Eli kiinnostaisi kuulla mitä mieltä olette tietokone/konsoli yms. peleistä suhteessa kirjallisuuteen. Ovatko (voivatko olla) tietokonepelit mielestänne kirjallisuutta? Jos ovat niin missä mielessä? Jos eivät, niin miksi eivät?
Suunnittelen aiheesta gradua, joten siksi kiinnostaa tietää miten ihmiset tämän asian kokevat. En kuitenkaan tässä yritä kerätä mitään haastattelumatskua tms. itselleni, vaan lähinnä minua kiinnostaa se, että kenties saisin mahdollisista vastauksista/keskustelusta uusia ideoita ja "älynväläyksiä" oman ajattelun pohjaksi.
Suunnittelen aiheesta gradua, joten siksi kiinnostaa tietää miten ihmiset tämän asian kokevat. En kuitenkaan tässä yritä kerätä mitään haastattelumatskua tms. itselleni, vaan lähinnä minua kiinnostaa se, että kenties saisin mahdollisista vastauksista/keskustelusta uusia ideoita ja "älynväläyksiä" oman ajattelun pohjaksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En nyt tiedä olenko ymmärtänyt oikein, mutta antaa mennä. Miten tietokonepelit voisivat olla kirjallisuutta? Mielestäni ei mitenkään. Kyllä se oikea kirjallisuuden maailma avautuu kirjan avaamalla. Todelliset nautinnot syntyvät kirjaa lukemalla. Kun saa konkreettisen tuntuman kirjaan ja kun saa pidellä kirjaa kädessä ja uppoutua siihen. Se on nautintoa, jota en voisi koskaan kuvitella saavani tietokonepeleistä. Eihän niissä ole aina kunnollista tarinaa. Osassa peleistä vaan räiskitään ja tapetaan. Kunnon tarina tuntuu puuttuvan. Henkilöt ovat tietokonepeleissä jotenkin karkeita. Ei niistä saa sitä irti, mitä kirjojen hahmoista, jotka hiotaan mielessä.. syvässä sisimmässä. En usko, että koskaan peleistä todellakaan saisi mitään sellaista irti, mitä kirjoista. Pelit vaan pelataan läpi ja siirrytään seuraavaan. Kirjoista jää aina jotakin kunnolla mieleen. Oli kirja sitten huono tai hyvä. En tainnut ymmärtää kysymystä oikein.. noh. Toivottavasti vastauksestani oli jotakin hyötyä. Jos ei niin ainakin hupia.
Ihan hyvä vastaus. Olet kyllä minun mielestäni siinä ihan oikeassa että eivät suinkaan kaikki pelit tarjoa samalla tavalla tarinoita kuin kaunokirjalliset teokset ja totta on että usein peleissä on painopiste vain "toiminnassa" ja "tekemisessä", esim. siinä räiskimisessä. Useinhan tällaisissa peleissä on vain löyhä kehyskertomus (esim. alienet hyökkäsivät maahan ja nyt sinä suuri sankari sitten pelastat maailman tappamalle ne jne.), mutta itse pelaaminen ei suoranaisesti vie kertomusta mitenkään kauhean syvällisesti eteenpäin tai lisää siihen yhtikäs mitään.
Toisaalta mitä ajattelet esimerkiksi ns. seikkailupeleistä? Niissähän usein toimitaan nimenomaan jonkin tarinan puitteissa ja ratkotaan eteen tulevia ongelmia suhteellisen rauhallisessa tempossa? Tai entäpä tietokoneroolipeleistä, joissa ainakin jossakin määrin tapahtuu myös hahmon/hahmojen kehittymistä pelin edetessä ja joissa voi olla hyvinkin monimutkaisia juonenkäänteitä? Mitä ajattelet siitä, että pelimaailma ikään kuin aktiivesesti "vastaa" pelaajalle ja reagoi pelaajan toimintaan? (esim. joissakin seikkailu/roolipeleissä pelin juoni ja pelimaailman tapahtumat saattavat kehittyä sen mukaisesti miten pelaaja toimii).
Oikeastaan voisin kai vielä mainita, että osaltaan pohdintani tausta nousee siitä, että paljonhan tietokonepeleissä "kierrätetään" (populaari)kirjallisuudesta ja (populaari)elokuvasta tuttuja elementtejä ja kuvastoja. Eli siis tällainen suht. "pinnallinen" yhteys pelien ja kirjallisuuden välillä on siten helpohkosti hahmotettavissa.
Harrastatko itse muuten pelaamista?
Mietin todella tuota roolipeli juttua. Aika paha. Itse olen joskus katsellut kun joku on pelannut roolipelejä.. eikä kovinkaan sytyttänyt. Tuntui jotenkin hölmöltä. Niissä peleissä on kuitenkin lähes aina hyvän ja pahan taistelu.. selvästi hahmottaa, että kuka on paha ja kuka hyvä. Pitää selvittää tiet saavuttaakseen lopulta sen palkinnon tai esim. maailman pelastamisen. Hahmon mielen sisälle ei pääse läheskään yhtä hyvin kuin kirjassa, jonka mahdolliset aukkokohdat voi täyttää pohdiskelulla ja kirjaa tutkiskelemalla.
Hahmojen kehittyminen on yleensä fyysisten taitojen kehittymistä ei henkistä. Oppii esim. uusia taikoja tai taitoja taistella. Henkinen kehitys jää. Saa vain pintapuolisen kuvan. Onhan tietokonepelit kivaa ajanviettoa välillä, jos ei kirjoihin jaksa keskittyä, mutta kunnon kertomuksia ei mielestäni voi peleistä löytää. Täytyy kyllä myöntää, etten ole itse kovinkaan aktiivisesti pelannut roolipelejä. Joskus hieman kokeillut ja katsellut, mutta mieluummin "tuhlaan" rajoitettua aikaani kirjojen parissa kuin pelejä pelaten.
Onhan toisaalta joidenkin pelien, kuten roolipelien kertomuksen joku varmasti luonut ja nähnyt niihin vaivaa. En sitä väheksy. Mutta silti hieman vieroksun.
Fantasiakirjallisuuttahan ne vastaisivat monet roolipelit varmasti pitkälti. Tällainen käsitys minulle on syntynyt. Realismia on turha etsiä. Noh.. kuka sellaista peliä pelaisi? Täten haen nautintoni aidosti kirjoista.
Ennen pelasin hieman. Enää ei löydy paljoakaan kiinnostusta eikä kyllä aikaakaan. Kirjoihin kulutan vapaa-aikaani kun jaksan. Saan samalla nautinnon lisäksi sivistystä.
Kirjat on tehty paperista, niissä on sivuja jotka ovat toisesta laidasta kiinni selässä.
En ymmärrä miten CD romppu / levyke / pitkä pätkä koodia voi olla kirja. Paitti jos sille on talletettu joku kirja tekstiedostona.
Pelit eivät ole kirjoja, eivätkä kirjallisuutta, piste.
No joo, ei kysymyksesi nyt toki tyhmä ole.
Mutta siis kirjallisuuden määrittelyynhän ei riitä se että sanotaan sen olevan sitä mitä paperille painetuista kirjoista löytyy. Itse asiassa kirjallisuustieteessä ollaan jokseenkin edelleen kusessa sen kanssa miten oikein tarkkaan ottaen määritellään kirjallisuus. Ja siis jos KAUNOkirjallisuus nyt sitten määritellään vaikka niin että siinä on fiktiivisiä tarinoita, niin sitten pelit käy ko. määritteeseen ihan hyvin. Media (kirja/tietokonelevyke) sinänsä ei siis määritä kirjallisuutta (kuten itsekin huomasit, kun mainitsit että kirjan voi tallettaa levykkeelle) ja siis sisältöä, vaikka toki vaikuttaakin lopputulokseen. Siis muoto/sisältö toki kulkevat jossakin määrin käsikädessä. Kirjallisuutta on yritetty määrittä myös kirjallisuudessa käytetyn kielen kautta, mutta siinäkin on vastassa omat ongelmansa.
Nykyään kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksessa puhutaan usein 'teksteistä'. Tekstillä tarkoitetaan aika laveasti mitä tahansa merkki/merkityskokonaisuutta jota voi tulkita ja joka toimii tietyn koodin puitteissa. Eli siten vaikkapa elokuvia voi tutkia (media)'teksteinä'. Ja siis näin ollen tietokonepelitkin ovat tekstejä, siis merkityskokonaisuuksia. Tämä kaikki taas juontaa semiotiikasta, joka on siis tieteenala joka tutkii merkkejä ja merkityksiä, merkityksen syntyä, merkkikokonaisuuksia jne. mahdollisimman laveasti ymmärrettynä.
(Minä opiskelen itse pääaineena englannin kieltä ja kirjallisuutta, joten terminologia saattaa tässä mennä hitusen väärin. Kutakuinkin noin termit kuitenkin menevät jos ne kääntää suoraan englannista suomeen.)
Kun osaat englannin kielen hyvin, kannattaa kaivaa netistä ikivanha Zork-tekstiseikkalusarja. Sitä on tietääkseni pidetty kirjallisessa mielessä melko laadukkaana.
Ei kannata unohtaa Douglas Adamsin The Hitchhiker's Guide To The Galaxy:n tekstiseikkailuversiota. Vanhat tekstiseikkalut ovat ns. abandonwarea, jotka ovat ikänsä takia vapaasti saatavilla netistä (ja enemmän tai vähemmän laillisesti).
Tuon Zork sarjan itse asiassa tunnenkin. Sen sijaan sitä en tainnut tietääkään että Hitchhiker on tekstipelinä :)
Tuossa toissa iltana juuri netistä kopsailin vanhoja pelejä. Täytyy tarkastaa myös nuo. Kiitos kun muistutit niistä :)
Aikanaan oli olemassa "adventure"-niminen pelilajike, joka toimi pelkästään tekstin varassa (still-kuvia saattoi olla, mutta oikeaoppisimmassa muodossa ei niitäkään, toimintaa ei koskaan). Peleissä edettiin tekstikomentoja antamalla, ja miljööt, tapahtumat ja keskustelut kuvattiin tekstikatkelmin. Tätä voitaisiin mielestäni pitää kirjallisuuteena, eräänlaisena interaktiivisena romaanina.
