Hyvä Holle

Hyvä Holle! Löit kaupunginjohtaja Vainionpään maahan 100 - 0. Tosi knock out.
Kaupunginjohtaja Vainionpää ja Matti Kämäräinen on nyt täysin nujerrettu.
Jarmo Törhönen voi palata johtamaan kenttäyhtiötä. Kentän laajennushanke on loppuunkäsitelty. Osakkeenomistajat kiittävät.
Hyvi tehty Holle. Jatka samaan malliin ja palauta Japa kenttäyhtiön johtoon.
101157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Bravo Holle. Kaupungin maksettaviksi tulleista korvauksista puolet kuuluu suoraan sinulle. Hoidit asian very clever. Huomisessa kokouksessa päätämme kaupungin maksettavaksi tulleen korvauksen käytöstä. Ehdottomasti puolet kuuluu sinulle. Lopulla voimme kunnostaa kenttää.

Äänestä
  • Taitaa tulla itku pitkästä ilosta. Luuletteko, että Vainionpää ja Lampinen suostuvat maksamaan mitään kaupungin rahoista. Kyllä kirstunsuu pysyy visusti kiinni. Turhaan intoilette ja jaatte saamattomia rahoja. Kyllä maksunsaaja taitaa olla kaupunki. Vainionpää ja Lampinen pitävät kyllä siitä huolta.
    Eipä rahaa ole tullut kodinhoidon tukeenkaan tai muihin tärkeisiin asioihin. Ei tule kyllä Golffillekkaan. Liisa Honkanen ei varmaankaan suostu antamaan rahaa golffille.

    Äänestä

  • Ilon pilaaja kirjoitti:

    Taitaa tulla itku pitkästä ilosta. Luuletteko, että Vainionpää ja Lampinen suostuvat maksamaan mitään kaupungin rahoista. Kyllä kirstunsuu pysyy visusti kiinni. Turhaan intoilette ja jaatte saamattomia rahoja. Kyllä maksunsaaja taitaa olla kaupunki. Vainionpää ja Lampinen pitävät kyllä siitä huolta.
    Eipä rahaa ole tullut kodinhoidon tukeenkaan tai muihin tärkeisiin asioihin. Ei tule kyllä Golffillekkaan. Liisa Honkanen ei varmaankaan suostu antamaan rahaa golffille.

    Karjalaisen nettisivuilla lukee, että Golf asiassa ei anneta tietoja julkisuuteen.
    TÄMÄ TARKOITTANEE SITÄ, ETTÄ KAUPUNGIN MAKSETTAVAKSI TULEVAT JÄTTIKORVAUKSET.
    Kyllä niistä osa kuuluu suoraan Hollelle.
    Hollea vastassa oli ollut Joensuulainen huippuasianajaja. Holle hoiti asian 100 - 0.

    Äänestä

  • on luettavissa kirjoitti:

    Kyllä Golffin ja Hollen pitäisi kaupungilta saamansa jättikorvaus lahjoittaa Nurmeksen lapsiperheille ja varsinkin yksinhuoltajille.
    Raha olisi tarpeen. Teillä kai on jo rahaa riittävästi.

    Äänestä

  • me äidit kirjoitti:

    Kyllä Golffin ja Hollen pitäisi kaupungilta saamansa jättikorvaus lahjoittaa Nurmeksen lapsiperheille ja varsinkin yksinhuoltajille.
    Raha olisi tarpeen. Teillä kai on jo rahaa riittävästi.

    Minkä takia lapsiperheitä ja erityisesti yksinhuoltajia pitäisi aina olla tukemassa ja suosimassa? Itsepähän olette itsenne liemeen järjestäneet joten maksakaa itse itsenne uloskin siitä. Ei pidä tehdä lapsia jos ei ole varaa elättää niitä!

    Äänestä

  • safmce eraiuio rökjc mndreupö kirjoitti:

    Onnittelut Hollelle. Kuka lienetkään. Saat kaupungilta kuulema jättikorvaukset. Emme vain ymmärrä mistä.
    Valittelut. Kuka siellä kaupungissa tekee niitä virheitä, että kaupunki joutuu maksamaan jättikorvaukset. Voivatko Vainionpää ja Lampinen
    yksin tehdä moiset päätökset. Eikö kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus käsittele ollenkaan tärkeitä asioita. Luulisi kaupunginvaltuustolla ja kaupunginhallituksella olevan valta valvoa Vainionpään ja Lampisen päätöksiä. Jos Vainionpää ja Lampinen ovat itse päättäneet, niin saisivat maksaa korvaukset omasta pussistaan.Kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen tulisi puuttua asiaan ja maksattaa korvaukset niillä jotka ovat vahingon aiheuttaneet. Emme maksa veroja turhia jättikorvauksia varten!

    Äänestä

  • Veronmaksajat 2 perheestä kirjoitti:

    Jehuu Holle ! Onnittelut! Kesällä taas hypätään veteen ja pelaillaan golffia kentälläsi

    Äänestä

  • safmce eraiuio rökjc mndreupö kirjoitti:

    Minkä takia lapsiperheitä ja erityisesti yksinhuoltajia pitäisi aina olla tukemassa ja suosimassa? Itsepähän olette itsenne liemeen järjestäneet joten maksakaa itse itsenne uloskin siitä. Ei pidä tehdä lapsia jos ei ole varaa elättää niitä!

    Harvoinpas törmää idioottimaisempaan vastaukseen/mielipiteeseen kuin safmce eraiuio rökjc mndreupö:n suoltmaan soopaan.

    Äänestä

Fantastista Holle. Puheenjohtajan mukaan voittosi kaupungista ei ollut vain 100 - 0, vaan
ainakin 1000 - 0. Tästä on hyvä jatkaa.
Eiköhän kaupunki saanut niin paljon neniinsä ettei enää koskaan hypi jäsentemme silmille.
Tunannet kiitokset Holle. Kesällä tavataan.

Äänestä

Loistava juttu. Pääsevät törsäilemään veronmaksajien rahoja ja vieläpä häpeilemättä. Ei taida Nurmeksessa olla niin montaa kaveria tämän jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

löit maahan kirjoitti:

Hyvä Holle! Löit kaupunginjohtaja Vainionpään maahan 100 - 0. Tosi knock out.
Kaupunginjohtaja Vainionpää ja Matti Kämäräinen on nyt täysin nujerrettu.
Jarmo Törhönen voi palata johtamaan kenttäyhtiötä. Kentän laajennushanke on loppuunkäsitelty. Osakkeenomistajat kiittävät.
Hyvi tehty Holle. Jatka samaan malliin ja palauta Japa kenttäyhtiön johtoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu