Asiassa on edetty taidolla ikäänkuin takakautta. Ensin vaivihkaa laajennetaan syyntakeettomuuden käsitettä, sitten "yllättäen" huomataan että vaaralliset rikolliset voivat selvitä ilman seuraamuksia, mihin tietysti ehdotetaan pakkohoidon kriteerien laajentamista.
Näin voitaisiin siinä sivussa lakia rikkomatta laittaa pakkohoitoon myös heitä joita ei syytetä mistään rikoksesta, siis he jotka ovat muutenkin virkakoneiston kynsissä. Tässäkö on koko lainmuutoksen "villakoiran ydin"?
Väljemmät kriteerit saadaan täyttymään lähes jokaisella, koska "sairaudenmäärittelytilaisuus" on niin farssimainen. Mikä pahinta, määrittelyä on hyvin vaikea osoittaa jälkikäteen vääräksi, joten lääkäri ei juurikaan voi joutua vastuuseen virheistään.
Alla Iltalehden juttu kyseisestä aiheesta.
---------------------------------------------
Iltalehti 10.12.2003:Syyntakeettomuuden käsite laajenee ensi vuoden alussa.
Vaaralliset rikolliset voivat selvitä ilman seuraamuksia
Syyntakeeton rikollinen voi selvitä ilman seuraamuksia, kun syyntakeettomuuden käsite laajenee ensi vuoden alussa. Pahimmassa tapauksessa henkirikokseen syyllistynyt pääsee rangaistuksetta eikä häntä voida määrätä pakkohoitoonkaan.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa ei ole arvioitu, kuinka moni rikoksentekijä voi mahdollisesti muutoksen ansiosta selvitä teoistaan seuraamuksitta.
- Mutta yksikin on liikaa, sanoo TEO:n ylijohtaja Paula Kokkonen.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa (TEO) ollaan erittäin huolestuneita ensi vuoden alussa voimaan astuvasta rikoslain muutoksesta, joka laajentaa syyntakeettomuuskäsitettä.
Syyntakeettomaksi voidaan uuden lain mukaan todeta mielisairaan lisäksi myös sellainen rikoksentekijä, joka ei "vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi kykene ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai
oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt". Tällä perusteella syyntakeettomaksi todettua henkilöä ei voida TEO:n mukaan kuitenkaan määrätä pakkohoitoon.
- Vain mielisairas voidaan mielenterveyslain mukaan määrätä tahdon vastaiseen hoitoon, sanoo lääkintöneuvos Eira Hellbom TEO:sta.
"Kestämätön tilanne"
TEO:n ylijohtaja Paula Kokkonen pitää tilannetta järkyttävänä.
- On käsittämätöntä, että tällainen muutos menee läpi ilman, että mielenterveyslakia muutetaan.
Kokkosen mukaan on suuri vaara, että pahimmat rikolliset voivat selvitä ilman rangaistusta tai joutumatta hoitoon.
- On mielenkiintoista nähdä, mitä sanotaan, kun ensimmäinen tapaus tulee tietoon. Me olemme tästä ainakin varoittaneet moneen suuntaan, Kokkonen sanoo.
Hellbomin mukaan esimerkiksi henkirikoksen tekijät voivat lainmuutoksen ansiosta selvitä ilman seuraamuksia, jos heidät katsotaan syyntakeettomaksi vakavan mielenhäiriön takia.
- On luultavaa, että ainakin joissakin tapauksissa asianajajat vetoavat siihen puolustaessaan asiakastaan, Hellbom arvelee.
"Yksikin on liikaa"
Hellbom korostaa, ettei vakavan mielenhäiriön takia syyntakeettomaksi todettujenkaan edun mukaista ole, ettei heitä velvoiteta hoitoon.
- He voivat uusia tekonsa jäädessään ilman hoitoa.
- Jo yhteiskuntamoraalin kannalta on vaikeasti hyväksyttävissä, että vakavaan rikokseen syyllistynyt selviää ilman mitään seuraamuksia.
TEO:ssa ei ole arvioitu, kuinka moni rikoksentekijä voi mahdollisesti muutoksen ansiosta selvitä teoistaan seuraamuksitta.
- Mutta yksikin on liikaa, Kokkonen napauttaa.
TEO:n mukaan mielenterveyslakia olisi pikaisesti muutettava niin, että myös vakavan mielenterveyden häiriön perusteella syyntakeettomaksi todettu voitaisiin määrätä pakkohoitoon.
"Hallitus ylimielinen"
Kansanedustaja Jan Vapaavuori (kok) teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi, mitä hallitus on tehnyt asiassa.
Hän muistutti, että eduskunta edellytti lainmuutoksen hyväksyessään, että hallituksen on varmistettava, että syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta jätetty voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon.
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk) vastasi, että ministeriö on käynnistänyt selvityksen uudistuksen vaikutuksista.
Nopeita muutoksia Hyssälä ei luvannut, koska "asiaan liittyvien useiden eri aspektien" takia uudistus edellyttää perusteellista valmistelua.
Vapaavuori on erittäin tyytymätön vastaukseen.
- On ihmeellistä, kuinka välinpitämättömästi ja ylimielisesti hallitus suhtautuu näin vakavaan asiaan, hän arvostelee.
JARMO LUUPPALA

Vastaukset 6
Vanhimmat
Läheltä pariakin eri tapausta seuranneena pitää kyllä todeta, että nykyisin pakkohoitoon pääsy vaatii enemmänkin älytöntä tuuria. Pyskoosissa ollut sukulainen heitettiin kadulle, vaikka oli tappamassa milloin itseään, milloin veljeään tai isäänsä. Ja sairaalaan ei takaisin päässyt, vaikka päivät meni aivan sekavassa mielentilassa. Kyllä tuntuu, että pakkohoitoon ja suljetulle ei nykyisin PÄÄSE vaikka pitäisikin.
Totuus on että pakkohoitoon on vaikeampi päästä
kuin ennen. Olen omakohtaisesti todennut sen.
Istuin itsetuhoisen poikani kanssa 20 tuntia
polilla, 3 itsemurhayritystä ja elvytystä, alaikäinen ja masentunut. En lähtenyt pois ennen-
kuin sain pojan osastolle, jolla 8 kuukautta.
Mitenkähän lie sen poikasi itsetuhoisuuden kanssa? Johtuisikohan masennus ja "itsetuhoisuus" mielisairaalareissulla uhkailusta vai muusta viranomaisterrorista?
Miten niin "päästä"? Ei siellä kysellä potilaalta yhtään mitään, hoitoasiassa edetään sosiaalisysteemin ehdoilla ja hyväksi. Potilaan ja sairaalan eturistiriidan vuoksi potilas on JULISTETTU tyhmäksi.
Valitettavan usein omaiset pitävät potilaan kritiikkiä hoitomenetelmistä tai muusta sossuilusta lähinnä mielisairauden oireina, joita omaisten vaatimuksestaan "hoidetaan" pitkällä ja julmalla osastohoidolla.
Olen niitä harvoja sosiaali-Suomen kansalaisia jotka ovat sanoutuneet irti "auttaja" viranomaisten kiusanteosta.
Oletko itse sanoutunut irti Kuttula-tyyppisistä kasvatusmenetelmistä? Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio totesi raportissaan elokuussa 2002 että tavassa jolla laitokset lapsia kohtelevat on ristiriidassa lain kanssa.
Psykologian mukaan olet hullu kun istuit ne 20 tuntia polilla poikasi kanssa. En usko moiseen potaskaan, sinua ehkäpä vain kiinnosti saada virallisen (ja valheellinen) lausunto jonka mukaan pojan isä on aiheuttanut pojan hulluuden, jotta saisit pojan mahdollisessa avioerossa. Oletko laiminlyönyt parisuhteen hoidon vai menitkö väärän miehen kanssa naimisiin?
Kun viranomainen kiusaa poikaa, sinun (ja pojan isän) pitäisi puolustaa häntä, eikä juosta istaaltaan pohkeita maitohapoille. Vanhempien pitäisi ansaita kunnioituksensa jotenkin. Sossun (kiusaajan) kanssa kaveeraamalla sitä ei ansaitse.
Tuskimpa pojallasi on muuta hätää kuin sinun ja virallisen systeemin sossuilu, joka pitäisi kieltää lailla.
Pakkohoidossa ei ole mitään järkeä, ellei potilas itse sitä halua ja on itsetuhoinen. Tosin itsetuhoajatukset yleensä häviävät, kun saadaan masennus tm. kuriin, mutta ei siihen sairaalahoitoa tarvita!!! Sairaalahoito on täyttä ymmärrystä vailla. Se on haitallista, turhaa ja julmaa. Potilaista tehdään sairaita ylilääkityksellä ym. (onneksi sekin korjaantuu lääkityksen lopettamisella, mutta toipuminen voi kestää) ja ainakin papereihin kirjoitetaan jokin
diagnoosi. Lääkkeissä ei mukamas ole mitään vikaa, kaikki vika on potilaassa, jos oireilee (=sivuvaikutukset)! Ja itseään sanallisesti puolustava, tuohtunut potilas onkin sitten agressiivinen (en ihmettele, vaikka jotkut potilaat heittelevät tuoleja tms. osastolla, kun siellä ajetaan ihminen äärimmilleen). Harvemmin potilailla "viiraa" ilman ylilääkitystä. Sen sijaan lääkäreillä viiraa ihan ilmankin, eihän tuollainen hoito muusta kerro kuin juuri siitä. Vai mikä taho nämä hoitotavat on kehittänyt? Ja oikein lain kanssa suojattu, että jos joku erehtyy hakemaan psykiatriasta apua, niin vapaudenriistokin häneltä on sallittua! Harva kestää pakkohoitoa järkyttymättä perin pohjin, lisäksi potilaalle tulee psykologinen reaktio; kun oletetaan olevan (mieli)sairas, niin yrittää kaikin tavoin olla normaalisti, mutta se ei paineen alla onnistu vaan alkaakin käyttäytyä oletetulla tavalla eli sairaasti... Näin luulisin maalaisjärjellä. Rauhallista Joulua!
Paranoidista skitsofreniaa sairastellaan hoitamattomana kuitenkin liikaa ns. avohoidossa. Olet varmaan Matti eri mieltä?
Oliko viestisi tarkoitus kenties vain vittuilla?
Onko tämä taas niitä sinun väitteitäsi joiden ainoa argumentti on sen alituinen, itsepintainen ja kuuro toistaminen?
Neuvostoliitossa oli sisäministeriön alaisia mielisairaaloita, joissa eräs potilaitten yleinen diagnoosi oli "hiipivä skitsofrenia".
"Hiipivä skitsofrenia" katosi lähes täysin kun Neuvostoliitto romahti, koska yhteiskuntajärjestelmän muutokseen liittyi toisinajattelijoiden vainon lopettaminen.
Neuvostopropagandan mukaan sananvapaus ja muut ihmisoikeudet oli maassa länttä paremmin, vastaanväittäjät leimattiin hulluiksi.
Tuollaiset viestit vain osoittavat että psykiatrialla on paljon kipupisteitä. Sopii miettiä miksi.