Millaisille asioille

voi herkistyä?

Hävettää myöntää kuinka paljon pelottaa mennä nukkumaan.
Joskus näen ihania unia. Päiväunet ovat kivoja, kun on valoisaa. Nukkuminen on aina ollut rauhoittavaa.
Nyt vaan ahdistaa, kun ilta tulee ja pitää mennä nukkumaan. Ahdistaa kun tv:stä loppuu ohjelmat, joita voi pitää päällä ja se on suljettava.
Olen nähnyt viime aikoina unta naisesta, joka tapetaan.
Yhdellä kurssilla oli piirrustustehtävä, piti piirtää jotain kaunista. Jostain syystä se vaan meni pilalle, siitä ei tullut yhtään kaunis, vaan groteski. Juuri äsken huomasin, että se on se nainen kuolleena. Juuri sellaisena kun näin unessa. Se piirrettiin mallista, en tajunnut sitä.
Jokailta on tuskanhiki, kun pitää mennä nukkumaan. Odotan vain, että aurinko nousee.
Tunnen tarvetta mennä sinne paikalle minkä näin unessa. Se on oikeasti olemassa.

Kunpa ei tarvisi nukkua yksin. Tällaisina hetkinä se on todella vaikeaa.
Tuli se tuskanhiki jo tämän ajattelemisesta :(

20

939

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tunteitasi

      ja ajatuksiasi. Ne on vaan käytävä läpi.
      Itselläkin menee huonosti juuri nyt, mutta en anna vaikeuksien viedä mua mennessään. Otan itseni haltuun. Ei oo muuta tietä. Tee säkin niin.

    • rukoilla,

      se auttaa minua kun on turvaton olo. Itsellä on pelkoja myös-

      • kommenteille.

        Tuo on hyvä neuvo. Sen voi soveltaa itselleen sopivaksi. Tiedän, että hyvä maailmassa on pahaa voimakkaampi. Ajattelen usein sitä. Ja kaikkia voimakkaita hyviä asioita kuten rakkautta.


      • ajatukset alkaa
        kommenteille. kirjoitti:

        Tuo on hyvä neuvo. Sen voi soveltaa itselleen sopivaksi. Tiedän, että hyvä maailmassa on pahaa voimakkaampi. Ajattelen usein sitä. Ja kaikkia voimakkaita hyviä asioita kuten rakkautta.

        vyöryä mieleen, ajattele niitä kauniita ja turvallisia. taistele niitä ikäviä vastaan äläkä anna valtaa. en tiedä uskotko Jumalaan mutta minä uskon sillä olen turvan löydänyt ainoastaan Hänen kauttaan. Olen sen kokenut niin mahtavana, ettei paluuta aiempaan enää olisi ja päässyt monesta ahdistuksesta voittoon. En todellakaan yritä käännyttää tai mitään, kerroin vain omaa kokemustani, sillä tiedän mitä nuo pelot ovat ja toivon todellakin että myös sinä pääsisit niistä eroon. Ainahan voit kokeilla, et menetä mitään:) Jaksamisia ja turvallisia öitä:)


      • En usko
        ajatukset alkaa kirjoitti:

        vyöryä mieleen, ajattele niitä kauniita ja turvallisia. taistele niitä ikäviä vastaan äläkä anna valtaa. en tiedä uskotko Jumalaan mutta minä uskon sillä olen turvan löydänyt ainoastaan Hänen kauttaan. Olen sen kokenut niin mahtavana, ettei paluuta aiempaan enää olisi ja päässyt monesta ahdistuksesta voittoon. En todellakaan yritä käännyttää tai mitään, kerroin vain omaa kokemustani, sillä tiedän mitä nuo pelot ovat ja toivon todellakin että myös sinä pääsisit niistä eroon. Ainahan voit kokeilla, et menetä mitään:) Jaksamisia ja turvallisia öitä:)

        Jumalaan, mutta uskon johonkin määrittelemättömään korkeaan voimaan, joka on hyvä. Olet oikeassa, että usko on tärkeä positiivinen asia noissa asioissa. Auttaa varmasti juuri tuolla tavalla kun kuvailit. Olen itsekin huomannut sen, että kun uskon siihen hyvään voimaan, niin se kantaa paljon. Ehkä horjuu joskus vähän sen vuoksi ettei tarkalleen osaa sanoa mihin uskoo :)
        Olen joskus muinoin eronnut kirkosta, koska en pidä siitä instituutiona. Mutta uskon suojelusenkeleihin ja sellaiseen :) Turvaa luovia ajatuksia muuten nekin.

        Ehkä pitäisi omassa päässäni yrittää tarkentaa sitä mihin uskon. Siten varmaan se vaikuttaisi elämäänkin enemmän positiivisesti. Olet varmasti oikeassa, kiitos kun kirjoitit tuon :)

        Onneksi on kauniita ja turvallisia ajatuksia, jotka ovat niin vahvoja, että ne aika hyvin pystyy pyyhkimään niitä ikäviä päästä. Kun minulla on niiden ikävien kanssa se ongelma, että kun ne tulee, en pääse niistä eroon. Ei tarvi edes nukkua, vaan kun laitan silmät kiinni, näen ne.
        Mutta keskityn kauniisiin ajatuksiin :)
        Eilen kyllä menin siskon luo yöksi, mutta ei se hirveästi auttanut, kun ei antanut nukkua samassa sängyssä kanssaan, täytyi nukkua mörköjen kanssa lattialla :)
        Ehkä keskityn nyt noihin ajatuksiin :)


      • en kuulu
        En usko kirjoitti:

        Jumalaan, mutta uskon johonkin määrittelemättömään korkeaan voimaan, joka on hyvä. Olet oikeassa, että usko on tärkeä positiivinen asia noissa asioissa. Auttaa varmasti juuri tuolla tavalla kun kuvailit. Olen itsekin huomannut sen, että kun uskon siihen hyvään voimaan, niin se kantaa paljon. Ehkä horjuu joskus vähän sen vuoksi ettei tarkalleen osaa sanoa mihin uskoo :)
        Olen joskus muinoin eronnut kirkosta, koska en pidä siitä instituutiona. Mutta uskon suojelusenkeleihin ja sellaiseen :) Turvaa luovia ajatuksia muuten nekin.

        Ehkä pitäisi omassa päässäni yrittää tarkentaa sitä mihin uskon. Siten varmaan se vaikuttaisi elämäänkin enemmän positiivisesti. Olet varmasti oikeassa, kiitos kun kirjoitit tuon :)

        Onneksi on kauniita ja turvallisia ajatuksia, jotka ovat niin vahvoja, että ne aika hyvin pystyy pyyhkimään niitä ikäviä päästä. Kun minulla on niiden ikävien kanssa se ongelma, että kun ne tulee, en pääse niistä eroon. Ei tarvi edes nukkua, vaan kun laitan silmät kiinni, näen ne.
        Mutta keskityn kauniisiin ajatuksiin :)
        Eilen kyllä menin siskon luo yöksi, mutta ei se hirveästi auttanut, kun ei antanut nukkua samassa sängyssä kanssaan, täytyi nukkua mörköjen kanssa lattialla :)
        Ehkä keskityn nyt noihin ajatuksiin :)

        kirkkoon. Mulla oli joskus pienempänä niin vaikeaa että aamun sarastukseen asti sai valvoa että uskalsi nukkua, eikä tarvitse edes silmiä sulkea kun jo ahdistaa ja pelottaa.Meinasi silloin pää seota kun piti koulussakin jaksaa käydä. Onneksi näitä ei enää ole kuin joskus harvoin ja pienimuotoista sekin. Se on totta, että kun se pelko tulee niin siitä on vaikeaa päästä eroon,edes niillä hyvillä ajatuksilla. Hyvä neuvo varmasti jos vaan onnistuu, itsellä harvemmin näin tapahtui. silloin kun on joku läheinen lähellä niin olo helpottaa jotenkin kummasti, muttei sekään aina auta. Pelko on pahan yksi tehokkaimmista aseista.Mutta sen sanon ettei sun tarvitse kestää niitä juttuja! Tää nyt voi sun korviisi kuulostaa hölmöltä koska et usko Jumalaan mutta itse tiedän sen että kun uskon niin ei tarvitse pelätä,ja ne suojeluseneklitkin on aina mukana:) ja usein se ylhäältä tuleva turvallisuuden ja rauhan tunne on niin uskomaton ettei sitä saa mikään muu aikaan, aivan uskomatonta. Silloin ei pelkää mitään:) nämä asiat vaan tuppaa olemaan aika rankkoja, kun henkinen ja fyysinenkin tasapaino ja mielenrauha horjuu.


      • tuossa kuulostanut
        en kuulu kirjoitti:

        kirkkoon. Mulla oli joskus pienempänä niin vaikeaa että aamun sarastukseen asti sai valvoa että uskalsi nukkua, eikä tarvitse edes silmiä sulkea kun jo ahdistaa ja pelottaa.Meinasi silloin pää seota kun piti koulussakin jaksaa käydä. Onneksi näitä ei enää ole kuin joskus harvoin ja pienimuotoista sekin. Se on totta, että kun se pelko tulee niin siitä on vaikeaa päästä eroon,edes niillä hyvillä ajatuksilla. Hyvä neuvo varmasti jos vaan onnistuu, itsellä harvemmin näin tapahtui. silloin kun on joku läheinen lähellä niin olo helpottaa jotenkin kummasti, muttei sekään aina auta. Pelko on pahan yksi tehokkaimmista aseista.Mutta sen sanon ettei sun tarvitse kestää niitä juttuja! Tää nyt voi sun korviisi kuulostaa hölmöltä koska et usko Jumalaan mutta itse tiedän sen että kun uskon niin ei tarvitse pelätä,ja ne suojeluseneklitkin on aina mukana:) ja usein se ylhäältä tuleva turvallisuuden ja rauhan tunne on niin uskomaton ettei sitä saa mikään muu aikaan, aivan uskomatonta. Silloin ei pelkää mitään:) nämä asiat vaan tuppaa olemaan aika rankkoja, kun henkinen ja fyysinenkin tasapaino ja mielenrauha horjuu.

        yhtään hölmöltä :)
        Kuulostaa niin tutulta, minulla on mennyt monta yötä niin, että olen aamun sarastukseen valvonut, jotta uskallan nukkua. Jotenkin sitten kun aurinko nousee, ei enää niin pelota ne ajatukset. Se on hyvä, kun on valoisampi vuodenaika tulossa :)
        Tuntuu kyllä todella hyvältä kuulla, että muillakin on ollut samanlaisia tuntemuksia.
        Olen usein miettinyt, että mielikuvitukseni on niin vilkas muutenkin, että sillä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että en pääse ajatuksista eroon jos ne päähän pamahtavat. Ne vaan kertaantuu. Sitten yöllä en uskalla käydä enää edes juomassa, koska en uskalla kävellä peilin ohi. Kuvittelen, että jos katson sinne, ne painajaiset näkyy siellä. Ehkä tuo kuulostaa hölmöltä :) Itse asiassa en välillä uskalla edes kääntää kylkeä tai liikkua ollenkaan :) Ja peittoa en uskalla heittää pois, vaikka on kauhea tuskanhiki, kun se tuntuu kuitenkin jotenkin turvalta se peitto.
        Se on jotenkin, että kun ne asiat on niin abstrakteja, niin ne pelottaa. Se, että ne ei ole mitään konkreettista niin kuin esim. oikeita murtovarkaita. Minua sellaiset pelottaa vähemmän kun tietäisin aina mitä tehdä. Mutta kun ei tiedä mitään keinoa millä niistä abstrakteista asioista pääsisi eroon. Konkreettisiin asioihin tietää, että niitä voi vaikka lyödä pöytälampulla.
        Mutta tuo on kyllä hyvä ja varmaan paras keino, mitä sanoit. Kun yrittää muistaa, että se hyvä voima suojelee aina. Mikään paha ei ole hyvää voimakkaampi.
        Minä näin jotkin ikävuodet pienenä aina kuumeessa sellaista samaa painajaista, että en pystynyt heräämään siitä. Siis vaikka heräsin, se jatkui silti. Kuulin kauheaa meteliä, eikä se loppunut. Muistan siitä, että olin aina aivan hajoamispisteessä niinä öinä, eikä se auttanut vaikka joku läheinen olikin läsnä. En tiedä olisiko auttanut, jos joku olisi yrittänyt rauhoittaa. Kun herätin kuitenkin aina kaikki, kun itkin niille, että sammuttaa sen metelin. Jokin kuumehoure varmaan, ei ole kyllä onneksi enää tullut. Pelkään kyllä joka kerta kuumeessa, että se uni tulee taas.
        Saanko muuten kysyä mikset kuulu kirkkoon?
        Olen yrittänyt ajatella vain hyviä ajatuksia ja kun ne ajatukset on meinannut ottaa vallan, niin ajattelin viime yönäkin sitä, että ei tarvi pelätä, koska hyvä voima on aina läsnä. Ja se vähän auttoikin :) Sitten pääsin taas takaisin niihin hyviin ajatuksiin. Ja minusta tuntuu, että sekin että on jutellut näistä on auttanut. Pelon voima voi joskus olla siinäkin, että sen pitää vain omana tietonaan.


      • totta, olen
        tuossa kuulostanut kirjoitti:

        yhtään hölmöltä :)
        Kuulostaa niin tutulta, minulla on mennyt monta yötä niin, että olen aamun sarastukseen valvonut, jotta uskallan nukkua. Jotenkin sitten kun aurinko nousee, ei enää niin pelota ne ajatukset. Se on hyvä, kun on valoisampi vuodenaika tulossa :)
        Tuntuu kyllä todella hyvältä kuulla, että muillakin on ollut samanlaisia tuntemuksia.
        Olen usein miettinyt, että mielikuvitukseni on niin vilkas muutenkin, että sillä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että en pääse ajatuksista eroon jos ne päähän pamahtavat. Ne vaan kertaantuu. Sitten yöllä en uskalla käydä enää edes juomassa, koska en uskalla kävellä peilin ohi. Kuvittelen, että jos katson sinne, ne painajaiset näkyy siellä. Ehkä tuo kuulostaa hölmöltä :) Itse asiassa en välillä uskalla edes kääntää kylkeä tai liikkua ollenkaan :) Ja peittoa en uskalla heittää pois, vaikka on kauhea tuskanhiki, kun se tuntuu kuitenkin jotenkin turvalta se peitto.
        Se on jotenkin, että kun ne asiat on niin abstrakteja, niin ne pelottaa. Se, että ne ei ole mitään konkreettista niin kuin esim. oikeita murtovarkaita. Minua sellaiset pelottaa vähemmän kun tietäisin aina mitä tehdä. Mutta kun ei tiedä mitään keinoa millä niistä abstrakteista asioista pääsisi eroon. Konkreettisiin asioihin tietää, että niitä voi vaikka lyödä pöytälampulla.
        Mutta tuo on kyllä hyvä ja varmaan paras keino, mitä sanoit. Kun yrittää muistaa, että se hyvä voima suojelee aina. Mikään paha ei ole hyvää voimakkaampi.
        Minä näin jotkin ikävuodet pienenä aina kuumeessa sellaista samaa painajaista, että en pystynyt heräämään siitä. Siis vaikka heräsin, se jatkui silti. Kuulin kauheaa meteliä, eikä se loppunut. Muistan siitä, että olin aina aivan hajoamispisteessä niinä öinä, eikä se auttanut vaikka joku läheinen olikin läsnä. En tiedä olisiko auttanut, jos joku olisi yrittänyt rauhoittaa. Kun herätin kuitenkin aina kaikki, kun itkin niille, että sammuttaa sen metelin. Jokin kuumehoure varmaan, ei ole kyllä onneksi enää tullut. Pelkään kyllä joka kerta kuumeessa, että se uni tulee taas.
        Saanko muuten kysyä mikset kuulu kirkkoon?
        Olen yrittänyt ajatella vain hyviä ajatuksia ja kun ne ajatukset on meinannut ottaa vallan, niin ajattelin viime yönäkin sitä, että ei tarvi pelätä, koska hyvä voima on aina läsnä. Ja se vähän auttoikin :) Sitten pääsin taas takaisin niihin hyviin ajatuksiin. Ja minusta tuntuu, että sekin että on jutellut näistä on auttanut. Pelon voima voi joskus olla siinäkin, että sen pitää vain omana tietonaan.

        usein pohtinut, että jos öisinkin olisi valoisaa olisi yksi ongelma vähemmän:) kesäisin onkin helpompaa. Pelkään juuri pimeää ja kaikkea siihen liittyvää.
        Tuli tuosta mielikuvituksesta mieleen, että olen sellaisen asian laittanut merkille, että ihminen helposti itse kehittää päässään pelkoja ja ajatuksia tai ainakin pahentaa niitä. Esim. tilanne jossa huomaat että nyt tulee pelko, niin paniikki ja tuskanhiki iskee ja ajattelee vaan että apua apua, ja pahentaa tilannetta. Sitten kun kokeilee rauhoittua niin tilanne on heti vähän parempi. Välillä on vain käynyt niin että kuvittelee sen tulemisen, koska pelkää sitä niin paljon. Onneksi enää ei ole niitä kauheuksia mitä joskus oli. Tuokin on ihan totta, että olisi yksinkertaisempaa jos asia olisi jotain konkreettista. Näin joskus myös painajaisia just niistä asioista joita pelkään ja niissä oli aina se sama painostava tunne. Enää en vähään aikaan ole nähnyt kun olen pääosin näistä päässyt eroon. Vaikea näitä on sellaisen ymmärtää joka ei itse ole kokenyt niinkuin missä tahansa muussakin asiassa... Eihän tällaisia ole kiva muistella mut jos se sua yhtään auttaa niin juttelen mielellään.Ja nuo kuvailemasi jutut nuo peitto yms jutut ovat ihan tuttuja mullekin. Ja sitten tuo kuumeessa näkemäsi painajainen voi hyvinki olla just kuumehoureita, mutta kamalaa kun siinä tilassa on muutenkin niin paha olo:s On kyllä ihmisiä jotka kuulee ja näkee kaikenlaista mutta se on se paha joka menee ihmiseen kun sen päästää elämäänsä. Siitä pääsee eroon vain yhdellä tavalla! Kaverillani oli sellaista, en tiedä onko enää, toivottavasti ei...
        Kyllä se hyvä on aina läsnä ja suojelee ettei tapahdu mitään pahaa, jos vain otat sen vastaan:)
        En kuulu kirkkoon koska kuulun vapaasuuntaiseen seurakuntaan.:) asioista puhuminen auttaa lähes aina, vaikkei toinen täysin ymmärtäisikään tai osaisikaan auttaa muuten paitsi vaikka pelkästään kuuntelemalla :)


      • on niin
        totta, olen kirjoitti:

        usein pohtinut, että jos öisinkin olisi valoisaa olisi yksi ongelma vähemmän:) kesäisin onkin helpompaa. Pelkään juuri pimeää ja kaikkea siihen liittyvää.
        Tuli tuosta mielikuvituksesta mieleen, että olen sellaisen asian laittanut merkille, että ihminen helposti itse kehittää päässään pelkoja ja ajatuksia tai ainakin pahentaa niitä. Esim. tilanne jossa huomaat että nyt tulee pelko, niin paniikki ja tuskanhiki iskee ja ajattelee vaan että apua apua, ja pahentaa tilannetta. Sitten kun kokeilee rauhoittua niin tilanne on heti vähän parempi. Välillä on vain käynyt niin että kuvittelee sen tulemisen, koska pelkää sitä niin paljon. Onneksi enää ei ole niitä kauheuksia mitä joskus oli. Tuokin on ihan totta, että olisi yksinkertaisempaa jos asia olisi jotain konkreettista. Näin joskus myös painajaisia just niistä asioista joita pelkään ja niissä oli aina se sama painostava tunne. Enää en vähään aikaan ole nähnyt kun olen pääosin näistä päässyt eroon. Vaikea näitä on sellaisen ymmärtää joka ei itse ole kokenyt niinkuin missä tahansa muussakin asiassa... Eihän tällaisia ole kiva muistella mut jos se sua yhtään auttaa niin juttelen mielellään.Ja nuo kuvailemasi jutut nuo peitto yms jutut ovat ihan tuttuja mullekin. Ja sitten tuo kuumeessa näkemäsi painajainen voi hyvinki olla just kuumehoureita, mutta kamalaa kun siinä tilassa on muutenkin niin paha olo:s On kyllä ihmisiä jotka kuulee ja näkee kaikenlaista mutta se on se paha joka menee ihmiseen kun sen päästää elämäänsä. Siitä pääsee eroon vain yhdellä tavalla! Kaverillani oli sellaista, en tiedä onko enää, toivottavasti ei...
        Kyllä se hyvä on aina läsnä ja suojelee ettei tapahdu mitään pahaa, jos vain otat sen vastaan:)
        En kuulu kirkkoon koska kuulun vapaasuuntaiseen seurakuntaan.:) asioista puhuminen auttaa lähes aina, vaikkei toinen täysin ymmärtäisikään tai osaisikaan auttaa muuten paitsi vaikka pelkästään kuuntelemalla :)

        erilainen tunnelma, se varmaan vaikuttaa. Ja sitten siinä on se, että jos on vilkas mielikuvitus, niin kun ei näe, on helpompi kuvitella kaikkea. Pienenä kun juoksin illalla kotona portaat yläkertaan, niin kuvittelin aina niissä portaissa, että jokin ottaa nilkasta kiinni. Juoksin aina pimeällä ne portaat tuhatta ja sataa ettei se aave kerkiäisi saada kiinni :)
        Tuo on ihan totta, että päässä kehittää pelkoja ja pahentaa niitä. Juuri niin minulla varmaan käykin iltaisin, että se paniikki iskee kun pitää mennä nukkumaan ja ajattelen, että ne painajaiset tulee kuitenkin.
        Olen huomannut tuon monessa asiassa myös. Toisaalta sekin, että vaan työntää pelot pois ja leikkii ettei niitä ole, voi myös pahentaa tilannetta.
        En minä sitä halua, että sinun tarvii muistella näitä asioita, jos ne tuntuu pahalta. Mutta on kyllä kiva jutella ja kuulla ajatuksiasi.
        En tiedä onko kuumeessa jotain aaltoisuutta, mutta meillä on ainakin suvun naisilla taipumusta siihen, että kipeänä näkee aina toistuvaa outoa painostavatunnelmaista unta. Mutta kaikilla eri hetkinä, esim mummoni näkee vain migreenikohtauksien aikaan samaa unta, joka aaltoilee niiden kipujen mukaan. Mutta kellään ei kyllä ole ollut sitä ettei herää siitä vaikka herää. Kai se kuume teki sen sitten.
        Osaksi minua pelottaa näissä unissa se, että niissä on yhtymäkohtia todellisuuteen. Ja kun olen esimerkiksi pari viikkoa ennen sitä ensimmäistä kouluampumistapausta nähnyt siitä unta. Vaikka siinä unessa kuvittelin sen paikan olevan ostoskeskuksen käytävä, missä on kaappeja. Voihan se olla ihan sattumaa, mutta siinä unessani ampuja huusi samanlaisia lauseita, joita luin uutisista oikeasti huudetun.
        Niin sitten kun ajattelen sitä, että jos se unien tuska onkin jotain, mitä joku on oikeasti kokenut. Siksikin ne tuntuu aika järkyttäviltä.
        No ehkä ne on pelkkää mielikuvitusta, mutta olen oppinut, että ei ainakaan pidä aliarvioida intuitiivisiä asioita.
        Toivottavasti kaverillasi on asiat hyvin. Tuli mieleen tuosta, kun kerroit kaveristasi, että minäkin tunnen yhden ihmisen, joka on ehkä selkein esimerkki siitä, että leikki joskus pahalla ja hänen asiansa menivät pieleen kamalalla tavalla. Mutta toisaalta sama ihminen on myös esimerkki siitä, että hyvät voimat voi koska tahansa ottaa takaisin elämään, ne ei koskaan hylkää. Ja sitten ne kaikki asiat on alkaneet korjaantua kuin ihmeen kaupalla.
        Ajattelen myös juuri tuolla tavalla, että hyvä on aina läsnä, jos sen vaan ottaa vastaan. Se on niin jokaiselle. Ja se on varmaan se tärkein asia tietää, että on hyväksytty, tarkoituksenmukainen ja voi aina luottaa hyvään voimaan. Vaikkei tietäisikään mihin tarkalleen uskoo. Olen aina vähän karttanut uskontoja, koska olen nähnyt ne joidenkin tapana käyttää valtaa tai tuomita ihmisiä mielummin kuin hyväksyä heitä. Pidän enemmän ajatuksesta henkisyydestä kuin uskonnollisuudesta. Hyvin henkilökohtaisesta uskosta. Minusta tuntuu, että siitäkin voi löytää samanlailla turvaa.
        Eikä pelot nyt sinäänsä pahoja asioita ole, vaan ehkä koetinkiviä enemmänkin. Ja kun ne kuuluvat tunteidenkirjoon, niin hyvä että niitäkin tuntee. Ajattelen näistä painajaisistakin, että ainakin ne testaavat että olen tosissani ihan muiden tämän hetkisten päätösteni kanssa jne.
        Ilman pelkoja ei voisi yrittää olla rohkeakaan, eikä olisi pakotettu kasvamaan niissä asioissa joissa tuntuu ettei voi kasvaa.


      • ollut juuri
        on niin kirjoitti:

        erilainen tunnelma, se varmaan vaikuttaa. Ja sitten siinä on se, että jos on vilkas mielikuvitus, niin kun ei näe, on helpompi kuvitella kaikkea. Pienenä kun juoksin illalla kotona portaat yläkertaan, niin kuvittelin aina niissä portaissa, että jokin ottaa nilkasta kiinni. Juoksin aina pimeällä ne portaat tuhatta ja sataa ettei se aave kerkiäisi saada kiinni :)
        Tuo on ihan totta, että päässä kehittää pelkoja ja pahentaa niitä. Juuri niin minulla varmaan käykin iltaisin, että se paniikki iskee kun pitää mennä nukkumaan ja ajattelen, että ne painajaiset tulee kuitenkin.
        Olen huomannut tuon monessa asiassa myös. Toisaalta sekin, että vaan työntää pelot pois ja leikkii ettei niitä ole, voi myös pahentaa tilannetta.
        En minä sitä halua, että sinun tarvii muistella näitä asioita, jos ne tuntuu pahalta. Mutta on kyllä kiva jutella ja kuulla ajatuksiasi.
        En tiedä onko kuumeessa jotain aaltoisuutta, mutta meillä on ainakin suvun naisilla taipumusta siihen, että kipeänä näkee aina toistuvaa outoa painostavatunnelmaista unta. Mutta kaikilla eri hetkinä, esim mummoni näkee vain migreenikohtauksien aikaan samaa unta, joka aaltoilee niiden kipujen mukaan. Mutta kellään ei kyllä ole ollut sitä ettei herää siitä vaikka herää. Kai se kuume teki sen sitten.
        Osaksi minua pelottaa näissä unissa se, että niissä on yhtymäkohtia todellisuuteen. Ja kun olen esimerkiksi pari viikkoa ennen sitä ensimmäistä kouluampumistapausta nähnyt siitä unta. Vaikka siinä unessa kuvittelin sen paikan olevan ostoskeskuksen käytävä, missä on kaappeja. Voihan se olla ihan sattumaa, mutta siinä unessani ampuja huusi samanlaisia lauseita, joita luin uutisista oikeasti huudetun.
        Niin sitten kun ajattelen sitä, että jos se unien tuska onkin jotain, mitä joku on oikeasti kokenut. Siksikin ne tuntuu aika järkyttäviltä.
        No ehkä ne on pelkkää mielikuvitusta, mutta olen oppinut, että ei ainakaan pidä aliarvioida intuitiivisiä asioita.
        Toivottavasti kaverillasi on asiat hyvin. Tuli mieleen tuosta, kun kerroit kaveristasi, että minäkin tunnen yhden ihmisen, joka on ehkä selkein esimerkki siitä, että leikki joskus pahalla ja hänen asiansa menivät pieleen kamalalla tavalla. Mutta toisaalta sama ihminen on myös esimerkki siitä, että hyvät voimat voi koska tahansa ottaa takaisin elämään, ne ei koskaan hylkää. Ja sitten ne kaikki asiat on alkaneet korjaantua kuin ihmeen kaupalla.
        Ajattelen myös juuri tuolla tavalla, että hyvä on aina läsnä, jos sen vaan ottaa vastaan. Se on niin jokaiselle. Ja se on varmaan se tärkein asia tietää, että on hyväksytty, tarkoituksenmukainen ja voi aina luottaa hyvään voimaan. Vaikkei tietäisikään mihin tarkalleen uskoo. Olen aina vähän karttanut uskontoja, koska olen nähnyt ne joidenkin tapana käyttää valtaa tai tuomita ihmisiä mielummin kuin hyväksyä heitä. Pidän enemmän ajatuksesta henkisyydestä kuin uskonnollisuudesta. Hyvin henkilökohtaisesta uskosta. Minusta tuntuu, että siitäkin voi löytää samanlailla turvaa.
        Eikä pelot nyt sinäänsä pahoja asioita ole, vaan ehkä koetinkiviä enemmänkin. Ja kun ne kuuluvat tunteidenkirjoon, niin hyvä että niitäkin tuntee. Ajattelen näistä painajaisistakin, että ainakin ne testaavat että olen tosissani ihan muiden tämän hetkisten päätösteni kanssa jne.
        Ilman pelkoja ei voisi yrittää olla rohkeakaan, eikä olisi pakotettu kasvamaan niissä asioissa joissa tuntuu ettei voi kasvaa.

        tuon tapaisia kuin tuo porrasjuttu. Kuulostaa niin tutulta. Sitten kun on kuullut kaikenlaisia tapauksia niin alkaa sitten pelätä että itselle tapahtuu samalla lailla. Jotain ihan kammottavia juttuja pelkäsin pitkään, mitä en edes tänne halua kirjoittaa. Eikä ehkä kannatakaan:) Se kaverini oli juurikin ns. leikkinyt tulella, pelleillyt paljon niillä asioilla, eikä edes ymmärrä kuinka vakavia ne ovat. Sitä saa sitten maksaa ikävästi kun sekoittaa elämäänsä niitä. Niistä onkin vaikeampaa päästä eroon...Huh,puistattaa ihan. Ei kai vielä ole ymmärtänyt yrittääkään, kun ei ehkä tajua mistä on kyse. Toivon että joku päivä. En uskalla hänelle niistä puhua, en usko että ottaisi vastaan. Emme oikeastaan ole kovin läheisiäkään.
        En osaa tarkalleen selittää mitä tarkoitan, mutta olen tietyllä tapaa samoilla linjoilla. Tiedän kyllä mihin uskon, mutta tavallaan uskonto ja usko on aivan eri asiat. Usko onkin todella henkilökohtainen asia. Ihmiset kokevat uskon ja asiat eri tavalla. Olen kokenut Pyhän hengen ja Jumalan johdatuksen ja avun elämässäni ihmeellisesti. Eipä sitä oikein voi olla uskomattakaan enää vaikka yrittäisikin. Se on minun henkilökohtainen kokemukseni. Tuntuu, että kirkossa painotetaan sitä uskontoa ja uskonnollisuutta. Kirkko muovaa uskonasiat sellaiseksi, miten ihmiset ne haluavat kuulla ja mihin on helppo uskoa. Ja tuo kun sanoit että pelot ovat koetinkiviä. Olen samaa mieltä, itse koin että ne olivat minulla juuri tietynlainen kasvunpaikka niinkuin kaikilla uskovilla(paitsi sellaisilla "uskovilla" joita tarkoitin tuossa kirkkosepustuksessani,uskovat sellaisella tavalla). Pelot ovat niistä yksi osa-alue. Ilman niitä ei tulisi kestäväksi ja selviäisi tulevista koetuksista, vaan luovuttaisi samantien.
        Todella jännä muuten tuo ampumistapaus unesi. Unissahan usein tapahtuu jotain todellisuuteen liittyvää mutta esim. paikka saattaa olla erilainen. Jotenkin jännää vain tuo että näit sen ennen sitä, ja vielä samankaltaisia lauseita, ikäänkuin enneuni. Näen itse todella paljon unia, sekä alitajuntaisia mutta myös sellaisia joiden kautta Jumala puhuu minulle. Sen tuntee, kun kyse on jälkimmäisestä. Niissä on usein jokin viesti, jos jokin on pielessä ja asia pitäisi korjata, tai sitten ihan vaan kertovia ja ennenunenkin tapaisia. Ei niissä aina ole mitään tiettyä viestiä, sellaisia unia joissa on vain hyvä henki.


      • vielä eilen
        ollut juuri kirjoitti:

        tuon tapaisia kuin tuo porrasjuttu. Kuulostaa niin tutulta. Sitten kun on kuullut kaikenlaisia tapauksia niin alkaa sitten pelätä että itselle tapahtuu samalla lailla. Jotain ihan kammottavia juttuja pelkäsin pitkään, mitä en edes tänne halua kirjoittaa. Eikä ehkä kannatakaan:) Se kaverini oli juurikin ns. leikkinyt tulella, pelleillyt paljon niillä asioilla, eikä edes ymmärrä kuinka vakavia ne ovat. Sitä saa sitten maksaa ikävästi kun sekoittaa elämäänsä niitä. Niistä onkin vaikeampaa päästä eroon...Huh,puistattaa ihan. Ei kai vielä ole ymmärtänyt yrittääkään, kun ei ehkä tajua mistä on kyse. Toivon että joku päivä. En uskalla hänelle niistä puhua, en usko että ottaisi vastaan. Emme oikeastaan ole kovin läheisiäkään.
        En osaa tarkalleen selittää mitä tarkoitan, mutta olen tietyllä tapaa samoilla linjoilla. Tiedän kyllä mihin uskon, mutta tavallaan uskonto ja usko on aivan eri asiat. Usko onkin todella henkilökohtainen asia. Ihmiset kokevat uskon ja asiat eri tavalla. Olen kokenut Pyhän hengen ja Jumalan johdatuksen ja avun elämässäni ihmeellisesti. Eipä sitä oikein voi olla uskomattakaan enää vaikka yrittäisikin. Se on minun henkilökohtainen kokemukseni. Tuntuu, että kirkossa painotetaan sitä uskontoa ja uskonnollisuutta. Kirkko muovaa uskonasiat sellaiseksi, miten ihmiset ne haluavat kuulla ja mihin on helppo uskoa. Ja tuo kun sanoit että pelot ovat koetinkiviä. Olen samaa mieltä, itse koin että ne olivat minulla juuri tietynlainen kasvunpaikka niinkuin kaikilla uskovilla(paitsi sellaisilla "uskovilla" joita tarkoitin tuossa kirkkosepustuksessani,uskovat sellaisella tavalla). Pelot ovat niistä yksi osa-alue. Ilman niitä ei tulisi kestäväksi ja selviäisi tulevista koetuksista, vaan luovuttaisi samantien.
        Todella jännä muuten tuo ampumistapaus unesi. Unissahan usein tapahtuu jotain todellisuuteen liittyvää mutta esim. paikka saattaa olla erilainen. Jotenkin jännää vain tuo että näit sen ennen sitä, ja vielä samankaltaisia lauseita, ikäänkuin enneuni. Näen itse todella paljon unia, sekä alitajuntaisia mutta myös sellaisia joiden kautta Jumala puhuu minulle. Sen tuntee, kun kyse on jälkimmäisestä. Niissä on usein jokin viesti, jos jokin on pielessä ja asia pitäisi korjata, tai sitten ihan vaan kertovia ja ennenunenkin tapaisia. Ei niissä aina ole mitään tiettyä viestiä, sellaisia unia joissa on vain hyvä henki.

        illalla vielä vastata, mutta alkoikin pelottaa niiden unien ajattelu, kun aurinko oli jo laskenut :)
        On niin mukava kuulla, että olet kokenut samankaltaisia juttuja. Vaikka siis se ei ole kiva, että ne möröt on jahdanneet sinuakin. Tuo on totta, että kun on kuullut muille tapahtuneista asioista, niin nehän on melkein kuin polttoainetta omalle mielikuvitukselle keksiä mitä pimeässä on tai tapahtuu.
        Miten pääsit niiden kammottavien juttujen pelkäämisestä yli? Juuri siis sen uskonko avulla?
        Varmaan tuon kaverisi tapauksessa hänen todellakin itsensä pitäisi tajuta se. Olet oikeassa, että ei varmaan ota vastaan jos joku muu yrittää puhua. Kuulostaa niin tutulta. Ja kun oikeasti ihmiset ei vaan aina ymmärrä millaisilla asioilla leikkivät, heille se voi olla vaan juuri leikkiä. Vaikka se on oikeasti vaarallista. Minuakin on puistattanut se tuttuni tapaus. Pitkän aikaa tuntui, että meni kylmät väreet selkää pitkin, kun edes ajatteli sitä. Ja varmaan siitä hetkestä lähtien tajusin oikein kunnolla, että ei pitäisi kenenkään leikkiä sellaisilla asioilla. Mutta onneksi tajusi sen itsekin ja onneksi asiat ovat alkaneet parantua.
        En minäkään muuten uskaltanut vuosia sitten sanoa että lopettavat sen pelleilyn, kun kuulin millaisilla jutuilla leikkivät. Vaikka ajattelin kyllä, että siitä ei koidu mitään hyvää. En kuitenkaan usko, että asiat olisivat menneet erilailla vaikka olisi yrittänyt sanoa jotain. Koska näissä asioissa ihmiset uskovat varmaan vain itseään.
        Minusta sen pitäisikin olla kaiken lähtökohta, että ihmiset saavat kokea uskon eri tavalla. En ole oikein varma antavatko järjestäytyneet uskonnot sille aina hirveästi sijaa. Kun jokaisella voi myös omien kokemustensa valossa olla esim. lisättävää siihen mihin uskoo.
        Minulla on oikeastaan ihan samalla tavalla, että en enää pystyisi olemaan uskomatta johonkin korkeaan voimaan. Kun on kokenut niiden asioiden läsnäolon elämässä. Eikä sitäkään aina muut ihmiset ymmärrä.
        Ja kun minulla on ollut joskus ateismi-hetkeni, niin olen huomannut kyllä kuinka positiivinen vaikutus sillä on, että uskoo johonkin. Esimerkiksi ennen aina jos olin riidellyt jonkun läheisen kanssa, niin tuntui että ympärillä on vaan pahaa ja kaikki hyvä katosi enkä kestä sitä. Ei ollut sitä ajatusta, että hyvä on aina läsnä, kun silloin se tavallaan katosi muiden suhtautumisen myötä. En osaa oikein selittää. Vieläkin kyllä vaan tärisen ja pelkään että jotain pahaa tapahtuu enkä voi nukkua, jos olen riidoissa läheisten kanssa. Mutta nyt tiedän että on niitä suojelusenkeleitä :)
        Tuo on hyvin ajateltu, että ilman pelkoja ei tulisi kestäväksi ja selviäisi tulevista koetuksista, vaan luovuttaisi heti. En ollutkaan ajatellut sitä noin pitkälle ennen.
        Pelot voi myös olla lähentäviä asioita ihmisille. Kun usein kai ajatellaan, että pelot repivät ihmisiä erilleen. Voivat ne niinkin tehdä, mutta kaikki pelot voivat myös lähentää kahta ihmistä.
        Minulla on jonkin verran sellaisia ennakoivia ajatuksia välillä. Yleensä ne vaan ovat sellaisia, että aamulla tiedän että paidannappi aukeaa päivällä vahingossa tai että minkä näköinen naapuri tulee pihalla vastaan. Se paidannappijuttu tapahtui muuten viime viikolla :) Mutta kerran olen välttänyt liikenneonnettomuuden kun 2 min ennen omituista läheltäpiti-tilannetta tuli niin vahva ajatus, että tällä tiellä tapahtuu onnettomuus.
        Ja kerran siskoni vitsillä pyysi arvaamaan mitä korttia ajattelee. Nauroin että tuli mieleen punainen pata ja numero kuusi. Hänen leukansa loksahti auki, kun oli kuulemma ensin ajatellut pata kuutosta, mutta ajatellut että vaihtaakin värin punaiseksi ettei ole ennalta-arvattava ja ajatteli ruutu kuutosta :) Mutta nuo on todella yksittäisiä tapauksia.
        Luulen, että kaikilla on tuollaisia, jos ne osaa erottaa sen kaiken ajatusmössön seasta ja kiinnittää huomiota. Ja jos osaa olla tukkimatta intuitiota järkeilyllä. Joku fyysikkohan on sitä mieltä, että 10 sekuntia tulevaisuudessa on vielä ihmisen normaalin havaintokentän ulottuvissa.
        Siinä ampumisunessa oli kyllä kaksi ampujaa. Mutta se toinen oli taaempana ja vaan hiljaa ja vain se toinen huusi niitä asioita ja teki kaiken ensin. Mutta toisaalta nyt kun aloin ajatella, niin olihan niitä oikeastikin kaksi, ei vaan samassa paikassa.
        Se minua vähän näissä nykyisissä unissakin häiritsee, kun se nainen sanoi unessani jotain. Enkä oikein tiedä mitä ajatella siitä, mitä tehdä sen asian kanssa. Jos se onkin tärkeää.
        Kuulostaa siltä, että pidät unista, mikä on kiva kuulla, vaikka olet kokenut niitä ahdistaviakin nukkumishetkiä. Ehkä minullakin helpottaa nukkuminen vielä :)
        Ovatko ne unet, joiden kautta tulee viestejä jotenkin erilaisia unina vai tunnetko sen, että se oli jotain tärkeää?
        Minulla oli joskus myös sellaisia unia, että aloin unien aikana oikeasti itkeä. Heräsin joitain kertoja niistä keskellä yötä ja huomasin melkein hyperventiloivani, onneksi niitä ei ole ollut enää. Ne eivät tosin olleet yhtään pelottavia.
        Joskus surrealismista kiinnostuessani kirjoitin kaikki unet aina muistiinkin. Mutta minulla ne unet jotenkin muuttuivat vähän tylsiksi, kun huomasivat että tarkkailen niitä :)
        Sain muuten taas illalla työnnettyä sen ahdistuksen pois, kun ajattelin niitä neuvoja, joista ollaan puhuttu :) Liian kuuma kyllä oli enkä uskaltanut heittää peittoa pois, vaikka olisin ehkä halunnut, vaan kääriydyin siihen tiukemmin :) Ainakin mennyt parempaan suuntaan :)


      • juuri,
        vielä eilen kirjoitti:

        illalla vielä vastata, mutta alkoikin pelottaa niiden unien ajattelu, kun aurinko oli jo laskenut :)
        On niin mukava kuulla, että olet kokenut samankaltaisia juttuja. Vaikka siis se ei ole kiva, että ne möröt on jahdanneet sinuakin. Tuo on totta, että kun on kuullut muille tapahtuneista asioista, niin nehän on melkein kuin polttoainetta omalle mielikuvitukselle keksiä mitä pimeässä on tai tapahtuu.
        Miten pääsit niiden kammottavien juttujen pelkäämisestä yli? Juuri siis sen uskonko avulla?
        Varmaan tuon kaverisi tapauksessa hänen todellakin itsensä pitäisi tajuta se. Olet oikeassa, että ei varmaan ota vastaan jos joku muu yrittää puhua. Kuulostaa niin tutulta. Ja kun oikeasti ihmiset ei vaan aina ymmärrä millaisilla asioilla leikkivät, heille se voi olla vaan juuri leikkiä. Vaikka se on oikeasti vaarallista. Minuakin on puistattanut se tuttuni tapaus. Pitkän aikaa tuntui, että meni kylmät väreet selkää pitkin, kun edes ajatteli sitä. Ja varmaan siitä hetkestä lähtien tajusin oikein kunnolla, että ei pitäisi kenenkään leikkiä sellaisilla asioilla. Mutta onneksi tajusi sen itsekin ja onneksi asiat ovat alkaneet parantua.
        En minäkään muuten uskaltanut vuosia sitten sanoa että lopettavat sen pelleilyn, kun kuulin millaisilla jutuilla leikkivät. Vaikka ajattelin kyllä, että siitä ei koidu mitään hyvää. En kuitenkaan usko, että asiat olisivat menneet erilailla vaikka olisi yrittänyt sanoa jotain. Koska näissä asioissa ihmiset uskovat varmaan vain itseään.
        Minusta sen pitäisikin olla kaiken lähtökohta, että ihmiset saavat kokea uskon eri tavalla. En ole oikein varma antavatko järjestäytyneet uskonnot sille aina hirveästi sijaa. Kun jokaisella voi myös omien kokemustensa valossa olla esim. lisättävää siihen mihin uskoo.
        Minulla on oikeastaan ihan samalla tavalla, että en enää pystyisi olemaan uskomatta johonkin korkeaan voimaan. Kun on kokenut niiden asioiden läsnäolon elämässä. Eikä sitäkään aina muut ihmiset ymmärrä.
        Ja kun minulla on ollut joskus ateismi-hetkeni, niin olen huomannut kyllä kuinka positiivinen vaikutus sillä on, että uskoo johonkin. Esimerkiksi ennen aina jos olin riidellyt jonkun läheisen kanssa, niin tuntui että ympärillä on vaan pahaa ja kaikki hyvä katosi enkä kestä sitä. Ei ollut sitä ajatusta, että hyvä on aina läsnä, kun silloin se tavallaan katosi muiden suhtautumisen myötä. En osaa oikein selittää. Vieläkin kyllä vaan tärisen ja pelkään että jotain pahaa tapahtuu enkä voi nukkua, jos olen riidoissa läheisten kanssa. Mutta nyt tiedän että on niitä suojelusenkeleitä :)
        Tuo on hyvin ajateltu, että ilman pelkoja ei tulisi kestäväksi ja selviäisi tulevista koetuksista, vaan luovuttaisi heti. En ollutkaan ajatellut sitä noin pitkälle ennen.
        Pelot voi myös olla lähentäviä asioita ihmisille. Kun usein kai ajatellaan, että pelot repivät ihmisiä erilleen. Voivat ne niinkin tehdä, mutta kaikki pelot voivat myös lähentää kahta ihmistä.
        Minulla on jonkin verran sellaisia ennakoivia ajatuksia välillä. Yleensä ne vaan ovat sellaisia, että aamulla tiedän että paidannappi aukeaa päivällä vahingossa tai että minkä näköinen naapuri tulee pihalla vastaan. Se paidannappijuttu tapahtui muuten viime viikolla :) Mutta kerran olen välttänyt liikenneonnettomuuden kun 2 min ennen omituista läheltäpiti-tilannetta tuli niin vahva ajatus, että tällä tiellä tapahtuu onnettomuus.
        Ja kerran siskoni vitsillä pyysi arvaamaan mitä korttia ajattelee. Nauroin että tuli mieleen punainen pata ja numero kuusi. Hänen leukansa loksahti auki, kun oli kuulemma ensin ajatellut pata kuutosta, mutta ajatellut että vaihtaakin värin punaiseksi ettei ole ennalta-arvattava ja ajatteli ruutu kuutosta :) Mutta nuo on todella yksittäisiä tapauksia.
        Luulen, että kaikilla on tuollaisia, jos ne osaa erottaa sen kaiken ajatusmössön seasta ja kiinnittää huomiota. Ja jos osaa olla tukkimatta intuitiota järkeilyllä. Joku fyysikkohan on sitä mieltä, että 10 sekuntia tulevaisuudessa on vielä ihmisen normaalin havaintokentän ulottuvissa.
        Siinä ampumisunessa oli kyllä kaksi ampujaa. Mutta se toinen oli taaempana ja vaan hiljaa ja vain se toinen huusi niitä asioita ja teki kaiken ensin. Mutta toisaalta nyt kun aloin ajatella, niin olihan niitä oikeastikin kaksi, ei vaan samassa paikassa.
        Se minua vähän näissä nykyisissä unissakin häiritsee, kun se nainen sanoi unessani jotain. Enkä oikein tiedä mitä ajatella siitä, mitä tehdä sen asian kanssa. Jos se onkin tärkeää.
        Kuulostaa siltä, että pidät unista, mikä on kiva kuulla, vaikka olet kokenut niitä ahdistaviakin nukkumishetkiä. Ehkä minullakin helpottaa nukkuminen vielä :)
        Ovatko ne unet, joiden kautta tulee viestejä jotenkin erilaisia unina vai tunnetko sen, että se oli jotain tärkeää?
        Minulla oli joskus myös sellaisia unia, että aloin unien aikana oikeasti itkeä. Heräsin joitain kertoja niistä keskellä yötä ja huomasin melkein hyperventiloivani, onneksi niitä ei ole ollut enää. Ne eivät tosin olleet yhtään pelottavia.
        Joskus surrealismista kiinnostuessani kirjoitin kaikki unet aina muistiinkin. Mutta minulla ne unet jotenkin muuttuivat vähän tylsiksi, kun huomasivat että tarkkailen niitä :)
        Sain muuten taas illalla työnnettyä sen ahdistuksen pois, kun ajattelin niitä neuvoja, joista ollaan puhuttu :) Liian kuuma kyllä oli enkä uskaltanut heittää peittoa pois, vaikka olisin ehkä halunnut, vaan kääriydyin siihen tiukemmin :) Ainakin mennyt parempaan suuntaan :)

        auttoi kestämään sen koetuksen ja nyt ollaan taas vauhdissa ehkä vähän vahvempana :P Ainakin toivon niin. Koetukset eivät tästä elämästä lopu. Tuntuu itseasiassa ettei helpottavaa aikaa ole lähes koskaan, ongelmia ongelmien päälle. Niinkuin meillä kaikilla tietenkin, mutta usein muiden ihmisten elämä näyttää niin täydelliseltä päällepäin ja aina kuuluu vain hyvää ja kaikki menee loistavasti. Toisaalta on niin paljon asioita mistä muut eivät tiedä. Kuitenkin näyttää olevan näitä "täydellistä elämää" eläviä. Mutta toisaalta on suuri ilo siitä kaikesta mitä on jo saanut ja pienistäkin asioista kuten vaikkapa joku ihan pikkujuttu missä on saanut vaikka rukousvastauksen tai muuten vain onnistunu joku asia. Vaikka tuo onkin klisee niin pakko se on iloita pienistä asioista jos ei isoja ole! Jotenkin nyt on sellanen olo ettei haluais ajatella ikäviä asioita vaan niitä mukavia. Kesä tulossa ja kaikkea. Se pienen helpotuksen vuodenaika meille arkajaloille;)
        Mä olen kans kokenut tollasia juttuja, että tulee tunne jostakin asiasta ja sitten se tapahtuu oikeasti. Mun äidillä on tosi paljon niitä. Muistan kun joskus näin unta yhdestä kauheasta jutusta ja sit heräsin siihen että se tapahtuikin. Ja sitten just silleen että itken unessa ja herään siihen että itkenkin oikeasti. Usein sillon kun se uni on koskenu jotain tosi vaikeaa asiaa. Kyllä mä nykyään tykkään nukkumisesta tosi paljon kun se tapahtuu rauhallisemmissa merkeissä:) Kyllä sullakin kuule ihan varmasti helpottaa! Ne merkittävät unet on selkeitä eikä epämääräisiä ja oon ajan myötä oppinut tunnistamaan mikä on Jumalalta ja mikä ei. Jotenkin vaan tiedän että tämä on ja tämä ei, siitä on sellainen rauha ja varmuus, jos epäilee että onkohan tää nyt vai ei niin yleensä ei ole. Ja ne unet on kyllä auttaneet tosi paljon ja monet asiat on käyneet todeksi. Tiedän myös asioita joita tulee tapahtumaan joita olen odottanut hirveän pitkään enkä jaksaisi odottaa:) En tietenkään tiedä miten ne tapahtuvat, mutta onneksi kuitenkin tiedän sen verran että ne tulee järjestymään ja on sen vuoksi rauha... Vaikka tavallaan on kärsimätön ja epätietoisuus ahdistaakin. En kyllä omia uniani jaksais kirjoittaa muistiin, niitä on liikaa:) Joskus näkee niin ihania ja lohdullisia unia. Just tuo mitä selitin äsken, että tiedän että ne asiat tulee järjestymään. Sit kun sanoit että sun ystävän elämässä asiat alko järjestyä, niin tuntuu itsestä just siltä et vaikka asiat onkin päin prinkkalaa niin tuntuu että ne kuitenkin menee pala palalta paikoilleen, vähitellen. Välillä kyllä on se palapeli hajonnutkin... Ihan vastikäänkin, mutta silloin huomaa ettei saa päästää itseä leijumaan liian korkelle, pudotus korkealta sattuu.
        Tuo kun sanoit että jos kiinnittää huomiota ja osaa erottaa niitä asioita kaiken keskeltä tuli heti mieleen että itsellä samat ajatukset sillä tavalla että esim. omalla kohdalla Jumala yrittää puhua useillakin tavoilla, mutta sitä on vaan jotenkin aina keksittynyt niin paljon itseensä ja ongelmiinsa ja kaikkeen ympärillä olevaan ettei sitä huomaa. Sitten kun joskus keskittyy kuuntelemaan niin voi nähdä asiat heti vähän eri tavalla ja vastaus johonkin on ehkä ollut ihan naaman edessä muttei vain ole huomannut sitä. Myös epäitsekkyyden huomaa siunauksena, että kun antaa, saa. Heti jos olen enemmän keskittynyt Jumalaan ja muihin ihmisiin ja heidän ns. palvelemiseen (eli yrittänyt auttaa jotenkin) niin heti on omat asiat alkaneet hieman lutviutua paikoilleen. Huomaan tuon asian jatkuvasti. Yritän aina muistaa sen että rakasta muita niinkuin itseäsi. Voisin nytkin kyllä ottaa itseä niskasta kiinni kun meinaa masentaa kaikki ja jäädä kieriskelemään itsesääliin ja ruikuttaa joka asiasta. Tekis mieli olla positiivisempi mut mulla on sellainen perusluonne että alan heti murjottaa jos jokin menee pieleen. Riippuu kyllä paljon asiastakin.
        Toivottavasti olet rauhaisasti unten mailla nyt eikä ole mitään häiriötekijöitä. Kesti taas näin myöhään vastata. Olen tällainen yöeläjä, menen varmaan tänäänkin nukkumaan vasta...Joskus myöhään. Tai ehkä enemmänkin aikaisin aamulla:) Asutko muuten yksin? Jos niin nostan kyllä hattua, toivon että joku päivä olisin siihen itsekin kykenevä. Toisaalta ajatus siitä ahdistaa, tarvitsen turvallisia ihmisiä ympärilleni... Eihän se ole mukava olla niin riippuvainen muista ihmisistä, mutta eipä sille tässä elämäntilanteessa mahda oikein mitään. Kyllä se siitä ajan kanssa:)


      • uudestaan tuon
        vielä eilen kirjoitti:

        illalla vielä vastata, mutta alkoikin pelottaa niiden unien ajattelu, kun aurinko oli jo laskenut :)
        On niin mukava kuulla, että olet kokenut samankaltaisia juttuja. Vaikka siis se ei ole kiva, että ne möröt on jahdanneet sinuakin. Tuo on totta, että kun on kuullut muille tapahtuneista asioista, niin nehän on melkein kuin polttoainetta omalle mielikuvitukselle keksiä mitä pimeässä on tai tapahtuu.
        Miten pääsit niiden kammottavien juttujen pelkäämisestä yli? Juuri siis sen uskonko avulla?
        Varmaan tuon kaverisi tapauksessa hänen todellakin itsensä pitäisi tajuta se. Olet oikeassa, että ei varmaan ota vastaan jos joku muu yrittää puhua. Kuulostaa niin tutulta. Ja kun oikeasti ihmiset ei vaan aina ymmärrä millaisilla asioilla leikkivät, heille se voi olla vaan juuri leikkiä. Vaikka se on oikeasti vaarallista. Minuakin on puistattanut se tuttuni tapaus. Pitkän aikaa tuntui, että meni kylmät väreet selkää pitkin, kun edes ajatteli sitä. Ja varmaan siitä hetkestä lähtien tajusin oikein kunnolla, että ei pitäisi kenenkään leikkiä sellaisilla asioilla. Mutta onneksi tajusi sen itsekin ja onneksi asiat ovat alkaneet parantua.
        En minäkään muuten uskaltanut vuosia sitten sanoa että lopettavat sen pelleilyn, kun kuulin millaisilla jutuilla leikkivät. Vaikka ajattelin kyllä, että siitä ei koidu mitään hyvää. En kuitenkaan usko, että asiat olisivat menneet erilailla vaikka olisi yrittänyt sanoa jotain. Koska näissä asioissa ihmiset uskovat varmaan vain itseään.
        Minusta sen pitäisikin olla kaiken lähtökohta, että ihmiset saavat kokea uskon eri tavalla. En ole oikein varma antavatko järjestäytyneet uskonnot sille aina hirveästi sijaa. Kun jokaisella voi myös omien kokemustensa valossa olla esim. lisättävää siihen mihin uskoo.
        Minulla on oikeastaan ihan samalla tavalla, että en enää pystyisi olemaan uskomatta johonkin korkeaan voimaan. Kun on kokenut niiden asioiden läsnäolon elämässä. Eikä sitäkään aina muut ihmiset ymmärrä.
        Ja kun minulla on ollut joskus ateismi-hetkeni, niin olen huomannut kyllä kuinka positiivinen vaikutus sillä on, että uskoo johonkin. Esimerkiksi ennen aina jos olin riidellyt jonkun läheisen kanssa, niin tuntui että ympärillä on vaan pahaa ja kaikki hyvä katosi enkä kestä sitä. Ei ollut sitä ajatusta, että hyvä on aina läsnä, kun silloin se tavallaan katosi muiden suhtautumisen myötä. En osaa oikein selittää. Vieläkin kyllä vaan tärisen ja pelkään että jotain pahaa tapahtuu enkä voi nukkua, jos olen riidoissa läheisten kanssa. Mutta nyt tiedän että on niitä suojelusenkeleitä :)
        Tuo on hyvin ajateltu, että ilman pelkoja ei tulisi kestäväksi ja selviäisi tulevista koetuksista, vaan luovuttaisi heti. En ollutkaan ajatellut sitä noin pitkälle ennen.
        Pelot voi myös olla lähentäviä asioita ihmisille. Kun usein kai ajatellaan, että pelot repivät ihmisiä erilleen. Voivat ne niinkin tehdä, mutta kaikki pelot voivat myös lähentää kahta ihmistä.
        Minulla on jonkin verran sellaisia ennakoivia ajatuksia välillä. Yleensä ne vaan ovat sellaisia, että aamulla tiedän että paidannappi aukeaa päivällä vahingossa tai että minkä näköinen naapuri tulee pihalla vastaan. Se paidannappijuttu tapahtui muuten viime viikolla :) Mutta kerran olen välttänyt liikenneonnettomuuden kun 2 min ennen omituista läheltäpiti-tilannetta tuli niin vahva ajatus, että tällä tiellä tapahtuu onnettomuus.
        Ja kerran siskoni vitsillä pyysi arvaamaan mitä korttia ajattelee. Nauroin että tuli mieleen punainen pata ja numero kuusi. Hänen leukansa loksahti auki, kun oli kuulemma ensin ajatellut pata kuutosta, mutta ajatellut että vaihtaakin värin punaiseksi ettei ole ennalta-arvattava ja ajatteli ruutu kuutosta :) Mutta nuo on todella yksittäisiä tapauksia.
        Luulen, että kaikilla on tuollaisia, jos ne osaa erottaa sen kaiken ajatusmössön seasta ja kiinnittää huomiota. Ja jos osaa olla tukkimatta intuitiota järkeilyllä. Joku fyysikkohan on sitä mieltä, että 10 sekuntia tulevaisuudessa on vielä ihmisen normaalin havaintokentän ulottuvissa.
        Siinä ampumisunessa oli kyllä kaksi ampujaa. Mutta se toinen oli taaempana ja vaan hiljaa ja vain se toinen huusi niitä asioita ja teki kaiken ensin. Mutta toisaalta nyt kun aloin ajatella, niin olihan niitä oikeastikin kaksi, ei vaan samassa paikassa.
        Se minua vähän näissä nykyisissä unissakin häiritsee, kun se nainen sanoi unessani jotain. Enkä oikein tiedä mitä ajatella siitä, mitä tehdä sen asian kanssa. Jos se onkin tärkeää.
        Kuulostaa siltä, että pidät unista, mikä on kiva kuulla, vaikka olet kokenut niitä ahdistaviakin nukkumishetkiä. Ehkä minullakin helpottaa nukkuminen vielä :)
        Ovatko ne unet, joiden kautta tulee viestejä jotenkin erilaisia unina vai tunnetko sen, että se oli jotain tärkeää?
        Minulla oli joskus myös sellaisia unia, että aloin unien aikana oikeasti itkeä. Heräsin joitain kertoja niistä keskellä yötä ja huomasin melkein hyperventiloivani, onneksi niitä ei ole ollut enää. Ne eivät tosin olleet yhtään pelottavia.
        Joskus surrealismista kiinnostuessani kirjoitin kaikki unet aina muistiinkin. Mutta minulla ne unet jotenkin muuttuivat vähän tylsiksi, kun huomasivat että tarkkailen niitä :)
        Sain muuten taas illalla työnnettyä sen ahdistuksen pois, kun ajattelin niitä neuvoja, joista ollaan puhuttu :) Liian kuuma kyllä oli enkä uskaltanut heittää peittoa pois, vaikka olisin ehkä halunnut, vaan kääriydyin siihen tiukemmin :) Ainakin mennyt parempaan suuntaan :)

        sun aloituksen ja ilmeisesti asut yksin? Inhottavaa että joudut nukkumaan jatkuvasti yksin:s Onko sulla sellaisia ystäviä tai tuttuja joille voit soittaa tai vaikka tekstata jos tulee paha olo? Se usein auttaa. Päiväunet muuten on aivan ihania:) Nukuin silloin aiemmin aina päivällä kun väsytti niin paljon vähäisten yöunien vuoksi(sattuneesta syystä) eikä sitten saanut yöllä nukuttua. Yritän nykyisin estää itseäni, ettei siitä tulisi huonoa tapaa. Silloin tällöin vaan niin kiva kun nukahtaa helposti. Niin ja tosi kiva että nämä on sulla kuitenkin paranemaan päin


      • varmaan laiha
        uudestaan tuon kirjoitti:

        sun aloituksen ja ilmeisesti asut yksin? Inhottavaa että joudut nukkumaan jatkuvasti yksin:s Onko sulla sellaisia ystäviä tai tuttuja joille voit soittaa tai vaikka tekstata jos tulee paha olo? Se usein auttaa. Päiväunet muuten on aivan ihania:) Nukuin silloin aiemmin aina päivällä kun väsytti niin paljon vähäisten yöunien vuoksi(sattuneesta syystä) eikä sitten saanut yöllä nukuttua. Yritän nykyisin estää itseäni, ettei siitä tulisi huonoa tapaa. Silloin tällöin vaan niin kiva kun nukahtaa helposti. Niin ja tosi kiva että nämä on sulla kuitenkin paranemaan päin

        lohtu, mutta jos on vaan aina ongelmia ongelmien päälle, niin oppii selviytymään paljosta. Ja jos opii löytämään oman pienen ilonsa niiden ongelmienkin keskeltä, niin sitten joskus jos on helpompi tilanne, sitä iloa ei vie enää mikään pois, kun on onnistunut löytämään sen vaikeammassakin tilanteessa.
        Ja voi luottaa itseensä siinä, että ongelmat ei elämää kaada, kun niihin on niin tottunut :)
        En tiedä haluatko kertoa, mutta mielelläni kuuntelisin jos haluat puhua niistä ongelmista.
        Ihan totta tuo, että usein muiden elämä näyttää niin täydelliseltä päällepäin. Ja varmasti moni ajattelee niin sinustakin ja minustakin.
        Ehkä se johtuu siitä, että monesti ajattelee vain sitä mikä puuttuu eikä sitä mitä on jo saanut kokea. Joka on tietenkin ihan luonnollista, koska jos ei vaikka tunne oloaan kokonaiseksi. Toiset ihmiset näkevät helpommin ne positiiviset jutut toisten elämissä, koska eivät koe esim. sitä puuttuvuuden tunnetta henkilökohtaisesti.
        Mutta totta, että niitä ihmisiä on olemassa, jotka oikeasti näyttävät elävän täydellistä elämää. Mutta minusta on oikeastikin hyvä, että joutuu kokemaan vastoinkäymisiäkin. Juuri että oppii selviämään ja sitten ehkä myöhemmin osaa oikeasti arvostaa onnea, jos sellaisen saa.
        Toivottavasti sinua ei kauheasti masenna. Yritä vaikka olla ajattelematta ongelmia liikaa. Sen neuvon sain itse joskus, että ongelmat ei murehtimalla parane. Ja vaikka ne olisi polttavia asioita, niin se ei ole hyväksi että niitä miettii heräämisestä nukahtamiseen. Pitää vaikka heti herättyään etsiä itselleen ajatuksiin rauhallinen tila, jossa voi olla ajattelematta ongelmia ja olla vaan. Eikä se ole vastuutonta, koska murehtiminen pahentaa oman olon niin, että väsyy vaan.
        Kesässä on sekin kiva, että kun on valoisaa melkein koko ajan, ei vain ole helpompi nukkua vaan on myös niin paljon helpompi herätä :) Herään kyllä aina kun on pakko, mutta olen heräämisessä varmaan maailman huonoin. Siksi minäkin yritän vähän vältellä niitä päiväunia, vaikka ne ihania onkin, koska jos päätän nukkua vain tunnin, nukun ihan varmasti vähintään kaksi :)
        Äitini sanoi viime viikolla, että on synnyttänyt minut väärään maailmankolkkaan. Olisi pitänyt synnyttää lämpimään maahan, kun palelen aina. Mutta toisaalta ainakin täällä on ne kesät valoisia :)
        Tuleeko niitä merkittäviä viestejä sitten enimmäkseen juuri unissa, vai saatko niitä valveilla myös samankaltaisina viesteinä? Kun sanoit, että Jumalaa puhuu monella tavalla. Vai näkyvätkö ne asiat valveilla ollessa siinä, että asiat alkavat sujua?
        On kiva kuulla, että olet saanut varmuuden asioista ja sitä kautta löytänyt rauhaa :) Minäkin tunnistan tuollaisen pienen kärsimättömyyden itsessäni. Ehkä on ihan kasvattavaakin, että joutuu joskus odottamaankin :) Ja ainakin asiat varmaan tuntuvat moninkertaisen ihanilta, jos niitä on juuri joutunut odottamaan. Ja tosiaan kärsimättömillä ihmisillä odottamaan joutuminen varmaan aika tehokkaasti näyttää haluaako jotain oikeasti vai ei.
        Ja kivaa huomata kuinka se usko näkyy sinusta monilla tuollaisilla positiivisilla tavoilla :)
        Ei varmasti kivaa tuollainen, että joutuu heräämään siihen, että joku kauhea uni tapahtui.
        Millaisia ne äitisi ennakoivat ajatukset ovat? Tai että ovatko pienistä asioista vai yleismaailmallisista?
        Olen miettinyt välillä, että helpottaakohan ne painajaiseni vasta sitten jos varmistan sen niissä sanotun asian. Toisaalta vaikka ne jatkuisikin, niitä voi varmaan oppia käsittelemään sillä tavalla että ne ei ahdista niin paljon.
        On muuten niin kiva puhua kanssasi, kun nytkin ymmärsit niitä asioita mitä sanoin :) Etkä vaan sanonut, että kaikki asiat on ihan puppua :)
        No en minäkään ymmärrä niistä unikirjoituksistani nykyään mitään, vähän sekavia :) Ja sitten minulla oli silloin aina yöpöydällä kynä ja paperia ja muuten vain kirjoittelin keskellä yötä unien keskeltä joitain asioita muistiin kun olin mukamas saanut jonkun hienon idean. En ikinä aamulla tajunnut niistä lauseista yhtään mitään :)
        Mietin juuri vähän aikaa sitten tuota korkealla leijumista ja pudotusta ja tulin siihen tulokseen, että itsensä voi antaa leijua niin korkealla kuin tietää tavallaan pystyvänsä. Kun minusta ihmiset ehkä tipauttavat usein itse itsensä. En oikein osaa selittää kunnolla mitä tarkoitan. Tavallaan, että leijuu vain siihen asti, mihin omat epävarmuudet antavat, koska jos niitä kuuntelee, ne ei tipauta.
        Kun minulla on ollut tapana aina pelästyä juuri silloin kun asiat menevät hyvin ja kukaan ei osaa edes odottaa sitä, että tipahdan. Olen ajatellut että niin tapahtuu sen vuoksi, että mieleeni tulee vaikka jokin piilossa lymyävä epävarmuus, jota ei ole käsitelty ja jonka kanssa ei voi nousta niin korkealle. Sen kanssa pitäisi olla ihan vähän matalammalla, jota se tulisi vielä kuulluksi ja selvitetyksi.
        Tuolla tavalla itse olen yrittänyt ajatella nykyään. Että leijun vain siinä kohtaa missä suurimmat epävarmuutenikin. Vaikka se olisikin 40 senttiä maan pinnan yläpuolella :)
        Olet ihan oikeassa, että joskus on niin keskittynyt joihinkin asioihin, että ei näe tavallaan metsää puilta. Minulla on käynyt niin monta kertaa esimerkiksi vastoinkäymisten kanssa. Olen ajatellut, että niin turhaa että näitä pitää kokea ja niistä ei ole hyötyä. Mutta sitten myöhemmin olen tajunnut, että ne ovat esimerkiksi opettaneet todella paljon asioita.
        Tuo on varmasti totta, että kun antaa, saa. Jo ihan oman päänkin sisällä saattaa saada jo heti ilon siitä antamisesta. Olen huomannut siskostani tuon niin selkeästi, kun hän tuo aina kaikille ihmisille tuliaisia matkoilta. Siis aina perheenjäsenille, kaikille kavereilleen ja jopa meidän mummolle :) Sille on joskus sanottu, että keskittyisi enemmän siihen omaan matkaansa eikä niihin tuliaisiin, mutta se oikeasti tekee hänet iloiseksi.
        Mutta eikö tuo ole jo posiitivinen asia, että edes haluaisit ajatella positiivisemmin :) Eihän se nyt mitään ruikuttamista ole, jos kertoo pahasta olostaan. Samalla tavalla siitäkin saa kertoa kuin hyvästä olosta :) Ja ainakin jos käsittelee ja pui jotain asiaa kunnolla, niin sitten sen jälkeen ei välttämättä jaksaisikaan enää edes ajatella koko asiaa vaan juuri niitä iloisempia juttuja :)
        Jos alat murjottaa, kun jokin menee pieleen, osaat silloin varmaan myös iloita kun jokin onnistuu? Eikö se ole ihan hyvä kuitenkin, että osaa tuntea kunnolla :)
        Minulla on varmaan samanlainen luonteenpiirre, että murjotan jos jokin asia menee pieleen, mutta yleensä kyllä toivun niistä aika nopeasti. Enkä oikein ikinä vaan jaksa murjottaa pitkään se käy nopeasti niin tylsäksi :)
        Toivottavasti sinäkin olet saanut unta :) Ja toivottavasti muuten nukut ihan kunnolla putkeen, etkä pätkissä. Se pätkissä nukkuminen ei ole hyväksi. Toivon, että nukut nytkin rauhallisesti siellä jossain jos kerran vasta aamulla menit nukkumaan, että tulee vähintään ne 8 tuntia :)
        Asun yksin. Ajattelin aikaisemmin, että en varmaan enää pysty siihen, mutta ilmeisesti pystyin :) Enemmän se on varmaan tottumiskysymys, kun on vaikea nähdä että voisi oppia elämään eri tavalla kuin mihin on jo tottunut. Ja tietysti elämäntilannekysymys myös.
        Kyllähän sen ymmärtää, että haluaa ihmisiä ympärilleen... Eikä varmaan kannata tahallaan tehdä itselleen huonoa oloa, jos tuntuu että ahdistaisi.
        Ja on minulla sellaisia hölmöjä juttuja että yksin en haluaisi asua ensimmäisessä kerroksessa jne :) Enkä omakotitalossa yksin. Parempi kun on pieni tila ja näkee suurinpiirtein kaikki nurkat, että ei tarvi täristen mennä hiuslakkapullon ja sytkärin kanssa katsomaan mikä se kolaus keittiössä oli tai jotain sellaista :)
        Isäni asuu yksin omakotitalossa ja kertoi juuri, että syksyllä syysmyrskyn aikaan illalla oli ensin metsän takaa näkynyt hirveästi väläyksiä (kuulemma sähkölangat osuessaan toisiinsa tekevät niitä) sitten oli sisällä tullut kauhean kylmä. Oli mennyt katsomaan ja etuovi oli selkosen selällään. Sanoi, että toisen oven kissanluukusta varmaan tullut niin paljon vetoa, että se avasi sen oven. Voin kyllä kuvitella, jos olisin joutunut yksin kokemaan tuollaista, niin olisin kiljunut että ufot ja aaveet tulee :)
        Kerrostalossa on hyvä asua yksinkin, kun tietää että täällä on aina muitakin ihmisiä.
        Minulle nyt melkein pitää ihmisten antaa aika jolloin saan soittaa ja vielä varmistaa että soitan, että soitan ihmisille :) Suurinpiirtein kirjoittaa lapulle ylös puhelinaika ja sanoa, että tulee ajan käyttämättäjättämissakko jos en soita :D Olen vähän huono oma-aloitteisessa yhteydenpidossa... :) En tosin kaikkiin ihmisiin, mutta niihin kavereihin.
        Auttaa jotenkin jännästi kun on kuullut sinun samankaltaisia kokemuksia. Jotenkin ne vahvistaa sitä ajatusta, että ei tarvi pelätä niitä unia.
        Ainakaan ei ole ketään varastamassa peittoa, kai siitä yksinnukkumisesta nyt joitain hyviäkin puolia löytyy :)


      • on juuri
        varmaan laiha kirjoitti:

        lohtu, mutta jos on vaan aina ongelmia ongelmien päälle, niin oppii selviytymään paljosta. Ja jos opii löytämään oman pienen ilonsa niiden ongelmienkin keskeltä, niin sitten joskus jos on helpompi tilanne, sitä iloa ei vie enää mikään pois, kun on onnistunut löytämään sen vaikeammassakin tilanteessa.
        Ja voi luottaa itseensä siinä, että ongelmat ei elämää kaada, kun niihin on niin tottunut :)
        En tiedä haluatko kertoa, mutta mielelläni kuuntelisin jos haluat puhua niistä ongelmista.
        Ihan totta tuo, että usein muiden elämä näyttää niin täydelliseltä päällepäin. Ja varmasti moni ajattelee niin sinustakin ja minustakin.
        Ehkä se johtuu siitä, että monesti ajattelee vain sitä mikä puuttuu eikä sitä mitä on jo saanut kokea. Joka on tietenkin ihan luonnollista, koska jos ei vaikka tunne oloaan kokonaiseksi. Toiset ihmiset näkevät helpommin ne positiiviset jutut toisten elämissä, koska eivät koe esim. sitä puuttuvuuden tunnetta henkilökohtaisesti.
        Mutta totta, että niitä ihmisiä on olemassa, jotka oikeasti näyttävät elävän täydellistä elämää. Mutta minusta on oikeastikin hyvä, että joutuu kokemaan vastoinkäymisiäkin. Juuri että oppii selviämään ja sitten ehkä myöhemmin osaa oikeasti arvostaa onnea, jos sellaisen saa.
        Toivottavasti sinua ei kauheasti masenna. Yritä vaikka olla ajattelematta ongelmia liikaa. Sen neuvon sain itse joskus, että ongelmat ei murehtimalla parane. Ja vaikka ne olisi polttavia asioita, niin se ei ole hyväksi että niitä miettii heräämisestä nukahtamiseen. Pitää vaikka heti herättyään etsiä itselleen ajatuksiin rauhallinen tila, jossa voi olla ajattelematta ongelmia ja olla vaan. Eikä se ole vastuutonta, koska murehtiminen pahentaa oman olon niin, että väsyy vaan.
        Kesässä on sekin kiva, että kun on valoisaa melkein koko ajan, ei vain ole helpompi nukkua vaan on myös niin paljon helpompi herätä :) Herään kyllä aina kun on pakko, mutta olen heräämisessä varmaan maailman huonoin. Siksi minäkin yritän vähän vältellä niitä päiväunia, vaikka ne ihania onkin, koska jos päätän nukkua vain tunnin, nukun ihan varmasti vähintään kaksi :)
        Äitini sanoi viime viikolla, että on synnyttänyt minut väärään maailmankolkkaan. Olisi pitänyt synnyttää lämpimään maahan, kun palelen aina. Mutta toisaalta ainakin täällä on ne kesät valoisia :)
        Tuleeko niitä merkittäviä viestejä sitten enimmäkseen juuri unissa, vai saatko niitä valveilla myös samankaltaisina viesteinä? Kun sanoit, että Jumalaa puhuu monella tavalla. Vai näkyvätkö ne asiat valveilla ollessa siinä, että asiat alkavat sujua?
        On kiva kuulla, että olet saanut varmuuden asioista ja sitä kautta löytänyt rauhaa :) Minäkin tunnistan tuollaisen pienen kärsimättömyyden itsessäni. Ehkä on ihan kasvattavaakin, että joutuu joskus odottamaankin :) Ja ainakin asiat varmaan tuntuvat moninkertaisen ihanilta, jos niitä on juuri joutunut odottamaan. Ja tosiaan kärsimättömillä ihmisillä odottamaan joutuminen varmaan aika tehokkaasti näyttää haluaako jotain oikeasti vai ei.
        Ja kivaa huomata kuinka se usko näkyy sinusta monilla tuollaisilla positiivisilla tavoilla :)
        Ei varmasti kivaa tuollainen, että joutuu heräämään siihen, että joku kauhea uni tapahtui.
        Millaisia ne äitisi ennakoivat ajatukset ovat? Tai että ovatko pienistä asioista vai yleismaailmallisista?
        Olen miettinyt välillä, että helpottaakohan ne painajaiseni vasta sitten jos varmistan sen niissä sanotun asian. Toisaalta vaikka ne jatkuisikin, niitä voi varmaan oppia käsittelemään sillä tavalla että ne ei ahdista niin paljon.
        On muuten niin kiva puhua kanssasi, kun nytkin ymmärsit niitä asioita mitä sanoin :) Etkä vaan sanonut, että kaikki asiat on ihan puppua :)
        No en minäkään ymmärrä niistä unikirjoituksistani nykyään mitään, vähän sekavia :) Ja sitten minulla oli silloin aina yöpöydällä kynä ja paperia ja muuten vain kirjoittelin keskellä yötä unien keskeltä joitain asioita muistiin kun olin mukamas saanut jonkun hienon idean. En ikinä aamulla tajunnut niistä lauseista yhtään mitään :)
        Mietin juuri vähän aikaa sitten tuota korkealla leijumista ja pudotusta ja tulin siihen tulokseen, että itsensä voi antaa leijua niin korkealla kuin tietää tavallaan pystyvänsä. Kun minusta ihmiset ehkä tipauttavat usein itse itsensä. En oikein osaa selittää kunnolla mitä tarkoitan. Tavallaan, että leijuu vain siihen asti, mihin omat epävarmuudet antavat, koska jos niitä kuuntelee, ne ei tipauta.
        Kun minulla on ollut tapana aina pelästyä juuri silloin kun asiat menevät hyvin ja kukaan ei osaa edes odottaa sitä, että tipahdan. Olen ajatellut että niin tapahtuu sen vuoksi, että mieleeni tulee vaikka jokin piilossa lymyävä epävarmuus, jota ei ole käsitelty ja jonka kanssa ei voi nousta niin korkealle. Sen kanssa pitäisi olla ihan vähän matalammalla, jota se tulisi vielä kuulluksi ja selvitetyksi.
        Tuolla tavalla itse olen yrittänyt ajatella nykyään. Että leijun vain siinä kohtaa missä suurimmat epävarmuutenikin. Vaikka se olisikin 40 senttiä maan pinnan yläpuolella :)
        Olet ihan oikeassa, että joskus on niin keskittynyt joihinkin asioihin, että ei näe tavallaan metsää puilta. Minulla on käynyt niin monta kertaa esimerkiksi vastoinkäymisten kanssa. Olen ajatellut, että niin turhaa että näitä pitää kokea ja niistä ei ole hyötyä. Mutta sitten myöhemmin olen tajunnut, että ne ovat esimerkiksi opettaneet todella paljon asioita.
        Tuo on varmasti totta, että kun antaa, saa. Jo ihan oman päänkin sisällä saattaa saada jo heti ilon siitä antamisesta. Olen huomannut siskostani tuon niin selkeästi, kun hän tuo aina kaikille ihmisille tuliaisia matkoilta. Siis aina perheenjäsenille, kaikille kavereilleen ja jopa meidän mummolle :) Sille on joskus sanottu, että keskittyisi enemmän siihen omaan matkaansa eikä niihin tuliaisiin, mutta se oikeasti tekee hänet iloiseksi.
        Mutta eikö tuo ole jo posiitivinen asia, että edes haluaisit ajatella positiivisemmin :) Eihän se nyt mitään ruikuttamista ole, jos kertoo pahasta olostaan. Samalla tavalla siitäkin saa kertoa kuin hyvästä olosta :) Ja ainakin jos käsittelee ja pui jotain asiaa kunnolla, niin sitten sen jälkeen ei välttämättä jaksaisikaan enää edes ajatella koko asiaa vaan juuri niitä iloisempia juttuja :)
        Jos alat murjottaa, kun jokin menee pieleen, osaat silloin varmaan myös iloita kun jokin onnistuu? Eikö se ole ihan hyvä kuitenkin, että osaa tuntea kunnolla :)
        Minulla on varmaan samanlainen luonteenpiirre, että murjotan jos jokin asia menee pieleen, mutta yleensä kyllä toivun niistä aika nopeasti. Enkä oikein ikinä vaan jaksa murjottaa pitkään se käy nopeasti niin tylsäksi :)
        Toivottavasti sinäkin olet saanut unta :) Ja toivottavasti muuten nukut ihan kunnolla putkeen, etkä pätkissä. Se pätkissä nukkuminen ei ole hyväksi. Toivon, että nukut nytkin rauhallisesti siellä jossain jos kerran vasta aamulla menit nukkumaan, että tulee vähintään ne 8 tuntia :)
        Asun yksin. Ajattelin aikaisemmin, että en varmaan enää pysty siihen, mutta ilmeisesti pystyin :) Enemmän se on varmaan tottumiskysymys, kun on vaikea nähdä että voisi oppia elämään eri tavalla kuin mihin on jo tottunut. Ja tietysti elämäntilannekysymys myös.
        Kyllähän sen ymmärtää, että haluaa ihmisiä ympärilleen... Eikä varmaan kannata tahallaan tehdä itselleen huonoa oloa, jos tuntuu että ahdistaisi.
        Ja on minulla sellaisia hölmöjä juttuja että yksin en haluaisi asua ensimmäisessä kerroksessa jne :) Enkä omakotitalossa yksin. Parempi kun on pieni tila ja näkee suurinpiirtein kaikki nurkat, että ei tarvi täristen mennä hiuslakkapullon ja sytkärin kanssa katsomaan mikä se kolaus keittiössä oli tai jotain sellaista :)
        Isäni asuu yksin omakotitalossa ja kertoi juuri, että syksyllä syysmyrskyn aikaan illalla oli ensin metsän takaa näkynyt hirveästi väläyksiä (kuulemma sähkölangat osuessaan toisiinsa tekevät niitä) sitten oli sisällä tullut kauhean kylmä. Oli mennyt katsomaan ja etuovi oli selkosen selällään. Sanoi, että toisen oven kissanluukusta varmaan tullut niin paljon vetoa, että se avasi sen oven. Voin kyllä kuvitella, jos olisin joutunut yksin kokemaan tuollaista, niin olisin kiljunut että ufot ja aaveet tulee :)
        Kerrostalossa on hyvä asua yksinkin, kun tietää että täällä on aina muitakin ihmisiä.
        Minulle nyt melkein pitää ihmisten antaa aika jolloin saan soittaa ja vielä varmistaa että soitan, että soitan ihmisille :) Suurinpiirtein kirjoittaa lapulle ylös puhelinaika ja sanoa, että tulee ajan käyttämättäjättämissakko jos en soita :D Olen vähän huono oma-aloitteisessa yhteydenpidossa... :) En tosin kaikkiin ihmisiin, mutta niihin kavereihin.
        Auttaa jotenkin jännästi kun on kuullut sinun samankaltaisia kokemuksia. Jotenkin ne vahvistaa sitä ajatusta, että ei tarvi pelätä niitä unia.
        Ainakaan ei ole ketään varastamassa peittoa, kai siitä yksinnukkumisesta nyt joitain hyviäkin puolia löytyy :)

        se ongelma että kun vastoinkäyminen tulee, ei meinaa muistaa lainkaan niitä hyviä asioita ja tuntuu että maailma kaatuu niskaan ja taas on aivan kaikki pilalla. Tälläkin hetkellä tunnen itseni aivan uskomattoman typeräksi ja voisin melkein lyödä itteäni, että mikä apina. No henkisesti ainakin. Ne asiat on aika arkaluontoisia, monimutkaisia ja pitkiä juttuja ettei niitä ihan tänne julkisille palstoille viitsi levitellä. En puhu niistä edes ystävieni kanssa, paitsi yhden. Olen huomannut ettei ihmisiin vain voi luottaa, ei täysin edes itseeni. Se ainakin lohduttaa et kyllä jossain vaiheessa tämä helpottaa. Niin se vaan menee. Olen kyllä samaa mieltä siinä että vastoinkäymiset on hyvästä inhimillisissä määrin, vaikka välillä jotkin asiat tuntuu vaan niin pahalta. Olisi hyvä jos jaksaisi fiksata elämän kuntoon niiltä osin joille jotain kykenee tekemään. Puhti on niin loppu ettei vain jaksaisi. Onneksi edes jostain saa ilon tunnetta: urheilu. Ja kyllä kavereistakin, useinkin. Voisin hyvin kuvitella että jos onnen löytää niin sitä osaa arvostaa kaiken jälkeen, kunhan se onni ei tule itsestäänselvyydeksi.
        Sen verran tuossa yksin nukkumisessa on hyvää että liian lähelle mua ei saa tulla, riippuu toki ihmisestäkin. Jos nyt olisi vaikka poikakaveri viekussa niin se tuskin haittaa, mutta jos joku kaveri nukkuu samassa sängyssä ja tulee liian lähelle niin alkaa ahdistaa välittömästi. Tekisi melkein mieli muksauttaa mokoma lattialle:P Ja ei tosiaan kukaan ryövää peittoa tai tyynyjä:) Minulla on myös tuo ongelma että jos nukun päivällä niin voi olla että laitan herätyksen puolen tunnin tai tunnin päästä mutta loppujen lopuksi herään joskus 2-3 tunnin päästä. Kesällä tuntuu että käy aina kamalan myöhään nukkumaan ja nukkuukin pitkälle päivään ja tuntuu että se onkin melkein jo ohi. Toivottavasti olisi taas aurinkoinen kesä niin ei viitsi haaskata ihania aamupäivän rantakelejä. Mieluummin olisin kyllä syntynyt johonkin lämpimämpään kolkkaan jossa olisi aina ne rantakelit ja valoisaa.
        Kyllä niitä viestejä tulee joskus ihan valveillakin. Saattaa tulla vahva tunne jostain asiasta tai raamatunpaikka tai vastaavaa. Yleensä ne tunteet tulee pitkän rukoilemisen jälkeen, ei noin vain. Äidille niitä tulee kaikkina näinä kolmena eli unina, tunteina, raamatunpaikkoina lukiessa tai hänelle saattaa tulla joku raamatunpaikka mieleen. Minulla ei jälkimmäisiä ole tullut koska en luo raamattua ihan niin aktiivisesti... Hän saa myös ilmestyksiä joskus. Ne ovat enemmän yksittäisiä asioita arkielämässä, vaikkapa läheisten ihmisten suhteen. Joskus yleismaallisiakin.
        En tiedä noista painajaisistasi... Monilla tutuillani on ollut samankaltaista "taistelua" kuin meillä, mutta ne ovat vain olleet sellaisia asiota jotka on pitänyt kestää läpi, Jumalan avulla eikä Hän kuitenkaan salli kuormaa yli voimien. Kaikki elämänkokemukset ovat itselle sekä muille vahvistukseksi, voi sitten auttaa ja tukea muitakin. Yhdellä tutullani on ollut monia todella vaikeita asioita. Jumala käyttää ihmisen sisimmän mukaan erilaisia "aseita" jotta pahan ja synnin saa hiottua pois. Tutullani nämä kaikki oli tarpeen jotta muutos tapahtui. Jotkin asiat vaan on sallittava, mutta kaikki on meidän parhaaksi:)
        sain kiinni tuosta ajatuksestasi leijumisen ja epävarmuuden suhteen. En osaa oikein antaa itseni leijua kovin korkealla, kun on tottunut siihen että kaikki menee pieleen kuitenkin. Pitkästä aikaa leijuin ja korkealla, ei ollut epävarmuutta mutta sitten eräs tipautti minut alas. Olisi kai pitänyt tajuta, ettei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa, niinkuin aina. Olin kai jo varma että oli tipahtanut, mutta ei se niin tainnutkaan olla. Syytän itseäni ja tyhmyyttäni enemmän.
        Tuo on myös totta että antamisesta saa jo ihan vain ilonkin. Oma siskoni on aikalailla samanlainen, tulee iloiseksi siitä että saa asettaa muut edellensä. Harmi vain että jotkut näyttävät käyttävän hyväksi sellaisia ihmisiä. Kyllähän sitä iloita osaa itsekin välillä. Joskus aina tuntuu että on sisäänpäin iloitsevaa ja surevaa tyyppiä, välillä erittäin ulospäin. Minulla nämä vaihtelee aika vinhasti niinkuin muutkin olotilat:P olen myös huomannut tuon, ettei kauaa jaksa murjottaa kun alkaa jo kyllästyttää. Usein itseasiassa unohdan murjottaa jollekin vaikka "pitäisi", en ole pitkävihaista tyyppiä.
        Mäkin olen miettiny että asuisin paljon mieluummin kerrostalossa, kun niitä ihmisiä on kuitenkin aina ympärillä, vaikkei itse asunnossa olisikaan. Olin muuten nukkunut sen 8h kun heräsin ensimmäisen kerran. Nukuin vielä tunnin ja sit heräsin. Kävin vasta 5 nukkumaan, ja nukuin vielä päivälläkin! hankala yö edessä:) välillä on ollut kyllä ongelmana tuo pätkittäinen uni, onko sullakin?
        tuli mieleen kun sanoit tuossa ekassa kirjoituksessa että ahdistaa kun tv:stä loppuu ohjelmat, niin tuttu tunne. Sit voi katsoa jotain dvd:tä vaikka, mutta se on eri asia kun tuntuu että telkan kautta on jotenkin yhteydessä ulkomaailmaan, samoin kun radion. Tuntuu että jos katsoo jotain leffaa on heti taas eristyksissä omaan kämppään ja yksinoloon. On myös totta et on paljon parempi sellainen pieni kämppä missä näkee koko ympäristön. Mäkään en ikinä nukkuisi yksin missään omakotitalossa:) heh hiuslakkapullon ja sytkärin kanssa:D nauratti vähän myös tuo isäsi kertoma juttu. Siis itsekin olisin varnasti ollut kauhuissani mutta kun tietää että kyseessä oli aivan inhimillinen asia. Vai että ufot tulee ja vie:D Saipa vähän naurua tähänkin yöhön, tosin sun iskäsi kustnnuksella pikkuisen mutta hän ei ole hermoheikko tällä alueella, toivon ainakin? Toisin kuin me.
        Sä et sitten varmaan kovin usein ota yhteyttä vaikeinakaan hetkinä? Mulla on onneksi muutama sellainen ihminen joille kyllä vois soittaa mutta en ole kertaakaan tainnut... Itse yksi niistä ainakin joskus on tekstannut että ootko hereillä, huono olo. Yleensä heräänkin jos joku laittaa viestin yöllä. Eikä mua haittaa kyllä ollenkaan:) Ellei se sitten ole jotain niin hauskaa kuin "onko tyyny hyvin" tai sit jotain kännipuheluja:)
        Kiva oikeasti jos tää auttaa, mustaki on mukava vaihtaa ajatuksia. Voit muistella näitä juttuja sitten ku käyt nukkumaan. Tai ehkä noita positiivisempia mieluummin:) Aika pitkiä nää meidän novellit on mut ei kai se haittaa.


      • varmaan sitä,
        on juuri kirjoitti:

        se ongelma että kun vastoinkäyminen tulee, ei meinaa muistaa lainkaan niitä hyviä asioita ja tuntuu että maailma kaatuu niskaan ja taas on aivan kaikki pilalla. Tälläkin hetkellä tunnen itseni aivan uskomattoman typeräksi ja voisin melkein lyödä itteäni, että mikä apina. No henkisesti ainakin. Ne asiat on aika arkaluontoisia, monimutkaisia ja pitkiä juttuja ettei niitä ihan tänne julkisille palstoille viitsi levitellä. En puhu niistä edes ystävieni kanssa, paitsi yhden. Olen huomannut ettei ihmisiin vain voi luottaa, ei täysin edes itseeni. Se ainakin lohduttaa et kyllä jossain vaiheessa tämä helpottaa. Niin se vaan menee. Olen kyllä samaa mieltä siinä että vastoinkäymiset on hyvästä inhimillisissä määrin, vaikka välillä jotkin asiat tuntuu vaan niin pahalta. Olisi hyvä jos jaksaisi fiksata elämän kuntoon niiltä osin joille jotain kykenee tekemään. Puhti on niin loppu ettei vain jaksaisi. Onneksi edes jostain saa ilon tunnetta: urheilu. Ja kyllä kavereistakin, useinkin. Voisin hyvin kuvitella että jos onnen löytää niin sitä osaa arvostaa kaiken jälkeen, kunhan se onni ei tule itsestäänselvyydeksi.
        Sen verran tuossa yksin nukkumisessa on hyvää että liian lähelle mua ei saa tulla, riippuu toki ihmisestäkin. Jos nyt olisi vaikka poikakaveri viekussa niin se tuskin haittaa, mutta jos joku kaveri nukkuu samassa sängyssä ja tulee liian lähelle niin alkaa ahdistaa välittömästi. Tekisi melkein mieli muksauttaa mokoma lattialle:P Ja ei tosiaan kukaan ryövää peittoa tai tyynyjä:) Minulla on myös tuo ongelma että jos nukun päivällä niin voi olla että laitan herätyksen puolen tunnin tai tunnin päästä mutta loppujen lopuksi herään joskus 2-3 tunnin päästä. Kesällä tuntuu että käy aina kamalan myöhään nukkumaan ja nukkuukin pitkälle päivään ja tuntuu että se onkin melkein jo ohi. Toivottavasti olisi taas aurinkoinen kesä niin ei viitsi haaskata ihania aamupäivän rantakelejä. Mieluummin olisin kyllä syntynyt johonkin lämpimämpään kolkkaan jossa olisi aina ne rantakelit ja valoisaa.
        Kyllä niitä viestejä tulee joskus ihan valveillakin. Saattaa tulla vahva tunne jostain asiasta tai raamatunpaikka tai vastaavaa. Yleensä ne tunteet tulee pitkän rukoilemisen jälkeen, ei noin vain. Äidille niitä tulee kaikkina näinä kolmena eli unina, tunteina, raamatunpaikkoina lukiessa tai hänelle saattaa tulla joku raamatunpaikka mieleen. Minulla ei jälkimmäisiä ole tullut koska en luo raamattua ihan niin aktiivisesti... Hän saa myös ilmestyksiä joskus. Ne ovat enemmän yksittäisiä asioita arkielämässä, vaikkapa läheisten ihmisten suhteen. Joskus yleismaallisiakin.
        En tiedä noista painajaisistasi... Monilla tutuillani on ollut samankaltaista "taistelua" kuin meillä, mutta ne ovat vain olleet sellaisia asiota jotka on pitänyt kestää läpi, Jumalan avulla eikä Hän kuitenkaan salli kuormaa yli voimien. Kaikki elämänkokemukset ovat itselle sekä muille vahvistukseksi, voi sitten auttaa ja tukea muitakin. Yhdellä tutullani on ollut monia todella vaikeita asioita. Jumala käyttää ihmisen sisimmän mukaan erilaisia "aseita" jotta pahan ja synnin saa hiottua pois. Tutullani nämä kaikki oli tarpeen jotta muutos tapahtui. Jotkin asiat vaan on sallittava, mutta kaikki on meidän parhaaksi:)
        sain kiinni tuosta ajatuksestasi leijumisen ja epävarmuuden suhteen. En osaa oikein antaa itseni leijua kovin korkealla, kun on tottunut siihen että kaikki menee pieleen kuitenkin. Pitkästä aikaa leijuin ja korkealla, ei ollut epävarmuutta mutta sitten eräs tipautti minut alas. Olisi kai pitänyt tajuta, ettei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa, niinkuin aina. Olin kai jo varma että oli tipahtanut, mutta ei se niin tainnutkaan olla. Syytän itseäni ja tyhmyyttäni enemmän.
        Tuo on myös totta että antamisesta saa jo ihan vain ilonkin. Oma siskoni on aikalailla samanlainen, tulee iloiseksi siitä että saa asettaa muut edellensä. Harmi vain että jotkut näyttävät käyttävän hyväksi sellaisia ihmisiä. Kyllähän sitä iloita osaa itsekin välillä. Joskus aina tuntuu että on sisäänpäin iloitsevaa ja surevaa tyyppiä, välillä erittäin ulospäin. Minulla nämä vaihtelee aika vinhasti niinkuin muutkin olotilat:P olen myös huomannut tuon, ettei kauaa jaksa murjottaa kun alkaa jo kyllästyttää. Usein itseasiassa unohdan murjottaa jollekin vaikka "pitäisi", en ole pitkävihaista tyyppiä.
        Mäkin olen miettiny että asuisin paljon mieluummin kerrostalossa, kun niitä ihmisiä on kuitenkin aina ympärillä, vaikkei itse asunnossa olisikaan. Olin muuten nukkunut sen 8h kun heräsin ensimmäisen kerran. Nukuin vielä tunnin ja sit heräsin. Kävin vasta 5 nukkumaan, ja nukuin vielä päivälläkin! hankala yö edessä:) välillä on ollut kyllä ongelmana tuo pätkittäinen uni, onko sullakin?
        tuli mieleen kun sanoit tuossa ekassa kirjoituksessa että ahdistaa kun tv:stä loppuu ohjelmat, niin tuttu tunne. Sit voi katsoa jotain dvd:tä vaikka, mutta se on eri asia kun tuntuu että telkan kautta on jotenkin yhteydessä ulkomaailmaan, samoin kun radion. Tuntuu että jos katsoo jotain leffaa on heti taas eristyksissä omaan kämppään ja yksinoloon. On myös totta et on paljon parempi sellainen pieni kämppä missä näkee koko ympäristön. Mäkään en ikinä nukkuisi yksin missään omakotitalossa:) heh hiuslakkapullon ja sytkärin kanssa:D nauratti vähän myös tuo isäsi kertoma juttu. Siis itsekin olisin varnasti ollut kauhuissani mutta kun tietää että kyseessä oli aivan inhimillinen asia. Vai että ufot tulee ja vie:D Saipa vähän naurua tähänkin yöhön, tosin sun iskäsi kustnnuksella pikkuisen mutta hän ei ole hermoheikko tällä alueella, toivon ainakin? Toisin kuin me.
        Sä et sitten varmaan kovin usein ota yhteyttä vaikeinakaan hetkinä? Mulla on onneksi muutama sellainen ihminen joille kyllä vois soittaa mutta en ole kertaakaan tainnut... Itse yksi niistä ainakin joskus on tekstannut että ootko hereillä, huono olo. Yleensä heräänkin jos joku laittaa viestin yöllä. Eikä mua haittaa kyllä ollenkaan:) Ellei se sitten ole jotain niin hauskaa kuin "onko tyyny hyvin" tai sit jotain kännipuheluja:)
        Kiva oikeasti jos tää auttaa, mustaki on mukava vaihtaa ajatuksia. Voit muistella näitä juttuja sitten ku käyt nukkumaan. Tai ehkä noita positiivisempia mieluummin:) Aika pitkiä nää meidän novellit on mut ei kai se haittaa.

        että kun tuntee voimakkaasti, ne sillä hetkellä iskevät tunteet ovat niin kokonaisvaltaisia, että ei voikaan muistaa niitä hyviä asioita. On minullakin joskus sellaisia hetkiä. Ja se ei auta yhtään sillä nimenomaisella hetkellä vaikka kuinka tietäisi, että asiat on aina ennenkin järjestyneet jotenkin ja että se olo on aina mennyt paremmaksi. Vaikkei se auta, pitäisi vaan kovasti yrittää muistaa, että harvoin mikään asia on kiinni yhdessä hetkessä. Aina saa hetkiä lisää.
        Ei tietenkään kannata kirjoitella asioita julkiselle palstalle, mutta tarkoitinkin että niistä voi puhua sellaisella abstraktilla tasolla. Ja anteeksi, ei ollut tarkoitus tungetella. Ajattelin vaan, että kuuntelithan sinäkin minun uniongelmiani :) Ei tarvi kertoa jos et halua.
        Miksei itseensä voi luottaa? Tavallaan ymmärrän tuon kyllä, mutta en silti ikinä ole ajatellut ettei itseensä voisi luottaa. Voi vain kuunnella itseään enemmän ja kuunnella vähemmän.
        En minäkään luota oikein ihmisiin. Tai en tiedä, äiti aina sanoo, että olen tyhmä ja luotan liikaa ihmisiin. Mutta se ei ole totta, kun tuntuu etten osaa kunnolla luottaa. Ehkä uskon ihmisiin tietyllä tavalla.
        Mutta ei minusta silti pitäisi ajatella, että ihmisiin ei voi luottaa. Ei kai luottamus mikään absoluuttinen asia olekaan. Kai aina voi luottaa vaikka ihan vähän :) Itse ainakin yritän sillä tavalla ajatella.
        Ei ikinä pidä kuluttaa itseään loppuun. Pysähtyy ja lepää jos tuntuu että puhti on loppu. En halua neuvoa, koska kaikki ajatukseni tulee omista kokemuksistani ja omasta näkökulmastani, mutta sanon vaan sen, että se on todella kuluttava hetki, kun tietää että jotain pitäisi tehdä eikä saa aloitettua. Se on minusta suurinpiirtein yhtä raskas kuin se hetki juuri aloittamisen jälkeen. Se on raskas taakka, että tietää että pitäisi tehdä jotain ja ei osaa aloittaa. Se kuluttaa.
        Mutta hyvä, että on asioita, joista saat iloa. On oltava asioita, joita voi ajatella ilman mitään paineita ja vaikka uppoutua niihin, jos muut jutut stressaa. Itse lähden ensi kuussa hetkeksi ulkomaille ja minulla se on sellainen asia, jota voi ajatella ilman kauheaa stressiä, kun tuntuu joskus että kaikki muut asiat vähän stressaa. Kun uppoutuu iloa tuottaviin asioihin, niin sitten on taas enemmän voimaa kohdata raskaitakin juttuja :)
        Juuri sitä ajattelin, että jos sen onnen eteen on joutunut tekemään paljon töitä, niin tuskin se silloin tulee itsestäänselvyydeksi. Ainakaan omalla kohdallani en uskoisi niin, tietty ihmiset on erilaisia.
        Niin, eihän se oma henkilökohtainen tila mihinkään häviä, vaikka on käynyt nukkumaan :) Ja etenkin jos heräilee helposti ja toiset nukkuu sikeästi, niin voi olla vähän hankala saada niitä pois omalta alueelta, ainakin itse olen joskus huomannut sen. Kiusaan kyllä yleensä siskoani niin, että yritän mennä sen kainaloon ja halata sitä, vaikka se ei hirveästi pidä siitä :)
        Saatoin vähän aliarvioida ja minullakin se on varmaan oikeammin noin, että päätän nukkua puoli tuntia ja herään kolmen tunnin päästä :)
        Minusta olisi kiva olla syntynyt lämpimään maahan, niin ei tarvisi ikinä käyttää talvivaatteita. Korkeintaan jotain palmunlehtiä :D No ei.
        Mietin juuri äsken, että muistaakseni olen lukenut raamattua tasan yhden kerran, joskus millä lie viidennellä luokalla jonkun uskonnontehtävän yhteydessä. Eli se on ihan täysin vieraalta tuntuva asia. Vanhempani eivät ole uskonnollisia ja luulen, että sanoivat pienenä minulle kun asiasta kyselin, että ne ovat satuja ja mielestäni kaikki haltiamenninkäispeikko-sadut oli paljon mieleenkiintoisempia, niin en oikeasti edes muista uskonnontunneiltakaan mitään. Kaverini joskus sanoivat, että raamattu on suurin aukko yleissivistyksessäni, ovat varmaan oikeassa.
        Tuo on niin totta, mitä sanoit että kaikki elämänkokemukset eivät ole vahvistukseksi vain itselle, vaan myös muille.
        Minä en halua ajatella noin päin, että pahan ja synnin saa hiottua pois, vaan mielummin niin päin, että hyvää ja kaunista saa vahvistettua. Se on minusta lähtökohtaisesti kivemmalta tuntuva ajatus.
        Tuli mieleen yksi ajatus, jonka luin vähän aikaa sitten. Se oli sellainen, että ihmisten pitäisi pyrkiä olemaan vaaleanpunaisia. Eli täydellinen tasapaino valkoisen ja punaisen välillä. Valkoinen edustaa korkeinta väreistä ja sellaista puhdasta henkisyyttä. Punainen on taas väreistä matalin, inhimillisin, alkukantainen, halujen mukaan kulkeva jne. Kaikkea mitä nuo värit nyt edustavat. Ja jos ihminen unohtaa valkoisen itsestään, hänestä tulee tarpeidensa mukaan kulkeva ja liian fyysinen. Jos ihminen unohtaa punaisen itsestään, hänestä tulee liian henkinen, kylmä ja ilman ihmisyyttä.
        Olen yrittänyt löytää tuollaista tasapainoa ja mielestäni tuo oli hyvä ajatus siksi, että se nivottaa ihmisten erilaiset puolet yhteen, niin kuin pitäisikin varmaan ajatella.
        Koen, että ajattelen aika realistisesti sisälläni ja että minulla on aina ainakin toinen käsi maassa :) Niin siksi nykyään välillä melkein tuntuu siltäkin, että leijun missä leijun, ei väliä. Olen niin tottunut niihin putoamisiin :) En jaksaisi välittää, vaikka sattuu, niin tiedän että nousen aina kuitenkin ylös.
        Oletko varma ettei ollut epävarmuutta yhtään? Kun miten sitten tipahdit? Ikävää että niin kävi. Sitä epävarmuutta voi olla todella pientäkin. Sellaista, että tulkitsee asiat väärin tai sanat negatiivisesti. Tai vaikka ihan sellaistakin, että ei halua ottaa huomioon, että toisillakin saattaa olla epävarmuutta ja ne voi käyttäytyä hölmösti sen takia.
        Eikä se ole tyhmää, että leijuu. Kun leijuu sen ajatuksen kanssa, että saattaapi tipahtaa. Ja jos tipahtaa niin sitten leikkii olevansa kissa :) Ja niin kuin kissoillakin, niin mitä korkeammalta tipahtaa, sitä enemmän aikaa tajuta mitä tapahtuu, kerätä itsensä ja valmistua maakontaktiin :)
        Siskoni kohdalla mietin joskus sitä, että jos ihminen saa suuren ilon antamisesta tai siitä että saa asettaa muut edellensä, niin voiko sitä edes käyttää kunnolla hyväksi? Kun se on jo tavallaan saanut mitä halusi eli sen antamisen ilon eikä odota ihmiseltä enää muuta. Eikä siskoni tyhmäkään ole.
        Kuulosti todella tutulta tuo mitä sanoit sisäänpäin iloisemisesta ja suremisesta ja ulospäin. Vaihtelee minullakin :) Ja samoin ne muutkin olotilat :)
        Ja tuo kuulosti niin tutulta, että joskus unohtaa olla vihainen vaikka "pitäisi" :) Minulle käy samaa. Sitten joskus on ihan pakko vaan leikkiä hetken vihaista, jotta tulisi selväksi mielipiteeni enkä antaisi itsestäni ovimaton kuvaa vaikkein oikeasti enää edes muista mitä tapahtui :)
        Minusta tuntuu joskus, että minulla on keskittymishäiriö siihen vihaisuuteen. Siis sillä tavalla, että saatan olla aivan raivoissani ja kesken lauseen huomaan perhosen ja sanon "ooooh... perhonen :)" On tapahtunut :)
        Nyt kaupunki ja kerrostalo tuntuu ihan kivalta, mutta en varmaan ikuisesti haluaisi välttämättä kerrostalossakaan asua.
        Hyvä että nukuit vähintään sen 8 tuntia :) On mullakin välillä se pätkittäinen uni ongelmana.
        Totta tuo mitä sanoit yhteydestä ulkomaailmaan. En ollutkaan ajatellut sitä ikinä sen kummemmin miksi ei ole sama asia katsoa dvd:ltä jotain. Noinhan se on.
        Kyllä siihen omakotitalossa yksin nukkumiseenkin varmaan tottuisi taas. Minua on jo joitain vuosia pyydetty muuttamaan mummuni vanhaan mökkiin, mutta saapa nähdä :) Nukkuisin varmaan sen hiuslakkapullon kanssa :) Hätä keinot keksii, kun kaikki veitset oli siellä keittiössä :) Nyt tajusin itsekin kuinka hölmöltä tuo kuulosti :D niin tarkennan että se hiuslakkapilvi syttyy :) En minä nyt sen rosvon kampausta meinannut parannella :)
        Ja jottei jää mitään epäselvyyttä, niin en kyllä usko ufoihin :) Tuskin se isääni hirveästi hätkäytti. Tuntuu joskus, että se on siellä kotona kohdannut niin omituisia asioita, kun on joskus juossut pallosalamaakin karkuun siellä :) Tosin ne asiat nyt oli ihan normaaleja. Ja niin pallosalamakin, mutta aika harvinainen.
        Yksin tuollaista olisi hirveä kokea, mutta kaksin se saattaisi jo melkein mennä jännittävän kuin hirveän puolelle. Tai sitten ei :) Jotenkin minua aina auttaa kun on joku toinen läsnä. Yhden todella aavemaisen jutun olen viime vuosina kokenut, kun olimme siskoni kanssa äidin luona kahdestaan ja oltiin jätetty kastikekulho pöydälle ja aamulla koko keittiö oli täynnä tassunjälkiä ja kastiketta. Siellä oli käynyt joku eläin, tassun jäljistä päätellen paljon suurempi kuin rotta. Ja se vaan ei ole mitenkään mahdollista että se olisi päässyt sisään ja vielä uloskin. Ja siskoni oli aina kiusannut minua kun niiden lähellä olevaan metsään on haudattu koiria, jotka kummittelee. Mutta se oli niin hauskan näköistä, kun niitä kastiketassunjälkiä oli jokapuolella, että suurinpiirtein kierin lattialla :)
        Etenkään niinä vaikeina hetkinä en osaisi oikein ottaa yhteyttä. Varmaan siksikin, että en oikein tykkää puhua asioistani, tai voin puhua mutta niin abstraktisti ettei siitä tajua mitään. Minulla on varmaan se, että ihmisten täytyy todella selkeästi näyttää se, että ne haluaa kuulla ennen kuin normaalisti voin kertoa mitään. Kautta aikojen kaverini ovat kysyneet siskoltani minusta, kun en muka itse kerro niille. Niin sitten kun ei ne tiedä ikinä mitään, niin aika vaikea mennä etenkään sitä sanomaan, että on paha olo. Ja ihan hyvin pärjään kyllä näinkin kun olen tähän tottunut.
        Se on hyvä, että sulla on ihmisiä, joille voit soittaa. Ja sekin on todella hyvä, että edes sen yhden kaverin kanssa voit puhua asioista :) Ja tuokin kuulostaa kivalta, että joku kaverisi on tuolla tavalla ihan varmistanutkin, että onko huono olo. Hyvä, että huolehtivat :)
        Mulla on jokin tiivistämisongelma varmaan :) Kun aina tuntuu, että ajatusten virta on niin loputon ja jostain asiasta tulee joku toinen asia mieleen ja siitä tulee tuhat muuta mieleen :)
        Voit kyllä sanoa, jos haluat että tiivistän, en kyllä lupaa että onnistun siinä :)


      • helpottaa
        varmaan sitä, kirjoitti:

        että kun tuntee voimakkaasti, ne sillä hetkellä iskevät tunteet ovat niin kokonaisvaltaisia, että ei voikaan muistaa niitä hyviä asioita. On minullakin joskus sellaisia hetkiä. Ja se ei auta yhtään sillä nimenomaisella hetkellä vaikka kuinka tietäisi, että asiat on aina ennenkin järjestyneet jotenkin ja että se olo on aina mennyt paremmaksi. Vaikkei se auta, pitäisi vaan kovasti yrittää muistaa, että harvoin mikään asia on kiinni yhdessä hetkessä. Aina saa hetkiä lisää.
        Ei tietenkään kannata kirjoitella asioita julkiselle palstalle, mutta tarkoitinkin että niistä voi puhua sellaisella abstraktilla tasolla. Ja anteeksi, ei ollut tarkoitus tungetella. Ajattelin vaan, että kuuntelithan sinäkin minun uniongelmiani :) Ei tarvi kertoa jos et halua.
        Miksei itseensä voi luottaa? Tavallaan ymmärrän tuon kyllä, mutta en silti ikinä ole ajatellut ettei itseensä voisi luottaa. Voi vain kuunnella itseään enemmän ja kuunnella vähemmän.
        En minäkään luota oikein ihmisiin. Tai en tiedä, äiti aina sanoo, että olen tyhmä ja luotan liikaa ihmisiin. Mutta se ei ole totta, kun tuntuu etten osaa kunnolla luottaa. Ehkä uskon ihmisiin tietyllä tavalla.
        Mutta ei minusta silti pitäisi ajatella, että ihmisiin ei voi luottaa. Ei kai luottamus mikään absoluuttinen asia olekaan. Kai aina voi luottaa vaikka ihan vähän :) Itse ainakin yritän sillä tavalla ajatella.
        Ei ikinä pidä kuluttaa itseään loppuun. Pysähtyy ja lepää jos tuntuu että puhti on loppu. En halua neuvoa, koska kaikki ajatukseni tulee omista kokemuksistani ja omasta näkökulmastani, mutta sanon vaan sen, että se on todella kuluttava hetki, kun tietää että jotain pitäisi tehdä eikä saa aloitettua. Se on minusta suurinpiirtein yhtä raskas kuin se hetki juuri aloittamisen jälkeen. Se on raskas taakka, että tietää että pitäisi tehdä jotain ja ei osaa aloittaa. Se kuluttaa.
        Mutta hyvä, että on asioita, joista saat iloa. On oltava asioita, joita voi ajatella ilman mitään paineita ja vaikka uppoutua niihin, jos muut jutut stressaa. Itse lähden ensi kuussa hetkeksi ulkomaille ja minulla se on sellainen asia, jota voi ajatella ilman kauheaa stressiä, kun tuntuu joskus että kaikki muut asiat vähän stressaa. Kun uppoutuu iloa tuottaviin asioihin, niin sitten on taas enemmän voimaa kohdata raskaitakin juttuja :)
        Juuri sitä ajattelin, että jos sen onnen eteen on joutunut tekemään paljon töitä, niin tuskin se silloin tulee itsestäänselvyydeksi. Ainakaan omalla kohdallani en uskoisi niin, tietty ihmiset on erilaisia.
        Niin, eihän se oma henkilökohtainen tila mihinkään häviä, vaikka on käynyt nukkumaan :) Ja etenkin jos heräilee helposti ja toiset nukkuu sikeästi, niin voi olla vähän hankala saada niitä pois omalta alueelta, ainakin itse olen joskus huomannut sen. Kiusaan kyllä yleensä siskoani niin, että yritän mennä sen kainaloon ja halata sitä, vaikka se ei hirveästi pidä siitä :)
        Saatoin vähän aliarvioida ja minullakin se on varmaan oikeammin noin, että päätän nukkua puoli tuntia ja herään kolmen tunnin päästä :)
        Minusta olisi kiva olla syntynyt lämpimään maahan, niin ei tarvisi ikinä käyttää talvivaatteita. Korkeintaan jotain palmunlehtiä :D No ei.
        Mietin juuri äsken, että muistaakseni olen lukenut raamattua tasan yhden kerran, joskus millä lie viidennellä luokalla jonkun uskonnontehtävän yhteydessä. Eli se on ihan täysin vieraalta tuntuva asia. Vanhempani eivät ole uskonnollisia ja luulen, että sanoivat pienenä minulle kun asiasta kyselin, että ne ovat satuja ja mielestäni kaikki haltiamenninkäispeikko-sadut oli paljon mieleenkiintoisempia, niin en oikeasti edes muista uskonnontunneiltakaan mitään. Kaverini joskus sanoivat, että raamattu on suurin aukko yleissivistyksessäni, ovat varmaan oikeassa.
        Tuo on niin totta, mitä sanoit että kaikki elämänkokemukset eivät ole vahvistukseksi vain itselle, vaan myös muille.
        Minä en halua ajatella noin päin, että pahan ja synnin saa hiottua pois, vaan mielummin niin päin, että hyvää ja kaunista saa vahvistettua. Se on minusta lähtökohtaisesti kivemmalta tuntuva ajatus.
        Tuli mieleen yksi ajatus, jonka luin vähän aikaa sitten. Se oli sellainen, että ihmisten pitäisi pyrkiä olemaan vaaleanpunaisia. Eli täydellinen tasapaino valkoisen ja punaisen välillä. Valkoinen edustaa korkeinta väreistä ja sellaista puhdasta henkisyyttä. Punainen on taas väreistä matalin, inhimillisin, alkukantainen, halujen mukaan kulkeva jne. Kaikkea mitä nuo värit nyt edustavat. Ja jos ihminen unohtaa valkoisen itsestään, hänestä tulee tarpeidensa mukaan kulkeva ja liian fyysinen. Jos ihminen unohtaa punaisen itsestään, hänestä tulee liian henkinen, kylmä ja ilman ihmisyyttä.
        Olen yrittänyt löytää tuollaista tasapainoa ja mielestäni tuo oli hyvä ajatus siksi, että se nivottaa ihmisten erilaiset puolet yhteen, niin kuin pitäisikin varmaan ajatella.
        Koen, että ajattelen aika realistisesti sisälläni ja että minulla on aina ainakin toinen käsi maassa :) Niin siksi nykyään välillä melkein tuntuu siltäkin, että leijun missä leijun, ei väliä. Olen niin tottunut niihin putoamisiin :) En jaksaisi välittää, vaikka sattuu, niin tiedän että nousen aina kuitenkin ylös.
        Oletko varma ettei ollut epävarmuutta yhtään? Kun miten sitten tipahdit? Ikävää että niin kävi. Sitä epävarmuutta voi olla todella pientäkin. Sellaista, että tulkitsee asiat väärin tai sanat negatiivisesti. Tai vaikka ihan sellaistakin, että ei halua ottaa huomioon, että toisillakin saattaa olla epävarmuutta ja ne voi käyttäytyä hölmösti sen takia.
        Eikä se ole tyhmää, että leijuu. Kun leijuu sen ajatuksen kanssa, että saattaapi tipahtaa. Ja jos tipahtaa niin sitten leikkii olevansa kissa :) Ja niin kuin kissoillakin, niin mitä korkeammalta tipahtaa, sitä enemmän aikaa tajuta mitä tapahtuu, kerätä itsensä ja valmistua maakontaktiin :)
        Siskoni kohdalla mietin joskus sitä, että jos ihminen saa suuren ilon antamisesta tai siitä että saa asettaa muut edellensä, niin voiko sitä edes käyttää kunnolla hyväksi? Kun se on jo tavallaan saanut mitä halusi eli sen antamisen ilon eikä odota ihmiseltä enää muuta. Eikä siskoni tyhmäkään ole.
        Kuulosti todella tutulta tuo mitä sanoit sisäänpäin iloisemisesta ja suremisesta ja ulospäin. Vaihtelee minullakin :) Ja samoin ne muutkin olotilat :)
        Ja tuo kuulosti niin tutulta, että joskus unohtaa olla vihainen vaikka "pitäisi" :) Minulle käy samaa. Sitten joskus on ihan pakko vaan leikkiä hetken vihaista, jotta tulisi selväksi mielipiteeni enkä antaisi itsestäni ovimaton kuvaa vaikkein oikeasti enää edes muista mitä tapahtui :)
        Minusta tuntuu joskus, että minulla on keskittymishäiriö siihen vihaisuuteen. Siis sillä tavalla, että saatan olla aivan raivoissani ja kesken lauseen huomaan perhosen ja sanon "ooooh... perhonen :)" On tapahtunut :)
        Nyt kaupunki ja kerrostalo tuntuu ihan kivalta, mutta en varmaan ikuisesti haluaisi välttämättä kerrostalossakaan asua.
        Hyvä että nukuit vähintään sen 8 tuntia :) On mullakin välillä se pätkittäinen uni ongelmana.
        Totta tuo mitä sanoit yhteydestä ulkomaailmaan. En ollutkaan ajatellut sitä ikinä sen kummemmin miksi ei ole sama asia katsoa dvd:ltä jotain. Noinhan se on.
        Kyllä siihen omakotitalossa yksin nukkumiseenkin varmaan tottuisi taas. Minua on jo joitain vuosia pyydetty muuttamaan mummuni vanhaan mökkiin, mutta saapa nähdä :) Nukkuisin varmaan sen hiuslakkapullon kanssa :) Hätä keinot keksii, kun kaikki veitset oli siellä keittiössä :) Nyt tajusin itsekin kuinka hölmöltä tuo kuulosti :D niin tarkennan että se hiuslakkapilvi syttyy :) En minä nyt sen rosvon kampausta meinannut parannella :)
        Ja jottei jää mitään epäselvyyttä, niin en kyllä usko ufoihin :) Tuskin se isääni hirveästi hätkäytti. Tuntuu joskus, että se on siellä kotona kohdannut niin omituisia asioita, kun on joskus juossut pallosalamaakin karkuun siellä :) Tosin ne asiat nyt oli ihan normaaleja. Ja niin pallosalamakin, mutta aika harvinainen.
        Yksin tuollaista olisi hirveä kokea, mutta kaksin se saattaisi jo melkein mennä jännittävän kuin hirveän puolelle. Tai sitten ei :) Jotenkin minua aina auttaa kun on joku toinen läsnä. Yhden todella aavemaisen jutun olen viime vuosina kokenut, kun olimme siskoni kanssa äidin luona kahdestaan ja oltiin jätetty kastikekulho pöydälle ja aamulla koko keittiö oli täynnä tassunjälkiä ja kastiketta. Siellä oli käynyt joku eläin, tassun jäljistä päätellen paljon suurempi kuin rotta. Ja se vaan ei ole mitenkään mahdollista että se olisi päässyt sisään ja vielä uloskin. Ja siskoni oli aina kiusannut minua kun niiden lähellä olevaan metsään on haudattu koiria, jotka kummittelee. Mutta se oli niin hauskan näköistä, kun niitä kastiketassunjälkiä oli jokapuolella, että suurinpiirtein kierin lattialla :)
        Etenkään niinä vaikeina hetkinä en osaisi oikein ottaa yhteyttä. Varmaan siksikin, että en oikein tykkää puhua asioistani, tai voin puhua mutta niin abstraktisti ettei siitä tajua mitään. Minulla on varmaan se, että ihmisten täytyy todella selkeästi näyttää se, että ne haluaa kuulla ennen kuin normaalisti voin kertoa mitään. Kautta aikojen kaverini ovat kysyneet siskoltani minusta, kun en muka itse kerro niille. Niin sitten kun ei ne tiedä ikinä mitään, niin aika vaikea mennä etenkään sitä sanomaan, että on paha olo. Ja ihan hyvin pärjään kyllä näinkin kun olen tähän tottunut.
        Se on hyvä, että sulla on ihmisiä, joille voit soittaa. Ja sekin on todella hyvä, että edes sen yhden kaverin kanssa voit puhua asioista :) Ja tuokin kuulostaa kivalta, että joku kaverisi on tuolla tavalla ihan varmistanutkin, että onko huono olo. Hyvä, että huolehtivat :)
        Mulla on jokin tiivistämisongelma varmaan :) Kun aina tuntuu, että ajatusten virta on niin loputon ja jostain asiasta tulee joku toinen asia mieleen ja siitä tulee tuhat muuta mieleen :)
        Voit kyllä sanoa, jos haluat että tiivistän, en kyllä lupaa että onnistun siinä :)

        kyllä aina kun herää ja tietää et nyt on uusi päivä ja kaiken voi tehdä paremmin. Ja yrittää ajatella positiivisesti. En todellakaan tarkottanut tota sillä tavalla ikävästi vaikka siltä se vaikutti kun luin ton kohdan uudelleen, että olisit tungetellut! En kuitenkaan ehkä jaksa alkaa kertomaan sen kummemmin niistä. Tarkoitin tuolla itseensä luottamisella sitä, että kun toisista huomaa ettei heihin voi luottaa ja siten ehkä hieman "tuomitsee" että miten toi nyt voi tehdä noin esim. kertoa asioita eteenpäin, mutta kuitenkin itsessä välillä huomaa samankaltaisia piireitä jotka kertoo että kappas, eipä minuunkaan täysin aina voi luottaa. Sitä tahtomattaankin saattaa välillä lipsauttaa jotain. Ei kukaan meistä olekaan täydellinen:) Tämä eräs ihminen jonka tapasin, jotenki tiesin hänestä heti että tähän voin luottaa. En pysty selittämään sitä, heti kun tapasimme tuntui kuin olisimme tunteneet aina ja olimme kuin paita ja peppu. Hän on ainut ystävä jolle olen kertonut salaisimpia asiota ja tiedän ettei hän niitä levittele tai ajattele että mikä friikki toi on. Tottakai ihmisiin aina jonkin verran voi luottaa, sen oppii näkemään millä tasolla kehenkin voi luottaa ja millaisia asioita voi uskoa. Muita ihmisiä en kuitenkaan en ehkä tiedä joihin aivan täysin voi luottaa, sitä ajoin takaa. On eräs toinenkin, josta on samankaltainen tunne, että tähän voi luottaa, mutta en ole hänen kanssaan niin kovin läheinen. Olemme tunteneet pitkään mutta hän ei jotenkin päästä niin lähelleen, eikä kerro oikeastaan mitään elämästään. Pitäisi kokoajan kysellä yksityiskohtaisesti jos haluaa saada infoa. Se on hänen luonteensa ja tapansa varmaankin. Hänen ei kuitenkaan todellakaan ole mitenkään ujo, luottamaton tai sisäänpäin kääntynyt. Uskon kyllä että hän on samanlainen kuin tämä toinen, kunhan vaan joku päivä pääsen oikeasti lähelle häntä.
        Tuo on totta että on rankkaa aloittaa jokin asia mikä pitäisi saada tehdyksi. Toisaalta kyllä se siitä sitten yleensä lähtee kun pääsee vauhtiin. Välillä tuntuu että haluisi lähteä pois kauas ja paeta kaikkea vastuuta ja ikäviä asioita ja muistoja. Eihän ne ikävät asiat siihen lopu, varmaan uusia tulee tilalle mutta maiseman vaihdos tekisi hyvää, vähän hermolomaa. Luultavasti itsekin lähden ulkomaille pariksi viikoksi. Minne muuten meinaat lähteä? Olen haaveillut muutosta ulkomaille, varmasti lähtisinkin ellei olisi niin vaikea jättää perhettä tänne. Ja jotain muutakin... Mutta voisihan sitä muuttaa vaikka edes pariksi kuukaudeksi.
        Tuosta muuten että voiko sellaista ilosta antavaa käyttää hyväksi niin mietin vain omaa siskoani, kun hän on sellainen että usein tarjoo kahvit ja maksaa muutenkin jos toisella ei ole rahaa. Eräs hänen kaverinsa kyllä alkoi käyttää hyväksi, kun huomasi että kyllä tämä maksaa aina. Kyllä siinä vaiheessa kun hän huomasi tämän alkoi vähän häiritä että se kaveri jo ihan oletti että mun sisko sit ostaa ja tarjoaa aina kaiken. Sit kun se kaveri sai joskus rahaa niin antoi pari kymppiä siskolleni rahaa vaikka tämä oli ostellut kaikenlaista monien kymmenien edestä. Ikäväähän tuollainen on ja kyllä se antamisen ilo oli jotain mennyttä:s Onpahan sitten oppinut olemaan vähän varuillaan vastaavanlaisten suhteen eikä anna käyttää itseään hyväksi.
        Mulla on muuten ihan sama ongelma, että alkaa selittämään jotain asiaa, mutta se juttu lähtee aina lipsumaan sivuraitelle kun tulee mieleen joku uus asia ja sitä kautta taas joku muu, ja sit ei kohta enää muistakaan et mikä se alkuperäinen pointti oli:)
        Olen tuossa samaa mieltä että raamatun edes pääpiirteittäinen tunteminen jollain tavalla kuuluu yleissivistykseen. Ateistitkin tuntevat raamattua. Ihan vain sen vuoksi ainakin että voivat keksiä vasta-argumentteja :D
        En tiedä oliko epävarmuutta. Mutta ei se tipahtaminen sen syytä olisi ollut. Vaikea selittää asiaa ymmärrettävästi yleisellä tasolla. Oli tapaus erään ihmisen kanssa ja tämä toimi mielestäni minua kohtaan väärin. Luulin kaiken olevan hyvin mutta tipahdus tapahtui kun ymmärsin missä mennään. Tunnen kyllä itseni typeräksi kun en tulkinnut sellaisia asioita jotka viestivät todellisuudesta. Tai en antanut niille tilaa enemmän, että olisin ymmärtänyt. Toisaalta ne muut olivat niin vahvan tuntuisia että kai vain sysäsin ne muut pois. En tiedä itsekään enää mitään. Tipahtaminen toki olisi voinut johtua väärinymmärryksestä siinä tapauksessa että henkilö olisi jättänyt jotain kertomatta, mutta muuten se johtui alunperin väärinymmärretyistä asioista. Tässä vaiheessa jotenkin näkee asiat paljon laajemmin. Muuta kuin että tässä nuollaan haavoja, loppujen lopuksi oman tyhmyyden vuoksi.
        Tuo teoria punaisen ja valkoisen tasapainoisuudesta on ihan järkevä. En löytänyt tuosta omaa tietäni, vai olisikohan se juuri sitten se vaaleanpunainen. Pyrin kuitenkin siihen etten menisi lainkaan niiden himojen ja itsekkyyden mukaan vaan haen Jumalan tahtoa kaikessa. En sitten tiedä.
        Tajusin vitsin hiuslakkapullosta ja stendarista, varmaan ihan toimivakin puolustautumiskeino ahdistelijoiden varalta:P Ei ollut hölmöä vaan hauskaa. Samoin ufoista. Kuka niihin oikastaan edes uskoo, en tunne kyllä ainuttakaan:) Heh, mitenköhän sinne sisälle oli päässyt eläin? Varmasti oli se kummitteleva koira;)
        Onko niin että et oikeasti halua kertoa asioista, vaan ettet pysty? Koska kyllähän sen sitten ymmärtää ellet halua, mutta tuntuuko koskaan siltä että puhumattomat asiat paisuu sisällä ja kohta halkeaa? Mulla ei sinänsä, että se puhuminen kauheasti auttaisi siihen. Tarkoitin muuten että se kaveri tekstasi että sillä itsellään oli paha olo. Mutta kyllä ne onneks myös kysyy että onko kaikki ok jos siltä ei näytä tai tietää että on jotain.
        On aika väsynyt olo, taitaa mennä takas lepäämään, ei jaksa olla koneen ääressä pitkään. tästä nyt saattoi tulla vähän lyhyt, toivottavasti ei haittaa:)


      • että tarkoitit
        helpottaa kirjoitti:

        kyllä aina kun herää ja tietää et nyt on uusi päivä ja kaiken voi tehdä paremmin. Ja yrittää ajatella positiivisesti. En todellakaan tarkottanut tota sillä tavalla ikävästi vaikka siltä se vaikutti kun luin ton kohdan uudelleen, että olisit tungetellut! En kuitenkaan ehkä jaksa alkaa kertomaan sen kummemmin niistä. Tarkoitin tuolla itseensä luottamisella sitä, että kun toisista huomaa ettei heihin voi luottaa ja siten ehkä hieman "tuomitsee" että miten toi nyt voi tehdä noin esim. kertoa asioita eteenpäin, mutta kuitenkin itsessä välillä huomaa samankaltaisia piireitä jotka kertoo että kappas, eipä minuunkaan täysin aina voi luottaa. Sitä tahtomattaankin saattaa välillä lipsauttaa jotain. Ei kukaan meistä olekaan täydellinen:) Tämä eräs ihminen jonka tapasin, jotenki tiesin hänestä heti että tähän voin luottaa. En pysty selittämään sitä, heti kun tapasimme tuntui kuin olisimme tunteneet aina ja olimme kuin paita ja peppu. Hän on ainut ystävä jolle olen kertonut salaisimpia asiota ja tiedän ettei hän niitä levittele tai ajattele että mikä friikki toi on. Tottakai ihmisiin aina jonkin verran voi luottaa, sen oppii näkemään millä tasolla kehenkin voi luottaa ja millaisia asioita voi uskoa. Muita ihmisiä en kuitenkaan en ehkä tiedä joihin aivan täysin voi luottaa, sitä ajoin takaa. On eräs toinenkin, josta on samankaltainen tunne, että tähän voi luottaa, mutta en ole hänen kanssaan niin kovin läheinen. Olemme tunteneet pitkään mutta hän ei jotenkin päästä niin lähelleen, eikä kerro oikeastaan mitään elämästään. Pitäisi kokoajan kysellä yksityiskohtaisesti jos haluaa saada infoa. Se on hänen luonteensa ja tapansa varmaankin. Hänen ei kuitenkaan todellakaan ole mitenkään ujo, luottamaton tai sisäänpäin kääntynyt. Uskon kyllä että hän on samanlainen kuin tämä toinen, kunhan vaan joku päivä pääsen oikeasti lähelle häntä.
        Tuo on totta että on rankkaa aloittaa jokin asia mikä pitäisi saada tehdyksi. Toisaalta kyllä se siitä sitten yleensä lähtee kun pääsee vauhtiin. Välillä tuntuu että haluisi lähteä pois kauas ja paeta kaikkea vastuuta ja ikäviä asioita ja muistoja. Eihän ne ikävät asiat siihen lopu, varmaan uusia tulee tilalle mutta maiseman vaihdos tekisi hyvää, vähän hermolomaa. Luultavasti itsekin lähden ulkomaille pariksi viikoksi. Minne muuten meinaat lähteä? Olen haaveillut muutosta ulkomaille, varmasti lähtisinkin ellei olisi niin vaikea jättää perhettä tänne. Ja jotain muutakin... Mutta voisihan sitä muuttaa vaikka edes pariksi kuukaudeksi.
        Tuosta muuten että voiko sellaista ilosta antavaa käyttää hyväksi niin mietin vain omaa siskoani, kun hän on sellainen että usein tarjoo kahvit ja maksaa muutenkin jos toisella ei ole rahaa. Eräs hänen kaverinsa kyllä alkoi käyttää hyväksi, kun huomasi että kyllä tämä maksaa aina. Kyllä siinä vaiheessa kun hän huomasi tämän alkoi vähän häiritä että se kaveri jo ihan oletti että mun sisko sit ostaa ja tarjoaa aina kaiken. Sit kun se kaveri sai joskus rahaa niin antoi pari kymppiä siskolleni rahaa vaikka tämä oli ostellut kaikenlaista monien kymmenien edestä. Ikäväähän tuollainen on ja kyllä se antamisen ilo oli jotain mennyttä:s Onpahan sitten oppinut olemaan vähän varuillaan vastaavanlaisten suhteen eikä anna käyttää itseään hyväksi.
        Mulla on muuten ihan sama ongelma, että alkaa selittämään jotain asiaa, mutta se juttu lähtee aina lipsumaan sivuraitelle kun tulee mieleen joku uus asia ja sitä kautta taas joku muu, ja sit ei kohta enää muistakaan et mikä se alkuperäinen pointti oli:)
        Olen tuossa samaa mieltä että raamatun edes pääpiirteittäinen tunteminen jollain tavalla kuuluu yleissivistykseen. Ateistitkin tuntevat raamattua. Ihan vain sen vuoksi ainakin että voivat keksiä vasta-argumentteja :D
        En tiedä oliko epävarmuutta. Mutta ei se tipahtaminen sen syytä olisi ollut. Vaikea selittää asiaa ymmärrettävästi yleisellä tasolla. Oli tapaus erään ihmisen kanssa ja tämä toimi mielestäni minua kohtaan väärin. Luulin kaiken olevan hyvin mutta tipahdus tapahtui kun ymmärsin missä mennään. Tunnen kyllä itseni typeräksi kun en tulkinnut sellaisia asioita jotka viestivät todellisuudesta. Tai en antanut niille tilaa enemmän, että olisin ymmärtänyt. Toisaalta ne muut olivat niin vahvan tuntuisia että kai vain sysäsin ne muut pois. En tiedä itsekään enää mitään. Tipahtaminen toki olisi voinut johtua väärinymmärryksestä siinä tapauksessa että henkilö olisi jättänyt jotain kertomatta, mutta muuten se johtui alunperin väärinymmärretyistä asioista. Tässä vaiheessa jotenkin näkee asiat paljon laajemmin. Muuta kuin että tässä nuollaan haavoja, loppujen lopuksi oman tyhmyyden vuoksi.
        Tuo teoria punaisen ja valkoisen tasapainoisuudesta on ihan järkevä. En löytänyt tuosta omaa tietäni, vai olisikohan se juuri sitten se vaaleanpunainen. Pyrin kuitenkin siihen etten menisi lainkaan niiden himojen ja itsekkyyden mukaan vaan haen Jumalan tahtoa kaikessa. En sitten tiedä.
        Tajusin vitsin hiuslakkapullosta ja stendarista, varmaan ihan toimivakin puolustautumiskeino ahdistelijoiden varalta:P Ei ollut hölmöä vaan hauskaa. Samoin ufoista. Kuka niihin oikastaan edes uskoo, en tunne kyllä ainuttakaan:) Heh, mitenköhän sinne sisälle oli päässyt eläin? Varmasti oli se kummitteleva koira;)
        Onko niin että et oikeasti halua kertoa asioista, vaan ettet pysty? Koska kyllähän sen sitten ymmärtää ellet halua, mutta tuntuuko koskaan siltä että puhumattomat asiat paisuu sisällä ja kohta halkeaa? Mulla ei sinänsä, että se puhuminen kauheasti auttaisi siihen. Tarkoitin muuten että se kaveri tekstasi että sillä itsellään oli paha olo. Mutta kyllä ne onneks myös kysyy että onko kaikki ok jos siltä ei näytä tai tietää että on jotain.
        On aika väsynyt olo, taitaa mennä takas lepäämään, ei jaksa olla koneen ääressä pitkään. tästä nyt saattoi tulla vähän lyhyt, toivottavasti ei haittaa:)

        ettet itse voi luottaa itseesi. Tuo on kyllä totta mitä sanoit, että huomaa itsessään joskus samoja asioita, joista on "tuominnut" toisia. Totta, että kukaan ei ole täydellinen. Ja jos sitä ajattelee, niin kyllä luottamus voi säilyä, vaikka ihmiset eivät ole täydellisiä ja tekevät virheitä. Pitää vain oikeasti haluta selvittää asioita ja myöntää omia virheitään. Ja varmaan jos keskinäisien välien lähtökohta on siinä, että kunnioittaa toisiaan ja välittää toisistaan paljon, niin silloin varmasti ihmiset yrittävät olla luottamuksen arvoisia ja selvittää virheitään. Kun kunnioittaa toista, niin sille voi myöntää vaikeitakin asioita ja se vahvistaa sitä luottamusta tavallaan.
        Mutta varmasti luottamuksen rakentuminen on vaikeaa enkä minäkään ole hirveästi sellaisia ihmisiä tavannut, jotka olisin kokenut luottamuksen arvoisina. En tiedä, ehkä vain yhdestä olen ajatellut niin.
        Ehkä se luottamus ei ole virheettömyyttä vaan sitä, että kunnioittaa toista ja yrittää kaikissa siihen toiseen liittyvissä toimissaan ajatella sitä.
        Ihanaa, että sinulla on tuollainen ystävyyssuhde :) Se on jotenkin sydäntälämmittävää kun huomaa, että ihmiset on läheisiä. Ja varmasti huojentavaa sinulle, että tiedät voivasi luottaa johonkin ja kertoa asioita, jos siltä tuntuu. Ja varmasti toisinpäin myös.
        Lähden Japaniin. Minulla on ollut ihan samanlaisia tuntemuksia pitkään. Mutta ehkä nykyään vähemmän. Joitain vuosia sitten olin jo kerran laittanut työhakemuksetkin ja kaikki jo, että pääsisi karkuun Suomesta. Mutta peruin silloin viime hetkellä ja ihan hyvä niin. Ja tiedän kuitenkin, että ei mitkään asiat pakenemalla parane. Eikä ne muistot häviä, ne on tulleet jäädäkseen. Luulen, että siinä nopeammin kävisi niin, että ne vaan vahvistuisi jos olisi mukamas paennut niitä jonnekin kauas.
        Mutta tuosta lyhytaikaisesta muutosta ulkomaille olen kanssa haaveillut. Ihan vaan siis vaikka joitain kuukausia. Mutta keksin aina itselleni joitain tekosyitä, eli varmaankin se yksi oikeampikin syy on ja sen takia ei haluakaan muuttaa...
        Olen joskus pari kertaa hetken mielijohteesta lähtenyt ulkomaille ja ainakin ne on toimineet niin, että ei ole hirveästi kerinnyt ajatella asioita ja sitten on oikeastaan ollut kiva tulla kotiin ja tuntunut, että jaksaa paremmin taas. Ja on loppujen lopuksi huomannut, että ei tunteet mihinkään katoa jos niistä tavallaan "ottaa lomaa" hetkeksi, ne vaan syvenee.
        En kauheasti kuitenkaan ole matkustellut, mutta on se siitä kivaa, että parantaa kielten osaamista. Kun minulla on se, että en voi mennä maahan jos en ainakin perusfraaseja osaa sen maan kielellä. No tuo japani vielä vähän takkuaa :)
        Tuntuuko sinusta sitten useinkin siltä, että kaipaisit vähän hermolomaa? Sanoit kyllä, että tuntuu kuin olisi ongelmia ongelmien perään, niin varmaan tuntuu aika raskaalta.
        Noin voi tosiaan käydäkin mitä kerroit ja se on todella ikävää :( Minua jotenkin ihan suunnattomasti inhottaa jos ihmiset käyttäytyvät noin. Juuri kun se tuhoaa sen antamisen ilonkin. Minulla aina raksuttaa päässä jos olen siskoni kanssa jossain, että mitä se on tarjonnut ja sitten tarjoan sille seuraavassa paikassa. Ja ihan kivakin niin, kun sitten molemmilla voi olla ainakin valheellinen pieni antamisen ilo aina :)
        Minulla on usein se ongelma, että miten saan tyrkättyä ne rahat takaisin siskolleni mitä se on minuun tuhlannut, kun ei suostua ottamaan ihan rahaa vastaan. Enkä viitsi tuputtaa, kun näen että sille tulee siitä paha mieli. Joskus isäni oli lähettänyt minulle rahaa jostain siskoni mukana enkä suostunut ottamaan sitä kun olin siskolleni velkaa jostain ja sanoin että pitää itse sen ja laitoin sen vaivihkaa takaisin sen laukkuun, niin se laittoi illalla ihan paniikissa viestiä, että tulet nyt hakemaan sen rahan kun musta tuntuu nyt että mä oon varastanut sen iskältä :)
        Yleensä jos se on tarjonnut ruuat jossain enkä ole päässyt tarjoamaan sille mitään, niin sitten vaikka leivon sille jotain mistä se tykkää ja vien ne kun menen käymään. En ole kyllä onneksi huomannut, että kukaan sen kavereista käyttäisi sitä hyväksi. Mutta olen kyllä itse tavannut tuollaisia ihmisiä ja vaikka se käyttäytyminen pisti joskus hieman ärsyttämään, niin minusta jotenkin kauhean inhottavaa oli se samanlainen käyttäytyminen tuntemattomiakin kohtaan. Kertoivat joskus esim. valehdelleensa jossain että heillä oli laukku narikassa, jossa oli viisikymppiä, jota ei oikeasti ollutkaan jne.
        On se ehkä vähän paha yleissivistysaukko :) Tarvin aina trivialissa jonkun uskonnollisen ihmisen pariksi :) Olen vaan kokenut raamatun jotenkin vähän luoltaan työntäväksi kirjaksi sen vuoksi, että sillä on niin suuri itseisarvo. Enkä välttämättä haluaisi lukea sitä niin kriittisellä silmällä, vaan ihan neutraalisti lukea. Kun uskon kyllä että siellä on ihan hyviä elämänohjeita. Mutta kun se tuntuu niin luoltaantyöntävältä, niin varmaan en osaa lukea neutraalisti.
        No mutta vastapainoksi muistan Tuntemattoman sotilaan yksityiskohdatkin aika hyvin, että edes toinen suomalaisen yhteiskunnan kannalta merkittävä kirja on hallussa, tosin ei se varmaan korvaa sitä raamattua :)
        En nyt sano, että raamattu on Suomessa yliarvostettu, mutta joinain ajanjaksoina ja jossain yhteisöissä se on ollut. Siksikin se on kauhean vaikeastilähestyttävä kirja. Samanlailla minusta monilla on ongelmia lukea esim. klassikkoroomaaneja, koska ne ovat klassikoita. Niitä ei itsellä kyllä ole ollut ongelma lukea, mutta jotain siinä arvostuksessa on joka saattaa tehdä hankalaksi sen lähestyttävyyden.
        Ihan oikeasti on paras selvittää tuollaiset asiat aina ihan kunnolla. Juuri kaikkien väärinymmärrysten välttämiseksi. Ja kertoohan sekin sitten jotain, että minkä verran ihminen ottaa vastuuta tilanteesta ja kuinka paljon haluaa selvittää, että mitä se ajattelee. Minusta siitä miten ihmiset selvittää virheitään näkee helposti mitä ne ajattelee tai tuntee. Esimerkiksi helposti näkee kunnioittavatko, yrittävätkö pelastaa oman nahkansa vai antaa toiselle selvityksen asioihin.
        Siksi itse ajattelen aina, että virheiden oikea laatu selviää lopullisesti vasta sitten, kun toiselta kysyy niistä.
        Ja myös siksi on hyvä selvittää asiat, että ihan samalla tavalla kun on asioita, jotka näyttävät päältä päin hyvältä mutta eivät sitä ole, on asioita jotka näyttävät päältäpäin pahalta, mutta eivät sitä ole.
        Ja usein käy niinkin, että jos leijuu oikein korkealla ja tietää että yleensä on aina tipahtanut mutta nyt ei tunnu siltä, niin sitä alitajuntaisesti silti jotenkin odottaa. Ja sitten monet asiat voi näyttää paljon pahemmilta kuin ne oikeasti on, vaan jo senkin takia, että siihen yhdistyi se tippuminen. Aina on hyvä selvittää asiat, ihan omankin itsensä kannalta. Ainakin saat syyn siihen, miksi toinen on kohdellut sinua väärin.
        Mutta ei saa antaa itseään kohdeltavan väärin, pidä huoli siitä että sanot ettei tuntunut hyvältä se asia, mikä ei tuntunut hyvältä. Mutta toivon, että saat ihan kunnolla selvyyden asiaan, ei saa antaa pään sisällä olevien mörköjen sanella totuutta.
        Juuri se on minusta todella tärkeää, että kaikki asiat aina selvitetään. Koen sen suunnattoman tärkeäksi, että jokaikinen pienikin päätä vaivaava asia tulee sanotuksi. Koska jos sellaisia jää ihmisten väliin, niin ne ainakin voi jäytää mahdollisuudet luottaa toiseen poikki.
        Ajattelen, että varmaan se punainen ja valkoinen vaihteleekin tilanteiden mukaan. Siis sillä tavalla, että ei esimerkiksi ole päässyt jostain tilanteesta eteenpäin ellei ole siksi aikaa unohtanut sitä punaista, mutta että täydellisenä hetkenä ne on tasapainossa. Ja että ne sulautuu toisiinsa. En minäkään halua mennä himojen mukaan tai sellaista, mutta siksi se vaaleanpunainen, että tavallaan löytää sille alkukantaiselle tunteelle valkoisemman ilmenemismuodon. Ja sitten että niissä korkeissa tunteissa on maallista ja inhimillistä väriä. Eli silloin tavallaan ne himotkin ilmaisee sitä valkoista ja niillä on tarkoitus. Mutta ehkä se miten nuo voi käytännössä saada tasapainoon, riippuu paljon elämäntilanteesta. Esimerkiksi jos himoitsee rakastamaansa ihmistä, niin minusta se saattaa olla vaaleanpunaisempi kuin taas jotain sellaista josta ei niin välitä, niin se on varmaan kaikkein punasin tunne. Tietty en nyt heti keksi miten tuon voi esim soveltaa muiden hyvää oloa tuottavien asioiden himoon.
        Mutta minusta se on ihan kiva ajatus, että kaikkein maallisimmat tunteetkin voi olla osaksi valkoisia, vaaleanpunaisia.
        Me vielä taskulampun kanssa tarkastettiin kaikki kaapinaluset ja talo ulkopuoleltakin, että missään ei ole reikää :) Se oli varmaan joku sellainen temppuilija-eläin joka osasi avata oven ja vielä vetää sen perässään kiinni :) Vaaleaa ja tummaa karvaa löysin sieltä kastikekiposta, niin olisiko sitten ollut mäyrä se kastikevierailija. Ihan omituinen juttu :) Hieman sisko sai lisä pontta sen jälkeen pelotella niistä kummituskoirista :)
        Musta tuntuu, että mulla on vähän molempia. Kaikista asioista en halua kertoa, mutta riippuu vähän siitäkin, että kuka kysyy. Usein se kyllä on sitä, että en vaan osaa tai pysty. Tai ehkä ihan yhtä usein sitä etten oikein halua. Kun sitten tulee paha olo, jos on kertonut jotain ihmiselle, joka ei ole luottamuksen arvoinen. Mutta sinäänsä se ei ehkä ole kiinni haluamisesta, kun ihmiselle johon voisin luottaa, voisin varmaankin kertoa kaikkia asioita.
        Mutta se luottaminen on vähän vaikeaa, ja olen huomannut että ihmiset ovat minulle yleensä joko läheisiä tai kaukaisia. Varmaan koska olen huono pitämään ihmisiin yhteyttä, jos ne eivät ole oikeasti läheisiä, niin sitten ne aina jäävät kaukaisiksi kun etäännyn sen yhteydenpidottomuuden myötä. Niin ei silloin halua asioita kertoakaan. Ja myös se, että asioiden kertomisen pitää tapahtua luontevasti. Yleensä vähän sulkeudun heti, jos tulee sellainen ihan selkeä kuulusteluhuone-olo. Ihan normaalin jutustelun tyylisesti on helpoin kertoa. Ja toisaalta sitten minulta pitää kuitenkin aina kysyä vähän, että tiedän että on lupa kertoa ja se ei haittaa jos kerron ja että toinen haluaa kuulla. Vähän sekavaa :) En oikein tiedä itsekään, kun kuitenkin aika vähän puhun asioistani ihmisille. Ehkä oikeammin se on kiinni vaan siitä, että ei ole tavallaan ketään kelle puhua niistä.
        Minusta välillä kyllä tuntuu siltä, että puhumattomat asiat paisuu sisällä ja halkean. Mutta ne yleensä tuntuu, että pitää sanoa asianomaisille tai sitten ne on joitain positiivisia tunteita joita haluaisi vaan huutaa, koska ne täyttää kaiken ja ne on niin vahvoja. Mutta olen noin yleisestiottaen aika hyvä siinä asioiden itselläni pitämisessä, niin kai se halkeamiskestävyyskin on kasvanut :)
        Ai, ymmärsin vähän väärin :) No mutta hyvä että se kaverisi osasi kertoa sinulle pahasta olostaan.
        Ei sun viestistä nyt mikään lyhyt tullut, näissä novellimitoissa ei varmaan hirveästi näy, jos jäi vähän lyhyemmäksi kuin edellinen, en olisi edes huomannut jos et olisi sanonut :) Eikä tietenkään haittaa, kirjoitat mitä jaksat.
        Menen muuten huomenna äidin luo pääsiäiseksi. Saan koneeni sielläkin nettiin, mutta se aina välillä joskus takkuaa eikä suostu toimimaan. Ajattelin vaan mainita, jos kerkeät kirjoittamaan enkä vastaa vähään aikaan, niin se varmaan tökkii. Mutta kai se toimii. Ajattelin nyt vaan sanoa.
        Onhan tämä juhlapyhä pääsiäinen? :) Kirkollispyhä, niin olen epävarma mikä se oli :D


      • hyvinkin
        että tarkoitit kirjoitti:

        ettet itse voi luottaa itseesi. Tuo on kyllä totta mitä sanoit, että huomaa itsessään joskus samoja asioita, joista on "tuominnut" toisia. Totta, että kukaan ei ole täydellinen. Ja jos sitä ajattelee, niin kyllä luottamus voi säilyä, vaikka ihmiset eivät ole täydellisiä ja tekevät virheitä. Pitää vain oikeasti haluta selvittää asioita ja myöntää omia virheitään. Ja varmaan jos keskinäisien välien lähtökohta on siinä, että kunnioittaa toisiaan ja välittää toisistaan paljon, niin silloin varmasti ihmiset yrittävät olla luottamuksen arvoisia ja selvittää virheitään. Kun kunnioittaa toista, niin sille voi myöntää vaikeitakin asioita ja se vahvistaa sitä luottamusta tavallaan.
        Mutta varmasti luottamuksen rakentuminen on vaikeaa enkä minäkään ole hirveästi sellaisia ihmisiä tavannut, jotka olisin kokenut luottamuksen arvoisina. En tiedä, ehkä vain yhdestä olen ajatellut niin.
        Ehkä se luottamus ei ole virheettömyyttä vaan sitä, että kunnioittaa toista ja yrittää kaikissa siihen toiseen liittyvissä toimissaan ajatella sitä.
        Ihanaa, että sinulla on tuollainen ystävyyssuhde :) Se on jotenkin sydäntälämmittävää kun huomaa, että ihmiset on läheisiä. Ja varmasti huojentavaa sinulle, että tiedät voivasi luottaa johonkin ja kertoa asioita, jos siltä tuntuu. Ja varmasti toisinpäin myös.
        Lähden Japaniin. Minulla on ollut ihan samanlaisia tuntemuksia pitkään. Mutta ehkä nykyään vähemmän. Joitain vuosia sitten olin jo kerran laittanut työhakemuksetkin ja kaikki jo, että pääsisi karkuun Suomesta. Mutta peruin silloin viime hetkellä ja ihan hyvä niin. Ja tiedän kuitenkin, että ei mitkään asiat pakenemalla parane. Eikä ne muistot häviä, ne on tulleet jäädäkseen. Luulen, että siinä nopeammin kävisi niin, että ne vaan vahvistuisi jos olisi mukamas paennut niitä jonnekin kauas.
        Mutta tuosta lyhytaikaisesta muutosta ulkomaille olen kanssa haaveillut. Ihan vaan siis vaikka joitain kuukausia. Mutta keksin aina itselleni joitain tekosyitä, eli varmaankin se yksi oikeampikin syy on ja sen takia ei haluakaan muuttaa...
        Olen joskus pari kertaa hetken mielijohteesta lähtenyt ulkomaille ja ainakin ne on toimineet niin, että ei ole hirveästi kerinnyt ajatella asioita ja sitten on oikeastaan ollut kiva tulla kotiin ja tuntunut, että jaksaa paremmin taas. Ja on loppujen lopuksi huomannut, että ei tunteet mihinkään katoa jos niistä tavallaan "ottaa lomaa" hetkeksi, ne vaan syvenee.
        En kauheasti kuitenkaan ole matkustellut, mutta on se siitä kivaa, että parantaa kielten osaamista. Kun minulla on se, että en voi mennä maahan jos en ainakin perusfraaseja osaa sen maan kielellä. No tuo japani vielä vähän takkuaa :)
        Tuntuuko sinusta sitten useinkin siltä, että kaipaisit vähän hermolomaa? Sanoit kyllä, että tuntuu kuin olisi ongelmia ongelmien perään, niin varmaan tuntuu aika raskaalta.
        Noin voi tosiaan käydäkin mitä kerroit ja se on todella ikävää :( Minua jotenkin ihan suunnattomasti inhottaa jos ihmiset käyttäytyvät noin. Juuri kun se tuhoaa sen antamisen ilonkin. Minulla aina raksuttaa päässä jos olen siskoni kanssa jossain, että mitä se on tarjonnut ja sitten tarjoan sille seuraavassa paikassa. Ja ihan kivakin niin, kun sitten molemmilla voi olla ainakin valheellinen pieni antamisen ilo aina :)
        Minulla on usein se ongelma, että miten saan tyrkättyä ne rahat takaisin siskolleni mitä se on minuun tuhlannut, kun ei suostua ottamaan ihan rahaa vastaan. Enkä viitsi tuputtaa, kun näen että sille tulee siitä paha mieli. Joskus isäni oli lähettänyt minulle rahaa jostain siskoni mukana enkä suostunut ottamaan sitä kun olin siskolleni velkaa jostain ja sanoin että pitää itse sen ja laitoin sen vaivihkaa takaisin sen laukkuun, niin se laittoi illalla ihan paniikissa viestiä, että tulet nyt hakemaan sen rahan kun musta tuntuu nyt että mä oon varastanut sen iskältä :)
        Yleensä jos se on tarjonnut ruuat jossain enkä ole päässyt tarjoamaan sille mitään, niin sitten vaikka leivon sille jotain mistä se tykkää ja vien ne kun menen käymään. En ole kyllä onneksi huomannut, että kukaan sen kavereista käyttäisi sitä hyväksi. Mutta olen kyllä itse tavannut tuollaisia ihmisiä ja vaikka se käyttäytyminen pisti joskus hieman ärsyttämään, niin minusta jotenkin kauhean inhottavaa oli se samanlainen käyttäytyminen tuntemattomiakin kohtaan. Kertoivat joskus esim. valehdelleensa jossain että heillä oli laukku narikassa, jossa oli viisikymppiä, jota ei oikeasti ollutkaan jne.
        On se ehkä vähän paha yleissivistysaukko :) Tarvin aina trivialissa jonkun uskonnollisen ihmisen pariksi :) Olen vaan kokenut raamatun jotenkin vähän luoltaan työntäväksi kirjaksi sen vuoksi, että sillä on niin suuri itseisarvo. Enkä välttämättä haluaisi lukea sitä niin kriittisellä silmällä, vaan ihan neutraalisti lukea. Kun uskon kyllä että siellä on ihan hyviä elämänohjeita. Mutta kun se tuntuu niin luoltaantyöntävältä, niin varmaan en osaa lukea neutraalisti.
        No mutta vastapainoksi muistan Tuntemattoman sotilaan yksityiskohdatkin aika hyvin, että edes toinen suomalaisen yhteiskunnan kannalta merkittävä kirja on hallussa, tosin ei se varmaan korvaa sitä raamattua :)
        En nyt sano, että raamattu on Suomessa yliarvostettu, mutta joinain ajanjaksoina ja jossain yhteisöissä se on ollut. Siksikin se on kauhean vaikeastilähestyttävä kirja. Samanlailla minusta monilla on ongelmia lukea esim. klassikkoroomaaneja, koska ne ovat klassikoita. Niitä ei itsellä kyllä ole ollut ongelma lukea, mutta jotain siinä arvostuksessa on joka saattaa tehdä hankalaksi sen lähestyttävyyden.
        Ihan oikeasti on paras selvittää tuollaiset asiat aina ihan kunnolla. Juuri kaikkien väärinymmärrysten välttämiseksi. Ja kertoohan sekin sitten jotain, että minkä verran ihminen ottaa vastuuta tilanteesta ja kuinka paljon haluaa selvittää, että mitä se ajattelee. Minusta siitä miten ihmiset selvittää virheitään näkee helposti mitä ne ajattelee tai tuntee. Esimerkiksi helposti näkee kunnioittavatko, yrittävätkö pelastaa oman nahkansa vai antaa toiselle selvityksen asioihin.
        Siksi itse ajattelen aina, että virheiden oikea laatu selviää lopullisesti vasta sitten, kun toiselta kysyy niistä.
        Ja myös siksi on hyvä selvittää asiat, että ihan samalla tavalla kun on asioita, jotka näyttävät päältä päin hyvältä mutta eivät sitä ole, on asioita jotka näyttävät päältäpäin pahalta, mutta eivät sitä ole.
        Ja usein käy niinkin, että jos leijuu oikein korkealla ja tietää että yleensä on aina tipahtanut mutta nyt ei tunnu siltä, niin sitä alitajuntaisesti silti jotenkin odottaa. Ja sitten monet asiat voi näyttää paljon pahemmilta kuin ne oikeasti on, vaan jo senkin takia, että siihen yhdistyi se tippuminen. Aina on hyvä selvittää asiat, ihan omankin itsensä kannalta. Ainakin saat syyn siihen, miksi toinen on kohdellut sinua väärin.
        Mutta ei saa antaa itseään kohdeltavan väärin, pidä huoli siitä että sanot ettei tuntunut hyvältä se asia, mikä ei tuntunut hyvältä. Mutta toivon, että saat ihan kunnolla selvyyden asiaan, ei saa antaa pään sisällä olevien mörköjen sanella totuutta.
        Juuri se on minusta todella tärkeää, että kaikki asiat aina selvitetään. Koen sen suunnattoman tärkeäksi, että jokaikinen pienikin päätä vaivaava asia tulee sanotuksi. Koska jos sellaisia jää ihmisten väliin, niin ne ainakin voi jäytää mahdollisuudet luottaa toiseen poikki.
        Ajattelen, että varmaan se punainen ja valkoinen vaihteleekin tilanteiden mukaan. Siis sillä tavalla, että ei esimerkiksi ole päässyt jostain tilanteesta eteenpäin ellei ole siksi aikaa unohtanut sitä punaista, mutta että täydellisenä hetkenä ne on tasapainossa. Ja että ne sulautuu toisiinsa. En minäkään halua mennä himojen mukaan tai sellaista, mutta siksi se vaaleanpunainen, että tavallaan löytää sille alkukantaiselle tunteelle valkoisemman ilmenemismuodon. Ja sitten että niissä korkeissa tunteissa on maallista ja inhimillistä väriä. Eli silloin tavallaan ne himotkin ilmaisee sitä valkoista ja niillä on tarkoitus. Mutta ehkä se miten nuo voi käytännössä saada tasapainoon, riippuu paljon elämäntilanteesta. Esimerkiksi jos himoitsee rakastamaansa ihmistä, niin minusta se saattaa olla vaaleanpunaisempi kuin taas jotain sellaista josta ei niin välitä, niin se on varmaan kaikkein punasin tunne. Tietty en nyt heti keksi miten tuon voi esim soveltaa muiden hyvää oloa tuottavien asioiden himoon.
        Mutta minusta se on ihan kiva ajatus, että kaikkein maallisimmat tunteetkin voi olla osaksi valkoisia, vaaleanpunaisia.
        Me vielä taskulampun kanssa tarkastettiin kaikki kaapinaluset ja talo ulkopuoleltakin, että missään ei ole reikää :) Se oli varmaan joku sellainen temppuilija-eläin joka osasi avata oven ja vielä vetää sen perässään kiinni :) Vaaleaa ja tummaa karvaa löysin sieltä kastikekiposta, niin olisiko sitten ollut mäyrä se kastikevierailija. Ihan omituinen juttu :) Hieman sisko sai lisä pontta sen jälkeen pelotella niistä kummituskoirista :)
        Musta tuntuu, että mulla on vähän molempia. Kaikista asioista en halua kertoa, mutta riippuu vähän siitäkin, että kuka kysyy. Usein se kyllä on sitä, että en vaan osaa tai pysty. Tai ehkä ihan yhtä usein sitä etten oikein halua. Kun sitten tulee paha olo, jos on kertonut jotain ihmiselle, joka ei ole luottamuksen arvoinen. Mutta sinäänsä se ei ehkä ole kiinni haluamisesta, kun ihmiselle johon voisin luottaa, voisin varmaankin kertoa kaikkia asioita.
        Mutta se luottaminen on vähän vaikeaa, ja olen huomannut että ihmiset ovat minulle yleensä joko läheisiä tai kaukaisia. Varmaan koska olen huono pitämään ihmisiin yhteyttä, jos ne eivät ole oikeasti läheisiä, niin sitten ne aina jäävät kaukaisiksi kun etäännyn sen yhteydenpidottomuuden myötä. Niin ei silloin halua asioita kertoakaan. Ja myös se, että asioiden kertomisen pitää tapahtua luontevasti. Yleensä vähän sulkeudun heti, jos tulee sellainen ihan selkeä kuulusteluhuone-olo. Ihan normaalin jutustelun tyylisesti on helpoin kertoa. Ja toisaalta sitten minulta pitää kuitenkin aina kysyä vähän, että tiedän että on lupa kertoa ja se ei haittaa jos kerron ja että toinen haluaa kuulla. Vähän sekavaa :) En oikein tiedä itsekään, kun kuitenkin aika vähän puhun asioistani ihmisille. Ehkä oikeammin se on kiinni vaan siitä, että ei ole tavallaan ketään kelle puhua niistä.
        Minusta välillä kyllä tuntuu siltä, että puhumattomat asiat paisuu sisällä ja halkean. Mutta ne yleensä tuntuu, että pitää sanoa asianomaisille tai sitten ne on joitain positiivisia tunteita joita haluaisi vaan huutaa, koska ne täyttää kaiken ja ne on niin vahvoja. Mutta olen noin yleisestiottaen aika hyvä siinä asioiden itselläni pitämisessä, niin kai se halkeamiskestävyyskin on kasvanut :)
        Ai, ymmärsin vähän väärin :) No mutta hyvä että se kaverisi osasi kertoa sinulle pahasta olostaan.
        Ei sun viestistä nyt mikään lyhyt tullut, näissä novellimitoissa ei varmaan hirveästi näy, jos jäi vähän lyhyemmäksi kuin edellinen, en olisi edes huomannut jos et olisi sanonut :) Eikä tietenkään haittaa, kirjoitat mitä jaksat.
        Menen muuten huomenna äidin luo pääsiäiseksi. Saan koneeni sielläkin nettiin, mutta se aina välillä joskus takkuaa eikä suostu toimimaan. Ajattelin vaan mainita, jos kerkeät kirjoittamaan enkä vastaa vähään aikaan, niin se varmaan tökkii. Mutta kai se toimii. Ajattelin nyt vaan sanoa.
        Onhan tämä juhlapyhä pääsiäinen? :) Kirkollispyhä, niin olen epävarma mikä se oli :D

        :) Mä en oikeastaan enää käy täällä, et tein tollasen uuden meili-osotteen gout.te@windowslive.com jos haluat viel jutella... Niin laita jotain. Voin sit vastata tähänkin. Mut jos et laita niin voin tulla tänne viel vastamaan jotain tähän:)


      • sitten halunnutkaan
        hyvinkin kirjoitti:

        :) Mä en oikeastaan enää käy täällä, et tein tollasen uuden meili-osotteen gout.te@windowslive.com jos haluat viel jutella... Niin laita jotain. Voin sit vastata tähänkin. Mut jos et laita niin voin tulla tänne viel vastamaan jotain tähän:)

        jutella kanssani...
        Kiitos kuitenkin kun jaksoit lohduttaa noissa tyhmissä unijutuissani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vesa-Matti Loirin some hiljeni pahaenteisesti - Nyt tuhansilla suomalaisilla vain tämä yksi viesti

      Mikä on sinun suosikkimuistosi Vesa-Matti "Vesku" Loirista? Meneekö se Uuno Turhapuro osastolle, Eino Leinon tulkintaan vai onko se aivan jotain muuta
      Maailman menoa
      101
      4478
    2. Jorma Uotisen ex, julkkis-povipommi, Suomen tunnetuin kauppias... Farmi Suomi -kisaajat julki!

      No nyt on aikamoista jengiä! Mitä mieltä olet kisaajista, ovatko mieleesi? Katso tästä, ketkä kaikki julkkikset ovat mukana Farmi Suomi -realityssä:
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1617
    3. Ei mutta nallukkani

      Mähän rakastan sut. Älä sitä unohda :)
      Ikävä
      202
      1060
    4. Suutuitko mulle mies

      Nyt lopullisesti?
      Ikävä
      71
      901
    5. Mikä johti siihen että

      Välinne katkesivat? Kertokaa. Se kertoo onko menneeseen enää mahdollista palata
      Ikävä
      63
      887
    6. En ole ottanut enkä aio ottaa koronarokotteita

      vaan koetan selvitä luontaisella immuniteetilla eteenpäinkin.
      Maailman menoa
      351
      792
    7. En ole varma siitä, nainen

      Mietittyäni tarkemmin, en olekaan varma, että jaksan kantaa sinut kynnykseltä sänkyyn. Rakastan kyllä jokaista kiloasi, ei siitä ole kyse, mutta kanta
      Ikävä
      64
      745
    8. Maisa Torppa julkaisee kuvia lapsesta

      Onko oikein että tämä henkilö julkaisee 100000 fanillensa kuvia vieraasta lapsesta? Eikö kuvien julkaisu ole äidin ja isän tehtävä jos yleensä haluava
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      716
    9. Ikuinen hiljaisuus

      On aina parempi kuin kaikki turha draama. Joten kuuntele nainen nyt enää sitä, sillä hiljaisuus vastaa jokaiseen kysymykseesi minusta.
      Tunteet
      147
      703
    Aihe