Olen jotenkin taas ollut masentunut.En jaksaisi tehdä ruokaa,kotitöitä,lapsia hoitaa ja kaikkea.Tuntuu että kun siivoaa,jokapaikassa on roskaa kohda uudelleen,joku tulee ja sotkee.En jaksa tehdä tätä hoitotyötä-teen pph hommaa kotonani-vaikka onkin hoidossa vain yksilapsi,tuntuu joskus että se vastaa 5 lasta.Itken kamalan usein,olen todella väsynyt,voisin nukkua jatkuvasti,mutta ei voi,kun pitää sitten kotia hoitaa.Mies on töissä päivät,ja itse kun teen kotona töitä,tuntuu että sosiaalinen elämäni on lapsialapsialapsia..Näen joskus jopa siskojani tai naapureita,joiden kanssa kuulumisia vaihdetaan,mutta pääsääntöisesti tuntuu että olen yksin.Pelottaa,että sekoan,ja teen itselleni tai jollekin jotain,vaikka tosiasiassa tiedän,etten kykenisi siihen,mutta entäs jos sekoaa--ei jaksa vain?Nytkin on niin väsynyt olo,että en tiedä itkisikö vai nukkuisiko.Sairaslomallekaan en voi jäädä,koska hoitolapsella ei ole oikein muuta paikaa,en halua että hänen vanhempansa joutuvat sen takia pulaan,että minulla on tälläinen ahdistus.Minun velvolloisuushan se olisi hänelle hoitopaikka siinätapauksessa etsittävä,mutten jaksa!
Rakastan lapsiani ja miestäni,he ovat tärkeintä elämässäni.Kaipaan jotain kuitenkin elämääni,jotain matkustelua,siis vaikka vain miehen kanssa,joitan muuta kun näitä omia kotikatuja ja seiniä-Pää hajoaa.Käyn päivällä joskus serkkuni luona,tai jossain,mutta tuntuu ettei se riitä--
Joskus minulla on ollut samanlainen olo,mutta se meni ohi reilussa kk,nyt vain tuntuu ettei jaksa odottaa,että aikaa kuluisi niin kauan.Onneksi mieheni jää kohta sairaslomalle,ja on kotona,että on itsellä seuraa:)ja tämä hoitotyö loppuu myös 2kk päästä.
Otan hirveän stressin mitä teen ensisyksynä,en ehkä jaksa enää jatkaa perhepäivähoitoa-kamala stressi pitää kotikunnossa..Omat muksut jo sen verran isoja,että eivät niin sotke.
Otan stressin siitä,että halusin lasta reilu vuosi sitten,nyt se on siinä tilassa etten tiedä haluanko sittenkään-mies ei ole vielä edes ajatukselle lämmennyt.
Otan stressin siitä,kun tahtoisi muuttaa isompaan asuntoon,jotta lapsillani olisi omat huoneet ja ehkä tämä tilanne heidän suhteen helpottaisi-eivät riitele omasta tilasta.
En haluaisi lääkäriinkään vielä,en halua lääkitystä-Joku varmaan kohta kysyy,miksi sitten marisen,mutta on pakko jonnekin purkautua,kun miehelleni..
Mikä tähän auttaisi,tuntuu että elämältä on mennyt taas merkitys,ja syytäkään en oikein tiedä,mikä se lopullinen on..
Missä vaiheessa hyvä mennä lääkäriin?
Rakastan lapsiani ja miestäni,he ovat tärkeintä elämässäni.Kaipaan jotain kuitenkin elämääni,jotain matkustelua,siis vaikka vain miehen kanssa,joitan muuta kun näitä omia kotikatuja ja seiniä-Pää hajoaa.Käyn päivällä joskus serkkuni luona,tai jossain,mutta tuntuu ettei se riitä--
Joskus minulla on ollut samanlainen olo,mutta se meni ohi reilussa kk,nyt vain tuntuu ettei jaksa odottaa,että aikaa kuluisi niin kauan.Onneksi mieheni jää kohta sairaslomalle,ja on kotona,että on itsellä seuraa:)ja tämä hoitotyö loppuu myös 2kk päästä.
Otan hirveän stressin mitä teen ensisyksynä,en ehkä jaksa enää jatkaa perhepäivähoitoa-kamala stressi pitää kotikunnossa..Omat muksut jo sen verran isoja,että eivät niin sotke.
Otan stressin siitä,että halusin lasta reilu vuosi sitten,nyt se on siinä tilassa etten tiedä haluanko sittenkään-mies ei ole vielä edes ajatukselle lämmennyt.
Otan stressin siitä,kun tahtoisi muuttaa isompaan asuntoon,jotta lapsillani olisi omat huoneet ja ehkä tämä tilanne heidän suhteen helpottaisi-eivät riitele omasta tilasta.
En haluaisi lääkäriinkään vielä,en halua lääkitystä-Joku varmaan kohta kysyy,miksi sitten marisen,mutta on pakko jonnekin purkautua,kun miehelleni..
Mikä tähän auttaisi,tuntuu että elämältä on mennyt taas merkitys,ja syytäkään en oikein tiedä,mikä se lopullinen on..
Missä vaiheessa hyvä mennä lääkäriin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedän miten rakasta elämä on ilman sosiaalista elämää, päivät toisensa jälkeen ovat samanlaisia, joka päivä samat asiat, näin minulla.
Älä arastele mennä keskustelemaan ammattiauttajan kanssa, siitä on varmasti apua että saa purkaa kasautuneet ajatukset ja patoumat toiselle ihmiselle, kukaan ei jaksa yksin oman päänsä omien ajatuksien kanssa, ongelma vain pahenee eikä enää jaksa uskoa edes parempaan.
Suosittelen oikeasti että menet puhumaan asiasta, itse kävin vasta viime viikolla omien asioideni tähden keskustelemassa, siitä oli paljon apua vaikka muutoksia ei vielä ole tullutkaan.
Itseläni tämä kevään kauneus pahentaa omaa mielialaa, ympärillä ihmiset iloitsee keväästä ja luonto herää, oma sisin on kuin halvautunut, henkisesti on raskasta haluta elämään muutoksia ja uusia asioita, jotka jäävät lopulta vain kaipaukseksi.
Voimia sinulle, toivottavasti saat iloa elämääsi, sinun täytyy ajatella itseäsi, jos olet loman tarpeessa älä jätä sitä väliin, sinun hyvinvointisi ja mielialasi vaikuttavat kuitenkin läheisiisi ympärilläsi.
Miten yksi lapsi pistää huushollin ihan sekaisin, jos sun omat on jo niin isoja, etteivät sotke? Siis kai hoitolapsesi kuitenkin nukkuu päiväunet ja käytte ulkona ainakin sen kerran päivässä? Onko sulle tullut siisteydestä vähän semmonen elämää suurempi asia? Hoitolapsenkin kanssa voi käydä seurakunnan, MLL:n lapsikerhoissa. Siellä tapaa sitten aikuisia ja voi jutella niitä näitä.
Sitten jos tunnet itsesi sairaaksi ja tarvitset madollisesti sairaslomaa. Suomessa on jokaisen kunnan tarjottava lapsille päivähoitoa, elikkä ei sun kantsi stressata, että SUN tarvii se seuraava hoitopaikka etsiä!? En ole ikinä tämmösestä kuullut.
Sitten et kai sinä ole töissä ympäri vuorokauden. Hanki itselle mieleinen harrastus. Sillai tulee lähdettyä sieltä kotoa ihmisten ilmoille. Mä käyn martoissa, puutarhakerhon jäsen, laulan kuorossa ja vähän teen sitten vapaaehtoistyötä vanhusten parissa. Jotenkin minulle tuli tosi huono mieli, että iloitset miehesi sairaslomasta, että itse saat seuraa....Ai sentään. Hommaa itsellesi pian sitä apua elikkä lääkärille kipin-kapin!
No jos lapsi on ainut ja "lellitty",voit kuvitella miten minulla on vaikea pitää täällä järjestystä yllä,jos se kotona sitten saa tehdä monet asiat erilailla..Juu,käydään kyllä avoimessa kerhossa kerran viikossa.
