Minä en

Kun palstoilla tavan takaa esitellään syntilistaa, niin minun täytyy sanoa, että olen tehnyt melkein kaikkia syntilistassa sanottuja syntejä, moneenkin kertaan. Ja lisäksi monia muitakin syntejä.

Siltikään en ole halunnut lähteä pois.

Olen yrittänyt uskoa syntini anteeksi.

Harvoin käyn seuroissa, ja uskovaisia ystäviä ja tuttavia minulla ei ole. Mutta silloin kun pääsen seuroihin, kerran toisensa jälkeen ihmettelen sitä, että saarnassa on jotakin ylimaallista voimaa. Jumalan voima? Pyhä Henki? Miksi en riippuisi siinä kiinni, kun se lupaa parempaa?

Joskus katselen keskustelupalstoja. Tällä palstalla on useita entisiä vanhoillislestadiolaisia, joille on jäänyt paljon hampaankoloon ja jotka haluavat tuon tehdä toisillekin tiettäväksi. Vl-foorumi taas on niitä varten, jotka panevat toivonsa omaan paremmuuteensa; silkkaa omavanhurskauden rakentamista.

Summa summarum: Minä en halunnut lähteä pois. Haluan roikkua mukana. Vaikka kaikken viimeisimpänä ja kurjimpana.
2166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinulla on hyvä tilanne, kun saat sielullesi seuroista ravintoa.

minä en saa. Minulel on osunut liian monta kertaa selalinen puhuja joka kertaa lukemansa Raamatun tekstin kohdat omin sanoin. Siis tekee ko. kohdasta referaatin.

Tämän jälkeen hän puhuu jonkin aikaa siitä, miten ihana on meidän herätysliike ja miten hyvää talostelu ry:llä. Kun on niin paljon nuoriakin ja lapsia, noita taivaan taimia (ei sentään taimenia, kuten jotkut kaupungistuneet puhujat saattavat sanoa).

Lopuksi hän muistuttaa, että tärkeintä on osoitta akuuliaisuus seurakunnalle.

Äänestä
  • *
    Lopuksi hän muistuttaa, että tärkeintä on osoitta akuuliaisuus seurakunnalle.*

    Lopuksi puhuja saarnaa synnit anteeksi kaikille katuville?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähtenyt pois. kirjoitti:

Kun palstoilla tavan takaa esitellään syntilistaa, niin minun täytyy sanoa, että olen tehnyt melkein kaikkia syntilistassa sanottuja syntejä, moneenkin kertaan. Ja lisäksi monia muitakin syntejä.

Siltikään en ole halunnut lähteä pois.

Olen yrittänyt uskoa syntini anteeksi.

Harvoin käyn seuroissa, ja uskovaisia ystäviä ja tuttavia minulla ei ole. Mutta silloin kun pääsen seuroihin, kerran toisensa jälkeen ihmettelen sitä, että saarnassa on jotakin ylimaallista voimaa. Jumalan voima? Pyhä Henki? Miksi en riippuisi siinä kiinni, kun se lupaa parempaa?

Joskus katselen keskustelupalstoja. Tällä palstalla on useita entisiä vanhoillislestadiolaisia, joille on jäänyt paljon hampaankoloon ja jotka haluavat tuon tehdä toisillekin tiettäväksi. Vl-foorumi taas on niitä varten, jotka panevat toivonsa omaan paremmuuteensa; silkkaa omavanhurskauden rakentamista.

Summa summarum: Minä en halunnut lähteä pois. Haluan roikkua mukana. Vaikka kaikken viimeisimpänä ja kurjimpana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu