millä oikeudella?

Millä oikeudella muut, kuin asianomaiseen kuntaan kuuluvat, osallistuvat niinkin tärkeiden asioiden kuin päätösten tekoon soteasioissa? Tai edes niiden arvioimiseen?
Annan oikean vastauksen. Lehdistö Haapajärvi-Ylivieska suunnalla on tottunut viime aikoina siihen, että suuruushaaveissaan heillä on ollut otollinen ja paras mahdollinen paikkakunta PYHÄJÄRVI. Siellä ei ole paljon vikisty, lukuunottamatta paria viime vuotta. Nytkin he näyttävät vielä luulevan että maailmassa ei ole tapahtunut mitään. Tai he ajattelevat että kyllä siellä pöllöys jatkuu. Onneksemme kuitenkin maailma näiltä osin on mennyt hyvään suuntaan. Meillä on, uskokaa tai älkää, todella paikkakuntaa ja ENSISIJAISESTI vain sitä ajatteleva luottamusmiehistö. Uskon myös, että suurin osa pyhäjärvisistä virkamiehistä kuuluu TÄHÄN PARHAASEEN porukkaan. Toki aina kaikkiin yhteisöihin kuuluu OMANEDUNTAVOITTELIJOITA, kuten sellaisia, joille paikkakunnan IHMISET eivät ole tärkeitä, vaan paikka vaikkapa Selänteen runsailla ja muhkeilla keulapaikoilla.
SIIS hyvät asiaankuulumattomat, koittakaa laittaa ensisijaisesti tekin asianne kunttoon.Kyllä pyhäjärviset osaavat ja HALUAVAT hoitaa oman leiviskänsä.

Lopuksi haluan ilmaista iloni siitä, kuinka innovatiivisia ja eteenpäin katsovia melkein kaikki olemme. VANHAA ja kulunutta edustaa enää muutama jäykkä ja uusiutumiseen kykenemätön,heidät on helppo tunnistaa. Toki heilläkin on siihen inhimillisessä kunnassa oikeus.
10633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vannot uusiutumisen puolesta.
Kuitenkin näytät kuuluvan vanhoiliiseen pro-
porukkaan.
Sen lisäsi tuomitset yhteistyön naapureiden
kanssa.
Mielestäsi siis asiat pitäisi hoitaa niin kuin
160 v. jo on tehty. Tyrmäät kaikki todelliset
uudistukset. Täällä meidän pitäisi olla syrjä-
kolkassamme yksin omaan napaan tuijottaen.
Väärin käsitysten välttämiseksi totean, että
Pyhäsalmi on hiton hyvä paikka asua -ainakin vielä.

Äänestä
  • Kun saisivat nuo huumehörhöt kuriin, niin paranisi vielä paljon.

    Ihmetyttää, miksi mitään ei tapahdu, vaikka monenlaisia huhuja liikkuu huumeisiin liittyen?

    Äänestä

  • vai onko? kirjoitti:

    Kun saisivat nuo huumehörhöt kuriin, niin paranisi vielä paljon.

    Ihmetyttää, miksi mitään ei tapahdu, vaikka monenlaisia huhuja liikkuu huumeisiin liittyen?

    Enemmän poliiseja katukuvaan.Tiukka puuttuminen nuorten alaikäisten alkoholin käyttöön.

    Äänestä

  • katukuvassa kirjoitti:

    Enemmän poliiseja katukuvaan.Tiukka puuttuminen nuorten alaikäisten alkoholin käyttöön.

    Olet ihan oikeassa.
    Mihinkähän ne poliisit aikansa käyttävät?

    Äänestä

  • asua.Kaikkiin naapurikuntiin kun verrataan olemme tietysti joka perhanan asiassa viimeisiä.
    Tästä meidän kyläpahasesta nimeltä pyhäsalmi löytyy vaan negatiivisiä puolia.terv vanja-eno

    Äänestä

  • hyvästä paikasta kirjoitti:

    asua.Kaikkiin naapurikuntiin kun verrataan olemme tietysti joka perhanan asiassa viimeisiä.
    Tästä meidän kyläpahasesta nimeltä pyhäsalmi löytyy vaan negatiivisiä puolia.terv vanja-eno

    Alä urputa, mikä täällä on asua, kun on rahaa ja aurinko paistaa. Ja mikä parasta, ollaan menossa Selänteeseen!

    Äänestä

ihan juhlakalu - kaapuntineuvos on syntynyt. Onnea!
tuli vähä äkkiä!

Äänestä
  • kerro, mistä kaupumngista/kunnasta on kysymys?

    Äänestä

Sananvapauden oikeudella.

Äänestä

ja käännetään niin monta kertaa ympäri että ne veteläksi muuttuu ja vaikea täällä on ketään kieltää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muut kuin kirjoitti:

Millä oikeudella muut, kuin asianomaiseen kuntaan kuuluvat, osallistuvat niinkin tärkeiden asioiden kuin päätösten tekoon soteasioissa? Tai edes niiden arvioimiseen?
Annan oikean vastauksen. Lehdistö Haapajärvi-Ylivieska suunnalla on tottunut viime aikoina siihen, että suuruushaaveissaan heillä on ollut otollinen ja paras mahdollinen paikkakunta PYHÄJÄRVI. Siellä ei ole paljon vikisty, lukuunottamatta paria viime vuotta. Nytkin he näyttävät vielä luulevan että maailmassa ei ole tapahtunut mitään. Tai he ajattelevat että kyllä siellä pöllöys jatkuu. Onneksemme kuitenkin maailma näiltä osin on mennyt hyvään suuntaan. Meillä on, uskokaa tai älkää, todella paikkakuntaa ja ENSISIJAISESTI vain sitä ajatteleva luottamusmiehistö. Uskon myös, että suurin osa pyhäjärvisistä virkamiehistä kuuluu TÄHÄN PARHAASEEN porukkaan. Toki aina kaikkiin yhteisöihin kuuluu OMANEDUNTAVOITTELIJOITA, kuten sellaisia, joille paikkakunnan IHMISET eivät ole tärkeitä, vaan paikka vaikkapa Selänteen runsailla ja muhkeilla keulapaikoilla.
SIIS hyvät asiaankuulumattomat, koittakaa laittaa ensisijaisesti tekin asianne kunttoon.Kyllä pyhäjärviset osaavat ja HALUAVAT hoitaa oman leiviskänsä.

Lopuksi haluan ilmaista iloni siitä, kuinka innovatiivisia ja eteenpäin katsovia melkein kaikki olemme. VANHAA ja kulunutta edustaa enää muutama jäykkä ja uusiutumiseen kykenemätön,heidät on helppo tunnistaa. Toki heilläkin on siihen inhimillisessä kunnassa oikeus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu