Hei!
Olen 21 vuotias nainen Tampereelta ja haluaisin ihan perinteisen kirjeenvaihto ystävän vertaistuen merkeissä. Eli toisesta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavasta nuoresta ihmisestä (20-35 vuotiaasta). Ja toki kirjeissä voidaan kaikenmaailman muistakin asioita ruotia kuin sairastamisesta. Sukupuolella ei ole väliä.
itse olen sairastanut noin kuusi vuotta ja tämän lopullisen diagnoosin sain vasta vähän aikaa sitten. Elämä on melkoista vuoristorataa ollut ja on. Maanis-depressiivisyydestä on yllättävän vaikea löytää tietoa enkä tunne ketään toista joka tätä sairastaa. Olen vielä vaiheessa etten tiedä miten suhtaudun sairauteeni. Toisaalta olen helpottunut oikeasta diagnoosista koska olen sisimmässäni tiennyt tätä sairastavani jo pitkän aikaa. Lääkärin diagnoosi vain vahvisti lopullisesti asian. Uusi lääkityskin toimii hyvin. Toisaalta olen masentunut koska tästä sairaudesta ei voi parantua.
Näistä ja monista muista asioista haluaisin kirjeitse vaihtaa ajatuksia.
Mielenkiinnon kohteitani ovat:
-Taide
-mytologia
-kaikenmaailman tiedejuttujen pohdiskelu
-kirjoittaminen ja kirjallisuus
Harrastan maalaamista ja piirtämistä kausittain ja kirjoittamista kausittain sekä lukemista.
Olen avoliitossa.
Eli jos kiinnostuisit kirjoittamaan niin mailaa itsestäsi minulle niin vaihdetaan postiosoitteita:
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.