Vanhemmuus on hukassa, sanotaan. Miksi se on hukassa ja onko se edes hukassa? Eräs selitys tähän näyttää olevan se, että kasvatuksen kannalta tärkeä yhteinen arvopohja puuttuu vanhemmilta ja kasvattajilta.
Turvattomuuden tunne lisääntyy rikkinäisessä ja säännöttömässä tilassa vailla aikuiskontaktia. Lapsi tarvitsee ainakin yhden aikuissuhteen, johon hän voi aina luottaa. Varauksetta.
Mistä on kysymys silloin, kun lapset ja nuoret parveilevat viikonloppuisin pienessä tai isommassa "vaiheessa" huumediilerit kannoillaan? Kotiintuloajoista ei ole yleensä tietoakaan. Vanhemmille näyttää riittävän, että lapsi on kännykän päässä tavoitettavissa. Lapset ovat alkaneet määrätä vanhempiaan, pyörittää omaa elämäänsä sääntöjen ja rajojen puutteessa. Kun näin on, on tilanne liki kauheinta, lapsen kannalta. Sillä häntä ei ole luotu pärjäämään vielä yksin. Lapsen kasvua tukeva turvaverkko on tänä päivänä liian harvasilmäinen. Loputtomien säästöjen ja "juustohöyläleikkausten" vuoksi.
Tutkimukset osoittavat, että yhteistä aikaa perheessä on aina vain vähemmän. Jos perheessä ei ole aikaa viikottain edes yhteen ainoaan yhteiseen ateriaan, mistä on kysymys? Ei työviikkokaan voi laajassa mittakaavassa olla aina seitsenpäiväinen. Ja vieläpä molemmilla vanhemmilla! Onko sitten oman uran tekeminen tärkeämpää kuin jälkikasvun hyvinvoinnista huolehtiminen? Ymmärrämmekö me mitä kaikkea tarvitaan ihmiseksi tulemiselle? Näyttää, että emme.
Nyt on tärkeää, että koko ajan "tehdään jotain". Aina ollaan liikkeellä. Ei ole niin väliä, mitä tehdään. Aikaa kaikelle on hyvin vähän. Onko esimerkki hyvästä vanhemmuudesta se, että lapsia kuljetetaan harrastuksesta toiseen. Millekään ei tunnu enää jäävän aikaa eikä voimiakaan. Edes lapselle, jonka pitäisi rentoutua harrastuksensa parissa...Kuinka moni lapsi haluaisikin vain "olla" äidin ja isin kanssa...
Ovatko vanhemmat joutuneet sivustaseuraajiksi omassa elämässään? Kuka täällä loppupeleissä oikein päättää, mikä on suotavaa ja mikä ei? Joutenoloa ei arvosta kukaan, se ei tuota mitään ja näyttää köyhältä. Pitäisikö meillä muuttaa arvostuksen kohteita?
Lasta ei saisi kahlehtia kuitenkaan. Lapset ja nuoret ovat varsin avoimia kaikelle uudelle ja mukavalle tässä heille niin ihmeellisessä hektisessä aikuisten maailmassa. Täällä on kuitenkin monia asioita, jotka vaarantavat heidän tasapainoisen kehityksensä. Näistä vaaroista meidän olisi viisaampina ja aikuisina kyettävä luotsaamaan lapsemme ja nuoremme pois. Eikä se olekaan vähäpätöinen asia.
Sosiaalisessa yhteisössä on aina omat sääntönsä kaikille. Hyvät vuorovaikutustaidot auttavat kiinni hyvään elämään. Olemme itse mallina lapsillemme elämänpolulla, monesssa kohdin.
Suomessa on määrällisesti paljon fyysistä ja psyykkistä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Siihen ei voida puuttua ikinä riittävästi. Hyvän yhdessäolon avaimiin kuuluu toisen kunnioittaminen, myös fyysinen kunnioitus. Tähän pitäisi oppia jo hyvin varhain. Luodaan pohja hyvälle käytökselle ja laaditaan säännöt, joista sitten on pidettävä myös kiinni.
Jos haluaa eläintenhoitajaksi, pitää koulua käydä useampi vuosi. "Vanhempien kouluja" Suomessa ei ole. Tarvitsisiko olla? Lasta voi kasvattaa jokainen niin kuin haluaa tai vaikka olla kasvattamatta. Lapsen kasvun tukeminen oikealla tavalla auttaa heitä ratkaisemaan myöhemmin elämässään vastaantulevia ongelmia. "Koodiluku" paranee kasvattamalla ja välittämällä. Vai ovatko ne sama asia? :)
Kasvattamalla paranee myös itsetunto ja itsetuntemus. Myös selviytyminen kriiseistä helpottuu, sillä niitä harvempi voi kokonaan elämässään välttää.
Näin joulun alla tulee aina mieleen nämä asiat kärjistettynä. Joulunpyhinä taas moni isä tai äiti juo lasten nähden itsensä humalaan. Monet lapset ja naiset kansoittavat turvakodit. Nyrkki heiluu ja kossua kaatuu kurkkuun.
Moni nainen ja lapsi pelkää jo etukäteen tulevaa.
Voi kunpa tämän kaiken saisi pyyhittyä tältä joululta pois ja ensi vuosi alkaisi lasten vuotena, joilloin ainoankaan lapsen ei tarvitsisi kärsiä mistään, vaan heillä jokaisella olisi oikeus olla lapsi.
Tulee John Lennonin ihana biisi mieleen: Imagine.
Siinä on "kaltaiseni" sanat. Olen uneksija, saat sanoa.
ELÄMÄNMYÖNTEISTÄ JOULUA TEILLE KAIKILLE YKSINHUOLTAJILLE JA TEIDÄN LAPSILLENNE!
Turvattomuuden tunne lisääntyy rikkinäisessä ja säännöttömässä tilassa vailla aikuiskontaktia. Lapsi tarvitsee ainakin yhden aikuissuhteen, johon hän voi aina luottaa. Varauksetta.
Mistä on kysymys silloin, kun lapset ja nuoret parveilevat viikonloppuisin pienessä tai isommassa "vaiheessa" huumediilerit kannoillaan? Kotiintuloajoista ei ole yleensä tietoakaan. Vanhemmille näyttää riittävän, että lapsi on kännykän päässä tavoitettavissa. Lapset ovat alkaneet määrätä vanhempiaan, pyörittää omaa elämäänsä sääntöjen ja rajojen puutteessa. Kun näin on, on tilanne liki kauheinta, lapsen kannalta. Sillä häntä ei ole luotu pärjäämään vielä yksin. Lapsen kasvua tukeva turvaverkko on tänä päivänä liian harvasilmäinen. Loputtomien säästöjen ja "juustohöyläleikkausten" vuoksi.
Tutkimukset osoittavat, että yhteistä aikaa perheessä on aina vain vähemmän. Jos perheessä ei ole aikaa viikottain edes yhteen ainoaan yhteiseen ateriaan, mistä on kysymys? Ei työviikkokaan voi laajassa mittakaavassa olla aina seitsenpäiväinen. Ja vieläpä molemmilla vanhemmilla! Onko sitten oman uran tekeminen tärkeämpää kuin jälkikasvun hyvinvoinnista huolehtiminen? Ymmärrämmekö me mitä kaikkea tarvitaan ihmiseksi tulemiselle? Näyttää, että emme.
Nyt on tärkeää, että koko ajan "tehdään jotain". Aina ollaan liikkeellä. Ei ole niin väliä, mitä tehdään. Aikaa kaikelle on hyvin vähän. Onko esimerkki hyvästä vanhemmuudesta se, että lapsia kuljetetaan harrastuksesta toiseen. Millekään ei tunnu enää jäävän aikaa eikä voimiakaan. Edes lapselle, jonka pitäisi rentoutua harrastuksensa parissa...Kuinka moni lapsi haluaisikin vain "olla" äidin ja isin kanssa...
Ovatko vanhemmat joutuneet sivustaseuraajiksi omassa elämässään? Kuka täällä loppupeleissä oikein päättää, mikä on suotavaa ja mikä ei? Joutenoloa ei arvosta kukaan, se ei tuota mitään ja näyttää köyhältä. Pitäisikö meillä muuttaa arvostuksen kohteita?
Lasta ei saisi kahlehtia kuitenkaan. Lapset ja nuoret ovat varsin avoimia kaikelle uudelle ja mukavalle tässä heille niin ihmeellisessä hektisessä aikuisten maailmassa. Täällä on kuitenkin monia asioita, jotka vaarantavat heidän tasapainoisen kehityksensä. Näistä vaaroista meidän olisi viisaampina ja aikuisina kyettävä luotsaamaan lapsemme ja nuoremme pois. Eikä se olekaan vähäpätöinen asia.
Sosiaalisessa yhteisössä on aina omat sääntönsä kaikille. Hyvät vuorovaikutustaidot auttavat kiinni hyvään elämään. Olemme itse mallina lapsillemme elämänpolulla, monesssa kohdin.
Suomessa on määrällisesti paljon fyysistä ja psyykkistä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Siihen ei voida puuttua ikinä riittävästi. Hyvän yhdessäolon avaimiin kuuluu toisen kunnioittaminen, myös fyysinen kunnioitus. Tähän pitäisi oppia jo hyvin varhain. Luodaan pohja hyvälle käytökselle ja laaditaan säännöt, joista sitten on pidettävä myös kiinni.
Jos haluaa eläintenhoitajaksi, pitää koulua käydä useampi vuosi. "Vanhempien kouluja" Suomessa ei ole. Tarvitsisiko olla? Lasta voi kasvattaa jokainen niin kuin haluaa tai vaikka olla kasvattamatta. Lapsen kasvun tukeminen oikealla tavalla auttaa heitä ratkaisemaan myöhemmin elämässään vastaantulevia ongelmia. "Koodiluku" paranee kasvattamalla ja välittämällä. Vai ovatko ne sama asia? :)
Kasvattamalla paranee myös itsetunto ja itsetuntemus. Myös selviytyminen kriiseistä helpottuu, sillä niitä harvempi voi kokonaan elämässään välttää.
Näin joulun alla tulee aina mieleen nämä asiat kärjistettynä. Joulunpyhinä taas moni isä tai äiti juo lasten nähden itsensä humalaan. Monet lapset ja naiset kansoittavat turvakodit. Nyrkki heiluu ja kossua kaatuu kurkkuun.
Moni nainen ja lapsi pelkää jo etukäteen tulevaa.
Voi kunpa tämän kaiken saisi pyyhittyä tältä joululta pois ja ensi vuosi alkaisi lasten vuotena, joilloin ainoankaan lapsen ei tarvitsisi kärsiä mistään, vaan heillä jokaisella olisi oikeus olla lapsi.
Tulee John Lennonin ihana biisi mieleen: Imagine.
Siinä on "kaltaiseni" sanat. Olen uneksija, saat sanoa.
ELÄMÄNMYÖNTEISTÄ JOULUA TEILLE KAIKILLE YKSINHUOLTAJILLE JA TEIDÄN LAPSILLENNE!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipa taas viisasta tekstiä joka antoi paljon ajateltavaa. Intoudun varmaan vastaamaan enemmänkin, kunhan työltäni kerkiän... Vanhemmuus taitaa tosiaan olla vähän hakoteillä ja syitä siihen voisi luetella hetipaikalla muutamia. Traagista asiassa on se, että lapsillamme on vain se yksi ja ainoa elämä, jonka lähtökohdat saatamme pilata omilla laiminlyönneillämme, harhaluuloillamme ja - anteeksi vaan - mukavuudenhalullamme. Eihän asiat tietenkään ihan näin yksinekertaisia ja suoraviivaisia ole, toki me kaikki varmasti yritämme parhaamme, mutta niihin koukeroihin palaan paremmalla ajalla...
Olet oikeassa, joulu vetää mietteliääksi!
Eeva
Vanhemmuus todellakin on hukassa!
Jokainen tuntee varmasti lähipiiristään
"erilaisia" kasvatusmenetelmiä,
joista yksi on nimenomaan tyyli olla
huolehtimatta liikaa.
Aivan varmasti lapsi kokee itsensä merkityksettömäksi.
Toinen kummallinen "uusi" asia tuntuu olevan
lapsen saama päätäntävalta perheessä.
Lapsi päättää, mitä ruokaa laitetaan,
mihin mennään ja milloin.
Vanhemmat perustelevat asiaa niin,
että näin lapsi kokee kuuluvansa perheeseen.
Olen jyrkästi eri mieltä.
Mielestäni näin lapsi oppii ottamaan
ohjat vanhemmiltaan.
Lapsi tottuu siihen, että asiat tehdään hänen haluamallaan tavalla.
Niin hän jatkaa itsenäistä linjaansa ohi
kotiasioiden ja pelkäänpä sen tuovan
vaikeuksia. Aina ei kaikki suju kuin haluaisi.
Tottakai lapsi tulee ottaa huomioon päätöksiä
tehtäessä, mutta niin, että hän on vain
osavaikuttaja, loppusana on vanhemmilla.
Tyttäreni ikätoverilla on "mukava" rahansaanti
keino. Hän on päässyt niskaotteeseen molemmista
vanhemmistaan. Isälle hän sanoo, että jos et anna
sitä rahaa, niin kerron äidille, että pelasit taas sata euroa pelikoneeseen.
Ja äidille, jos et anna rahaa, niin sanon sosiaaliviranomaisille, että meillä ei
saa ruokaa!
Tämä esimerkki on pahimmasta päästä, mutta totta.
Ainainen kiire on yksi syy, miksi vanhemmat
helposti antavat periksi lapsilleen.
Kun itsellä on huono omatunto,
se kuitataan antamalla rahaa. Ei aikaa.
Tämä on hyvin yleistä ja todella valitettavaa.
Maailma muuttuu, me ihmiset siinä mukana.
Mihin suuntaan milloinkin mennään,
on jokaisen itse harkittava.
Itseensä tulee myös uskoa ja luottaa,
sieltä se lähtee. :))