Minun olisi pitänyt kuolla jo vuosia sitten. Jotenkin vain selviän tilanteista, joissa minun pitäisi kuolla. Niitä esiintyy päivittäin. Olen jatkuvassa kivussa. Aivan kuin rintaa puukotettaisiin sarjalla. Kuin päätä hakattaisiin lekalla. Jalkoja ja käsiä revitään irti, samalla kuin selkä on tulessa. Pelkkä paikallaan oleminen, makaaminen ilman hengittämistä tuntuu kuin olisin juuri raatanut monta tuntia. Silmissä meinaa lähes koko ajan tummua ja sumeta.
Tämän lisäksi, suurin toiveeni on loogisesti mahdoton. Kaksi muuta elämän tavoitettani ovat kaltaiselleni henkilölle mahdottomia saavuttaa. Elämän pienet ilot ovat vähissä. Kaikki se, joka joskus oli hyvää, muuttuu pahaksi. Yksinkertaisinta olisi kai sanoa, että ainoat iloni maailmassa ovat hyvä ruoka ja fiktio/tarinat, harvinaisia yksittäisiä pieniä tapauksia lukuunottamatta (jotka ovat samalla myös hyvin negatiivisia ja aiheuttavat lisää negatiivisia asioita).
Tiedän asioita, joita kenenkään ei pitäisi tietää, ainakaan, jos maailma olisi reilu. Asioita, joita ainakaan minä en osaa kirjoittaa tai sanoa.
En silti luovuta. En, vaikka haluamani olisi mahdotonta. Olisi helpompaa luovuttaa ja lakata olemasta, mutta sitä en tee. En pysty luovuttamaan. En ole sellainen.
Olen myös tyhjä. Pystyn tuhoamaan tunteita helposti. Helpottaakseni oloa, poistin kaiken ikävän. Jäljelle ei jänyt paljon. Ne harvat hyvät asiat, joita oli jäljellä, olivat myös omalla tavallaan ikäviä. Ne olivat enemmän negatiivisia kuin positiivisia. Nekin piti poistaa. Olen siis tunnemaailmaltani aika tyhjä. Osaan kuitenkin luoda keinotekoisia tunteita, aivan aidoin tuntuisia. Ainoastaan tieto niiden alkuperästä on erona.
Voisin kai muuttaa itseni onnelliseksi ja muuttaa persoonaani siten, että pitäisin kaikesta. Mutta en tee niin. En ole sellainen. En halua muuttua, vaikka se tietäisi epäonnea.
En tiedä, olenko hyvä tai paha henkilö. Tavallaan tiedän. Olen molemmat. Olen äärimmäisen kylmä ja julma henkilö, voisin tappaa lapsen tämän äidin edessä ja nauttia siitä. Toisaalta olen hyvä ihminen. Pienen hyöteisenkin vahingoittaminen tuntuu hirveän pahalta. Toivoisin, että maailma olisi hyvä paikka, jossa kaikilla olisi hyvä olla.
Minulla ei ole jakautunutta persoonaa tai mitään sellaista. Minulla on yksi persoona, jota on aika mahdoton kuvailla sanoilla. "Vastakohtainen" voisi ehkä olla hyvä kuvaus, mutta tuntuu oudolta, että mieleltään "terve" voisi olla kaikista asioista kahta mieltä.
Ja nyt kun luin tämän tekstin, niin siinä ei ole mitään tolkkua ja siitä saa aivan väärän kuvan, mutta sillä ei ole väliä.
Apu on tervetullutta. Mahdotonta vastaan on tylsä taistella yksin, vaikka ei se toivoa antaisikaan.
Ja sitten ihan vielä lopuksi: Tiedän, miten pystyn "parantumaan", tulemaan onnelliseksi. Niitä on kaksi tapaa. En taida kuitenkaan käyttää niitä. Ei vain oikein tunnu siltä. Sitä paitsi, kumpaa käyttäisin?
Tämän lisäksi, suurin toiveeni on loogisesti mahdoton. Kaksi muuta elämän tavoitettani ovat kaltaiselleni henkilölle mahdottomia saavuttaa. Elämän pienet ilot ovat vähissä. Kaikki se, joka joskus oli hyvää, muuttuu pahaksi. Yksinkertaisinta olisi kai sanoa, että ainoat iloni maailmassa ovat hyvä ruoka ja fiktio/tarinat, harvinaisia yksittäisiä pieniä tapauksia lukuunottamatta (jotka ovat samalla myös hyvin negatiivisia ja aiheuttavat lisää negatiivisia asioita).
Tiedän asioita, joita kenenkään ei pitäisi tietää, ainakaan, jos maailma olisi reilu. Asioita, joita ainakaan minä en osaa kirjoittaa tai sanoa.
En silti luovuta. En, vaikka haluamani olisi mahdotonta. Olisi helpompaa luovuttaa ja lakata olemasta, mutta sitä en tee. En pysty luovuttamaan. En ole sellainen.
Olen myös tyhjä. Pystyn tuhoamaan tunteita helposti. Helpottaakseni oloa, poistin kaiken ikävän. Jäljelle ei jänyt paljon. Ne harvat hyvät asiat, joita oli jäljellä, olivat myös omalla tavallaan ikäviä. Ne olivat enemmän negatiivisia kuin positiivisia. Nekin piti poistaa. Olen siis tunnemaailmaltani aika tyhjä. Osaan kuitenkin luoda keinotekoisia tunteita, aivan aidoin tuntuisia. Ainoastaan tieto niiden alkuperästä on erona.
Voisin kai muuttaa itseni onnelliseksi ja muuttaa persoonaani siten, että pitäisin kaikesta. Mutta en tee niin. En ole sellainen. En halua muuttua, vaikka se tietäisi epäonnea.
En tiedä, olenko hyvä tai paha henkilö. Tavallaan tiedän. Olen molemmat. Olen äärimmäisen kylmä ja julma henkilö, voisin tappaa lapsen tämän äidin edessä ja nauttia siitä. Toisaalta olen hyvä ihminen. Pienen hyöteisenkin vahingoittaminen tuntuu hirveän pahalta. Toivoisin, että maailma olisi hyvä paikka, jossa kaikilla olisi hyvä olla.
Minulla ei ole jakautunutta persoonaa tai mitään sellaista. Minulla on yksi persoona, jota on aika mahdoton kuvailla sanoilla. "Vastakohtainen" voisi ehkä olla hyvä kuvaus, mutta tuntuu oudolta, että mieleltään "terve" voisi olla kaikista asioista kahta mieltä.
Ja nyt kun luin tämän tekstin, niin siinä ei ole mitään tolkkua ja siitä saa aivan väärän kuvan, mutta sillä ei ole väliä.
Apu on tervetullutta. Mahdotonta vastaan on tylsä taistella yksin, vaikka ei se toivoa antaisikaan.
Ja sitten ihan vielä lopuksi: Tiedän, miten pystyn "parantumaan", tulemaan onnelliseksi. Niitä on kaksi tapaa. En taida kuitenkaan käyttää niitä. Ei vain oikein tunnu siltä. Sitä paitsi, kumpaa käyttäisin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tavallaan tekstisi on kaunis kaikessa karuudessaan. Elämä veitsenterällä ja tunne, että maailma ja kipu on liikaa. Että maailma jossa muut elävät ja tuntevat on ikäänkuin kaukana. Se voi muuttua ajan myötä kauniiksi kokemukseksi, jos hengissä jaksaa sinnitellä. Ei saisi vertailla, mutta itselleni se aika antaa voimaa ja varmuuden, että sen jälkeen kestän mitä tahansa ja olen kokenut syvemmin, kuin useimmat. Mutta en halua vertailla. En ehkä ole kokenut mitään vastaavaa, kuin sinä koet.
Elämäni on niin surkeaa ja toivotonta, että se on melkein hauskaa. Tai ainakin luulisin. En tunne mitään.
En usko täältä apua saavani, tai ylipäätänsä mistään, mutta kokeilen kuitenkin. Mitä jos joku kuitenkin keksii taikasanat, jotka auttavat. Tai ehkä joku osaa tehdä minusta kuolemattoman tai edes antaa lisää elinaikaa, jotta voin tavoitella mahdotonta vielä vähän aikaa. Tai ehkä joku kaltaiseni löytyy. Mahdotonta on helpompi tavoitella kadestaan.
Jos minulle kuolemattomuutta tarjottaisiin, ottaisin sen. Olettaen, että sitä ei voisi perua, olisin tuhonnut varmaakin varmemmin toisen kahdesta elämäntavoitteestani, tarkoituksestani. Toiselle tavoitteelle avautuisi mahdollisuus, jota en voisi kuitenkaan käyttää. Suurin toiveeni ja tavoitteeni olisi näin ehkä lähempänä, vaikkakin se olisi todennäköisesti silti mahdoton saavuttaa.
Tämä suurin toiveeni vaatii kahden muun toiveen toteuttamista. Jos ne jotenkin olisivat toteutettavissa, ne tekisivät toisensa mahdottomiksi. En tiedä, mikä suurin toiveeni on. Tiedän, että se on tilanne, jolloin molemmat toiveeni ovat käyneet toteen. Vasta silloin olen täydellinen. En tosin tiedä, mikä minä olisin. Ehkä mitään sellaista ei voi olla. Luulen niin.
En ole katkera. Tai ehkä olen, se taitaa riippua määritelmästä. Maailma on syvältä, ainakin minulle. Ei se kai ole kenenkään vika. Jos maailma olisi täydellinen, vapaan tahdon illuusiokin olisi vain illuusio. Tällöin maailma ei olisi toiselta näkökannalta ollenkaan täydellinen. Tarviiko maailman olla täydellinen? Siihen en osaa vastata.
Ihmisten ajattelun pitäisi kuvastaa maailmaa (en nyt jaksa selittää, mitä tarkoitan maailmalla. Se voi olla vaikeaa/mahdotonta.), mutta se on virheellinen. Juuri tämän vuoksi ihminen voi olla onnellinen. Tämän vuoksi ihminen on "täydellinen". Jostain syystä itselläni näin ei ole. Pystyn ajattelemaan asioita, joita muut eivät voi ymmärtää. Tuntemissani kielissä ei ole sanoja ilmaista asiaa. Vaikka kuinka esimerkein, kysymyksin, yksittäisien sanonjen ja kuvausten ja ties miten, älykkäin tuntemani henkilö ei ole saanut minkäänlaista käsitystä, mitä tarkoitan. Joskus hän luulee ymmärtävänsä, mutta hän on väärässä.
Huomaan, että edellinen juttu kuulostaa pahalta. En perusta ajatuksiani yhteen henkilöön tai välttämättä kehenkään. En ole katkera hänelle tai mitään. "Pidän" älykkäistä henkilöistä. Edellisestä kohdasta voi päätellä jotain muutakin typerää, mutta vakuutan, että mitä ikinä ajattelettekin, olette väärässä. Kokeilkaa vaikka.