Lapsen toistamispakko

>>> iltarukouksen jälkeen viisivuotias isosisko muistaa äkkiä, että pojat eivät ole vielä pyytäneet toisiltaan anteeksi.

Alasängystä huudellen hän neuvoo poikia: ”Pyytäkää pojat tekin toisiltanne anteeksi, että säilytte uskovaisina. Halutaanhan me pysyä uskovaisina?”

Pojat tottelevat kuuliaisesti viisaan isosiskon neuvoa. Tyttö muistuttaa vielä äitiään: ”Pyydättehän tekin isän kanssa toisiltanne anteeksi?” Äiti lupaa, että kyllä isä ja äitikin sopivat asiat joka ilta. >>

http://www.srk.fi/index.php?p=perhepeili_synnyt_anteeksi
211248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tuli mieleen että tuo kaikkein huolestunein taisi olla perheen vanhin tytär. Kovasti pienenä ottanut huolehtijan roolin. On TODELLA julmaa ja väärin pelottella pikkuiset lapset noin ahdistuneiksi!

Äänestä
  • Äidin olisi pitänyt rauhottaa tyttöä, että ei hänen tarvi huolehtia, kyllä veljet sopii keskenään sitten kun tulee riitoja ja mekin isän kanssa sovimme sitten kun tulee riitoja. Kyllä riitoja ja syntejä on hyvä pyytää anteeksi, mutta ei vaadittuna.

    Äänestä

  • voisi Suomessakin olla paljon onnellisempia ja tasapainoisempia lapsia, nuoria ja aikuisia.
    Matt. 6:12
       
    Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. [Jer. 31:34 | Sir. 28:2-5; Matt. 18:35; Ef. 4:32; Kol. 3:13]

    Matt. 6:14
       
    "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. [Mark. 11:25]

    Matt. 6:15
       
    Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. [Jaak. 2:13]

    Kol. 3:13
       
    Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.

    Äänestä

  • anteeksi toisiltaan kirjoitti:

    voisi Suomessakin olla paljon onnellisempia ja tasapainoisempia lapsia, nuoria ja aikuisia.

    vaan silloin kun tuntuu, että tarvitsee syntien anteeksi antamusta.

    kYLLÄ RAAMATTUKIN OPETTAA, ETTÄ ÄLKÄÄ ANTAKO AURINGON LASKEA VIHANNE YLLE.

    Olet todella oikeassa, että viimeistään yöpuulle
    mennessä annetaan anteeksi.

    Unikin on makeaa silloin

    olkaa siunatut

    Äänestä

ovat tärkeimmät Jeesuksen opettamista asioista uskovan ihmisen elämää ajatellen. Jos ei ole katumusta ja anteeksiantamusta, ei voi olla rakkauttakaan. Kuinka vaikeaa onkaan sanoa tuo pieni sana, anteeksi, mutta jos sen oikealla katumuksella varustettuna saa sanotuksi, millaiseen vapauteen se ihmisen vapauttaakaan.

Äänestä
  • anteeksi lähimmäisillemme. Ei siitä tarvitse mitään isoa numeroa tehdä. Saatikka taas vl-mantraa kuten se nimessä ja veressä.

    Äänestä

  • Joo joo, mutta mitä ihmettä varten lapset pitää ehdollistaa anteeksipyytämisen rituaaliin niin etteivät he saa unta ilman sitä? Epätervettä!

    Äänestä

Kärsin itse maanpäällisestä helvetistä juuri tuon asian suhteen kun alle 6-9 vuotiaana pelkäsin aina nukkumaanmennessäni joutuvani helvettiin tulimereen ikuiseen kidutukseen kun en ollut muistanut pyytää syntejäni anteeksi!

Moinen lapsia ahdistava kulttuuri ja sellaisen opetus pitäisi lailla kieltää!

Jatkuvan anteeksipyytämisen sijaan pitäisi opettaa anteeksiantamista ja asioiden korjaamista SILLOIN kun on selkeästi tehnyt jotain väärin - ei ahdistavaa mantrojen toistamista kohdalleen ja moisen puuttumisella pelottelemista!

Äänestä
  • hyvästä kirjoituksesta.

    Äänestä

  • Ihan sama minulla. lapsuudessa se uskonopuoli olli ahdistavaa. Erityisesti opit synnistä ja ikuisesta kadotuksesta iskostuivat tiukasti mieleen. Pitkälle nuoruusikään saakka itse asiassa kammosin nukkumaanmenoa, sillä pelkäsin kuolevani nukkuessani ja joutuvani sitten helvettiin. Aikuisena olen miettinyt mitä järkeä on pelotella lasta ja pilata lapsuus?

    Äänestä

  • sama vika. Ja niinpä aikuisena on tullut käytyä kova koulu, mielenterveyden kanssa.

    Äänestä

  • rikollista suorastaan kirjoitti:

    Ihan sama minulla. lapsuudessa se uskonopuoli olli ahdistavaa. Erityisesti opit synnistä ja ikuisesta kadotuksesta iskostuivat tiukasti mieleen. Pitkälle nuoruusikään saakka itse asiassa kammosin nukkumaanmenoa, sillä pelkäsin kuolevani nukkuessani ja joutuvani sitten helvettiin. Aikuisena olen miettinyt mitä järkeä on pelotella lasta ja pilata lapsuus?

    hallita "pelolla ja kauhulla" tämän maanpäällä".

    Äänestä

vl-herätysliikkeen karmeista julmuuksista.

Äänestä
  • todella ahdistavana siinä vaiheessa aina, kun olin lähdössä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Joka ikisen loman jälkeen ilman mitään riitaa, aina oli se kaikkien syntien anteeksisaarnaaminen (pyytäminen ja antaminen) vaikkei mitään riitaa ollutkaan. Tuli kauhea tunne, että ihan kuin ei enää ikinä tavattaisi. Hyi että inhosin tuota tapaa. On ihan toinen asia pyytää anteeksi, sillon kun on aihetta.

    Äänestä

Kannattaa lukea tuo Päivämiehen kirjoitus. VL-lapsenkasvatus paljastuu koko karmeudessaan.

Äänestä
  • Sinänsä erikoista, että uskonlahko jota pidetään vaarallisena lapsille, kuuluu kirkkoon.

    Äänestä

  • lapsen herkkään mieleen syyllisyyden ja sitä kautta huonommuuden tunne. Ainakin tuossa itsetunnon riisumisessa tuo oppi tekee "hyvää" työtä!

    Äänestä

  • iskostetaan kirjoitti:

    lapsen herkkään mieleen syyllisyyden ja sitä kautta huonommuuden tunne. Ainakin tuossa itsetunnon riisumisessa tuo oppi tekee "hyvää" työtä!

    tehty virhe ja vääryys on korjattava HETI, kun se ilmenee, eikä vasta yöpuulle mentäessä. Te opetatte VÄÄRIN!

    Äänestä

eli anteeksipyyntö Jeesukselle Kristukselle syntiemme ainoalle sovittajalle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Päivämies 14, 2009 kirjoitti:

>>> iltarukouksen jälkeen viisivuotias isosisko muistaa äkkiä, että pojat eivät ole vielä pyytäneet toisiltaan anteeksi.

Alasängystä huudellen hän neuvoo poikia: ”Pyytäkää pojat tekin toisiltanne anteeksi, että säilytte uskovaisina. Halutaanhan me pysyä uskovaisina?”

Pojat tottelevat kuuliaisesti viisaan isosiskon neuvoa. Tyttö muistuttaa vielä äitiään: ”Pyydättehän tekin isän kanssa toisiltanne anteeksi?” Äiti lupaa, että kyllä isä ja äitikin sopivat asiat joka ilta. >>

http://www.srk.fi/index.php?p=perhepeili_synnyt_anteeksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu