää kun oli ylleensä niin kiireinen ja paremmat ihmiset oli etusijalla.
myöhemmin sitte lainailin koruja äitille ko hää halusi koristautuu ja tais ne hänelle myöhemmin palautuukin;)
monenlaista joulumuistoo on ollut, köyhää ja kylläisempääkin.
se joulussa on ihmeelistä, että joulun tunnelma on ollu sama,sitä ei oo muuttanu puute eikä yltäkylläisyys, yhtä lämmin ja rakkauden täyttämii jouluja kaikki.
mikä sinun joulumuistosi on,joka on jääny mieleen päällimmäisenä. ennää kaks viikkoa jouluun,heippa
mie tein perinteiset jouluruuat,alku ilta oltii yhessä ja appi puhu jumalan sanaa. loppuillasta hyö siirty omalle puolelle.sitte meil juhlat keveni ja jalmarin kanssa otettii joulu brändit.juteltii mukavia,soittaa ei uskallettu ko kaik kuulu seinän läpi;)
sitten kun jalmarin kanssa jäätii kahestaan jouluun tuli kepeyttä. luki jalmari viel jouluvankeliumin, mutta siin ol kaikki uskon puolesta.
joululahjatkin annettii ja sain joka vuos pukukankaan tai kerraston. mie taas olin kutonu salaa yleensä kaulaliinan johon kuulu myös lapaset.
loppuvuosina myö lopetettii lahjojen anto,ko ei kumpikaa siitä niin välittäny. ostettii lahjat johonkin muualle missä oli lapsii.
lapsena joulut oli vaatimattomia.kun oltii palkollisena jossain isommassa talossa,niin ne monast vietettii muiden työtekijöien kanssa. ne olikin mukavii jouluja,vaikkei lahjoja juur saanu, niin muute niissä nauru ja laulu raikui.
sillo ko asuttii omas asunnossa äiti ylleensä seurusteli jonkuu kanssa ja sillo oli paljon hyvää syötävääkin.lahjoja ei montaa saanu, ylleensä yksi kuitenkin ,aika usein se ol vihko ja kynä,kiiltokuvia,paperinukke tai jokkus appelsiini jos semmosen oli jostain saanu.
yks joulu muistan erikoisesti. myö oltii just joulun alla jouduttu pois eräästä talosta ko äiti saatii kiinni varastamisesta ja siitä tuli mahoton riita,se oli lähtö saman tien.
saatii kuitenkin jo seuraavana päivänä uus paikka. joulu tuntu ankeelta uuvessa paikassa missä oli ihmiset vieraita ja jäykkä ilmapiiri,eikä työntekijöitäkää ko yksi renki.
äitikää ei seurustellu kenenkää kanssa jote hääkin oli nyreä,oltii kahestaa. jouluaattona annoin äitille pienen saippuan jonka olin saannu jo syksyllä edelliseltä talost emännältä.olin säilyttänyt sitä piilossa antaaksein sen joululahjaksi äitille.
niin mie sitte toivotin hänelle hyvää joulua ja annoin lahjani. äiti rupes itkemää, mitä harvoin näki,en tiiä lahjast vai siitä ko hänel ei ollu antaa mittää.
seuraavana aamuna ko heräsin minun tyynyn vieres ol kuulema pukki tuonnu lahjan.siin oli sanomalehteen kääritty paketti.ko avasin sen siinä oli äitin korvakorut.
sillo viel uskoin pukkiin ja olin ilonen lahjasta ,kun pukki toi minulle paketin,tiesin kyllä ,että korut oli äitin, mutta jotenkin silti uskoin et pukki toi ne.:)
tuli niin onnellinen olo kun joulupukki muisti minua, hää kun oli ylleensä niin kiireinen ja paremmat ihmiset oli etusijalla.
myöhemmin sitte lainailin koruja äitille ko hää halusi koristautuu ja tais ne hänelle myöhemmin palautuukin;)
monenlaista joulumuistoo on ollut, köyhää ja kylläisempääkin.
se joulussa on ihmeelistä, että joulun tunnelma on ollu sama,sitä ei oo muuttanu puute eikä yltäkylläisyys, yhtä lämmin ja rakkauden täyttämii jouluja kaikki.
mikä sinun joulumuistosi on,joka on jääny mieleen päällimmäisenä. ennää kaks viikkoa jouluun,heippa
Vastaukset 13
Vanhimmat
Täällä on viime aikoina ollut niin hiljaista ,että jos me ruvetaan senora Lyylin kanssa kaikki joulut tässä muistelemaan niin siitäpähän saatte! Kukaan ei tunnu olevan ainakaan muistelu tuulella. Kerron täässä yhdestä jouluaatosta joka on jäänyt mieleeni.
Olin silloin musiikkikauppias yrittäjä. Asuimme n 40 km päässä liikkeestämme.
Olimme tehneet aaton aattona vuoden parhaimman tilin myynnissä. Liike oli auki ilta 8 ja sen jälkeen oli vielä tavaran toimituksia ympäri kaupunkia ja kodin joulu laitto yön tunteina siksi vähän kiire.
Minä olin tavallisesti laskenut kassan ja vienyt pankin tallelokeroon miltei joka ilta.
Nyt sanoin kuitenkin kassan tyhjennettyäni ,että mitähän jos veisin aamulla pankin holviin ,kun kassan laskeminen oli aika iso projekti ja ajattelin että aattona on hiljainen aamu.
Silloin käytettiin pankkikorteilla ns. mankelia ja oli vielä shekit käytössä.
Sovittiin niin ja laitoin vuoden suurimman kassan kirjoituspöydän kylläkin salalokeroon, mutta avaimet jäivät paikalleen ,ei tosin näkyville.
Aatto aamuna aikaisn heräsin puhelin soittoon kun naapurikauppias soitti ,että teidän liikkeen ikkunassa on miehen mentävä aukko. Hän lupasi hälyttää poliisit ja jäädä vahtimaan.
Liikkeemme oli kuitenkin kahdessa kerroksessa ja alaovi johti takapihalle ,joten ajattelin heti että liike on kannettu tyhjäksi.
Oli lähes 40 astetta pakkasta kun lähdimme ajamaan liikettä kohti. Meillä oli allamme pakettiauto joka ei tuntunut menevän yhtään eteen päin. Siinä kerittin syytellä ja itseämme ja toisiamme.
Kun pääsimme perille poliisit olivat jo käyneet ja löytäneet myymälä tiskin takaa tutun laita puolen kulkijan nukkumasta kaikessa rauhassa.
Hän oli asiakkaanamme käynyt ja tullut tuttuun oveen. Oli tupakoinut hetken ja nukkunut sitten lämpimään .
Mitään muuta vauriota ei ollut tullut kuin oven ikkuna rikki.
Arvaatte etä meiltä pääsi helpotuksen huokaus.
Tämä juttu oli minun henkilökohtainen joulumuistelu ,muuta tulee minulle monesti joulunaattona mielleen.
sinullahan hurja joulu on muistoissa. kyllä siin varmaa pelästyykin ja tuo tosiaa ko joulumyynti on monelle pien yrittäjälle tärkeä.
no sie varmaa sen jälkee veit aina kassan parempaa talteen, sehän ol kuin varotus ett kaikkee voip sattua.;)
kas ko ihmiset ei ole muistelu päällä.
mistähän vuuesta alettas muistelemmaa jouluja toisten iloksi, siin vois tulla muutamii sivuja joulumuistoja.:)
sen jälkee lukijat pitäs niitä joulumuistoinaan,niin ois ainakin muisteltavaa ,ko mummeli ja lyyli kerto kaik elämänsä joulut;)
minulle taas jouluaika tekkee sen, et entiset ajat muistuu mielee ei juurikaa muulloin. sillo tullee mietittyy jouluu ja muitakin aikoja, kiitettyy ja manattuu hölmöyksiään.
tullee myös ihmisläheiseksi ja muisteltuu ihmisii elämän varreltaa.
itsenäisyyspäivänä on myös semmosta ihmisläheisyyttä ja isänmaalisuutta,sillo ain tuntee yhteen kuuluvuutta koko suomen kansan kanssa.
ja sillon muistelee sota aikaa erityisesti ja niitä oloja ja tapahtumia.minul on paljo sota ajan musiikkii erityinen lempikappale on ,Varum.
sitä kunnelles melkee kuulee hälytys äänet ja luotien vinkunan. se kun soi paljon sota aikana.
uutena vuotena herkistyn kummitus tarinoille ja ennustuksille.siit ei paljoo puutu et melkee aaveen näkkeekin;)
pääsiäinen mennee nykyää ilma mittää suurempii ,luontoo ehkä tarkastellee näkkyykö mittää kevään merkkejä.
vappu on sitte sitä minun aikaa,ei vappu mitenkään juhlana minul mittää merkkaa eikä altista ees politikoinnille;)
sillo touhuun siemenien ja taimien kanssa, mie voimistun taimien tahtiin,en koskaa voi niin hyvin ko keväisin.
juhanuksessa on kyllä myös jottain. :)sillon jossain hyvin syvällä viel väräjää pien tunto ,neidosta koivun vierellä,tuntuu tyttömäiselle on nuoruutta ja lempeä,kaik aistittavissa muistoissa.:)
oliskohan paras vaa pyssyy tässä joulussa ja männä eteenpäin juhlapyhä kerralaa;)
mukava ko sie ehit joulukiireeltä juttelemmaa. hyvää vointia ja hyvät yöt.
jouluja on tullut vietettyä.
Yksi jouluyö muistuu mieleeni, minkä vietin
erämaan kuumuudessa kaukana Suomesta.
Keskiyöllä uiminen oli mukavaa lämpimässä
vedessä ja se eteläisen pallonpuoliskon
tähtitaivas oli sanomattoman kirkas mustassa yössä.
Tuntui aivan siltä, kuin ojentamalla kätensä
olisi voinut poimia jokaisen tähden.
Siellä muistelin isävainajani kuvausta talvisodan
joulusta, kun oli tulipalopakkanen ja sotilaat
kylpivät korsusaunassa.
on jäänyt mieleeni 80-luvun alkupuolelta.
Miehelläni oli ollut pari konserttia jouluaattona Skoonessa ja olimme matkalla kotiin, yli 450 km:n ajomatkan päähän.
Moottoritiellä näimme auton, joka oli pysähtynyt lumipyryssä, hätävalot oli päällä.
Autoja ajoi ohi, kukaan ei näyttänyt ehtivän pysähtyä.
Pysäytimme ja menimme kysymään, jos voimme jotenkin auttaa.
Autossa oli äiti, isä ja kolme pientä lasta, joista nuorin vaan kuukauden ikäinen ja kovassa kuumeessa.
Otimme äidin ja lapset kyytiimme ja toimme heidät kotiinsa Jönköpinkiin.
Isä jäi autoon odottamaan hinausapua, jonka he olivat jo ehtineet soittaa paikalle.
Tietenkin he olivat hyvin kiitollisia, varsinkin lasten ja sen pienen vauvan takia, että oli ainakin joku joka pysähtyi kysymään tarvitaanko apua ja että he pääsivät turvallisesti kotiin jouluaattoansa viettämään.
Itsekin olimme hyvillämme että olimme pelastaneet heidän jouluaattoiltansa. Jatkoimme matkaa kotiin ehtiäksemme nukkua muutaman tunnin ennenkuin oli aika lähteä taas kirkkoon soittamaan ja laulamaan.
Minähän lupasin ,että hukutan teidät joulumuistoihin jos ette ala yhtyä muisteluihin.
Tämä joulumuisto oli kovastikin surullinen ,mutta nyt siihen jo liittyy hymykin mukaan.
Olin synnyttänyt keskoslapsen joka kuoli 11 t pitkään synnytykseen. Olin tietysti surun murtama ja siihen vielä joulun herkistelyt päällä.
Pääsin sairaalasta pois jouluaattona.
Aatto aamuna joku kuoro lauloi käytävillä joululauluja ,että olin jo valmiiksi herkällä mielellä kun lääkäri tuli loppukierrolleen.
Hän antoi minulle sairaslomaa 2 viikkoa ja minä ihmettelin ,että niinkö pian töihin .Olihan se sentään normaali kova synnytys ja mielikin vielä maassa. Hän tokaisi -Aiotteko jäädä loppuelämäksenne tätä suremaan! Silloin tuli eka itku.
