Viimeksi oli hiukan hiljaista Oulussa. Nyt on sellanen kutina, että on vielä hiljasempaa kun Kärppien peli on samaan aikaan.
Mutta Jumalan Rauhaa vain kaikille ex-vl -osallistujille.
ps. olen se Oulun kokouksessa ollut.
Mutta Jumalan Rauhaa vain kaikille ex-vl -osallistujille.
ps. olen se Oulun kokouksessa ollut.
Vastaukset 5
Vanhimmat
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/lansimaiset/85-vanhoillislestadiolaisuus
Rauhanyhdistysten harjoittama vallankäyttö
Lestadiolaisuus oli alkuaikoina ennen kaikkea kansanliike ja raittiusliike. Lestadiolaisuudesta kehittyi vähitellen eksklusiivinen eli poissulkeva herätysliike. Liike levisi voimakkaasti paitsi tavallisten kansamiesten ja -naisten , myös maallikkosaarnaajien välityksellä. Seurat olivat ja ovat yhä keskeinen toimintamuoto lestadiolaisuudessa. Etenkin vanhoillislestadiolaisuus toimii vielä nykyäänkin poissulkevasti. Tämän ovat saaneet kokea etenkin ne henkilöt, jotka ovat epäilleet liikkeen opetuksia. Rauhanyhdistysten johtokunnat ja heidän kannattajansa toimivat erimielisyyksissä tuomareina. Opetuksia kyseenalaistavaa henkilöä voidaan rangaista erottamalla liikkeestä kokonaan. Väärällä tavalla käyttäytyvä ja liikkeen opetuksia ymmärtävä ihminen voidaan myös "sitoa synteihin".
Sidottu henkilö on ollut eri mieltä tai ymmärtänyt liikkeen opetuksia väärin. Sitominen on hänelle voimassa niin kauan kuin hän tekee "parannuksen" kyseisestä synnistä. Etenkin kaikkein oikeaoppisimmin uskovat eivät pidä "sidottua" taivaskelpoisena. Mielestäni tämä on julma ja epäoikeudenmukainen rangaistus sosiaaliselle ihmiselle.
Vanhoillislaestadiolaisen liikkeen kehityksestä vastuussa on ollut Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK). Sen johtomiehet ovat määritelleet liikkeen suuntaviivat suhteessa muuhun yhteiskuntaaan. SRK toimii selvästi saarnamiesten keskusorganisaationa. Sen toiminta on hyvin järjestäytynyttä. Osoituksena tehokkaasta organisaatiosta voidaan pitää joka vuosi kesällä järjestettäviä SRK:n suviseuroja. Niihin kokoontuu jopa yli 70 000 sanankuulijaa.
Elämä yhteisöstä lähtemisen jälkeen
Liikkeen jättäneen näkökulmasta vanhoillislestadiolaisuus on vanhanaikainen, poissulkeva uskonnollinen yhteisö. Liikkeen jättämistä harkitseva tietää eroamisen tuovan epäluuloja rauhanyhdistyksen uskovaisten taholta. Häntä ei ehkä kohdella yhtä rakkaasti kuin ollessaan liikkeessä sisällä. Jos lähtevä aikoo keskustella eroamisesta, hän saa luultavasti vakiovastauksia. Eroava on "joutunut syntiin" tai hänen "sieluntila on väärä". Katuvat ja siten liikkeeseen palaavat otetaan mielihyvin takaisin.
"Luopujaa" kartellaan erityisesti niiden rauhanyhdistysten jäsenten toimesta, jotka haluavat säilyttää ulkoisesti hyveellisen julkisivun. Toisaalta liikkeen jättänyt henkilö saattaa itse hakeutua aktiivisesti ei-laestadiolaisten seuraan. Vahvasti rauhanyhdistyksen opetuksen mukaisesti uskovat ajattelevat vain liikkeeseen kuuluvien pelastuvan. Erityisesti liikkeen ulkopuolella oleva aikuinen ei voi pelastua, ellei hän tee "parannusta". Liikkeen jättänyt saattaa yhä ajatella rauhanyhdistysten uskovaisten olevan ainoa oikea joukko, jonka mukana voi pelastua.
Vanhoillislaestadiolaisen liikkeessä olin mukana kiinteästi tai vähemmän kiinteästi noin puolet elämästäni kolmekymppiseksi asti. Luopuminen liikkeen opetuksista on tapahtunut vähitellen. Liikkeestä ulkona olen ollut noin kaksi ja puoli vuotta. Alkuaikoina kun "eroprosessi " oli kesken sain helpotusta aatteellisen etsintääni luterilaisen kirkon jumalanpalveluksista. Tällä hetkellä ajattelen asioita maallisesti tai maallistuneesti. Monessa asiassa tunnen humanistisen ajattelutavan sopivan minulle. Lahkojen jäsenille ja lahkoista eronneille kuuluvat minun puolestani kaikki ihmisoikeudet.
Tule nyt tällä kerralla sinäkin mukaan, niin ei ole tarvis täällä salaisia haaveita paljastella...!
Mitä ovat ne mainitsemasi salaiset haaveet?
Minun mopo kulkee toiseen suuntaan tällä kertaa, valitettavasti.
missä ja milloin?