Parisuhteen

oli sanomista miehelle ku kapusta oli mennyt väärään laatikkoon, ihan näitä arjen juttuja ei muuta. :)

jollain lailla tekevän pehmennystä;) itse olen sellainen että, en halua pahasti sanoa..nuorempana naisena tuota tempramenttia taas oli ehkä liikaakin..näin jälkeenpäin kun ajattelee..nyt tuota turhapäivästä riitaa ei halua..millään..;) no..toinen juttu. Tuntuu kyllä kovin ikävältä katsoa pariskuntia jotka, vielä tässä iässäkin toisiaan "mollaavat" jotenkin se vain sattuu..personallisuuskysymyshän tämä on pitkälti..jos,toinen on samanlainen niin eipä tuota riitaa ja loukkaamista synny;) mitä nyt pientä sanomista joskus puolin ja toisin..mutta ei varsinaista loukkaamista tai muuta sanallista satuttamista..tuntuu niin kovin lapselliselta semmoin. Nyt.

t.friidu

loukattua, eikä loukatuksikaan.
Sinun iässäsi minun suuni kävi, ja käsi näytti, ja toinen yleensä vain nauroi.
Toisiinsa totuu, tulee tavat tutuiksi, ymmärrys ja luottamus kasvaa, jos on kasvaakseen.
Toisen ajatukset näkee jo etuvarpaan asennosta.

Meillä ikä ei ole koskaan aiheuttanut sivuvaikutuksia, vaikka eroa on muutama vuosi enemmän, samaan suuntaan kuin teilläkin.

taida olla vastaus tai selitys missään mielessä, uskoisin niin.

Muutamia virstanpylväitä, missä kehitytään parisuhteessa?

Vakiintuminen parisuhteeseen = yhteinen osoite.
Arjen rutiinien hyväksyminen = yhteisten ja omien tekemisten yhteensovittaminen.
Lasten syntymät = parisuhteen sovittaminen useamman perheenjäsenen kesken.
Viisikymppisenä: Lasten itsenäistyminen = yhteisen ajan lisääntyminen. On joko mahdollisuus löytää puoliso uudestaan tai pahimmassa tapauksessa ja valitettavan usein yhteiselämän alasajo, eroaminen, kun lapset eivät enää ole niinpaljon vanhempiensa "armoilla".

Jokaiseen ikäkauteen kuuluu omat mahdolisuudet, mutta myös sudenkuopat joihin voi kompastua.

Omalta kohdalta voin todeta, että vaimo on edelleen rakas ja tahallisiin loukkauksiin melko harvoin kummankaan puolelta sorrutaan.

Siispå, vanheneminen ei ole este hyvälle parisuhteelle, jos toisaalta ei myös takuu siittä.

jk.Onko toivoa?
On aivan varmasti on.
Kerro miehellesi mitkä asiat aiheuttavat sinussa mielipahaa ja voisiko hän tehdä asian eteen jotain?
Sama toistepäin, mitä sinun tulisi muuttaa omalta puolen, ettei mielipahan kierre jatku.

Siis en parisuhteessa, mutta kokemusta kuitenkin takana.
Muutamia asioita vinkiksi Sinulle:
Kun puhut, puhu aina TOTTA
Oleta että toinenkin käyttäytyy samoin
Siis luota, luottamus osoittautuu useinmiten sen arviuseksi.
Älä naputa turhia
KEHU,kun aihetta on, emme osaa arvatakkaan kuinka LÄHEISTEN antama kehuminen, palaute on meille tärkeää, paljon arvokkaampaa kuin vieraiden ihmisten.
Pyydä apua kun tarvitset.
Anna sitä myös.
Näytä läheisyydentarpeesi, ole myös toisen lähellä, keksit kyllä tavat.
Katso silmiin, kun puhut. Tämä pitäisi olla ekana...
Välitä, koskettele ja OLE LÄSNÄ,kommunikoinnissa.

Elänyt ja paljon oppinut, Terveisiä Sinulle, pidä ja hyväksy tykkää myös itsestäsi, siitähän se alkaa...
Onnea... terv. Onnellinen

Loukkauksista puheenollen...
Kuka loukkaantuu, miksi?
Kissa pöydälle, asia.
Voiko ollakin ns.tu henkilökohtainen loukkaantuminen, joka juontaa juurensa omasrta menneisyydestä?
Tarkastele tuota aihetta.
Kaikista pitää puhua, myös toisen satuttamisesta, tahattomasti tai tahallaan.
Luulen asioiden sujuvan kun niihin kiinnitetään oikeaa HUOMIOTA.
Siis, puhumunen ja taas puhuminen on A ja O Y
lämmöllä teille

Teidän kannattaisi lukea yhdessä iltaisin ääneen Chapmanin kirjaa "Rakkauden kieli" ja keskustella sen pohjalta teidän elämästä ja mitä teistä kumpikin haluaa. Sattaa kuullostaa kornilta, mutta kannattaa yrittää. Vaikka ette alakaan ajattelemaan samalla tavalla, niin opitte hiukan ymmärtämään sitä toista. Hyviä lukuhetkiä :-)

Miten sen kukin käsittää?

Jos kiistanalainen asia ei saa molempia osapuolia tydyttävää ratkaisua niin loukkaako se periksi antanutta osapuolta?
Mieletäni ei!

Ainoastaan henkilöön kohdistuva tölväisy voi loukata.
Silloinkin ehkä tarkoitus loukkaa enemmän kuin sanomisen muoto.

En muista ainuttakaan kertaa pian 40-vuotisen avioliittomme aikana että kumpikaan meistä olisi loukannut toista.
Aina ei ole päästy täydelliseen konsensukseen mutta onneksi eri asiat ovat kummallekin tärkeitä.

Henkilökohtaisen tölvimisen tasoa emme ole koskaan tavoittaneet.
Emme nuorina emmekä myöhemminkään joten tuskin se on ikäkysymys!

se on kyl luanne- eikä ikäkysymys.
"Vieläko teidän iässä tulee loukattua...."

Mää ole ain ollu "huano loukkaamaa" toista taiks
ylipäätäs kettää.
Sen tiätyste sit kompensoi se,et mul tulee ittel
helpost surumiäli jostai tuiki turhast.Mut se menee
kans ohi yht pia.
Kyl miähes on jo iha aikuine,älä sihe iän piikkii
loukkauksii lait.Eikä ol ikkää,misä sais toisel tuattaa miälipahaa....mum miälest :)

No,murkku-ikä antais enempi antteeks,muttei sum
miähel enää ol sitäkä.Olisko keski-iän kriisi ?