Sielun metsäni
varjoisten lehtojen
mailla
tavoitan säveltä
tuulen
Sillä on sielu
Sillä on siivet
uruissa kuusten
sen humisevan
kuulen
Vesilintujen kirkkaat
huilut
- sointuvat erämaan
sinfoniaan
Kelo nöyrästi nojaten
toiseen, vinguttaa
tuuliviuluaan
Maa on kaunis
Maa on pyhä
Se metsän kirkkoa
verhoaa
Vedet on päilyvät
vedet on syvät
taivaan holvikaaren ne
heijastaa
minä vain olen pieni
minä olen hento
keskellä Luojan
puutarhaa
Harjujen hongat
ylväsryhdein
korottaa Jumalan
kunniaa
(KORPIRUNOILIJAN SIELUN
SONAATTI tuulen jousille
ja metsän orkesterille, h-molli)
kirjoittanut kerppuli
12.6.2005
varjoisten lehtojen
mailla
tavoitan säveltä
tuulen
Sillä on sielu
Sillä on siivet
uruissa kuusten
sen humisevan
kuulen
Vesilintujen kirkkaat
huilut
- sointuvat erämaan
sinfoniaan
Kelo nöyrästi nojaten
toiseen, vinguttaa
tuuliviuluaan
Maa on kaunis
Maa on pyhä
Se metsän kirkkoa
verhoaa
Vedet on päilyvät
vedet on syvät
taivaan holvikaaren ne
heijastaa
minä vain olen pieni
minä olen hento
keskellä Luojan
puutarhaa
Harjujen hongat
ylväsryhdein
korottaa Jumalan
kunniaa
(KORPIRUNOILIJAN SIELUN
SONAATTI tuulen jousille
ja metsän orkesterille, h-molli)
kirjoittanut kerppuli
12.6.2005
Vastaukset 14
Vanhimmat
ja taipuu oikein nätisti riimeihin.
Voi kuulla honkien huminan ja vesilintujen
pärskeen. Toi mieleeni viimekesäisen
samoiluni metsässä ja metsälampien
välkkyvät silmät.
Mielekästä luettavaa Kerppuli.
Minäkin rakastan metsälampia, varsinkin valkohiekkaisia !
Kerppuli
mutta ajattelin vain sieluani, joka synkässä metsässä samoiltuaan kuoli keloksi pitkäksi aikaa, päässen lopulta Luojan puutarhaan.
Harras ja kaunis on runosi/laulusi.
Kiitos Kerppuli.
Joakiselle tulee runoista erilaisia mielleyhtymiä.
Kelotkin ovat kyllä mielestäni kauniita. Pidän erityisesti sellaisista hopeanhohtoisista keloista.
kerppuli
Kaunis ylistys, suoraan
korpirunoilijan sydämestä =)
Ainakin tämä lukija
tunnistaa tässä asioita
joista olla kanssasi täysin
samaa mieltä=))
Sinulle kiitos lukuhetkestä!
Niin ajattelinkin.
tv: -korpirunoilija-
Tummista kuusista lensi sineen kotka ja alhaalla astui metsänaukeasta esiin susiparvi, särpi laakeasta virrasta, piti jäykkänä vahtia ja ajeli pentujaan.
Sitten pujahti sileiden neulasten pehkosta kaurisparvi, joi ja palasi arkana metsän yöhön, jäi jäljelle vain yksi, joka odottaen kaislikossa loppuaan kaihtoi hiljaisesti joukkoa.
Täällä ei leikkuu ollut vielä milloinkaan kajonnut mehevään ruohoon, mutta maassa makasi runkoja, vahvojen käsivarsien jättäminä, sillä alhaalla aukeni kynnetty murros, missä turpeen synnyttämässä tuoksussa ja valkoisen auringon tulisessa hehkussa on ruokittu kohtaloa koko kansalle.
Metsän orkesterisi soitto ja nuotti kulkee sujuvasti eteenpäin kuin kaarna solisevassa purossa, sonaattisi kuullostaa ja tuntuu, sielussa asti ;)
tuntuu sielun pohjassa asti. Se tuntuu kovin todelliselta ja herättää mielikuvan koskemattomasta luonnon kauneudesta. Kaislikkoon jääneen, loppuaan odottavan kauriin kohtalo tuntuu minusta koskettavalta. Sinä osaat hyvin kirjoittaa !
kerppuli
Ei näin kauniita runoja saa kirjoittaa !
Murr... !
Kiitos murahtavasta kommentistasi !
Luonto on kaunis innoittaja.
Kerppuli
ja pieni Luojan luoma luonnon keskellä. Kauniisti yhdistetty samaan sinfoniaan.:)
että me ihmiset todella voisimme elää sopusoinnussa luonnon kanssa.
Kiitos kommentistasi !
Kerppuli
molleista minä en tiedä mitään, mutta sen tiedän,
että tämä sonaattisi on kaunis. Enemmän kuin kau-
nis, elävää luontokuvaa upein säkein.
Sinullekin kiitos lukunautinnosta.
että missä se Linda piilee. Mutta ainahan Sie muistat kiitellä toisten runoja.
Tämä on vanha runo, en tiedä, missä runot nykyään piilevät. Jossain tenttikirjapinoni takana kaiketi... Pitäis kysyä tuolta Jojolta, kuinka runolähteen voisin löytää uudelleen.
Kiitos Siulle Linda !
Kerppuli