Adventurepelejä ei kaupallisesti ole tuotettu suunnilleen 20:n vuoteen, eikä edes sen lightimpaa muotoa, arcade-adventurea enää käytännössä tehdä. Nykyisten pelien tulkitsemista kirjallisuutena en suoraan sanoen ihan ymmärrä. Eivät ne vaikuttaisi olevan sen enempää kirjallisuutta kuin joku TV-ohjelma tms.
Siinä on sitten se pointti että onko kirjallisuus sidottu vain yksinomaan kirjoitettuun kieleen. Ovathan esim. kuvitetut satukirjat kirjallisuutta. Tai toisaalta on olemassa sarjakuvanovelleja, jopa sarjakuvaromaaneja, joita voidaan pitää kirjallisuuden alalajeina.
Jos taas mennään määrittelemään kirjallisuutta lukijoiden mielipiteiden mukaan, ollaan äkkiä hakoteillä. Tosin, myönnettäköön, harva varmaankaan tietokonepelejä kirjallisuudeksi ainakaan heti väittäisi.
Onhan se toki totta, että tietokonelaitteistojen kehittymisen myötä painopiste on siirtynyt hyvin paljon grafiikan puoleen, niin ettei tekstiä enää peleissä hirveästi tarvitse eikä käytetä. Usein peleissä on kuitenkin aina jonkinlainen tarina, vähintää jonkinlainen 'kehyskertomus' (jopa niissä räiskintäpeleissä), mutta myös ihan niin että tarina kehittyy ja muotoutuu itse peliä pelatessa ja pelaajan toiminnan mukaan. Tässä on se mielenkiintoinen puolensa, että tietokonepeleissä toteutuu ainakin jossakin määrin ajatus siitä, että pelaaja (lukija) on aktiivisessa roolissa määrittämässä pelin (tekstin) merkitystä ja tarinan etenemistä. Tottahan toki peleissä on aina rajoitteet, eli tarina voi edetä vain tietyillä ennaltamäärätyillä tavoilla. Tosin tietokonepeleihin liittyvä alakulttuuri tarjoaa tähänkin mielenkiintoisen lisänsä: pelejä muunnellaan aktiivisesti. (samantyyppistä toimintaa tosin tapahtuu kaunokirjallisuuden, populaarikirjallisuuden ja elokuvienkin puitteissa).
Toki mitään yksiselitteisen suoraa yhtäläisyyttä ei pelien ja kirjallisuuden välille voi vetää. Ja toki tuo visuaalisuuden painottaminen ohjaa ennemmin juuri elokuvien ja tv:n kuin suoraan kirjallisuuden puoleen. Taustalla on kuitenkin aina se tarinankerronnan funktio, joten siinä mielessä pelit kuten tv-ohjelmatkin voidaan yhdistää kirjallisuuteen ja kirjallisuus puolestaan tietysti itsessään ammoisina aikoina harjoitettuun suulliseen kerrontaperinteeseen.
No joo, voi asiaa noinkin ajatella. Toimintapainotteisuus ei kyllä kovin hyvin tuntuisi puoltavan pelin tulkitsemista kirjallisuutena, koska se estää rauhallista paneutumista pelin tarinaan yms.
Hyvistä pelitarinoista tulee muuten ennen muuta mieleen Lucas Artsin 80-luvun lopun ja 90-luvun alun "point'n'click"-pelit, kuten Monkey Island I&II, Day of the Tentacle, ja erityisesti teknisesti nykypäivänä melko antiikkinen Zak McKraken, miksei vielä sitäkin vanhempi Maniac Mansionkin. Näissä oli erittäin taitavasti punotut juonet, ja paljon fiksua ironiaa sekä mielikuvitusta. Harmi, ettei tällaisia rauhallisen tempon pelejä enää tehdä, vaan toiminta on nykyisin pelissä kuin pelissä se määrävin elementti.
Lucas Arts'n pelit ovat minullekin tuttuja, niitä on aikanaan tullut pelattua paljon. Myös Sierralla oli useita hyviä seikkailupelejä. Näitä vähemmän enää näkee.
Eivät ehkä ihan varsinaisesta "kirjallisuudesta" käy, mutta tekstejä ja tarinoitahan niissä on siinä missä leffoissa ja kirjoissakin. Esim. Half-Lifessa mielestäni on aika metka taustatarina, josta ei pelin edetessä paljasteta kaikkea, vaan jätetään paljonkin auki, pelaajan oman mielikuvituksen varaan. Tosi hyvin luotu maailma. Siitä saisi ihan kohtalaisen sci-fi-trillerin aikaiseksi... Löytyisi vaan hyvä käsikirjoittaja kääntämään se elokuvaksi...