Ja tottakai iloitsen miehen sairaslomasta,ehditään yhdessä tehdä kaikenmoista,mitä ei nyt ole aikoihin ehtinytkään.Leikkaus kun ei ole sellainen,että makaa vuoteen omana seuraavat 2kk..
Ja niin se vain on,että varahoito on järjestettävä hoitajan itse lapselle---
Martatkerhot ja muut ei ole minua varten:)
Siis en kirjoittanut mitään varahoidosta, sehän on aivan eri juttu. Jos sinulla on masennus (se ei oo mikään flunssatauti!), niin sairasloma ei ole päiviä, ei ehkä edes viikkoja!! Puhutaan ehkä kuukausista! Sä näemmä haaveilet työttömyydestä, kunhan eivät vaan tuttavat ja sukulaiset alkaisi laiskaksi haukkumaan?! No, ehkä ovatkin oikeassa.
Siis sehän on ihan yksi lysti mitä hoitolapsi kotonaan saa tehdä. Hän on hoidossa sinun kodissasi ja siellä on sinun säännöt. Ei päiväkodeissakaan voida noudattaa joka kodin sääntöjä. Tosin minusta kirjoituksesi kautta tulee esille, että olet totaalisen väärällä alalla. En olisi ikinä vienyt omaa lastani yksityiselle hoitajalle, koska monelle se näyttää olevan vaan se ainoa keino hankkia elantoa (ilman mitään koulutusta yleensä, eikä nyt mitään pikakursseja lasketa) ja muuta motiivia ei ole. Lasten kanssa täytyy olla täysin sydämin mukana. Päiväkodin jokaiseen virkaan hakee 10-25 hakijaa, sinne ei ihan jokaista siis oteta. Ilman koulusta ei ollenkaan. Sitten siellä on sitä ns. omavalvontaa. Itse opiskelin lisää ja oon nyt sitten ihan muissa hommissa. Tosin sosiaalialalla.
Minä olen sellaisessa marttayhdistyksessä(kaupungissa), jossa keski-ikä n.35 vuotta. Itse olen varmaan toiseksi vanhin jäsen elikkä 43 vuotta. Me käydään messuilla, teatterissa, kutsutaan luennoitsijoita, kokkaillaankin/leivotaan aika paljon jne. Voi esittää aina toivomuksia toimminnasta. Me ei kokoonnuta kenenkään kotona, vaan yhdistyksen tiloissa. Se on ihan hauskaa.
Jos et jaksa tehdä työtä sitä ei kannata tehdä, se saattaa vaan pahentaa oloa. Entä jos pidät lomaa ja lähdet jonnekin matkalle? Se saattaisi piristää ja viedä ajatukset pois arjesta ja masentavista asioista. Eikä se ole edes paha jos jää työttömäksi, tunnen ihmisen joka on selvinnyt ihan hyvín ilmankin työtä. Jos et halua ja jaksa tehdä työtä sitä ei ole pakko tehdä.
nautinkin elämästäni,kun kävin välillä koulua ja taas olin työtön...nyt tuntuu että kaikki se,mitä omien lasten kanssa ehti tehdä,on jäänyt ja omat jutut kauas jonnekin.Haluaisin ollakin työtön,siihen asti kunnes löydän oikeasti sen oman alani,Kouluja tähän ikään olen ehtiny käydä ja enää en opiskelemaan hinkua,mutta jos sekin olisi järkevissä puitteissa mahdollista,tottakai lähtisin.Mutta nyt tuntuu,että tämä kodinhoito/työ on pakkopullaa,jota on tehtävä jottei tutut ajattele että taas se on työtön tms eikö se jo tuohon ikään saa aikaiseksi mitään...Ja entäs jos minulla onki oikeasti masennus,ja sen saa ihmiset kuulla--tuntuu että pitävät epäpätevänä ja liian huonona mihinkään,saatikka kun ei ole vieläkään ollu "oikeissa töissä".Loma olisi tarpeen,jonneki ihan muualle,kun näihin tuttuihin ympäristöihin..Ehkä sitten pääsee,kun mieskin sairaslomalle jää. Liikaa huolehdin ja murehdin kaikkea tulevaa etukäteen..