Köyliön kunnan talous,heh..

Alla Satakunnan Kansan artikkeli..

Hehhehhehheeeeeeeeeeeeeeeee...

Ilmoitin kunnanjohtaja Saariselle jo parisen vuotta sitten, että mikäli nykyinen perusturvajohtaja on sama, joka aiheutti Vampulan kunnalle takavuosina huostaanottojen vuoksi huomattavat menoerät kunnan talouteen, on sama edessä Köyliössäkin.. Sen siitä saa, kun ei tueta koko perhettä, kuten laki velvoittaisi.. No.. Kaitpa kunnanjohtaja tietää mitä tekee,heh..

Lastensuojelumenot kasvoivat Köyliössä lähes 0,3 miljoonaa
Erkki SaarinenLähetä palautetta toimittajalle



Köyliön talous sukelsi viime vuonna 425 000 euroa alijäämälle. Vuosikate, jonka pitäisi riittää investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin, oli lähes 230 000 euroa pakkasella.

Kunnan taloudellinen tilanne heikkeni vuoden 2008 aikana jopa niin, että joulukuussa Köyliö joutui turvautumaan lyhytaikaiseen lainaan saadakseen laskunsa maksettua. Tilanne jatkuu edelleen, sillä alkuvuoden aikana kunnalla on ollut enimmillään puolen miljoonan euron lyhytaikainen laina helpottamassa maksuvalmiusongelmia.

Köyliön valtionosuudet kasvoivat 11,6 prosentilla vuoteen 2007 verrattuna, mutta jäivät kuitenkin yli 125 000 euroa arvioidusta. Verotuloja kunta sai ennakoidusti – kasvua oli 6,5 prosenttia.

Sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon menot kasvoivat ennustettua enemmän, lastensuojelun menoihin kasvua tuli lähes 300 000 euroa.

Kunnan omat lainat ovat asukasta kohti vain 44 euroa, mutta kuntakonsernilla lainaa on jo 1 291 euroa asukasta kohti. Keskimäärin kunnilla on velkaa nyt 1 650 euron paikkeilla, mutta huolestuttavaa on, että velkataakka on kaksinkertaistunut vuoden 2002 jälkeen.

Vakavaraisuutta kuvaava Köyliön kunnnan omavaraisuusaste on 76, mutta kuntakonsernin omavaraisuusaste sen sijaan on enää 44. Hyvän omavaraisuusasteen rajana pidetään viittäkymmentä.

4

627

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnenpekoilla

      Köyliöläisiä eivät talouden alijäämät nyt paljonkaan huoleta. Eura ottaa poloisen siipiensä suojiin reilun vuoden päästä. Lallit pääsevät kotipesän suojiin nauttimaan valtion tukirahoista.
      Sehän on tuttua paikkakunnan maajusseille jo entuudestaan.

      • Von Lagerbom

        Että liittyy Euraan. Jospa kansalaisten oikeusturva ainakin köyliöläisten osalta kohentuisi. Köyliössähän on sosiaalilautakunnan puheenjohtajakin sellainen, joka kertomansa mukaan ei ymmärrä sosiaalilainsäädännöstä yhtään mitään. Ihmettelin aikoinani asiaa, mutta ei taida ihmettelyistä asiat kummentua miksikään. Toivottavasti ymmärtää edes traktoreiden ja puimureiden päälle,heh..


      • eipä ihme
        Von Lagerbom kirjoitti:

        Että liittyy Euraan. Jospa kansalaisten oikeusturva ainakin köyliöläisten osalta kohentuisi. Köyliössähän on sosiaalilautakunnan puheenjohtajakin sellainen, joka kertomansa mukaan ei ymmärrä sosiaalilainsäädännöstä yhtään mitään. Ihmettelin aikoinani asiaa, mutta ei taida ihmettelyistä asiat kummentua miksikään. Toivottavasti ymmärtää edes traktoreiden ja puimureiden päälle,heh..

        eiks se sosiaalilautakunnan pj ole sama mies kuin op:n hallituksessakin on puheenjohtajana. ei ole ihme ettei homma toimi


    • äiti-,

      Kyllä se kuules Magnus on sellainen juttu, että uusavuttomille ei mikään tuki riitä ja sekin(tukeminen) maksaa maltaita. Jos ei osata pitää huolta jälkikasvusta, niin silloin yhteiskunta siihen puuttuu, mutta vasta, kun lapsen asiat ovat jo tosi huonolla tolalla. Paras keino olisi pitää kaikenmaailman pummit koko kunnasta pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe