Antti Rokka taisteli Ehrnroothin johtamassa Tyrjän rykmentissä

ei aprillia

Antti Rokka ampui vahingossa suomalaisen omanpuolen sotilaan. Rokka oli inkeriläinen kansakoulun opettaja ennen loikkaustaan Suomen puolelle ja oli komennettu Otto Ville Kuusisen kansanarmeijan paraatijoukkoihin, joiden piti pitää voitonparaati Helsingissä. Viron antauduttua kesäkuun 15. päivänä 1940, Rokka oli rajanylittäjistä ja Viron miehittäjistä ensimmäisiä. Antti Rokka kuoli Ruotsissa v.1989.

56

6113

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taisteli++

      4/I/JR8:ssa.

      • Linnakin

        ja monet monet muutkin. Antti Rokka ei taistellut JR8:ssa.

      • Anonyymi00043

        Antti Rokka on satu hahmo

      • Anonyymi00044
        Linnakin kirjoitti:

        ja monet monet muutkin. Antti Rokka ei taistellut JR8:ssa.

        Väinö Linna palveli sodan aikana JR8:ssa kuin myös Viljam Pylkäs, jonka väinö Linna itse kertoi olleen kirjassa Tuntematon Sotilas esiintyneen Antti Rokan esikuva!

    • tarkennus.

      Kyseinen henkilö taisteli HeimoP 3:ssa eikä suikaan JR7:ssä.

      • josta siirtyi

        heimopataljoonaan.

      • Ei ollut koskaan!!
        josta siirtyi kirjoitti:

        heimopataljoonaan.

        Antti Rokka palveli HeimoP 3:ssa. Se oli jonkinaikaa alistettu JR 49:lle Vuosalmella. Siis eversti Wahlbäckille, ei Aatulle.

        HeimoP 3:a ei voitu sen epäluotettavuuden takia käyttää enempää rintamassa. Se siirrettiin Pohjois-Suomeen.

      • Anonyymi00045

        Sinun hahmosi saattoi palvella missä vain, mutta Väinö Linna palveli sodan aikana JR8:ssa kuin myös Viljam Pylkäs, jonka väinö Linna itse kertoi olleen kirjassa Tuntematon Sotilas esiintyneen Antti Rokan esikuva!

    • Pysyä totuudessa
      • Teiskossa

        Viljami Pylkäs ja Kaaro Nuorvala sepittivät omaa Rokka teostaan.

      • Juorulehtien juttuja

      • Nykypäivässä
        Juorulehtien juttuja kirjoitti:

        Kannata uskoa.

        http://www.apu.fi/ihmiset/article117432-1.html

        Vaikka tänäänhän on kyllä aprillipäivä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Kivelä

        Melko tuore juttu Rokan mysteeristä Netti-Nykypäivän kertomana.

        Eero Kivelä järjesti Antti Rokka -tapaamisen

        Nokian yhteiskoulun terävän oppilaani Juha Pärssisen juttu Eero Kivelän ja Väinö Linnan suhteista aiheutti ajatuksissani mahtavan heureka-elämyksen. Jo kolmessa alikersantti Antti Rokkaa koskevassa elämäkertakirjassani olen etsinyt vastausta, millä tavoin järjestettiin sotavankikarkuri-statuksella olleen alikersantti Antti Rokan ja aloittelevan kirjailijan Väinö Linnan ensimmäinen äärimmäisen salainen tapaaminen, nimenomaan tämä ensimmäinen.
        Nyt ovi on avautunut: se puuttuva kolmas pyörä ei voi olla kukaan muu kuin Mannerheim-ristin ritari Eero Kivelä.
        Sankaritaistelija Viljam Pylkästä on pidetty Rokka-ikonin ainoana esikuvana, mutta Rokka-kirjoissani olen tyrkyttänyt rinnalle myös inkeriläistä Antti Rokkaa. Hän antoi ikonille sotilasarvon, nimen, koon ja useita persoonallisuuden piirteitään.
        Uunituoreessa, 4.12.2007 julkistetussa kirjassani Nyt puhuu alikersantti Antti Rokka perehdyn erityisesti Linnan ja Rokan tapaamisiin Teiskossa, Tampereella ja kerran myös Ruotsissa. Tamperelaiset Linna -asiantuntijat tyrmäävät tapaamiset: ”puhdasta fantasiaa”, kirjoittaa professori Yrjö Varpio, ”täysin mahdotonta, tunsin Linnan jokaisen askeleen”, totesi kirjailija Jaakko Syrjä.
        Olen uuteen kirjaani löytänyt kontakteista useita uusia lähdetietoja Suomesta ja Ruotsista. Varmaankin proosallisin on lähisukulaiselta tullut tieto, että Ida Rokka pesi pyykkiä Kerttu Linnalle. Pyykkääminen Finlaysonin tehtaan ahtaassa asunnossa oli vaikeaa ja uransa alkuvaiheissa oleva kirjailija halusi auttaa ahtaalla olevaa aseveljeään.
        Heimopataljoona 3:n ryhmänjohtaja, inkeriläinen Antti Rokka ylennettiin alikersantiksi Äyräpäässä 4.7.1944, mutta jo 3.11.1944 hänet Neuvostoliiton vaatimuksesta julistettiin Raahessa sotavangiksi. Seuraavana päivänä hän heimotovereittensa tavoin hyppäsi vankijunasta, alkoi yli kuuden vuoden taistelu olemassaolosta. Varma niskalaukaus oli rajan takana odottamassa vankileirien tulkkia ja sotavankikarkuria.
        Antti Rokka asui perheensä kanssa neljä vuotta Teiskon Yli-Vattulassa, sukunimikin oli kirkonkirjoihin muuttunut Rantavuoreksi. Valmistellessani Alikersantti Antti Rokka -kirjaa haastattelin Oulunsuun yläasteen rehtoria Eila Koivistoa, Antin veljentytärtä. Kansliassaan rehtori räjäytti kirjallisuushistoriaan jäävän pommin: ”Antti-sedälle järjestettiin tapaaminen Väinö Linnan kanssa saunassa, ei Tampereella vaan Tampereen naapurissa Teiskossa”.
        Salainen saunatapaaminen järjestettiin Yli-Vattulan rantasaunassa Paarlahden rannalla. Juha Pärssisen jutun perusteella on nyt löytynyt se kolmas rengas, jota olen vuosikausia etsinyt.
        Antti Rantavuori avautui jo alkuvaiheissa Yli-Vattulan isännälle agronomi Arvo Penttilälle, joka asui perheineen talvet Tuomisen kivimuurissa lähellä tuomiokirkkoa. Samassa kivimuurissa asui myös kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari kenraali Aaro Pajari, joka pelasti Antin jo Teiskon ajan alkuviikkoina.
        Kenraali vieraili kesäisin Yli-Vattulassa. Naapurit hämmästelivät kerran, kun he näkivät Yli-Vattulan omenapuiden katveessa isännän, kenraali Pajarin ja – muonamies Antti Rantavuoren.
        ”Kolmen koplaan” ensitapaamisen järjestelijöiksi voidaan nyt luontevasti sijoittaa Finlaysonin sosiaalijohtaja Eero Kivelä, joka oli sodan jälkeisinä vuosina johdattelemassa tehtaan työmiestä Väinö Linnaa kirjailijatielle.
        RISTO HUSA
        kunnallisneuvos
        Nokia

        http://www.nykypaiva.fi/default.asp?sa=90877    

      • , Antti Rokka
        Juorulehtien juttuja kirjoitti:

        Kannata uskoa.

        http://www.apu.fi/ihmiset/article117432-1.html

        Vaikka tänäänhän on kyllä aprillipäivä.

        http://www.pilotkustannus.fi/etu.php?id=978-952-464-745-8&sivu=kirjat&ryhma=muistelmat

        Risto Husa

        Inkeriläinen heimosotilas Antti Rokka ylennettiin Äyräpään kuumimpana päivänä 4.7.1944 alikersantiksi, mutta hän saattoi kantaa alikersantin arvomerkkejä vain 4 kuukautta. Marraskuun 3. päivänä 1944 hänet julistettiin Raahessa sotavangiksi, mutta jo seuraavana päivänä hän monien heimotovereittensa tavoin hyppäsi sotavankijunasta omille teilleen. Alkoi yli kuusi vuotta kestänyt olemassaolon taistelu, sukunimikin muuttui virkatodistuksiin Rantavuoreksi.
        Heti Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ilmestyttyä (1954) alettiin innokkaasti etsiä esikuvaa tunnetuimmalle sankarille, alikersantti Antti Rokalle. Varsin pian Väinö Linna siirsi Rokan teot Viljam Pylkäkselle ja keskustelu esikuvasta vaimeni.
        Pylkäs ei kuitenkaan ollut ainoa. Risto Husa osoittaa, että kirjailija Väinö Linna ja heimosoturi Antti Rantavuori (Rokka) todella tapasivat, jopa useita kertoja: 1940-luvun lopulla Teiskossa ja Tampereella ja kerran, v. 1952 Ruotsissa. Heimosoturi luovutti tahtomattaan useita persoonallisuuden piirteitään Tuntemattoman Rokka-hahmolle.
        Väinö Linna ja Antti Rokka kuitenkin vaikenivat tyystin. Heimosoturi torjui jyrkästi kaikki samaistukset romaanisankarin tekoihin. Vasta vuosien kuluttua hän avautui lähimmilleen.
        Myös kirjailija vaikeni. Hän ei voinut paljastaa saaneensa vaikutteita sotavankikarkurilta. Väinö Linna ohjasi taitavasti kaikki Antti Rokan sankariteot Viljam Pylkäkselle.
        Risto Husa on myös siirtänyt teokseen Antti Rokan muistelmat aitoina, kuitenkin selkeästi erottuvin lisäyksin ja kommentein. Tuoreina kirjoitetut ja kerrotut muistelmat on voitu osoittaa luotettaviksi.

      • Rahikainenko

        On puhe Antti Rokasta ei Viljam Pylkäksestä,joka taas oli elokuvan Tuntematon sotilas esikuva elokuvan Antti Rokalle.Virtasiakin on suomessa muutamia miksei siis Rokkia.

      • Pylkäs ja Rokka
        Rahikainenko kirjoitti:

        On puhe Antti Rokasta ei Viljam Pylkäksestä,joka taas oli elokuvan Tuntematon sotilas esikuva elokuvan Antti Rokalle.Virtasiakin on suomessa muutamia miksei siis Rokkia.

        " On puhe Antti Rokasta ei Viljam Pylkäksestä,joka taas oli elokuvan Tuntematon sotilas esikuva elokuvan Antti Rokalle. "

        Linnan esikuvat Tuntemattoman Rokalle.

        http://www.pilotkustannus.fi/etu.php?id=978-952-464-745-8&sivu=kirjat&ryhma=muistelmat

        Risto Husa

        Inkeriläinen heimosotilas Antti Rokka ylennettiin Äyräpään kuumimpana päivänä 4.7.1944 alikersantiksi, mutta hän saattoi kantaa alikersantin arvomerkkejä vain 4 kuukautta. Marraskuun 3. päivänä 1944 hänet julistettiin Raahessa sotavangiksi, mutta jo seuraavana päivänä hän monien heimotovereittensa tavoin hyppäsi sotavankijunasta omille teilleen. Alkoi yli kuusi vuotta kestänyt olemassaolon taistelu, sukunimikin muuttui virkatodistuksiin Rantavuoreksi.
        Heti Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ilmestyttyä (1954) alettiin innokkaasti etsiä esikuvaa tunnetuimmalle sankarille, alikersantti Antti Rokalle. Varsin pian Väinö Linna siirsi Rokan teot Viljam Pylkäkselle ja keskustelu esikuvasta vaimeni.
        Pylkäs ei kuitenkaan ollut ainoa. Risto Husa osoittaa, että kirjailija Väinö Linna ja heimosoturi Antti Rantavuori (Rokka) todella tapasivat, jopa useita kertoja: 1940-luvun lopulla Teiskossa ja Tampereella ja kerran, v. 1952 Ruotsissa. Heimosoturi luovutti tahtomattaan useita persoonallisuuden piirteitään Tuntemattoman Rokka-hahmolle.
        Väinö Linna ja Antti Rokka kuitenkin vaikenivat tyystin. Heimosoturi torjui jyrkästi kaikki samaistukset romaanisankarin tekoihin. Vasta vuosien kuluttua hän avautui lähimmilleen.
        Myös kirjailija vaikeni. Hän ei voinut paljastaa saaneensa vaikutteita sotavankikarkurilta. Väinö Linna ohjasi taitavasti kaikki Antti Rokan sankariteot Viljam Pylkäkselle.
        Risto Husa on myös siirtänyt teokseen Antti Rokan muistelmat aitoina, kuitenkin selkeästi erottuvin lisäyksin ja kommentein. Tuoreina kirjoitetut ja kerrotut muistelmat on voitu osoittaa luotettaviksi.

    • almasty

      Alias Antero Rokka kuoli 2000 luvulla ei vuonna 1989.Ja hän oli Tilallinen kannakselta kuten Väinö Linna esitti ei kylläkään mikään pienviljelijä vaan päinvastoin.
      Offtopicina kysyn vieläkö Simo Häyhä on elossa ainakin kolme vuotta sitten luin hänen olleen hyvissä voimissa.
      Mutta palatakseni Ernrothin Ja Rokan väliseen suhteeseen.On esitetty teorioita että tuntemattoman everstiluutnantti Karjula olisi ollut Ernroth.
      Tästä on pidetty esimerkkinä sitä että Linna kuvaa hänen urakehityksensä samanlaisena kuin Ernrothin.Eli myös Karjulan kerrottiin ansioituneen Talvisodassa kapteenina ja ylenneen Ernrothin tavoin everstiluutnantiksi.
      Molemmilla miehillä oli myös selvä R-vika.

      • Rokka,.,.,

        " Alias Antero Rokka kuoli 2000 luvulla ei vuonna 1989. "

        Linnan Rokka ei ole kaikilta osin pelkästään Pylkäksestä kertova rooli hahmo. Linna tapasi myös inkeriläisen Antero Rokan useita kertoja, joka antoi myös tarinansa tuntemattoman myyttiselle "Antero Rokalle".

      • esikuva

        oli Carl Otto Lilius.

      • almasty
        esikuva kirjoitti:

        oli Carl Otto Lilius.

        Kiittää tiedosta.

    • ???

      Hoh, hoijaa. Ketjun tarinathan ovat lapsille. Löytyisiköhän täältä jotain aikuisillekin, jota nämä Rokka -jutut jo tietävät?

      • Todisteena

        "Ketjun tarinathan ovat lapsille"

        Lapsia etenkin täytyy valistaa...

        Arvostetun "pilarohvessori" Kari Suomalaisen pahin moka - myös hänen itsensä tunnustama - oli, kun hän piirsi piirrokseensa Runebergin patsaan ja sen alle tekstin, että "on kirjailijoita, jotka loivat ravasta ihanteita", ja Väinö Linnan kuvan, ja sen alle " ja kirjailijoita, jotka tekevät ihanteista rapaa".

        Tuon ROKKA – erään konekiväärimiehen sota -kirjan alussa on Väinö Linnan kirje Viljam Pylkkäälle ja siinä hän kertoo kiertelemättä että Pylkäs on Tuntemattoman sotilaan Rokan esikuva. Tuossa alla olevassa jutussa on oikaistu melkoisen rutkasti, koska ROKKA -kirjan esipuheessahan kerrotaan Nuorvalan stilisoineen Pylkkään haastattelunauhat. Samaten Aarne Haapakoski alias Outsider:in osuutta tuohon toiseen kirjaan, Kaikki eivät purnanneet, ei liene missään todistettu aukottomasti, on vain epäilty asian olleen näin.

        http://www.apu.fi/ihmiset/article117432-1.html

        >1955 teos ROKKA – erään konekiväärimiehen sota. Tekijäksi ilmoitettiin Viljam Pylkäs. Todellinen kirjoittaja oli dekkareita ja elokuvakäsikirjoituksia tehnyt, useita salanimiä käyttänyt Kaarlo Nuorvala.<

        >Antti Rokan tekijänimellä ratsasti myös teos Kaikki eivät purnanneet, tarinakokoelma jatkosodasta. Teoksen kirjoitti Aarne Haapakoski, Outsider, jonka luomuksia ovat mm. Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut.

      • 34re
        Todisteena kirjoitti:

        pidä paikkaansa "Antti Rokka kuoli Ruotsissa v.1989."
        Tiedän asian 100 varmasti!! alku tekstistä en tiedä taitaa olla paskaa sekin.

    • Soronov

      Alik Rokka istui vartiopaikallaaqn, tähyillen vihollisista. Metsänreunasta alkoikin kuulumaan molotusta kummallisella kielellä. "Siellä on nyt vihulainen", sanoi Rokka. Pian näkyikin hiipivä joukko, joka pyrki yllättämään suomalaiset kierolla sotaliikkeellä. Täytäppä niitä koopeen lippaita kiiruusti, -ne nimittäin tyhjentyvät pian kiivaaseen tahtiin.." sanoi Rokka.

      "Kun tuon ulkomaalaisvaltuutetun varjo sattuu tuon näreen kohdalle, hälle tulloopi noutaja. Niin mie oon häen kohalt päättäny..."

    • Rokka 123
      • Äänruutin Rokka

        Kukas on Pylkkäästä tällaista väittänytkään?

        " En usko ette Rokka (Viljam Pylkas) on koskaan ampunut omaa miestään ja hän taisteli jr 8:ssa. "

        Nyt onkin kysymyksessä Antti Rokka. Älä laita puuroja ja vellejäsi sikin sokin. Linnahan tosin sotki Pylkkään ja Rokan ja laittoi Rokkaa Pylkkääseen minkä ehti.
        Äly hoi! älä jätä.

      • Antti Rokka
        Äänruutin Rokka kirjoitti:

        Kukas on Pylkkäästä tällaista väittänytkään?

        " En usko ette Rokka (Viljam Pylkas) on koskaan ampunut omaa miestään ja hän taisteli jr 8:ssa. "

        Nyt onkin kysymyksessä Antti Rokka. Älä laita puuroja ja vellejäsi sikin sokin. Linnahan tosin sotki Pylkkään ja Rokan ja laittoi Rokkaa Pylkkääseen minkä ehti.
        Äly hoi! älä jätä.

        taisteli HeimoP 3:ssa Se oli Vuosalmella vähän aikaa alistettu JR 49:lle, mutta oli lähetettävä pois epäluotettaviuuden takia.
        Aatun JR 7:lle lle se ei ollut koskaan alistettu. Eli inkeriläinen Antti Rokka ei koskaan taistellut Aatun joukoissa.

