Nimimerkistäki huomaa että oon siis aika nuori, 12-vuotias, kesällä 13.
Mulla on ollu viime vuoden keväästä asti päänsärkyä lähes joka päivä, jopa sellasta että oon pyörtyny/meinannu pyörtyä, enkä oo kyenny tekemää mitään. Huimausta on siis kans ollu tosi paljon. No nyt tän vuoden puolella on tullu kans näköhäiriöitä, eli yhtäkkiä oonki nähny tosi sumeesti. Tän takia mun näkö on tarkastettu, mut se oli erinomainen.
Ollaa käyty nyt äidin kans lääkärissä mun jatkuvan päänsäryn takia, viime kerralla äiti kerto sille lääkärille että mun mummolla oli ollu aivoverenvuoto viime talvena, mitä se lääkäri hämmästy tosi paljon ja kerto että mun pitää varmaan mennä niihin kokeisiin(mun päänsärkyyn liittyy myös sellane kova paine päässä). Äitiki puhu mulle kaikenlaista siitä, että ihan yhtä hyvin se aivoverenvuoto voi tulla mulleki ku mun 50-vuotiaalle mummollekki.
Nyt oon lukenu kaikenlaisia juttuja aivoverenvuodosta ja aivokasvaimista, ja mua pelottaa et mulla olis aivokasvain. Kävin tänää aamul verikokeissa, mist selviää sitte taas jotain joku päivä, mut ennen sitä: Osaisitteks te kertoo mitään? Oisko mahollista että mulla olis aivokasvain? Onks teillä ollu tälläsiä oireita ja ootteko käyny niist lääkärissä? Ja mitä ne on sitte sanonu? Tai jollain tutulla yms.
Kiitos :
Mulla on ollu viime vuoden keväästä asti päänsärkyä lähes joka päivä, jopa sellasta että oon pyörtyny/meinannu pyörtyä, enkä oo kyenny tekemää mitään. Huimausta on siis kans ollu tosi paljon. No nyt tän vuoden puolella on tullu kans näköhäiriöitä, eli yhtäkkiä oonki nähny tosi sumeesti. Tän takia mun näkö on tarkastettu, mut se oli erinomainen.
Ollaa käyty nyt äidin kans lääkärissä mun jatkuvan päänsäryn takia, viime kerralla äiti kerto sille lääkärille että mun mummolla oli ollu aivoverenvuoto viime talvena, mitä se lääkäri hämmästy tosi paljon ja kerto että mun pitää varmaan mennä niihin kokeisiin(mun päänsärkyyn liittyy myös sellane kova paine päässä). Äitiki puhu mulle kaikenlaista siitä, että ihan yhtä hyvin se aivoverenvuoto voi tulla mulleki ku mun 50-vuotiaalle mummollekki.
Nyt oon lukenu kaikenlaisia juttuja aivoverenvuodosta ja aivokasvaimista, ja mua pelottaa et mulla olis aivokasvain. Kävin tänää aamul verikokeissa, mist selviää sitte taas jotain joku päivä, mut ennen sitä: Osaisitteks te kertoo mitään? Oisko mahollista että mulla olis aivokasvain? Onks teillä ollu tälläsiä oireita ja ootteko käyny niist lääkärissä? Ja mitä ne on sitte sanonu? Tai jollain tutulla yms.
Kiitos :
Vastaukset 12
Vanhimmat
mielestäni kenenkään on turha lähteä tähän kommentoimaan mitään, kun olet lääkärissäkin äitisi kanssa käynyt ja erinäisiä kokeita otettu. Paras ratkaisu olisi puhua äitisi kanssa näistä asioista, esim mikä pelottaa jne. Ja jos tuntuu, että äidin kanssa ei pysty kaikesta puhumaan,niin kouluterveydenhoitaja on sellainen, jolle voi asioita puhua!
Elä hätäile, kyllä kaikki kääntyy vielä parhain päin. Ja varmasti lääkärit ovat ottaneet asioita huomioon.
Ainut asia, mikä itselle tulee mieleen, on sinun syömistottumukset, syötkö ihan normaalisti ja tarpeeksi?
yhtään mitään, mutta mielestäni sinun pitäisi päästä magneettikuvaukseen.
Sano äidillesi, että vaatii sitä.
magneettikuvaukseen ihan niin vaan pääse, on todella kallista lystiä...luultavasti siinä vaiheessa vasta, kun ei muuten saada vastauksia ja oireet jatkuu, tai sitten jos epäillään jotain vakavaa.
Eiköhän kyseessä ole kuitenkin murrosikää lähestyvän nuoren oireilu joka ei MRI:a kaipaa. Tuskin mitään aivokasvaimeen viittaavaa neurologista oiretta kuitenkaan.
aivoinfarkti voi aiheuttaa kahtena näkemisen, kuten teki minulle.
ollut aivokasvain, vuonna 2007 syksyllä, ja leikattu. Minulla oli samantapaisia oireita. Onko päänsärky jatkuvaa?, minulla oli vain aamuisin ja lisäksi pahoinvointia ja oksentelua, vain aamuisin. Auringon paiste ja lämpö sekä sauna; aiheutti huonovointisuutta.
Tietääkseni aivokasvain ei näy verikokeissa, ei ainakaan mulla näkynyt. Epäiltiin migreeniä.
Onko sulla ollut puutostunteita käsissä/jaloissa? Silmät väsyneet, tummat silmänaluset? Kömpelyyttä? mahd. epilepsian oireita/kohtauksia? tasapainovaikeutta? Hermosärkyä? Huono verenkierto (kädet tai jalat kylmät)? Yleistä liikkeiden hitautta?
Siin nyt joitain mahdollisa merkkejä...
Kannattaa mennä magneettiin tai muuhun kunnon tutkimukseen että asia varmasti selviäisi. Pelko (sairaudesta) voi myös lisätä oireita, vaikka ei mitään vakavaa oikeasti olisikaan. Tietääkseni i'issämme on harvinaista sairastua esim. aivokasvaimeen. Itse olen nyt 17 ja ensimmäiset oireeni taisivat alkaa jo 5:n lk. paikkeilla...?
Taitaa olla niin, että jos ei itse ole vastaavaa kokenut, on helppo lähteä antamaan kevyesti neuvoja ja leimata toisten neuvot turhiksi.
Tyttärelläni on syntymästä asti ollut päässä kysta, joka häiritsee aivonesteen kiertoa.
Kesti tosin kauan ennenkuin selvisi mikä siellä oikein on.
Kystia on varmasti monen muunkin päässä ilman, että koskaan aiheuttavat mitään vaikeuksia.
Kerron kuitenkin tärkeimmistä oireista.
Tyttärelleni oireet ilmaantuivat pikkuhiljaa lähes huomaamatta joskus neljännen ikävuoden jälkeen.
Osasimme kiinnittää niihin huomiota, vasta alaluokilla. Ensimmäinen huomioitsija oli opettaja, jolla itsellään oli CP-vammainen tytär.
Esim. korvien suhina, tasapainovaikeudet huimauksineen ja kaatuilemisineen, aamupäänsäryt ja lopulta kauheat yölliset päänsärky- ja oksennuskohtaukset puhekyvyn menetyksineen, kömpelyyttä, oikean jalan ja käden heikkoutta, puutumista ja kylmyyttä, sekä pituuskasvun nopeutumista jne.
Esim. pituuskasvun nopeutumiseen olisi pitänyt kiinnittää huomiota jo neuvolassa, mutta näin ei tapahtunut.
Päänsäryn vuoksi olimme käyneet lääkärillä, mutta sitä ei otettu vakavasti.
Koululääkärille menimme uudelleen heti opettajan huomion jälkeen, mutta kömpelyys pistettiin pituuskasvun tilille, vaikka olisi pitänyt tutkia mm. mistä nopeutunut pituuskasvu johtui.
Ihminen on sellainen, että ottaa huojentuneena vastaan mahdollisimman helpon ja yksinkertaisen diagnoosin.
Niin mekin sitten sinnittelimme eteenpäin, kunnes sairauskohtaukset ja muut oireet tulivat niin suuriksi, ettei enää voinut työntää päätä pensaaseen.
Kävimme yli kaksi vuotta Turussa etevänä pidetyn ja kuuluisan lastenneurologin vastaanotolla.
Aluksi hän ilman mitään kummempia tutkimuksia epäili epilepsiaa, johon ei kuitenkaan lääkitystä tarvittu.
Jonkin ajan kuluttua hänelle "selvisi", että kyse on itsestään parantuneesta hydrokefaluksesta.
Tytöllä oli 9:n keskiarvo todistuksessa, joten lääkärin mielestä hydrokefaluksen oli pakko olla parantunut.
Sitten lääkäri päätteli, että tytöllä onkin migreeni, koska päänsärkykohtaukset vaan pahenivat.
Ja migreenin vuoksi sitten juoksimme vastaanotolla n. pari vuotta, kunnes otin hädissäni kesken päivän TYKS:iin yhteyttä tähän lastenneurologiin.
En tosin tänäpäivänäkään voi käsittää, ettei pätevänä pidetyn neurologin mieleen tullut se, että hydrokefalus ei olisikaan parantunut.
Lopulta lääkäri otti mittanauhan ja totesi, että pään ympärys on kasvanut sentin vuoden mittaan, joten näin yksinkertainen asia oli ratkaiseva!!!
Silloin ei ollut vielä potilasvahinkolakia voimassa, mutta nykyään en epäröisi ottaa sinne yhteyttä.
Tyttö oli varmasti lähellä kuolemaa, kun tietokonetomografiassa selvisi, että paine päässä oli niin kova, että pääkallon saumat olivat auki.
Shunttileikkaus tehtiin välittömästi ja se pelasti hänen henkensä ja lopetti päänsärkykohtaukset, sekä helpotti jonkin verran tasapainovaikeuksia.
Silloin tietokonetomografia oli vielä melko uutta, mutta nykyisin magneettikuvaukset ovat jokapäiväisiä.
Meille on itsestään selvää, että jos epäilemme shuntissa jotain häikkää, menemme suoraan TYKS:in ensiapuun. Sitä kautta hän on aina päässyt kuvauksiin ja todellakin vielä 3 kertaa shuntin uusintaleikkaukseen.
Neljäs kerta oli kystan fenestratio, josta nyt on n. 7 vuotta.
Edellisvuonna hän kävi tämän viimeisen toimenpiteen suorittaneen todella etevän neurokirurgin yksityisvastaanotolla, joka määräsi hänet TYKS:iin magneettikuvaukseen. Se maksoi vain poliklinikkamaksun.
Tavallinen terveyskeskuslääkäri ei voi määrätä suoraan magneettikuvaukseen, mutta hän voi määrätä neurologian poliklinikalle tutkimuksiin. Sieltä kyllä pääsee magneettikuvaukseen, mikäli aihetta katsotaan olevan.
Ainakin siellä on useampia asiantuntijoita asiasta päättämässä.
Yksityiseltä neurologilta tai (neurokirurgilta tapauksesta riippuen) on myös mahdollista saada lähete neurologian poliklinikalle.
Eihän AP:n tapauksessa tarvitse olla aivokasvain kysymyksessä. Monet muutkin syyt voivat nostaa aivopainetta, jotka ovat edelläkuvattujen kaltaisia.
Jos saa kysyä,
niin miksiköhän joutunut shuntin korjausleikkauksiin?
Millainen shuntti on?
Mahdollisuus itse kokeilla sen toimimista?
Millaiset oireet tulleet jos/kun shuntissa vikaa?
Voiko shuntissa olla vikaa jos on koko ajan pientä flunssaa ja yskää?
Itselläni sama juttu, et aina pitää lähtee suoraan tyksiin js tulee jotain, miksei eka vois käydä tvallisella lääkärillä arvioimassa tilanne? Jos ei olekaan mitään vakavaa?
Minusta tuntuu et kaikki mun elämässä johtuu kasvaimesta tai shuntista, miksi ne lääkärit tutkii kaikkea niiden pohjalta!!! Olin pari viikkoa sitten tyks:ssä kun tullut vähän samantapaisia oireita kuin aiemmin. Tutkivat vain sen onko mahd. painetta päässä. Magneettiin ei pistetä enään kovin helposti, kun on ollut niin usein parin vuoden sisällä.
Ensimmäinen shunttileikkaus tehtiin 12-vuotiaana.
Sen jälkeen se on uusittu 3 kertaa ja viimeksi n. 7 v sitten tehtiin shuntin fenestraatio tähystysleikkauksella.
En oikein tiedä mitä tällainen leikkaus pitää sisällään, mutta arvelisin, että kysta yritettiin puhkaista tai ainakin avartaa aivonesteen kulkumahdollisuutta.
Magneettikuvauksessa edellisvuonna kuitenkin näkyi, että kysta on edelleenkin olemassa, mutta se ei ainakaan ole kasvanut.
Neurokirurgi ei myöskään osannut sanoa vieläkö shuntti on välttämätön. Sitä kun ei kannattanut ruveta tutkimaan, enkä usko, että sitä missään tapauksessa poistettaisiin.
Yleensähän niitä ei poisteta.
Viimeinen shuntinvaihto tehtiin v.-91, joten toivomme, että tähystysleikkaus olisi auttanut niin paljon, ettei uutta shunttioperaatiota enää tarvittaisi.
Shuntti uusittiin ainakin kerran, koska ei mennyt kiinni ja toisella kerralla shuntti meni pois paikaltaan.
Yhden kerran syytä en tiedä ja viimeinen shuntti jäikin paikalleen fenestraation yhteydessä. En ainakaan tiedä, että sitä olisi uusittu.
Mitään tulehdusta ei kuitenkaan koskaan ole ollut.
Shuntin toimimattomuus on ilmennyt niin, että on tullut tavallisia aivopaineen nousun aiheuttamia oireita.
Tosin oireet ovat voineet olla hyvinkin pieniä alussa, esim. kerran oli ensimmäinen oire hetken näköhäiriö.
Tyttären 17-vuotissyntymäpäivänä olimme juuri tulleet illalla kotiin vierailulta ja tytär oli ollut ihan kunnossa.
Yht'äkkiä puhe puuroutui, niin ettei siitä saanut selvää.
Lähdimme samantien TYKS:iin ja neurokirurgi totesi heti, ettei shuntti toimi ja leikkaus tehtiin kiireellisenä.
Me emme ole koskaan yrittäneet kokeilla shuntin toimintaa, koska emme siihen kuitenkaan luotettavasti pysty.
Tosiasiassa minä en luota muuta kuin neurokirurgin kokeiluun, en edes neurologin.
Onhan niitä kokeilijoita ollut, mutta mutta yhtä tyhjän kanssa. Yleensä eivät tiedä edes mistä kohtaa shunttia pitäisi hakea, saatikka kokeilla.
Edelleenkin kehoittaisin menemään suoraan TYKS:iin. Ei tavallinen terveyskeskuslääkäri tai muu yleislääkäri ole pätevä tilannetta arvioimaan.
Esim. v.-91, tyttären jalat rupesivat puutumaan. Muita oireita ei ollut, mutta koska samoja oireita oli ollut edellisenkin shuntinvaihdon yhteydessä, epäilymme heräsivät.
Koska oireet olivat niin "mitättömät", emme kuitenkaan oikein rohjenneet siinä vaiheessa mennä TYKS:iin.
Tytär pääsi terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, mutta eihän hänellä ollut tällaisesta tapauksesta minkäänlaista käsitystä.
Hän ei myöskään missään tapauksessa olisi osannut kokeilla shuntin toimivuutta.
Hän kuitenkin tiedusteli asiaa kaupunginsairaalan neurologilta, joka ei katsonut olevan aihetta antaa lähetettä TYKS:iin.
Ihmettelen kyllä suuresti, koska tytär kertoi, että edellinen shuntin toimintahäiriö oli alkanut samoilla oireilla.
No, kuten tavallista, oireet pahenivat ja lähdimme kiireellä TYKS:iin, jossa asia varmistui ja shunttileikkaus tehtiin kiireellisenä.
Ei tyttärelläni ainakaan ole shuntin toimintahäiriö koskaan ilmennyt flunssana ja yskänä.
Siitä huolimatta kaikenlaiset tulehdukset on syytä hoitaa mahdollisimman hyvin pois.
Esim. tyttäreni ottaa joka vuosi influenssarokotuksen ja saa sen ilmaiseksi.
Samoin hänellä on neurokirurgin todistus, että hän tarvitsee antibioottikuurin aina tuntia ennen sellaista hammasoperaatiota, missä voi tulla verta. Esim. hammaskivenpoisto.
En oikein ymmärrä miten sinulta tutkittiin sitä, onko painetta päässä, jos ei tehty magneettikuvausta?
Ilm. kuitenkin tutkittiin shuntin toimivuus.
Ole kuitenkin tarkkana ja jos oireet jatkuvat tai tulee lisää, niin uudestaanhan sinne TYKS:iin on mentävä, niin kurjaa kuin se onkin.
Tosiasia on, että leikattukin aivokasvain, varsinkin kun tarvitsee shuntin, vaikuttaa kyllä ihmisen elämään monin tavoin.
Sitä on kuitenkin tyttäreni sanoin pakko sietää, vaikkei tilannetta hyväksykään. Ja ajan mittaan kaikkeen jotenkin tottuu, kun ei kannata päätään seinäänkään hakata.
Kerron tähän lopuksi ehkä rohkaisevankin jutun asiaan suhtautumisesta.
Kun tyttäreni joutui 17-vuotiaana shunttileikkaukseen, hän kävi ensimmäistä vuotta iltalukiota.
Leikkaus tapahtui joskus huhtikuun alkupuolella ja kyllähän hän siitä aika nopeasti selvisi. Mutta meni siihen sen verran aikaa, että vaikka hän pää puolittain ajeltuna menikin vielä keväällä kouluun, niin hän jäi kuitenkin jonkin verran opinnoista jälkeen.
Päätimme, että hän tulee sitten aikanaan kirjoittamaan syksyllä, että saa rauhassa tervehtyä.
Niinpä, niin. Sitten tuli se kirjoitussyksy ja samana iltapäivänä, kun illalla piti olla ensimmäisenä englannin kuuntelu, että pääsee kirjoittamaan, tytär sai kiertohuimauskohtauksen.
Luulimme, että shuntissa on vikaa ja oli pakko lähteä TYKS:iin.
Aikamme siellä odottelimme ja tytär oli ihan pois itsestään sen vuoksi, ettei hän pääse taaskaan kirjoituksiin, jotka jo kerran olivat siirtyneet.
Paikalle oli kutsuttu neurologi, joka teki tutkimuksiaan ja tytär jankkasi meille, että hän lähtee siitä sairaalavuoteesta kouluun.
Kysyin neurologilta, olisiko se mitenkään mahdollista, jos me toisimme hänet takaisin.
Neurologi oli ihan hölmistyneen näköinen, eikä avustava hoitajakaan käsittänyt mistä oli kyse.
Silloin neurologi naama totisena selitti hoitajalle, että niin, niin hän lähtee kirjoittamaan ylioppilaaksi välillä.
Kaiken kurjuuden keskellä minulta tuppasi nauru, enkä koskaan elämässäni unohda neurologin ja hoitajan hölmistyneitä ilmeitä.
Tosiasiassa neurologi ei käsittänyt ollenkaan mistä oli kysymys.
Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että neurologi antoi meille luvan viedä tyttö kuunteluun ja tuoda sen jälkeen sisälle neurologian osastolle.
Kuuntelu meni vieläpä hyväksyttävästi läpi.
Sen jälkeen tyttö oli vuodeosastolla koko viikon ja me kuljetimme hänet neurologin luvalla aina iltaisin iltalukioon kokeisiin.
Sairaalahuoneessa oli paljon potilaita ja osa ruotsinkielisiä ja niinpä he juttelivat tytön kanssa päivisin ruotsia, kun tiesivät mitä oli meneillään.
Kaikki kannustivat häntä. Ainoastaan parin hoitajan naamalla näin hiukan happaman ilmeen. Luultavasti eivät käsittäneet tilannetta.
Tyttö kuitenkin selvisi kaikista kokeista, samoinkuin sitten yliopplaskirjoituksistakin.
Shuntissakaan ei sillä kertaa ollut vikaa. En tiedä oliko diagnoosi oikea, mutta papereissa lukee, että kyseessä oli epileptinen kohtaus.
Se ei ole kuitenkaan koskaan uusinut, eikä hänellä ole siihen myöskään mitään lääkitystä.
Ainoa lääkitys on hormonaalisista syistä, Terolut ja pieniannoksinen (melkein minimaalinen) Parlodel hyperprolaktinemiaan.
Sanon tämän sen vuoksi, että mikäli sinulle tulee jotain vastaavia vaivoja, niin pyydä tutkimaan prolaktiini.
Kesti nim. vuosia, ennenkuin tyttäreni kohdalla asia selvisi.
En tiedä onko olemassa erilaisia shuntteja, varmaan.
Minulla on siis korvan takana "patti" jota painamalla selviää osittain shuntin toimivuus, sitä ne lääkärit sitten painelevat, eivätkä myöskään kaikki aina tiedä missä se sijaitsee. Se on kuitenkin aika helppo havaita (itse sitä en tietenkään näe) kun kuulemma siinä ei kasva hiuksia ja ei tollasta pattia voi olla tuntematta, ja jos oikein tarkkaan kokeilee se "letkukin" tuntuu vähän.
Minulle pistettiin eka shuntti 2007 syksyllä, magneetista lähetettiin suoraan TYKSiin ja samana iltana laitettiin shuntti. Sen illan jälkeen en muista kuin joitain yksittäisiä tapahtumia 1,5 kuukauteen.Aivokasvain leikkaus tehtiin vissiin aika pian shuntin laiton jälkeen.
Nykyään näen kahtena, se jäi tuosta paineesta, mutta sitä ei kuitenkaan ollut ennen shuntin laittoa, eikä se todennäköisesti koskaan palaa normaaliksi. Sitten tuli tasapainovaikeudet, jouduin opettelemaan uudestaan kävelemään yms. (shuntinlaiton vai kasvaimenpoiston jälkeen, en tiedä) sain myös 3 epilepsia kohtausta, jonka takia en saanut katsoa esim. tv:tä, lääkitys lopetettiin viime syksynä.
Ehkä hyvä etten muista tuota sairaala aikaa, kun en melkein mitään voinut tehdä ja olin yksin huoneessa ja kotimatkaa n.2h ja 2 siskoa koton joten ei vanhemmat nyt aina voineet paikalla olla. Huomaan että joitain ns. pelkotiloja tuosta ajasta on jäänyt, mutta olen iloinen etten muista sitä aikaa!
Loput kasvaimesta leikattiin heti kesäloman alussa, ja syksyllä 2008 otettiin shuntti pois,vaikka sen oli aluksi tarkoitus jäädä, kun kasvaimen painamisesta suoneenhan se paine oli johtunut.
helmikuussa 2009 taas TYKSiin kun aloin oireilemaan, nesteen kierto ei palautunutkaan ennalleen joten shuntti piti laittaa takaisin mahdollisimman nopeasti, ja muutaman päivän päästä olinkin jo kotona uusi shuntti päässä ja onnellisesti TAAS puoliksi kaljuna.
pari viikkoa sitten kävimme taas TYKSissä tuntemusteni takia, asia ei selvinnyt, eikä lääkärit tiedä mistä mahd. johtuu, ehkä shuntti toimii liian nopeasti, tai jotain tollast ne vissiin aatteli. Olis ollut hyvä kun olisi voinut magneettiin mennä, vaik jännitänkin sitä viime kertaisen takia.
Sanotaan et pitäis mennä ajoissa lääkäriin, mut ei vissiin liian ajoissa? vai? Mä en luota noihin lääkäreihin, kun mul joka kerta tullut jotain jälkijuttui,(ja nytkin kun tuli sellanen olo et kuvittelin tuntemukseni kun yks lääkäri sanoi "Sun täytyy sitten vaan elää noiden tuntemuksies kanssa" jos se sanois niin uudestaan voisin vetää vaik lättyyn! mähän elin mun tuntemusteni kanssa monta vuotta ja sitten tulikin kiire!) musta tuntuu et tulee nytkin, eli että kaikki ei olisi nyt ihan kohalleen...
Minulla nuo paineoireet olleet ihan erilaisia, ei mitään puhevaikeuksia tai raajoen kokonaan puutumisia, mutta se vissiin riippuu vähän paikasta (minulla oli kasvain pikkuaivoissa, eli niskassa)
Sanoit että oireet olivat "mitättömät", minulla vielä ei viimeksi ollut kuin tasapainovaikeudet lisääntyneet ja kahtenanäkeminen paheni, aluksi sattui käsiin ja jalkoihin (eniten oikealle puolelle)tämä oli ilmeisesti jonkinlaista hermosärkyä, ajattelin et se olis liiasta rasituksesta (kun koulussa ensimmäinen navettaviikkoni), sitten miulle alkoi tulemaan hassuja olotiloja, joten käskin äidin ottamaan yhteyttä lääkäriin. Sitten olinkin jo seuraavana päivänä osastolla.
Nyt minulla oli tuota hermosärkyä muutaman päivän ja ilmoitettiin tyksiin ja seuraavana päivänä taas siellä, mutta vissiin liian aikaisin.
Toisaalta toivon et olis jotain, etten ole turhaan asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta en sairalaankaan halua!
Joka kerta olen sen itse arvannut ja tiennyt et jotain vialla, silloin ennen kasvaimen löytymistäkin puhuin kavereillei, et kuitenkin se on joku sellainen, melkein kuin se olisi jo diagnosoitu. Pelkään vain että jos olenkin oikeasti alkanut kuvittelemaan tuntemukseni kun niin paljon tapahtunut lyhyen ajan sisällä. Helpompaa olisi kun tulisi kunnon oireet! Vaikka en usko että sekään mukavaa olisi mutta ainakin ois varmempaa et jotain vial!
Siis minulla oli ihmeellistä yskää pitkän aikaa, mikä saatiin loppumaan sairaalassa. Eihän tää flunssa välttämät tähän kuulu kun koulus muutenkin monella nyt flunssaa, ajattelin vaan kun tälläst pient ollut jo jonkin aikaa...
Muuten nyt kun luin tuota viestiäsi muistin että minulla taisi olla myös puhevaikeuksia tuona muistamattomana aikana, eipä auta kun nää oireet tullut vasta jälkikäteen, "liian myöhään".
Mikähän mahtaa olla kiertohuimauskohtaus?
entä prolaktiini? millaiset oireet silloin?
Kaipa ne shuntit aikalailla samantapaisia ovat.
Toki me tiedämme missä shuntti korvan takana on ja letkukin tuntuu.
Tytär sanoo tuntevansa myös aivonesteen kulun. Ainakin toisinaan.
En kuitenkaan halua shunttia turhaan painella, kun tulee aina mieleen, että saattaa jotenkin sitä vahingoittaa.
Minulla on sellainenkin tunne alitajunnassani, että viimeinen vaihdettu shuntti vioittui, kun vieras kampaaja pesi tukkaa liian kovakouraisesti. Oireet nim. alkoivat ihan pian kampaamoreissun jälkeen.
Tai sitten se oli sattumaa, mutta epäilys jäi. Onhan shuntti kerran aikaisemmin mennyt pois paikaltaan.
Pääasia kuitenkin on, kuten sanoin, etten luota juurikaan muun kuin neurokirurgin painelemisiin.
Hehan laittavat niitä paikoilleen, joten ovat mahdollisimman hyviä asiantuntijoita.
Tosin kerran neurokirurgikaan ei ollut varma.
Tiedän kyllä, että ihmiset niitä itse kokeilevat, mutta me emme sitä tee.
Tyttäreni rupesi myös näkemään kahtena n, 1,5 kk viimeisen leikkauksen jälkeen.
Hänelle kuitenkin auttoi kertaheitolla, kun silmälääkäri määräsi prismalasit. Ne todella auttoivat välittömästi.
Tytär on sen jälkeen käynyt silmälääkärilla, joka totesi, ettei hän prismalaseja enää tarvitse. Koska ne kuitenkin tuntuivat hyviltä, hän otti uudetkin prismalasit.
Jos et ole kokeillut prismalaseja, niin kysy silmälääkäriltä, olisiko niistä sinun tapauksessasi apua.
Ehkä olisi parempi, jos googlaisit "kiertohuimauksen" ja "prolaktiinin". Saisit ainakin oikeaa tietoa.
Sen verran voin sanoa, että kun tyttäreni meni hakemaan postia laatikosta, niin yht'äkkiä kaikki alkoi mennä ympäri, ympäri. Hän pääsi kuitenkin kaatumatta sisälle, mutta pyörrytys ei loppunut pitkään aikaan. En enää muista kuinka pitkään.
Sairaalassa se ainakin oli jo ilm. suurinpiirtein loppunut, koska hän sinne kouluunkin änkesi.
Prolaktiini on aivolisäkkeen erittämä hormooni. Ilm. useimmiten liikatuotanto aiheutuukin aivolisäkkeen kasvaimesta, mutta tyttärelläni ei sellaista ole.
Kysta kaikkine operaatioineen ja aivokammioiden laajentumiset ym. ilm. aiheuttavat pientä ylituotantoa.
Tämän vuoksi kuukautiset eivät tule ilman pienen pientä, 1/4 todella pienestä, Parlodel-tabletista ja Terolutia (keltarauhashormoonia) joka toinen kuukausi 10 tablettia.
Siis kuukautiset tulevat näin ainoastaan joka toinen kuukausi.
Kerran vuodessa laboratoriokäynti ja nykyään lääkärille kerran vuodessa tai kerran kahdessa vuodessa, jolloin soittoaika lääkärille TYKS:iin.
Ihan vaan sivumennen kysyn, että miksi jännität magneettikuvausta?
Kyllä tässä jatkuvasti joutuu varpaillaan olemaan, vaikka tyttäreni on tietenkin jo aikuinen ja ikääkin on tullut.
Hän kuitenkin asuu yksin ja kaikenlaisia kaatuilemisia (yl.kompastumisia) on sattunut enemmän kuin tarpeeksi.
Siis eräitä kertoja on viety kaupungilta ambulanssilla sairaalaan, TYKS:iin tai kaupunginsairaalaan.
Hänellä on tasapaino niin huono ja oikeassa jalassa pieni heitto, joten kun sen kanssa kompastuu, niin se on sitten menoa.
Siinä on sitten uusittu silmälaseja ja menty päivystäville hammaslääkäreille, kiinnitetty hammas ja tehty juurihoito ym.
En tiedä mikä näistä lukuisista kerroista on ollut pahin, mutta ehkä se, kun hän vuosia sitten oli kavereiden kanssa retkellä Kuhankuonolla ja kompastui lyöden päänsä ja kasvonsa niin pahasti, että tuli aivoverenvuoto.
Emme muutamaan päivään edes tajunneet kuinka pahasti oli käynyt. Emme edes silloin, kun alkoi tulla päänsärkyä, ei mitenkään kovaa.
Menimme lopulta kuitenkin TYKS:iin ja magneettikuvassa näkyi aivoverenvuoto.
Onneksi se oli sen verran pieni, ettei tarvinnut leikata, vaan parani itsestään viikon sairaalassaololla.
Vaikka hän talvisin tietenkin käyttää liukuesteitä, niin kaatumisilta ei voi välttyä. Kerran murtui käsikin.
Joskus tuntuu kuitenkin, että lumettomat vuodenajat ovat vielä pahempia varsinkin täällä Turussa. Katukivet, kun törröttävät aina sopivasti jostakin kulmasta ja ovat suoranaisia ansoja ihmiselle, jonka tasapainonhallinta ei ole kunnossa.
Sanoit, että sinulla on n.parin tunnin kotimatka.
Tyttäreni on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että hänen asuntonsa on parin kadunvälin päässä TYKS:stä. Jos on kunnossa, niin voi mennä kävellen.
Toivon todella, että asiasi jotenkin selkiintyvät ja terveytesi rupeaisi kohentumaan.
hiuksia leikatessa, harjatessa, ja värjätessä että shuntille tapahtuisi jotain kun se on hieman koholla.
Pääni on muutenkin vielä hieman arka ja vältänkin kaikkea koskemista siihen ja kaatumisia yms. Minusta tuntuu että nyt esim. siskot ja muut tulee enemmän päähän taputteleen kuin aiemmin, olen tästä huomauttanut heillekin ja siskot itsekin sanoivat huomanneensa saman. Se on ihan hassu juttu!!! mistä lie johtuvan... Äiti,kaverit tai kukaan muukaan ei shunttiini koskisi tai edes kokeilisi, kun se tuntuu ihon alla, se on niiden mielestä tosi ällöö, ja varmaan onkin! mun mielestä se on kuitenkin ihan normaalia, itseäni kuitenkin ällöttää kun päätä kääntäessä kaulassa (joskus) tuntuu ja varmaan näkyykin tuo shuntti, ja toinen on irvistäminen (se tuntuu epämiellyttävältä).
(Tuli mieleen et mullahan oli oikean puolen kasvohalvaus, misä puheongelmakin silloin johtui...)
Joo, minullakin prismalasit, joita käytin aluksi, nykyään enään tarvittaessa koulussa( kalvolta kopioitaessa) mutta usein ne jää käyttämättä kun pystyn kuitenkin lukemaan yms. ihan normaalisti ja en siksi aina muista käyttää niitä. Olen jo tottunut ja hyväksynyt etten koskaan tule ns. normaaliksi.( en esim. oikealle)
Mutta prismasta täytyy osata katsoa oikein, tai minä ainakin näen silti kahtena niistä, ellen ns. tarkenna silmiäni oikein.
Aiemmin en siis ole jännittänyt magneettia, mutta viimeksi rintaani alkoi pistämään/polttamaan. Syy ei selvinnyt, paita vaihdettiin ym. muttei auttanut. Kuvaus tehtiin sitten loppuun. Kaikesssähläyksessä ja kuvauksessa meni noin 2 tuntia. Minlle tuli pieni punainen viiva vasemman puolen rinnan päälle muta epäilivät sitä ihottumaksi.Päivällä (kuvaus oli siis aamulla)kun meinasin huilata sama tunne palasi mennessäni selälle, kuten illalla nukkumaan mennessänikin. Asiasta kirjoitinkin jo aiemmin otsikolla magneetista.
Ei näin saisi sanoa, mutta toisaalta on kva kuulla että muillakin on samankaltaisia "ongelmia". Itse en kuitenkaan ole vielä onneksi pahasti kaatuillut. 1 kerta nousin lattialta kun istuin polvieni päällä ja sitten menetin tasapainoni ja kaaduin selälleni osittain pöydänkulma raapaisten. Jäi ihan mukava pitkä punainen viiva selkään ja oli se pari päivää kipeä. Eipä oikeastaan muuta ole käynyt. Mutta ei tässä sinänsä ole ollut paljon mahdollisuuksiakaan/aikaa.
Joo kyllähän tämä tästä. Totesinkin juuri että ei siinä mennyt kuin 1,5 vuotta että opein hyväksymään itseni ja lopetin oman kömpelyyteni haukkumisen. Jos tämä itsetuntokin tästä pikkuhiljaa kohentuisi...