Sitten muut äidit alkoivat päästä pois tonttulakkisine vauvoineen ja eräs hoitaja tuli siinä hyvästelemään vuoronsa lopussa ja sanoi sitten minulle - Hyvää Joulua teillekin!
ja minä itkemään se kin pääte sai aikaan ,että tunsin olevani epäkelpo ja kaikkea muuta.
Mies tuli hakemaan minua kotiin ja toi vaatteita kun olin joutunut sairaalaan lähtemään yöpuvussa
ambulanssilla. Hän oli unohtanut ottaa mukaan minkäänlaisia kenkiä ja minä sitä itkemään ,kun sukkasillaan menin hissiin ja taksiin.
Siinä taksissa sitten puhuttiin ,että nyt itkun täytyy loppua vähemmälle ,kun menen kotiin ja siellä odotti 11v.tytär joka oli isänsä kanssa parhaipansa pannen joulua laittanut.
Niin menikin hyvin. Syötiin jouluruoka ja käytiin saunassa ja jaettiin lahjat. Sitten jossain vaiheessa minun teki mieli omenaa ja sanoin ,että nyt syön jouluomenan. Mies ja tytär menivät ihan hämilleen ,että omenat heiltä taisi unohtua.
Ja mikä ihme minua rupesi itkettämään taas .
Toiset olivat pahoillaan ja minua itseänikin hävetti mutta itketti vain. Viimein sain sanottua ,etten minä nyt niitä omenia itke vaan kun itkettää. Taisimme itkeä sitten porukalla.
Sen joulunn seudun muistaa tietysti aina ,mutta
nyt jo huvittaakin ne pienet asiat joista itku lähti. Vähän surullinen joulujuttu ,mutta aika on parantanut haavat,siitä on jo kauan aikaa.
Olen kovin yrittänyt muistella lapsuuden Jouluja, mutta en oikein mitään sanottavampaa muista.
Ehkä se on ollut niin kuten monilla köyhemmillä perheillä ettei niitä Jouluja kovasti eroitettu muistakaan sunnuntaista.
Yksi muisto on, että kuusi meillä oli, ja siinä sellainen Äidin vanha noin kaksimetrinen lasipalloinen koriste. Pallot olivat erivärisiä ja kooltaan 1½ cm. Sellaisia ei silloin kellään näkynyt, enkä ole myöhemminkään nähnyt.(Nykyisin taitaa jo olla mutta pienempiä, ja ovatkohan lasiakaan). Sinne jäi kuitenkin Äidin koriste sodan jalkoihin, mutta vieläkin näen sen muistojen silmin.
Toinen muisto on sitten sota-ja kouluajalta kun pääsimme naapurin isännän hevosella illalla pidettävään koulun kuusijuhlaan. Kyllä oli hienoa päästä rekiajelulla iltapimeällä metsätiellä jossa ei ollut muita valoja kuin taivaan kirkkaat tähdet.
Senjälkeiset muistoni ovatkin jo omien lapsien aikaan vietetyistä Jouluista.
Ei vielä silloinkaan ensimmäisen lapseni aikana lahjoja paljoa osteltu, eikä muutakaan. On jäänyt mieleeni kun menin kyläkaupasta ostamaan kastikelihaa, eikä heillä ollut. Kauppias sanoi ettei kukaan sellaista jouluna ostele kun kaikilla on kinkkunsa, mutta meilläpä ei ollut.
Äidille, joka asui kanssamme, muistan kuitenkin kerran ostaneeni 100g villalankaa pakettiin, kun hän oli kova kutomaan.
Sitten yksi lahja on mielessä, kun toinen lapseni poika, oli noin kolme vuotias, ostin hänelle sellaisen A 4 kokoisen pahviarkin , jossa oli ehkä noin 9 pientä autoa. Kyllä hän oli siitä mielissään, leikki niillä koko Joulupyhät, ja vielä sen talvenkin. Olisivatkohan nyky-ajan lapset jossain päin Suomea tuollaisesta lahjasta niin mielissään.
Sitten jo, kun kolmas lapseni, tyttö, oli jo 13-15 vuotias, ompelin hänelle valkoisen tekoturkin. Siihen aikoihin jo meni hieman paremmin meidänkin Joulut.