      • Tarkistetaan hieman
        Antti Rokka kirjoitti:

        taisteli HeimoP 3:ssa Se oli Vuosalmella vähän aikaa alistettu JR 49:lle, mutta oli lähetettävä pois epäluotettaviuuden takia.
        Aatun JR 7:lle lle se ei ollut koskaan alistettu. Eli inkeriläinen Antti Rokka ei koskaan taistellut Aatun joukoissa.

        HeimoP 3 oli Siiranmäellä alistettuna Aatulle. Pataljoonan osuus taistelussa oli vähäinen. Se oli heikko ja epäluotettava joukko.

    • Rokka taisteli

      vain sodankarttelija-satusedän mielikuvituksessa.

      • Simppeli

        lähtee kesä lähtee talvi vaan ei lähde Väinö Linna.

    • fuhrher ikn pierce

      Taidat narrata.

    • Sotalukija

      Minulla on kaikki asiaa koskevat kirjat gyllyssä ja lueyyuna mutta toi clementia -vai mikä se nyt on- taitaa vaikuttaa joten otin uuvestaan luvun alle tuon Antti Rokan (Outsiderhaapakoski) "kaikki eivät purnanneet". Mielenkiintoista juttua sano
      Sotalukija

    • Anonyymi

      Olen niin vanha (pian 80), että muistan Linnan ja Pylkäksen yhteishaastattelun 50-luvulta kun Tuntematon sotilas oli julkaistu. Pylkäs ja Linna olivat sotakavereita ja Pylkäs on tosiaan kirjan Rokan esikuva kuten Linna itse sanoi haastattelussa.

      Siihen aikaan tiedettiin, että kirjan henkilöillä oli todellisia esikuvia ja spekulointi kävi vilkkaana siitä keitä he olivat. Esimerkkeinä varmoistas tunnistuksista Koskelan esikuva oli Einari Kokkonen ja Rahikaisen Kauko Rummukainen. Oli Hietasellakin esikuvansa ja niin myös Vanhasella. Kaipa se tuo Rokka on niin ikoninen korpisoturi ja keskeinen hahmo kirjassa, että hänen identiteetistään jaksetaan spekuloida edelleen vaikka se identiteetti on ollut tiedossa vuosikymmeniä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Minäkin muistan nuo Pylkäksen ja Linnan haastattelut. He olivat tosiaan sotakavereita.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Viljam_Pylkäs

        Joo, Pylkäs oli Rokan esikuva eikä kukaan muu. Pylkäs oli Linnan sotakaveri ja monet Pylkkääseen liittyvät tapahtumatkin oikeasti tapahtuivat kuten sekin, jossa Pylkäs ampui 83 vihollista konepistoolilla Pertjärvellä. Linna hieman pienensi tuota todettua lukua kun arveli lukijoiden pitävän sitä epäuskottavana. Se siis kuitenkin todettiin laskemalla kaatuneet viholliset.

        Varmaan tuo inkeriläinen heimosoturi oli ihan mies paikallaan sotahommissa, mutta romaanin Antti Rokkaan hänen ainut yhteytensä on vain nimi. Rokka on aivan tavanomainen nimi karjalaisilla varsinkin Kannaksella. Itsekin tunnen yhden Rokan ja hänen sukujuurensa ovat myös ovat siellä. Linna ei muuten edes käynyt Ruotsissa ennen Tuntemattoman sotilaan julkaisua .

    • Anonyymi00032

      Tuntematon sotilas on muuten yksi parhaista koskaan kirjoitetuista sotaromaaneista. Kirjallisuuden harrastajana niitäkin on tullut luettua varmaan kymmeniä. Kirja oli best seller Pohjoismaissa ja ruotsinkielisen Wikipedian mukaan myös mm Ranskassa. Sen sijaan kirjan englanninkielinen käännös on aivan ala-arvoinen. Siinä on käännös- ja asiavirheitä ja osia on jostain syystä ihan satunnaisesti jäänyt pois käännöksestä. Tästä taisi joku jo aiemmin mainitakin. Onkohan se käännetty venäjäksi?

      Ja kyllä se Pylkäs on Rokan esikuva. Minäkin olen pian kahdeksankymppinen ja hyvin muistan Linnan ja Pylkäksen yhteishaastattelun kirjan ilmestyttyä. Pylkäs ja Linnahan olivat sotakavereita. Muutamilla muillakin Tuntemattoman sotilaan hahmoilla on todellisia esikuvia. Einari Kokkonen oli esimerkiksi Koskelan esikuva. Kokkonenhan oli savolainen maanviljelijä mutta Linnan yhden kausunnon mukaan vähäpuheisena jopa hämäläisemmän oloinen kuin kuin itse hämäläiset. Ja mm Kauko Hannes Rummukainen (22. elokuuta 1921 Liperi – 7. syyskuuta 2008 Joensuu) oli Väinö Linnan rintamatoveri ja Tuntematon sotilas -romaanin Rahikaisen esikuva. Noilla oli kuitenikin ilmeisimmät esikuvat eli melkein yksi yhteen jopa tekojen suhteen.

      • Anonyymi00033

        Pylkäs Rokkana ja Rokka Rokkana. Useita esikuvia romaaniin Rokan tekemisiä .

        Antti Rokka asui perheensä kanssa neljä vuotta Teiskon Yli-Vattulassa, sukunimikin oli kirkonkirjoihin muuttunut Rantavuoreksi. Valmistellessani Alikersantti Antti Rokka -kirjaa haastattelin Oulunsuun yläasteen rehtoria Eila Koivistoa, Antin veljentytärtä. Kansliassaan rehtori räjäytti kirjallisuushistoriaan jäävän pommin: ”Antti-sedälle järjestettiin tapaaminen Väinö Linnan kanssa saunassa, ei Tampereella vaan Tampereen naapurissa Teiskossa”.

        Salainen saunatapaaminen järjestettiin Yli-Vattulan rantasaunassa Paarlahden rannalla. Juha Pärssisen jutun perusteella on nyt löytynyt se kolmas rengas, jota olen vuosikausia etsinyt.
        Antti Rantavuori avautui jo alkuvaiheissa Yli-Vattulan isännälle agronomi Arvo Penttilälle, joka asui perheineen talvet Tuomisen kivimuurissa lähellä tuomiokirkkoa. Samassa kivimuurissa asui myös kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari kenraali Aaro Pajari, joka pelasti Antin jo Teiskon ajan alkuviikkoina.
        Kenraali vieraili kesäisin Yli-Vattulassa. Naapurit hämmästelivät kerran, kun he näkivät Yli-Vattulan omenapuiden katveessa isännän, kenraali Pajarin ja – muonamies Antti Rantavuoren.

    • Anonyymi00034

      Viljam Pylkän sulkaisi oman kirjan nimellä ”Rokka” sotareissustaan ja keräilijä voi löytää sen yhä vielä hyvällä onnella antikvariaatissa!

      Muita esikuvia kirjan hahmolle ei ollut! Pylkäs sai Väinö Linnalta myös kirjeen, jossa tämä mainitsee juuri hänen olleen kirjan Rokan esikuva. Muita esikuvia ei ollut!

    • Anonyymi00035

      Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ikonisen Antti Rokan todellinen esikuva oli Viljam Pylkäs (1912–1999).

      Hän oli Linnan asetoveri, joka palveli samassa Jalkaväkirykmentti 8:ssa (JR 8) jatkosodan aikana. Miesten välillä oli selkeä yhteys, ja Linna on itsekin myöntänyt Rokan hahmon perustuvan hyvin pitkälti juuri Pylkkääseen.

      Keskeiset yhtäläisyydet Rokan ja Pylkkään välillä

      • Sotilaallinen taituruus: Pylkäs oli tunnettu poikkeuksellisesta kylmäpäisyydestään ja tarkkuudestaan konepistoolin kanssa.

      • Perttulinjoen taistelu: Kirjan kuuluisa kohtaus, jossa Rokka tuhoaa yksin suuren vihollisosaston, perustuu tositapahtumiin huhtikuulta 1942. Pylkäs pysäytti tuolloin yksin noin 80-miehisen neuvosto-osaston hyökkäyksen.

      • Siviilielämä: Rokan tavoin Pylkäs oli kotoisin Karjalankannakselta (Sakkolasta) ja oli ammatiltaan maanviljelijä. Hän menetti kotitilansa sodan seurauksena.

      • Asenne: Pylkäs tunnettiin kurittomuudestaan ja siitä, ettei hän kumarrellut herroja, mutta oli taistelutilanteissa täysin korvaamaton.

      Muutama eroavaisuus

      Vaikka Rokka on lähes Pylkkään kopio, Linna lisäsi hahmoon hieman kirjailijan vapautta. Esimerkiksi Rokan puhetapa on puhdasta Kannaksen murretta, jota Linna hioi tekstissä korostaakseen hahmon juurevuutta. Pylkäs itse suhtautui julkisuuteen vaatimattomasti, vaikka saikin myöhemmin elämässään paljon huomiota "oikeana Rokkana".

      "Tää on miun asiani, älä sie siihen puutu." – Antti Rokan asenne tiivistettynä.

      • Anonyymi00036

        • • ?Tekoälytön vastausko?

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        • • ?Tekoälytön vastausko?

        Kyllä varmasti! Ja kuten Tiltu tietää niin mitään tekoälyä ei ole olemassa vaan sen sijaan vastaukset laatii sysimusta vaskisti-hirviö!

        Siksi ne eivät koskaan miellytä Tiltua!

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Kyllä varmasti! Ja kuten Tiltu tietää niin mitään tekoälyä ei ole olemassa vaan sen sijaan vastaukset laatii sysimusta vaskisti-hirviö!

        Siksi ne eivät koskaan miellytä Tiltua!

        Hehehe pöhveII parka tyhmä kuin saapas😂

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Hehehe pöhveII parka tyhmä kuin saapas😂

        Joka osaa toki keskustella ilman jatkuvia nimittelyjä! Väittely edellyttää älyä ja sanavalmiutta! Vain tyhmä korvaa niiden puutteen vastapuolen haukkumisella!

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Joka osaa toki keskustella ilman jatkuvia nimittelyjä! Väittely edellyttää älyä ja sanavalmiutta! Vain tyhmä korvaa niiden puutteen vastapuolen haukkumisella!

        Hehehe no on se sitten ainakin pöhveIiä viisaampi... vaikka mikäpä ei olisi😂

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Hehehe no on se sitten ainakin pöhveIiä viisaampi... vaikka mikäpä ei olisi😂

        Tiltu-miekkosen ”taso” näkyy selkeästi tavassa ’keskustella’!

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Tiltu-miekkosen ”taso” näkyy selkeästi tavassa ’keskustella’!

        Miksi tekoälyyn ei pidä luottaa sokeasti (riskit):
        Hallusinaatiot: Tekoäly voi tuottaa vakuuttavan kuuloista, mutta täysin virheellistä tietoa.

        Eli aivan on niinkuin pöhveIikin🤪

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Miksi tekoälyyn ei pidä luottaa sokeasti (riskit):
        Hallusinaatiot: Tekoäly voi tuottaa vakuuttavan kuuloista, mutta täysin virheellistä tietoa.

        Eli aivan on niinkuin pöhveIikin🤪

        Kysymys Gustaf Mannerheimin seksuaalisuudesta on aihe, joka nousee säännöllisesti esiin historiallisiin keskusteluihin. Lyhyt vastaus on: Asialle ei ole löytynyt historiallisia todisteita, ja vallitsevan historiantutkimuksen mukaan hän oli heteroseksuaali.

        Tässä on tiivistetty katsaus siihen, miksi aiheesta keskustellaan ja mitä lähteet sanovat:

        Miksi kysymys nousee esiin?

        • Kulttuuriset tulkinnat: Nykyaikana historiallisia suurhenkilöitä tarkastellaan usein uusista näkökulmista. Mannerheimin huoliteltu pukeutuminen, sivistynyt käytös ja kiinnostus estetiikkaan on joissakin populaarikulttuurin tulkinnoissa (kuten vuoden 2012 Suomen Marsalkka -elokuvassa) yhdistetty koodatusti homoseksuaalisuuteen.

        • Poikkeuksellinen elämäntapa: Mannerheim eli suuren osan elämästään ilman vaimoa ja liikkui hienostuneissa miesvaltaisissa piireissä, mikä on ruokkinut spekulaatioita.

        Mitä historiantutkimus kertoo?

        • Suhteet naisiin: Mannerheim oli naimisissa Anastasia Arapovan kanssa, ja heillä oli kaksi tytärtä. Liiton päätyttyä hänellä oli useita pitkäaikaisia ja intohimoisia suhteita naisiin, kuten kreivitär Kitty Linderiin ja myöhemmin Gertrud Arco-Valleyyn. Hänen kirjeenvaihtonsa näiden naisten kanssa on selvästi romanttista.

        • Aikalaislähteet: Mannerheimin elämästä on säilynyt valtava määrä kirjeitä, päiväkirjoja ja muistelmia. Yhdestäkään luotettavasta lähteestä ei ole löytynyt viitteitä suhteista miehiin tai edes sen suuntaisesta kiinnostuksesta.

        • Asiantuntijoiden kanta: Tunnetut Mannerheim-elämäkerturit, kuten Stig Jägerskiöld tai Teemu Keskisarja, eivät ole löytäneet näyttöä homoseksuaalisuudesta.

        Yhteenveto: Vaikka Mannerheimin yksityiselämästä ja tyylistä on tehty modernia fiktiota ja spekulaatiota, historialliset faktat viittaavat siihen, että hän oli mieltymyksiltään heteroseksuaali.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Miksi tekoälyyn ei pidä luottaa sokeasti (riskit):
        Hallusinaatiot: Tekoäly voi tuottaa vakuuttavan kuuloista, mutta täysin virheellistä tietoa.

        Eli aivan on niinkuin pöhveIikin🤪

        Sutta ja sekundaa suoltaa myös venäläinen homppeli-trolli päätyönään!

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Sutta ja sekundaa suoltaa myös venäläinen homppeli-trolli päätyönään!

        Tyyppi tunnetaan nimellä pöhveIi.

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Kysymys Gustaf Mannerheimin seksuaalisuudesta on aihe, joka nousee säännöllisesti esiin historiallisiin keskusteluihin. Lyhyt vastaus on: Asialle ei ole löytynyt historiallisia todisteita, ja vallitsevan historiantutkimuksen mukaan hän oli heteroseksuaali.

        Tässä on tiivistetty katsaus siihen, miksi aiheesta keskustellaan ja mitä lähteet sanovat:

        Miksi kysymys nousee esiin?

        • Kulttuuriset tulkinnat: Nykyaikana historiallisia suurhenkilöitä tarkastellaan usein uusista näkökulmista. Mannerheimin huoliteltu pukeutuminen, sivistynyt käytös ja kiinnostus estetiikkaan on joissakin populaarikulttuurin tulkinnoissa (kuten vuoden 2012 Suomen Marsalkka -elokuvassa) yhdistetty koodatusti homoseksuaalisuuteen.

        • Poikkeuksellinen elämäntapa: Mannerheim eli suuren osan elämästään ilman vaimoa ja liikkui hienostuneissa miesvaltaisissa piireissä, mikä on ruokkinut spekulaatioita.

        Mitä historiantutkimus kertoo?

        • Suhteet naisiin: Mannerheim oli naimisissa Anastasia Arapovan kanssa, ja heillä oli kaksi tytärtä. Liiton päätyttyä hänellä oli useita pitkäaikaisia ja intohimoisia suhteita naisiin, kuten kreivitär Kitty Linderiin ja myöhemmin Gertrud Arco-Valleyyn. Hänen kirjeenvaihtonsa näiden naisten kanssa on selvästi romanttista.

        • Aikalaislähteet: Mannerheimin elämästä on säilynyt valtava määrä kirjeitä, päiväkirjoja ja muistelmia. Yhdestäkään luotettavasta lähteestä ei ole löytynyt viitteitä suhteista miehiin tai edes sen suuntaisesta kiinnostuksesta.

        • Asiantuntijoiden kanta: Tunnetut Mannerheim-elämäkerturit, kuten Stig Jägerskiöld tai Teemu Keskisarja, eivät ole löytäneet näyttöä homoseksuaalisuudesta.

        Yhteenveto: Vaikka Mannerheimin yksityiselämästä ja tyylistä on tehty modernia fiktiota ja spekulaatiota, historialliset faktat viittaavat siihen, että hän oli mieltymyksiltään heteroseksuaali.

        Tyyppi tunnetaan nimeltä TEKOÄLY!

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Tyyppi tunnetaan nimellä pöhveIi.

        Sutta ja sekundaa suoltaa myös venäläinen homppeli-trolli päätyönään!

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Sutta ja sekundaa suoltaa myös venäläinen homppeli-trolli päätyönään!

        Miekkonen tunnetaan nimellä pöhveIi.

    • Anonyymi00053

      Tämän keskustelun aloittaja oli nimimerkki Pussinperä.

    • Anonyymi00054

      Väinö Linnan romaanin ”Tuntematon sotilas” yksi keskeinen henkilö kirjassa on nimellä ”Antti Rokka”. Linna itse on vahvistanut, että kirjan henkilöhahmon esikuva on ollut JR8:ssa Linnan siellä tuntema Viljam Pylkäs, Karjalan Kannakselta kotoisin ollut pienviljelijä!

    • Anonyymi00056

      Aloittaja valehtelee. Antti rokka on oikea henkilö ja maanviljelijä kannakselta. Ei inkeriläinen. Oikea nimi oli Viljam pylkäs. Nämä on niitä vasemmistoväen omanpesän pilaamis touhuja.

      • Anonyymi00057

        Antti rokka ei ole oikea henkilö ja maanviljelijä kannakselta. Maanviljelijä Kannakselta oli Viljam Pylkäs, jota Linna osaksi käytti esikuvana Antti Rokan roolissa. Antti Rokka oli inkeriläinen soitilas Heimopatajoonassa joka oli alistettuna JR 7 Aatulle. En ole rys...än mielinen.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Antti rokka ei ole oikea henkilö ja maanviljelijä kannakselta. Maanviljelijä Kannakselta oli Viljam Pylkäs, jota Linna osaksi käytti esikuvana Antti Rokan roolissa. Antti Rokka oli inkeriläinen soitilas Heimopatajoonassa joka oli alistettuna JR 7 Aatulle. En ole rys...än mielinen.

        ” Antti Rokka oli inkeriläinen soitilas Heimopatajoonassa joka oli alistettuna JR 7 Aatulle. En ole rys...än mielinen.”

        Entä sitten? Hän ei kuitenkaan ollut romaanin Tuntematon sotilas kuvaaman kirjan hemkilöhahmon nimeltä ”Antti Rokka” esikuva vaan KLinna kertoi sen olleen nimeomaan JR8:ssa palvellut LViljam Pylkäs!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3343
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1517
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1369
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1004
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      64
      839
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      766
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      697
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      676
    Aihe