Vielä yksi muisto tulee mieleeni Joulusta kun toin viimeisen kerran kuusen sisälle.
Lapset olivat jo häipyneet maailmalle, mutta koristellessani kuusta, oli joukossa heidänkin omatekoisia sekä ostamiaan koristeita. Silloin tuli kaikki heidän aikaisensa Joulut mieleen , ja itkuhan siinä tuli silmään kun huomasi ettei enää se Joulu ollutkaan samanlainen kuin oli ennemmin ollut.
Samaan syssyyn soitteli vielä yksi vanha tuttu jolta oli myöskin lapset jo maailmalla, toivottaen hyvää joulua, ja siinä sitten yhdessä itkimme menetettyjä lastemme aikaisia joulutunnelmia.
Sen jälkeen en ole kuusta kuusta sisälle tuonut, enkä tuo.
Sainhan sentään joitain muistoja kokoon kun alkuun pääsin.
RAUHANOMAISTA JOULUA kaikille;
Toivottaa Liena.
Oman lapsuuteni joulusta muistan erityisesti sellaisen.
olin toivonut nukkea pukilta,
ja miten ollkkaan,minä sain sen nuken.
Äitini oli sen itse ommellut ja tehnyt myös vaatteet sille,se oli rakkain joululahjani.
Kirjoitit: "Sen jälkeen en ole kuusta kuusta sisälle tuonut, enkä tuo."
Omistatko kuuraketin, kun olet niinkin pitkältä kuin kuusta hakenut kuusta? Ne voipi olla siellä meinaan aika harvassa...:) Hauskaa tulevaa joulua!
*Ollaanpa sitä nokkelia...buu*
kun sait tuon sanottua? Mikä kumma saa ihmisen tulemaan tänne tuollaisella mielellä, ainoastaan ajatuksena pahoittaa toisen mielen? Pystytkö muuhun kuin pelkkään irvailuun?
Luin oikein antaumuksella tarinoita jouluista. Ihania, joskin surullisiakin tarinoita. En viitsi tuollaisen kommentin jälkeen muistojani kirjoitella. Paljon, paljon muistoja tulvii mieleen, varsinkin tuolta sota-ajalta. Olen varmaan joskus kertonutkin joitakin joulumuistoja.
Jatkakaa vain. Mukava on lukea ja oikein iloinen olen, kun senora lyylikin on mukana kuvioissa.
esiin tuon sanoaksesi?
.
ihan aito ja kansanomainen ihminen, ja kuitenkin oppinut sekä tietokoneen, ja matkustelikin vielä vanhoilla päivillään. Joku kolmen aikaan kaipasi lyyliä,ja nosti tämän esille.---- Kaunista sekin.
Tällaisia ihmisiä siunaantuu elämän varrelle luomaan uskoa ihmisyyteen. Hyvä, että oli olemassa kissoineen
Edison ja Gilda :) Hyvää yötä nyt, huomenna taas nähdään.
En minä millään pahalla. Vahingossa menin nostamaan tämän vanhan keskustelun... Mutta toi tarinan kirjoitusvirhe (kirjoitettu kaksi kertaa ''kuusta''- sana peräkkäin) sai tämän lauseen kuulostamaan hauskalta... "Sen jälkeen en ole kuusta kuusta sisälle tuonut, enkä tuo." Ei kuusta voi hakea kuusta... Kirjoituksissa homonyymit voivat saada aikaan pieniä sekaannuksia. Eipä muuta.
Suomenkieli on jännä... esim paloissa voi olla monikon inessiivi sanoista palo, pala tai palko.
Menköön väsymyksen piikkiin... Antakee anteeks?
tuonkin aspektin. Vaa'itsinkin, kirjoitanko hupaisasti "jospa pikkuoravat toivat kuusen kuuraketissaan", nyt vaakakuppi sattumalta kallistui hienohkoon herneenvetoon ja lievään 'mukanärkästymiseen'.
Kun lakkaa satamasta, haen lakkaa satamasta. Suomen kieli voi olla arvaamattoman vänkää, ja, monesti mietin, kuinka vaikeaa se voi olla kääntää, jotta oikea tarkoitusperä löytyisi.
Minä häpeän äkkipikaisuuttani.
.